Tuomas Vimma: Ruutukymppi

Kylläpä lukijan aika suorastaan kiitää! Huomasin nimittäin, että on ehtinyt kulua jo puolitoista vuotta siitä, kun kuuntelin Tuomas Vimman Raksan. Tunnelmani ovat kirjoitukseni perusteella olleet hieman ambivalentit, mutta plussalle on kuitenkin kivuttu selvästi, sillä oli pyytänyt kustantajalta arvostelukappaleen jatko-osasta Ruutukymppi. Tuossa lukemattomien kirjojen pinossa teos on sitten kulkenut ylös ja alas todella pitkään, mutta lopulta vain senkin vuoro koitti. Ja kivaa oli, että koitti, sillä ahmaisin kirjan muutamassa tunnissa sunnuntain ratoksi.

Ruutukymppiin oli helppoa solahtaa sisään, koska päähenkilöt olivat jo entuudestaan tuttuja. Joitakin vuosia on Raksan tapahtumista kulunut, mutta asetelmat ovat ennallaan. Danika Stenhammar johtaa rakennusliike Hyperboreaa jääkylmästi ja raudanlujin ottein. Kunnollisuuden perikuva eli projektipäällikkö Sami nauttii kiivaasta työtahdista ja ennen kaikkea firman tarjoamista poikkeuksellisista eduista. Sami on jonkinlainen rakennusalan hyveellinen ritari, joka haluaa tehdä kaiken oikein ja hyvin.

Liika rehellisyys ja kunniantunto ovat käydä Samille kalliiksi, kun hän ajautuu tekemään Uskomaton urakka -nimistä remontointi- ja sisustustosi-tv-sarjaa. Danika päästää irti parhaasta työntekijästään vain pitkin hampain, mutta tv-työ alkaa houkuttaa Samia liikaa. Osansa on tuotantoyhtiön hemaisevalla assarillakin, mutta ennen kaikkea Sami alkaa kaivata muutosta. Työntävänä voimana toimii Hyperborean asiakkaaksi pyrkivä hollantilainen tähtiarkkitehti Piet van der Dick, jonka häikäisevä hymy lumoaa Danikankin.

Tyynyjenpöyhimisohjelmien kulissien taakse pääseminen osoittautuu kuitenkin joksikin aivan muuksi kuin Sami on kuvitellut. Ei ole tarkoituskaan tehdä oikeita korjauksia, vaan kyhätä lavasteita ja saada kaikki näyttämään hyvältä kuvassa. TV-ohjelman tekeminen rakennustyömaalla ei todellakaan ole ongelmatonta!

Raksasta tuttuun tapaan Vimma kirjoittaa herkullisen liioitellen. TV-yhtiön pussissa ei taida olla yhtään puhdasta jauhohaituvaa. Töitä painetaan infernaalisesti, ja kommelluksia ja vastoinkäymisiä sattuu mennen tullen. Koko ajan tuntuu katastrofi olevan yhä vääjäämättömämpi lopputulos projektista. Miten kummassa voi sotkusta kukaan selvitä kuivin jaloin?! Seassa kun soheltavat niin diktaattorimainen ohjaaja kuin ammattitaidoton sisustussuunnittelija kaiken muun ohella. Lopussa on sitten kuitenkin vielä yllätys, jonka on jo osannut aavistaa olevan tulossa mutta joka kuitenkin lyö ällikällä. Voi Sami-parkaa!

Kirja on siis hyvin nopealukuinen ja viihdyttävä. Sarjojen ongelmilta ei silti Vimmakaan täysin välty. Sisustusohjelmien pilkkaaminen (ja karun totuuden paljastaminen?!) on hyvä idea ja pitää Ruutukympin suhteellisen raikkaana, mutta mitään täydellistä uutuuden viehätystä siihen ei millään enää saa. Väkisinkin tulevat vanhat ideat osin toistetuiksi. Lisäksi on pitänyt hieman pidätelläkin, koska luvassa on vielä kolmas teos (Firman mies, 2014). Mitään lopullista ratkaisua ei siis Samin osalta voi vielä odottaakaan, oikeastaan minkään asian suhteen.

Nopealukuisuudestaan huolimatta Ruutukymppi on myös omalla tavallaan hidas teos. Varsinaiseen asiaan eli sisustusohjelman tekemiseen päästään kunnolla vasta kirjan loppupuoliskolla. Alkuun pohjustetaan pitkään sitä, miten Sami päätyy koko ohjelmantekoprosessiin mukaan, vaikka jo kirjan nimi paljastaa, että niinhän siinä tulee vääjäämättä käymään. Mukana on myös sivujuonia, jotka eivät olennaisesti liity oikein mihinkään. Tästä esimerkkinä Samin kaverin Karin kohtalo ja vierailu hänen luonaan Fiskarsin taiteilijayhteisössä. Kivaahan on toki kuulla, mitä edellisen kirjan henkilöille kuuluu, mutta täytteeltä vaikuttaa silti.

Kolmatta osaa en enää kehdannut pyytää arvostelukappaleena, kun tämän kakkosenkin lukeminen lykkääntyi näin pitkään. Jos Firman mies kuitenkin jossain eteen tulee, pitänee sekin lukaista! Hieman nimittäin jäi kaivelemaan, saako Sami koskaan sanottua Danikalle, mitä ihan oikeasti ajattelee tästä ja tuntee tätä kohtaan?

Tuomas Vimma: Ruutukymppi

Gummerus 2013. 348 s.

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!

Tuomas Vimma: Raksa

Tuomas Vimma on kuulunut niihin nuoriin suomalaisiin kirjailijoihin, joiden olemassa olon olen kyllä rekisteröinyt ja joiden tuotantoa olen jollakin silmäkulman nurkalla seuraillut, mutta jonka yhtäkään kirjaa en ole lukenut. Nuori helsinkiläinen mieskirjailija, joka kirjoittaa Helsinki-aiheisia teoksia, ei oikein vaikuttanut omimmaltani. Sitten sain viime syksynä luotettavalta taholta eli eräältä kollegaltani ja hyvältä ystävältäni varman vinkin, että Raksa kannattaa lukea ja että itse asiassa miehenikin voisi sen vaikka lukea.

Pistin vihjeen kiitollisena mieleen, sillä joululahjaideoista on jatkuva pula. Joululahjaksi sitten miehelle kirja tupsahtikin. Lahjakirja luettiin, mikä ei ole ihan itsestäänselvyys, sillä ainakin Ilkka Remeksen 6/12 on edelleen avaamattomana hyllyssä. Kun kyselin, millainen kirja oli, tuli vastaukseksi jonkinlainen toteamus, että olihan se ja että kyllähän sen nyt luki. Ei siis lainkaan huono!

Toukokuussa sain kutsun Gummeruksen syksyn uutuuksien esittelytilaisuuteen, jossa Tuomas Vimmaakin tovi haastateltiin. Syksyllä nimittäin ilmestyy Vimman seuraava romaani Ruutukymppi, joka on jatkoa Raksalle. Ruutukympissä Raksan minäkertoja Sami ”lähtee mukaan television reality-tuotantoon, jossa remontoidaan, sisustetaan ja lopuksi pöyhitään tyynyt. Jos rakennusalalla oli pientä kuprua ja osaamattomuutta, televisiotuotanto osoittautuu suorastaan katastrofaaliseksi.” (Gummeruksen nettisivuilta voi lukea lisää.) Olen melko koukussa moniin television sisustusohjelmiin, kuten Huvilaan&Huussiin, joita on kiva katsella miehen asiantuntemukseen nojaten. Remontointi kun yleensä ohitetaan varsin kevyesti ja siirrytään suoraan visioinnista tyynyjen pöyhintään. Aihe siis kutkuttaa jo valmiiksi. Olisi kiva päästä kurkkaamaan ns. kulissien taakse!

Raksa jäi kuitenkin hyllyyn nököttämään ja odottamaan ns. parempia lukuaikoja, mutta sitten se sattui keväällä silmään Elisa Kirjan äänikirjatarjouksista. Ostin ja latasin äänikirjan lenkkiseurakseni. Siihen tarkoitukseen se olikin oiva valinta, sillä kuunnellessani viihdyin hyvin mutta mietin, olisinko sittenkään tätä ihan kirjana lukenut loppuun.

Hyllystä löytyvä versio on kirjan toinen painos, joten kansiliepeessä on otteita arvioista. Kirjaa ylistetään ja sitä pidetään osana työläiskirjallisuuden jatkumoa, vaikka näkökulma onkin pomo- ja omistajaportaassa. Minäkertoja Sami on noin kolmevitonen opiskelunsa kesken jättänyt rakennusinsinööri, joka toiminut työnjohtotehtävissä pienessä rakennusfirmassa. Firma lähtee Samin alta, eikä uutta työtä olekaan niin vain otettavissa. Sitten kuin ihmeen kautta hänelle avautuu projektinvetäjän pesti hienossa helsinkiläisessä Hyperborea Constructions -nimisessä firmassa, jonka omistajan tytär Danika Stenhammar johtaa käytännön toimia. Firman toimintaperiaatteet ja -tavat ovat täysin armotonta työntekijöiden piiskaamista. Esimerkiksi projektipäälliköiltä edellytetään 24/7-sitoutumista ja tavoitettavuutta. Nämä yksityiskohdat eivät Samia pelota, sillä työ vaikuttaa haasteelliselta ja kiehtovasta Danikasta tulee hänen lähiesimiehensä.

Samin hyvä ystävä Kari on juuri nousemassa lakifirma Överdörf&Bundbergin osakkaaksi. Samaan aikaan Karin yksityiselämä on pahassa kriisissä. Avioliitto on menossa kiville ja alkoholia kuluu yli oman tarpeen. Työkiireitten ohella Sami koettaa auttaa Karia parhaansa mukaan, tosin tuloksista voidaan olla pariakin mieltä. Sitten selviää, että Samin uusi työnantaja tavoittelee juuri Överdörf&Bundbergilta isoa tilausta. (Henkilöiden ja yritysten nimet ovat selvästikin tarkasti harkittuja!)

Juoni ei tunnu etenevän kovin jäntevästi, mutta loppuun päästyään näkee, että Vimmalla on kyllä ollut ohjakset käsissään koko ajan. Sivujuonet vain tahtovat välillä viedä lukijan huomion turhan pitkäksi aikaa toisaalle. Juoni ei ehkä olekaan kirjassa tärkein pointti, vaan Vimma on halunnut kertoa rakennus- ja sisutusalaan liittyvistä ilmiöistä erilaisia anekdootteja, jotka viihdyttävät ja hymyilyttävät, mutta samalla kylmäävät. Vedätetyksi alalla tuntuvat joutuvan kaikki: asiakkaat, työntekijät, yritykset, valtio. Häikäilemättömin menestyy, kun rehellisyyskin on vain kauppatavaraa. Yhtenä sivujuonteena Sami vie erään asiakkaansa illastamaan Hans Välimäen ravintolaan aavistamatta lainkaan etukäteen, millaisesta paikasta onkaan kyse. Alkukesästähän kohistiin kyseisen ravintoloitsijan harjoittamasta hintapolitiikasta vesilasillisen suhteen.

Katastrofin tuntu leijuu ilmassa koko romaanin ajan. Samikaan ei ole täysin tietämätön tilanteesta, mutta jatkaa silti uupumuksesta piittaamatta sitkeästi eteenpäin. Ritarillisesti hän seisoo Danikan vierellä, tapahtuipa mitä hyvänsä. Monenlaista tapahtuukin!

Kirjan esipuheessa Vimma kertoo työskennelleensä helsinkiläisessä vanhojen kivitalojen korjausremontointiin erikoistuneessa yrityksessä kirjan aihetta etsiessään. Sen verran olen lähietäisyydeltä alaa seurannut, että ainakin pääpiirteissään teksti on faktojen osalta uskottavaa (eikä mieheltäkään tullut toisenlaista palautetta). Perehtyneisyys näkyy myös kirjassa käytetyssä ammattislangissa, jota Vimma viljelee paikoin yliampuvastikin. Kielellä leikittely tuntuu muutenkin kirjoittajaa kiehtovan. Olisi kiintoisaa vaikkapa kerätä teoksesta kaikki tupakointia tarkoittavat tai siihen liittyvät ilmaukset.

Loppuratkaisun häämöttäessä olin kuitenkin pienoisesti pettynyt. Olin odottanut jotain dramaattisempaa romahdusta, mutta loppu tuntui tulevan kaiken pahaenteisyyden jälkeen yllättävän siististi. Mutta ihan niin ei sitten kuitenkaan käynytkään. Vimma on vielä aivan viime sivuille rakentanut huiman kohtauksen, jossa sankaritar kohtaa pahimman vihollisensa, verotarkastaja Damien Hillerin. Ukkosen jyrinä ja salamointi toimivat kohtauksen lavastuksena. Vimma on vielä kylvänyt sekaan joukon kirjallisia viitteitä aina Infernosta Mordoriin asti.

”Ylitarkastaja Hillerin valtavaa työhuonetta valaisi ainoastaan pieni, energiansäästölampulla varustettu pöytävalaisin, joka pihisteli kelmeää valoaan. Lattiaa peittävään nuhjuiseen veronvireään mattoon oli kuvioitu kruunu, kaksi ristikkäistä nuolta sekä kolme kolikkoa. Nurkassa seisova täytetty karhu oli parhaat päivänsä nähnyt, mutta sen silmät kiiluivat vielä merelle antavista ikkunoista välkkyvien salamoiden valossa, jotka heittivät otuksen varjon koko huoneen kokoiselle seinälle.”

Kirja on siis melkoinen sekoitus sitä työläisromaania, veijaritarinaa ja kauhuromaania, lukijan omasta taustasta riippuen. Jos suunnittelisin pääkaupunkiseudulla remontin teettämistä asuntooni, en saisi tämän luettuani unta. Mutta onneksi sellainen kauhuskenaario ei ole kohdallani mahdollinen!

Tuomas Vimma: Raksa

Gummerus 2011. 437 s. Äänikirjan kesto 9 tuntia 11 min. Lukija Jukka Peltola.

Kirja ja äänikirja ostettu.