Gillian Flynn: Teräviä esineitä

Kuusi vuotta sitten olen heittäytynyt Gillian Flynnin bestsellerin ja läpimurtoteoksen Kiltti tyttö pyörteisiin ja nauttinut menosta siihen malliin, että olen lausunut odottavani hänen kahden aiemmankin teoksensa suomennoksia. Esikoisteos Teräviä esineitä onkin ilmestynyt suomeksi jo vuonna 2015, mutta se on jäänyt lukematta. Vaan olinpa näemmä sen äänikirjaversion itselleni hankkinut varastoon, ja nyt varastoa tyhjennellessäni se tuli kuunteluvuoroon.

Chicagolaisen lehden päätoimittaja Curry lähettää alaisensa Camille Preakerin juttukeikalle Wind Capin pikkukaupunkiin, jossa on paljastunut lyhyen ajan sisällä pikkutytön murha ja nyt toisen tytön katoaminen. Camille saa keikan, koska hän on sattumalta kotoisin parin tuhannen asukkaan Wind Capista. Sen lisäksi, että hänellä on etunaan paikallistuntemusta, hän voi säästää lehden budjettia asumalla lapsuudenkodissaan. Ajatus ei ole Camillen mielestä ollenkaan hyvä, mutta hän haluaa näyttää esimiehelleen pystyvänsä jutuntekoon, joten valinnanvaraa ei lopulta ole.

Camille lähtee siis entiseen kotikaupunkiinsa penkomaan ikäviä asioita. Käy ilmi, ettei hän ole käynyt kotonaan vuosikausiin. Paluu on kaikin puolin kiusallinen ja palauttaa monia ikäviä asioita Camillen mieleen. Camillen äiti Adora on paikallisen jättimäisen sianlihakasvattamon perijä ja paikallisen mittapuun mukaan upporikas miljoonatuloineen.

Jälkikäteen arvioituna lyhyet kuvaukset tuosta kammottavasta kasvattamosta, sen oloista ja toimintatavoista ovat lopulta kirjan kauheinta antia. Alkuteos on julkaistu vuonna 2006, mutta lihantuotantoa, missourilaisen pikkukaupungin asukkaiden suhtautumista lihansyöntiin ja sen seurauksia esimerkiksi lasten ruumiillisen kehittymisen aikaistumiseen käsitellään kirjassa hyvin ajankohtaisella tavalla. Ne ovat vain sivujuonne ja taustaa, mutta nykyhetkessä luettuina ne suorastaan lävähtävät silmille.

Kadonnut pikkutyttö löytyy pian murhattuna. Camille saa tietää, että kummaltakin tytöltä on kuoleman jälkeen vedetty hampaat. Raapiakseen kokoon juttunsa Camille jututtaa sekä aiemman että uuden uhrin lähipiiriä ja poliisia. Poliisin tutkintalinjana tuntuu olevan, että syyllinen on joku ulkopuolinen mies, joka valikoi uhrinsa sattumalta. Camille kuitenkin saa vinkin pojasta, joka on nähnyt toisen uhrin sieppaajan. Se on pojan kertoman mukaan ollut nainen.

Murhatutkimukset etenevät mitenkuten, eikä Camille varsinaisesti tutkikaan rikoksia vaan kirjoittaa niistä ja tutkimuksista juttuja lehteen. Samalla hän kamppailee omien ongelmiensa kanssa, joiden vakavuus vähitellen avautuu lukijallekin. Camillen perhekuviot ovat vähintäänkin outoja. Välit äitiin ovat kylmät, jopa vihamieliset. Isäpuoli Alan vaikuttaa kummallisen flegmaattiselta. Sisarpuoli, 13-vuotias Amma, on kotona omituinen nukkelapsi mutta kodin ulkopuolella ystäväpiiriään häikäilemättömästi manipuloiva bitch. Lisäksi mukana on vuosia sitten kuolleen Marian-siskon haamu. Ei konkreettisesti, mutta tytön varhainen kuolema tuntuu olevan läsnä kaikissa perheen keskusteluissa ja toimissa.

Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä kummallisemmaksi pikkukaupungin ja Camillen perheen meno muuttuu. Osan loppuratkaisusta arvasin kohtalaisen varhaisessa vaiheessa, mutta kyllä Flynn osasi myös yllättää vielä viime riveillä. Painopiste tässä esikoistrillerissä on enemmän tunnelmassa ja psykologisissa vaikuttimissa kuin varsinaisten rikosten analysoinnissa ja tutkinnassa.

Teräviä esineitä on ajankohtainen myös siksi, että sen pohjalta tehty HBO:n mini-tv-sarja. Sitä en ole toistaiseksi katsonut.

Gillian Flynn: Teräviä esineitä (Sharp Objects)
Suom. Maria Lyytinen.
WSOY 2015. Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn, kesto 10 h 43 min.

Ostettu.

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

Mitä sanoa kirjasta, jonka toivoisi jokaisen viihdyttävän kirjan ystävän lukevan, mutta joka on niin juonivetoinen, ettei siitä voi oikein mitään kertoa paljastamatta liikaa? Lue tämä kirja, jos pidät vangitsevasta psykologisesta jännityksestä ja siitä, ettei voi hetkeäkään olla varma, mitä seuraavaksi tapahtuu. Lue tämä kirja, jos sinulla on aikaa istua nenä kirjassa useampikin tunti, sillä kirjan jättäminen kesken hetkeksikään vaatii ponnisteluja ja siinä on sentään melkein 450 sivua.

Puhun siis kesän yhdestä myyntihitistä, yhdysvaltalaisen Gillian Flynnin kirjasta Kiltti tyttö (Gone Girl). Kirjan mustanpuhuvat kannet alkoivat tiheään tahtiin vilahdella kirjablogeissa ja lehdissäkin, mutta en oikein syttynyt. Mistä kummasta tässä nyt kohkataan? Mutta kun yhä arvovaltaisemmat blogistit alkoivat tästä pitää ääntä, kiinnostuin lopulta minäkin. Sain kirjan ennakkoversion lahjaksi blogiystävältäni Booksylta (<3), ja sitten se olikin menoa.

Kirjan luin aika viattomana, sillä vasta tätä juttua väsätessäni tajusin, että etunimi Gillian viittaa naiseen (uhh, tyhmä minä). Flynn (s. 1971) on kotoisin Kansas Citystä Missourista, joten Kiltin tytön tapahtumat on sijoitettu kirjoittajalle tuttuihin maisemiin. Samoille seuduille sijoittuvat myös kahden edellisen teoksen tapahtumat. Esikoisteos Sharp Objects vaikuttaa kirjailijan kotisivujen esittelyn perusteella todella pelottavalta. Toimittaja Camille Peaker palaa kotikaupunkiinsa selvittämään kahden pikkutytön kammottavaa murhaa. Palatessaan hän joutuu kohtaamaan oman julman menneisyytensä ja perheensä riekaleet. Dark Places vaikuttaa vähintäänkin yhtä pelottavalta. Seitsemänvuotias Libby pakenee ja pelastuu, kun hänen viisitoistavuotias veljensä surmaa muun perheen. Libby todistaa veljeään vastaan, ja tämä joutuu vankilaan. Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin traumatisoitunut Libby koettaa tienata lupaamalla etsiä todisteita, joiden avulla veli pääsisi vapaaksi. Libby joutuu kohtaamaan lapsuutensa kauhut ja huomaa jälleen pakenevansa henkensä edestä.

Näihin kahteen edeltäjään verrattuna Kiltti tyttö vaikuttaakin aika leppoisalta kirjalta! Mukana ei ole lapsia eikä aivan mielettöminä riehuvia mielipuolia, ainakaan paljon. Kiltin tytön viehätys piilee paljolti paitsi loistavasti punotussa juonessa myös taiten laaditussa rakenteessa. Kuten kannessakin sanotaan, jokaisella tarinalla on kaksi puolta. Lukija pääsee heti alusta mukaan tarinan kumpaankin puoleen.

Nick ja Amy Dunnen viides hääpäivä ei ala kovin hyvissä tunnelmissa. Nickiä ahdistaa avioliiton tila jo aamulla vuoteessa, kun hän herää keittiöstä kantautuviin kokkaamisen ääniin. Pariskunta on ollut oikea kiiltokuvaesimerkki täydellisestä onnesta avioituessaan, mutta nykyhetki on kaukana idyllistä. Nick on ollut menestyvä toimittaja, mutta internet, bloggaajat ja lama ovat vieneet aikakauslehdiltä asiakkaat, ja Nick on saanut potkut. Naistenlehtiin psykologisia testejä laatinut Amy on myös irtisanottu. New Yorkista pari on muuttanut pikkuruiseen Carthagen kaupunkiin Missouriin hoitamaan Nickin vanhempia. Äiti on sairastunut syöpään ja isä Alzheimerin tautiin. Carthagessa Nick koettaa päästä jaloilleen kaksossiskonsa kanssa perustamansa baarin avulla. Rahat yritykseen on lainattu Amylta, joka taas on saanut rahat psykologivanhemmiltaan. He ovat aikoinaan rikastuneet julkaisemalla opettavaista lastenkirjasarjaa Ihmetyttö Amy, jonka sankaritar muistuttaa hämmästyttävästi Amya…

Painajainen alkaa, kun Nickin naapuri soittaa hääpäivän iltapäivänä ja kertoo, että Nickin ja Amyn kodin ulko-ovi näyttää olevan auki ja kissa on pihalla. Nick rientää kotiin. Siellä on selviä kamppailun jälkiä olohuoneessa, mutta Amysta ei jälkeäkään. Alkaa poliisitutkinta ja etsintä. Nickiä luonnollisesti kuulustellaan, ja poliisi vaikuttaa epäluuloiselta. Nick vielä paljastaa lukijalle valehdelleensa useastakin yksityiskohdasta poliisille! Samaan aikaan lukija saa eteensä otteita Amyn päiväkirjasta, jossa hän kertoo rakastumisestaan Nickiin. Mies on ollut vastaus kaikkiin hänen unelmiinsa. Vähitellen päiväkirjamerkinnöistä alkaa kuitenkin paljastua yhä synkempiä asioita ja pahaenteisempiä seikkoja.

Amyn ja Nickin traditioihin on kuulunut hääpäiviin liittyvä aarteenetsintäleikki. Amy on ripotellut ympäri kaupunkia toisiinsa johtavia vihjeitä, jotka ratkaisemalla Nick on lopulta löytänyt hääpäivälahjansa. Nickin tyrmistykseksi poliisi löytää vaatehuoneesta lahjapaketin, josta paljastuu ensimmäinen vihjekirje. Amyn etsintöjen lisäksi alkaa siis myös häälahjan etsintä. Kylmä kauhunhiki alkaa nousta Nickin otsalle.

Tässä pääpiirteissään tarinan lähtötilanne. Siinä näyttäisi olevan aineksia, joista Flynn on rakennellut aiempiakin kirjojaan. Menneisyyden salaisuudet, jotenkin vinksahtaneet perheet, painajaismainen tunnelma. Juuri kun lukija kuvittelee lopultakin käsittävänsä, miten tilanne ratkeaa, seuraa yllätys. Ainakin minä annoin yllättää itseni useaan kertaan ennen loppua. Ei paha. Henkilökuvauksessa Flynn on mahdottoman taitava. Jälkikäteen ajateltuna kirjassa ei ollut yhtäkään mukavaa ihmistä, mutta kaikkien toiminta on kuitenkin järkeenkäyvän tuntuista. Flynn myös näyttää viiltävästi, miten media pyörittää tragedioita ja tekee niillä tiliä häikäilemättä ja miten taitavat manipuloijat taas osaavat pyörittää mediaa.

Mikäli yhtään osaan kustannusmaailman menoa ennalta arvata, suomennetaan vielä Flynnin aiemmatkin teokset, jotka ovat olleet menestyksiä nekin. Ainakin toivon niin! Kiltistä tytöstä on näemmä tekeillä myös elokuva. En ihmettele.

Gillian Flynn: Kiltti tyttö (Gone Girl)

Suom. Terhi Kuusisto. WSOY 2013. 447 s.

Ennakkokappale lahjaksi blogiystävältä. Kiitos!