Luin runsas vuosi sitten Pirkko Soinisen romaanin Valosta rakentuvat huoneet (Bazar, 2021) eli biofiktiivisen (silloin ei
vielä termiä muuten käytetty) romaanin arkkitehti Wivi Lönnistä. Romaani oli
paitsi taiten kirjoitettua kaunokirjallisuutta myös erittäin inspiroivaa
luettavaa faktojen osalta. Olen esimerkiksi vuosikymmeniä ihastellut Tampereen
pääpaloaseman upeaa julkisivua suomatta ajatustakaan sen suunnittelijalle. Vaan
nytpä opin, että se on syntynyt Wivi Lönnin piirustuspöydällä ja herättänyt
aikanaan kiivasta debattia. Google oli kovassa käytössä romaania lukiessani, ja
kotimaan matkakohteiden lista sai useita lisäyksiä.
Wivi Lönnin nimen sentään olin kuullut ennen Soinisen
romaanin lukemistakin, mutta hänen rakkaasta ystävästään ja elämänkumppanistaan
kauppaneuvos Hanna Parviaisesta en ollut kuullut sanaakaan. Wivi Lönn ei ollut
ensimmäinen suomalainen naispuolinen (miten kankea ja vanhahtava ilmaus!) arkkitehti,
mutta hän oli ensimmäinen nainen, joka perusti oman arkkitehtitoimiston. Hanna
Parviainen taas oli ensimmäinen nainen, joka sai kauppaneuvoksen arvonimen. Hän
johti pitkään perheensä merkittävää teollisuusyritystä.
Soinisen biofiktiivinen romaani herätteli oivallisesti
tiedonjanoa, johon kuin tilauksesta sain helpotusta Kristiina Markkasen
ja Leena Virtasen kirjoittamasta kaksoiselämäkerrasta Wivi ja Hanna –
Arkkitehdin ja kauppaneuvoksen yhteiset vuodet. Tuhti ja perusteellinen
teos ilmestyi viime syksynä.
Vaikka teoksen alaotsikkona on Arkkitehdin ja kauppaneuvoksen
yhteiset vuodet, kerrotaan Wivi Lönnin ja Hanna Parviaisen elämänvaiheista
myös ennen ja Wivin osalta myös jälkeen heidän yhteisten vuosiensa. Itselliset ja
tahoillaan komean uran luoneet naiset tapasivat joko vuonna 1911 tai 1912,
jolloin Wivi Lönn oli 39-vuotias ja Hanna Parviainen kaksi vuotta nuorempi.
Luja ystävyys ja elämänkumppanuus jatkui Hanna Parviaisen kuolemaan asti
vuoteen 1938.
Lönn ja Parviainen olivat siis läheiset ystävät, jotka tekivät
tiiviistä yhteistyötä liike-elämässä ja matkustivat ympäri Eurooppaa kiivaimpina
matkavuosina kuukausitolkulla. He olivat osa-aikanaapureita niin Jyväskylässä kuin
Helsingin Kulosaaressakin, ja viimeiset ajat he asuivat yhteisessä asunnossa
Helsingin keskustassa. Mutta olivatko he myös rakastavaiset?
Asiaa pohdiskellaan teoksessa, mutta varmaa tietoa ei enää
ole mahdollista saada. Naisten keskinäistä kirjeenvaihtoa ei ole säilynyt, eikä
muutakaan kirjallista todistusaineistoa ole olemassa. Kirjeenvaihdon puuttumista
voi pitää merkityksellisenä, sillä sata vuotta sitten kirjeitä kirjoitettiin
valtavasti. Lönnin ja Parviaisen kirjeenvaihto on mitä ilmeisimmin
tarkoituksella hävitetty. Todennäköisesti naiset ovat itse päätyneet tähän
ratkaisuun.
Markkanen ja Virtanen asettavat Wivi Lönnin ja Hanna
Parviaisen elämäntarinan, urat ja keskinäisen suhteen hienosti aikakautensa
kehyksiin. Jälleen kerran nykylukija voi vain voimattomana purra hammasta
raivoaan pidätellessään, kun käydään läpi naisosaajien kokemia vastuksia.
Esimerkiksi Lönn menestyi upeasti arkkitehtuurikilpailuissa, koska niihin
osallistuttiin nimettömänä. Takaiskuja tuli silti, sillä voittajatyötä ei aina
toteutettukaan, koska se oli naisen piirtämä. Näin kävi Tampereen VPK:n talon
tapauksessa. Itse J. K. Paasikivi taas oli sitä mieltä, ettei Parviaisten perheyritystä
missään nimessä pitäisi antaa minkään vanhan neidin hallintaan!
Olen suomalaisten taitelijoiden elämäkertoja ja heistä kertovia
kaunokirjallisia teoksia lukiessani hämmästellyt, miten ahkerasti he
matkustelivat ulkomailla. Opiskelu ja työ veivät monet kuukausiksi ja vuosiksi
Eurooppaan ja kauemmaskin, ja sitä pidettiin luonnollisena ja välttämättömänä.
Myös Wivi Lönn matkusti paljon työnsä takia, ja Hanna Parviaiseen tutustuttuaan
naiset tekivät monia pitkiä matkoja kylpylöihin ja muihin kohteisiin. Olipa
heillä jossain vaiheessa asuntokin Pariisissa.
Kirjassa on kokonainen osio, joka keskittyy naisten
matkoihin. Tärkeimpänä lähteenä on pieni noin 70 valokuvaa käsittävä albumi,
joten kovin niukan materiaalin varassa kirjoittajat usein ovat. Siitä
huolimatta tuntuu, että niin Wivi Lönnistä kuin Hanna Parviaisestakin on nyt kerrottu
lähestulkoon kaikki, mikä suinkin on mahdollista. Tuntuu, kuin melkein tuntisin
heidät! Ja Säynätsaloon on kyllä päästävä käymään!
Kristiina Markkanen ja Leena Virtanen: Wivi ja Hanna – Arkkitehdin ja
kauppaneuvoksen yhteiset vuodet
Atena 2021. 297 s.
Kansi Laura Noponen.
Arvostelukappale.
Kirja on tyylikkäästi toteutettu kaunis esine. Ville Lähteenmäen taitto on
ilmava, ja mukana on paljon valokuvia. Lopussa on kattava lähdeluettelo, josta
voi poimia lukuvinkkejä.
Suosittelen lämpimästi lukemaan myös alussa mainitsemani Pirkko Soinisen
romaanin Valosta rakentuvat huoneet. Teokset täydentävät toisiaan
hienosti.
