Liane Moriarty: Hyvä aviomies

Cecilian täydellinen perhe-elämä saa särön, kun hän löytää miehensä papereiden seasta kirjeen, joka on osoitettu hänelle itselleen luettavaksi aviomiehen kuoleman jälkeen. Pystyykö tämä Sydneyssä sijaitsevan esikaupunkialueen mallikelpoinen tukipylväs pitämään lupauksensa olla avaamatta kirjettä? Mitä ihmettä mies on voinut kirjoittaa hänelle? Entä miksi kuorta ei saisi avata?

Tessin elämä suistuu sijoiltaan, kun aviomies ja paras ja ainoa ystävä (sekä Tessin serkku) Felicity kertovat rakastuneensa toisiinsa. Mitään ei ole tapahtunut, mutta rakastuminen on tosiasia, joka piti kertoa myös Tessille, ihan reiluuden nimissä. Epätoivoissaan Tess ottaa mukaansa Liam-poikansa ja pakenee Sydneyhyn äitinsä hoiviin. Äiti ottaa nopeasti ohjat käsiinsä ja ilmoittaa Liamin saman tien alueen kouluun, samaan, jota Tess kävi aikoinaan yhdessä petolliseksi osoittautuneen serkkunsa kanssa.

Koulun osa-aikaeläkkeellä oleva kanslisti Rachel vihaa komeaa liikunnanopettaja Connoria heltymättömästi. Rachel on vakuuttunut, että juuri Connor aikoinaan murhasi hänen 17-vuotiaan tyttärensä ja jätti tämän ruumiin puistoon odottamaan löytymistä. Connor sattuu olemaan myös Tessin entinen heila. Lisäksi Cecilian lapset käyvät samaa koulua, ja hänen nuorimmaisensa on Liamin luokkatoveri.

Osapuilleen tällainen on lähtöasetelma australialaisen, Sydneyssä asuvan menestyskirjailija Liane Moriartyn neljännessä romaanissa Hyvä aviomies. Alkukielinen nimi kertoo oikeastaan vielä enemmän: The Husband’s Secret. Salaisuuksista, salailusta ja syyllisyydestä kirjassa on kyse. Miten salailu ja salaisuuksien paljastuminen vuosien jälkeen vaikuttavat asianosaisiin, syyllisiin ja syyttömiin? Moriarty kieputtaa vyyhteä oikein kunnolla, ja syy-seuraussuhteet saavat kyytiä.

Vakavasta pohjavireestä huolimatta Hyvä aviomies on kepeää, jopa hauskaa luettavaa. Moriarty tekee napakoita ja huvittavia huomioita arjesta ja ihmissuhteista. Juoni vetää hyvin runsaahkosta henkilömäärästä huolimatta, ja henkilöitä on kärjistetty juuri sopivasti. Esimerkiksi Cecilia on mainio esimerkki kaiken hallitsevasta kotirouvasta, jonka maailma järkkyy pahemman kerran. Tessin elämä keikautetaan myös kunnolla ylösalaisin ja ravistellaan kunnolla. Mutta oliko kolmen ihmisen tiivis symbioosi sittenkään kovin terve pohja avioliitolle ylipäätään? Rachel taas takertuu pojanpoikaansa, koska ei ole pystynyt lähestymään perheen tragedian jälkeen poikaansa. Suhteet miniään ovat kalseat.

Hyvä aviomies ilmestyy perinteisenä versiona tässä kuussa, mutta se on ollut huokeana tarjouksena Elisa Kirjassa sähkökirjamuodossa jo ennakkoon. Kirjabloggareille teosta tarjottiin ilmaisena sähköisessä muodossa, ja sitä kautta minäkin sen luin. Koska en omista mitään lukulaitetta enkä tablettia, luin kirjan puhelimeltani. Kokemus ei ollut ollenkaan hassumpi, vaikka puhelimen tähän tarkoitukseen pienen näytön takia sivua joutuukin kääntämään turhan tiheään tahtiin. Hyvä aviomies on nopealukuinen teos tässäkin muodossa.

Liane Moriarty: Hyvä aviomies (The Husband’s Secret)

Suom. Helene Bützow. WSOY 2014. 444 s.

Arvostelukappale kustantajalta. Kiitos!

P.S. Mainio idea muuten tarjota cocktaileja Tupperware-kutsuilla! Ei ihme, että myynti on melkoinen!

Sarah Waters: Vieras kartanossa

Pidin kovasti Sarah Watersin edellisestä teoksesta Yövartio, josta kirjoitin aiemmin, voit kurkata ajatuksiani täältä. Yövartiossa toimivat kaikki osaset saumattomasti: rakenne, aihe, ajankuva ja tunnelma sekä henkilöt. Yövartiolla Waters myös lunasti paikkansa Tammen Keltaisessa kirjastossa, vaikka kustantaja ei vielä edellistä Silmänkääntäjää siinä julkaissutkaan.

Innolla siis odotin vaikuttavaa lukukokemusta myös Watersin uusimmasta Vieras kartanossa -romaanista. Teos on likimain 600-sivuinen järkäle, jonka Tuija Kuuselan tekemiä kansia voi vain ihastella. Myös käännös on laatutyötä, onhan asialla kokenut ammattilainen Helene Bützow. Kaiken pitäisi siis olla kohdallaan, mutta jotakin jää puuttumaan. Kuten Piisamirotta Nuharupi-blogissa kirjoittaa, ongelmana on tällä kertaa mahdoton laajuus, kerronnan perinpohjaisuus, joka saa tarinan keskivaiheilla junnaamaan paikallaan ja lukijan armotta hieman pitkästymään. Jos kuitenkin sitkeästi jatkaa eteenpäin, saa palkintonsa.

Teemana on brittiläisen yhteiskunnan muutos toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Vaikka luokkayhteiskunta tuntuu tänä päivänä olevan Britanniassa edelleen voimissaan, sen perustukset kuitenkin seitsemänkymmentä vuotta sitten vapisivat ankarasti. Tätä murrosta Waters kuvaa romaanissaan taitavasti. Nelikymppinen työläistaustainen maalaislääkäri tohtori Faraday on palannut kotiseudulleen harjoittamaan ammattiaan. Ajat ovat huonot. Sodan jäljiltä kaikesta on pulaa, ja tarvikkeet ovat säännösteltyjä polttoaineista alkaen. Perinteiset ammatit maaseudulla ovat katoamassa, ja Faradaykin pelkää oman niukan toimeentulonsa menettämissä pian tulevan terveydenhoitouudistuksen myötä.

Eräänä loppukesän päivänä Faraday joutuu tuuraamaan esimiestään, ja hänet kutsutaan eristyneeseen Hundreds Halliin, maalaiskartanoon, sairaskäynnille. Kartano herättää hänessä muistoja.  Hänen äitinsä oli aikoinaan työskennellyt lastenhoitajana kartanossa ja vienyt kerran poikansa käymään kartanon keittiössä. Tuon käynnin jälkeen Faraday ei ollut käynyt paikalla kymmeniin vuosiin, ja muistojen upean kartanon kammottava rappiotila järkyttää häntä. Kartanoa isännöi sodassa invalidisoitunut Roderick, talon poika. Hänen lisäkseen kartanossa asuvat hänen äitinsä Lady Ayres sekä vanhapiikasisko Caroline. Palveluskuntaan kuuluu vain nuori sisäkkö Betty.

Nopean ensikäynnin jälkeen Faraday törmää kartanon väkeen yhä useammin. Pian hän on jo säännöllinen vieras eristyneessä perheessä. Hän saa huomata, että kartanon asiat ovat todella huonosti muutenkin kuin rahapulan takia. Perhettä vainoaa huono onni, tai kirous, niin kuin Betty asian määrittelee. Nopeasti tilanne alkaa kärjistyä, kun talossa pidetään kutsut pitkästä aikaa. Seurauksena on katastrofi.

Talo on keskeinen kirjan henkilö, joka pitää otteessaan Ayresin perhettä, tohtori Faradayta ja lopulta myös lukijaa. Faradayn oma kohtalo tuntuu liittyvän yhä kiinteämmin taloon ja sen nopeasti kiihtyvään rapistumiseen. Waters kuvaa taitavasti synkkää tunnelmaa, joka talossa vallitsee, ja mieleen tulee eräänlainen goottilainen kauhuromantiikka. Talon rappio tietysti vertautuu maalaisaatelin rappioon. Uusi aika kirjaimellisesti nakertaa tiensä kartanon vaikutuspiiriin.

Onneksi Waters ei selitä puhki asioita, vaikka kuvaileekin paikoin tuskastuttavan pikkutarkasti tapahtumia. Hän pystyy tiivistämään kauhutunnelman paikoin pakahduttavaksi, mutta romaani olisi silti kestänyt ainakin sadan sivun tiivistämisen mainiosti. Ihan Yövartion tasolle tämä ei siis mielestäni yllä, vaikka kelpo viihderomaani onkin.

Sarah Waters: Vieras kartanossa (The Little Stranger)

Suom. Helene Bützow. Tammi 2011. 594 s.

Kirjallisuutta aikakauslehdessä ja Sarah Waters: Yövartio

Maaliskuussa haikailin täällä blogissani kunnon kirjallisuuslehden perään. Sellaista ei ole vieläkään löytynyt, mutta ilahduttavasti sentään kirjailijat ja kirjatkin aina silloin tällöin pääsevät lehtien palstoille. Karoliina silloisessa keskustelussa suosittelikin Imagea, jonka tilaus oli minulla puolisen vuotta tauolla. Tietysti tuon tauon aikana sitten lehdessä oli kuuluisa henkilökuva kirjailijaksi aikovasta Henna Helmi Heinosesta. Juttu on vieläkin lukematta.

Kevään aikana sain entisenä tilaajana Imagesta hyvän tarjouksen ja tartuin koukkuun. Uusin lehti kolahti laatikkoon torstaina, ja nyt viikonloppuna on ollut aikaa paneutua sen sisältöön. Kirjan ystävä ilahtui! Imagessa on kolumnistina kirjailija Miina Supinen vuorotellen Juha Itkosen kanssa. Tällä kertaa oli Supisen vuoro, ja hän arvioi ja esittelee jutussaan Tammen Keltaisen kirjaston uutuusromaanin Vieras kartanossa, jonka on kirjoittanut brittiläinen Sarah Waters. Karoliina esitteli ainakin tämän kansia blogissaan taannoin, kannattaa vilkaista. Supinen kirjoittaa tästä romaanista aivan upeasti, ja jos en olisi jo perjantaina tilannut tätä nettikirjakaupasta, tekisin sen nyt heti.

”Kun istahdan lukemaan, havahdun vasta kun ulkona on pimeää ja sivuja on kääntynyt parisataa. Mieleeni palaavat nuoruuden huolettomat iltapäivät, jotka vietin sängyllä lukemassa Humisevaa harjua, Viidakkokirjaa, Pickwick-kerhon jälkeenjääneitä papereita, Sherlock Holmesia ja muita saarivaltion lahjoja maailmalle.”

Olen lukenut Watersilta aiemmin suomennetun Yövartion, joka on hieno romaani toisen maailmansodan ajan Lontoosta. Olen kirjoittanut siitä muistiin seuraavasti (17.8.2008):

Kirja jakautuu kolmeen osaan ja eri vuosiin: 1947, 1944 ja 1941, tässä järjestyksessä, eli lukija tietää jo, mitä tapahtuu, mutta saa tietää syyt vasta lopuksi. Toisaalta aika moni asia myös jää auki, sillä tarinasta kerrotaan vain otteita. Mitään varsinaisia ratkaisuja ei tule.

Tapahtumat sijoittuvat Lontooseen.

Kirjan henkilöt liittyvät löyhästi yhteen. Viv työskentelee Helenin kanssa treffipalvelufirmassa sodan jälkeen. Helen taas seurustelee Julian, jännityskirjailijan kanssa. Helenin entinen tyttöystävä on ollut Kay, jota Julia on ennen rakastanut. Kay pelastaa sodan alussa Vivin hengen, kun tämä on vähällä vuotaa kuiviin abortin jälkeen. Vivin veli Duncan asuu sodan jälkeen vanhan miehen kanssa. Vähitellen paljastuu, että Duncan on ollut sodan aikana vankilassa. Syy siihen tulee esille vasta aivan lopussa. Romaanin keskivaiheella selviää, miten Duncan ja hänen asuinkumppaninsa ovat tutustuneet.

Lesbous on 1940-luvun Englannissa laitonta. Siksi naiset joutuvat salailemaan suhdettaan.

Kirja on vaikuttava ajankuvaus sodanaikaisesta elämästä Lontoossa. Kay on ambulanssisisar, kun taas Viv on ministeriön konekirjoittaja. Työt ovat ikäviä. Ihmiset ovat tottuneet pommituksiin, eivätkä suostu menemään pommisuojiin. Tuho on kauhistuttavaa, mutta arkipäiväistä.

Vieras kartanossa sivuaa sekin maailmansotaa, joka on jo jäänyt taakse. Ainakin yksi kirjan henkilöistä on ollut mukana aktiivisissa sotatoimissa. Tätä kyllä odotan kovasti!

Lisää lukuvinkkejä seuraa ihan tuntumassa. Lehdessä esitellään perusteellisesti HBO:n uusi aikuisten fantasia-tv-sarja Game of Thrones, joka perustuu George R. R. Martinin kirjasarjaan Tulen ja jään laulu. Tämän sarjan aloitusosan Salla esitteli hiljattain. Jossain vaiheessa tähänkin tekisi mieli tutustua. Sarja alkaa Ylellä vasta ensi vuonna, joten aikaa vielä olisi.

Parasta lehdessä oli kuitenkin Juha Itkosen laaja henkilöhaastattelu tanskalaisesta Peter Høegista. Juttu on todella huolella tehty ja taustoitettu. Itkonen ja Høeg keskustelevat jälkimmäisen urasta, tuotannosta ja kirjoittamismetodeista sekä maailmankatsomuksesta. Melkein kaikki Høegin kirjat ovat minulla vielä lukematta, mutta taas löytyi lisää syitä tarttua niihin. Hiljainen tyttö odottelee hyllyssäkin, mutta se on tämän jutun perusteella miehen vaikeimpia.

Vielä viimeisenä herkkupalana lehden lopusta löytyy Riikka Pulkkisen kolumni, jossa tällä kertaa mm. vertaillaan kuntosalitreenin ja pornon diskurssia ja päädytään uskonnolliseen kuvastoon! Mainiota. Eikä lainkaan haittaa sekään, että mukana on vielä kiinnostava reportaasi aivan muusta kuin kirjallisuudesta.

No niin, meni ilmaiseksi mainokseksi, mutta menköön! Watersiin palaan, kunhan saan kirjan luettua. Ehkä Høegiinkin J.