Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa

 

Salla Simukan kirjailijanura alkoi kaksikymmentä vuotta sitten, kun hänen esikoisteoksensa Kun enkelit katsovat muualle (WSOY) ilmestyi. Parinkymmenen vuoden aikana Simukka on julkaissut koko joukon kirjoja, joista tunnetuimmat ja melkoista menestystä kansainvälisestikin ovat Lumikki-trilogian romaanit Punainen kuin veri, Valkea kuinlumi ja Musta kuin eebenpuu (Tammi, 2013–2014). Lisäksi Simukka on kirjoittanut erilaisia yhteisteoksia eri tekijöiden kanssa sekä kääntänyt merkittävän määrän teoksia.

Tästä kaikki alkaa on vahvasti kauhuaineksin maustettu parisuhderomaani. Nova ja Isla ovat olleet kymmenen vuotta yhdessä. Parisuhteessa on ollut ongelmia jo pitkään, mutta siitä huolimatta naiset ovat puoli vuotta sitten ostaa yhteisen talon nimeämättömän pikkukaupungin liepeiltä mäntymetsän keskeltä. Maastoon sulautuva syrjäinen talo on Novan kaikkien toiveiden täyttymys, ja pandemia on antanut puhtia sen hankinnalle.

Nyt kuitenkin on tullut aika tehdä kipeä mutta pakollinen päätös erosta. Tunteita kuohuttanut keskustelu on käyty illalla, ja sen päätteeksi Nova ja Isla ovat päätyneet nukkumaan yhdessä. Aamulla Isla on noussut ennen Novaa. Hänen ällistyksekseen Isla ei tunnu muistavan lainkaan, että he ovat eroamassa, vaan käyttäytyy kuin kaikki olisi heidän välillään hyvin.

Nova on menestynyt kuvittaja. Hän on onnistunut saamaan pitkän apurahan suomalaisen kansanperinteen kauhuaineksista kertovan teoksen kuvittamiseksi. Kylillä kulkevat kuolleet kiehtovat hänen mielikuvitustaan. Miten olisi luontevinta kuvata kuolleita? Tarinoissa he tuntuvat olevan aivan kuin elävätkin, mutta heidän käyttäytymisensä paljastaa heidän jo menneen.

Työnteko ei kuitenkaan luista, koska eroasia on edelleen ratkaisematta. Isla ei halua keskittyä käytännön asioihin vaan sulkeutuu omaan työhuoneeseensa väitöskirjansa pariin. Samaan aikaan keittiön kuiva-ainekaapissa pääsee valloilleen keittiökoisaongelma ja Nova alkaa kuulla omituisia ääniä. Onko hänen metsästä löytämässään vanhassa matkalaukussa kenties jotain ötököitä?

Novan näkökulmasta kerrottujen tapahtumien lomassa on joukko paikalliseen kansanperinteeseen liittyviä tarinoita, jotka alkavat pian kummallisesti nivoutua yhteen Novan yhä kummallisemmaksi käyvän arjen kanssa. Mitä oikein tapahtuu? Onko Isla kaikkien omituisten ilmiöiden takana vai liittyvätkö ne jotenkin taloon ja sen menneisyyteen? Mitä tapahtui talon suunnitelleelle arkkitehdille ja hänen puolisolleen?

Seksuaalisen monipuolisuuden kuvaajana Simukka on kokenut konkari, mikä näkyy keskeisen teeman luontevana käsittelynä. Sen sijaan ilmastonmuutoksen ja luontokadon Novalle aiheuttama ahdistus ja maailmantuska purkautuvat kirjan sivuille paikoin luentomaisesti. Selvennettäköön nyt tässä väärinkäsitysten välttämiseksi, että samat teemat ahdistavat minuakin. Teemat sopivat kyllä hyvin surun ja pelon rajamaastoa luotaavaan kauhuromaaniin, ovathan ne todellakin erittäin pelottavia ja ahdistavia.  

Tästä kaikki alkaa on mitoiltaan miltei pienoisromaani. Novan ja Islan tarinaan nivoutuu monenlaista häiritsevää ja omituista, jopa inhottavaa. Melko pian lukija alkaa rakennella saamiensa vihjeiden avulla teorioita siitä, mistä oikein on kysymys. Omat päätelmäni eivät kovin pahasti menneet harhaan. Kotimaisen kauhun kentällä on hyvin tilaa, ja sinne nopealukuinen Tästä kaikki alkaa sujahtaa aivan mainiosti.

Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa
Tammi 2022. 169 s.
Kansi Sanna Mander.

Ennakkokappale.

Salla Simukka: Sammuta valot! / Sytytä valot! #nuortenkirjatorstai

Olen kuluneen vuoden mittaan ylistänyt kovasti muutamaa uutuuskirjaa muun muassa sillä perusteella, että ne on kuin luotu koulukäyttöä silmällä pitäen niin, että niiden avulla voi ainakin yrittää houkutella vastahakoisimpia ja heikkolukutaitoisimpia teinejä kirjallisuuden pariin. Nyt tämän joukon jatkoksi sujahtaa uskoakseni monien opettajien kiihkeästi toivoma formaatti eli nuorille suunnattu kotimainen novellikokoelma. Salla Simukan kääntönovellikokoelma Sammuta valot! / Sytytä valot!  saa ainakin omat pedagoginsormeni syyhyämään. Olisipa mahtavaa luettaa näitä novelleja omille oppilailleen ja päästä niistä keskustelemaan nuorten lukijoiden kanssa!

Kirjassa on siis yksien kansien välissä kaksi novellikokoelmaa. Kun kirjan kääntää ympäri, voi lukea kymmenen onnellisesti päättyvää tarinaa, ja jos aloittaakin toisesta päästä, on tunnelma päinvastainen kymmenessä muussa tarinassa. Veikeä ja kivasti toimiva idea kaikin puolin. Osa onnellisista ja synkistä tarinoista liittyy keskenään pareiksi, osa on aivan itsenäisiä, ja sitten on siltä väliltä olevia yhteen jollain tasolla kytkeytyviä pareja.

Novellien lukeminen ei ole aivan ominta aluettani kirjallisuuden kentillä, vaan joudun aina novellikokoelmaan tai -antologiaan tarttuessani terästäytymään: nyt ei kannata ahmia koko sisältöä yhteen menoon vaan on syytä muistaa pysähtyä ja sulatella, antaa jokaiselle tekstille tilaa. Tämän kyseisen kirjan äärellä tein ratkaisun, että luin aina kaksi novellia kerralla peräkkäin siten, että käänsin kirjan yhden tekstin luettuani. Se menetelmä osoittautuikin hyvin toimivaksi, sillä kuten sanottu, osa teksteistä on hyvin selvästi pareja keskenään ja ne nimenomaan kannattaa lukea rinnakkain.

Esimerkiksi kummankin puolen viimeinen novelli on nimeltään Koru, ja niiden alku on pitkän matkaa identtinen. Käännekohdassa tarinat kuitenkin erkanevat ja loppuratkaisu on erilainen, vastakkainen. Seitsemännet novellit (Kengät ja Näytän sinulle, miten lennetään) taas avaavat samaa tarinaa eri henkilöiden näkökulmista.

Simukan tekstit ovat vahvasti kiinni ajassa ja nuorten elämässä. Tarinoissa käsitellään nuorten pelkoja ja toiveita erilaisin kerronnan keinoin. Onko avioero lapsen syytä? Miten kertoa ihastukselleen tunteistaan, kun ei ole aivan varma edes omasta sukupuoli-identiteetistään? Osassa tarinoita maailma on synkän dystooppinen, osassa on kauhuaineksia, mutta mitään väkivallalla mässäilyä ei ole mukana. Kauheudet jäävät monessa kohdassa lukijan itsensä kuviteltaviksi eli tarinat ovat sopivan aukkoisia.

Kaikki novellit ovat napakoita ja sujuvakielisiä. Simukka on myös käyttänyt erilaisia tekniikoita, eli mukana on esimerkiksi proosarunomainen novelli ja yksi kokonaan dialogiksi kirjoitettu tarina. Kuten sanottu, tämä on kirjallisuuden ja kirjoittamisen opettajan toiveuni, joka on muuttunut todeksi. Kohderyhmää ovat kaikki yläkoululaisista lukioikäisiin ja sitä vanhemmat lukijat. Tähän voivat tarttua ja toivottavasti tarttuvatkin nuoret lukijat myös ilman opettajan houkuttelua. Lämmin kiitos kirjasta ja kuuma suositus!

Salla Simukka: Sammuta valot! / Sytytä valot!
Tammi 2018. Yhteensä 143 s.

Arvostelukappale.

P.S: Kirjailijan laatima tehtäväpaketti on vapaasti käytettävissä.

#nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15 

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea! 

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 

Tulossa:

Essi Ihonen: Ainoa taivas 9.8.2018
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous 16.8.2018

Marianne Peltomaa: Ja minä irrotan sinusta kaiken kuonan (dekkariviikko)

Monipuolinen suomenruotsalainen kirjailija ja kustannusalan toimija Marianne Peltomaa on kirjoittanut myös dekkarisarjaa, jonka päähenkilönä on vanhempi rikoskonstaapeli Vera Gröhn Helsingistä. Teoksessa Miten rikoskirjani ovat syntyneet (Crime Time, 2012) Peltomaa kertoo, miten sarja sai alkunsa. Hän näki Helsingissä bussista astuessaan bussipysäkin penkin alle siististi asetellut naisten kengät. Sama toistui noin kuukauden päästä, nyt vain kenkäpari oli toinen. Ajatus jäi muhimaan kirjailijan päähän. Oliko Helsingissä liikkeellä sarjamurhaaja? Tästä lähti syntymään Vera Gröhn -sarjan aloitusosa Inget ljus i tunneln (Ei valoa tunnelissa, Schildts, 2004, 2005).

Itse en ole lukenut Peltomaan kirjoista toistaiseksi vain Vera Gröhn -sarjan neljännen osan Ja minä irrotan sinusta kaiken kuonan, joka tietääkseni on loppukoukustaan huolimatta toistaiseksi viimeinen sarjan osa (jos jollakulla on parempaa tietoa, se otetaan kiitollisena vastaan!). Hyllyssäni kuitenkin parempia lukuaikoja odottelevat Ei valoa tunnelissa sekä kakkososa Tilinteon aika. Mutta tässä alla siis muutaman vuoden takainen lehtiarvioni Peltomaan tuoreimmasta dekkarista dekkariviikon kunniaksi, olkaa hyvät!

Vanhempi rikoskonstaapeli Vera Gröhn saa työpaikalleen nimettömiä kirjeitä, joissa on kussakin tuliaiheinen sitaatti Raamatusta. Gröhn yrittää muiden töiden ohella nähdä yhteyttä viestien ja Helsingissä tapahtuneiden tuhoisien tulipalojen välillä. Vähitellen Gröhn alkaa vakuuttua viestien henkilökohtaisesta luonteesta. Niitä ei postiteta sattumalta juuri hänelle.

Samaan aikaan selviää, että kaksi ihmisuhria ja koiran hengen vaatinut räjähdysmäinen asuntopalo on ollut murhapoltto. Kuka halusi murhata pankinjohtaja Malin Hietalan ja hänen aviomiehensä Jouko Nivan? Moitteeton pariskunta on elellyt hiljaisesti arvokkaan taidekokoelmansa ja koiransa kanssa. Motiivin lisäksi murhatapa on poliisille arvoitus. Miten tuli on voinut päästä irti salaattia valmistettaessa?

Suomenruotsalaisen kirjailijan Marianne Peltomaan neljäs Vera Gröhn -dekkari Ja minä irrotan sinusta kaiken kuonan on vakuuttava ja viihdyttävä poliisiromaani. Sitkeä poliisityö alkaa tuoda esiin uhrien elämän salaisuuksia pala kerrallaan. Kertoja paljastaa lukijalle enemmän kuin poliisille, mutta lukuisten epäiltyjen ja johtolankojen huolellisen tutkinnan jälkeenkin syyllinen on yllätys.

Peltomaa jättää Vera Gröhnin ja hänen esimiehensä Heikki Partasen hahmot etäisiksi ja kuivakoiksi. Teoksen voi vaivatta lukea täysin itsenäisenä, niin vähän mitään edistystä tapahtuu Gröhnin tasaisessa yksinhuoltajaelämässä, vaikka näköpiirissä on itse asiassa kaksikin kiinnostavaa urosta. Dramaattinen loppukohtaus saa tähän kuvioon uutta eloa.

Kustantajalta olisi toivonut hieman enemmän panostusta. Salla Simukan käännökseen on jäänyt muutamia harmillisia kömmähdyksiä, ja suomennos on julkaistu sarjan aiemmista osista poiketen suoraan pehmeäkantisena versiona.

Marianne Peltomaa: Ja minä irrotan sinusta kaiken kuonan (Och jag skall avlägsna din slagg). Suom. Salla Simukka. Schildts. 287 s.

Arvioni on julkaistu Salon Seudun Sanomissa 28.6.2011.

Kirjailijan esittely kustantajan nettisivuilla.

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu

Kirjailija Salla Simukka kiitänee tälläkin hetkellä ympäri Eurooppaa markkinoimassa Lumikki-trilogian käännöksiä. Suomi ja suomalainen nuorten aikuisten kirjallisuus on saanut Simukasta sellaisen myyntivaltin ja keulakuvan, että alta pois. Todella upeaa!

Keski-ikäinen lukija ei ole varsinaista kohderyhmää, mutta silti viihdyin oivallisesti sarjan aloitusosan Punainen kuin veri parissa. Toimintatrilleri satu- ja erotiikkamaustein vaikutti tuoreelta ja raikkaalta idealta. Kakkososa Valkea kuin lumi hieman hyydytti innostustani, koska siitä paistaa mielestäni aika selvästi väliosamaisuus. Toimintaa kyllä on, mutta varsinaisia ratkaisuja pitää pantata kolmososaa varten.

Innostukseni laantui jopa siinä määrin, että en rynnännyt kirjakauppaan tai kirjastoon heti kolmannen osan Musta kuin eebenpuu ilmestyttyä. En ollut lainkaan varma, luenko sitä ollenkaan, vaikka trilogian loppuun lukeminen tietysti sopisi perfektionismiin taipuvalle luonteelleni… Mutta sitten kävi taas kuten niin monesti aiemminkin: huomasin uutuuden äänikirjaversion kirjaston hyllyssä. Eipä muuta kuin kirja kuunteluun. Lukeminen sujuikin sitten kuin itsestään.

Lumikki on palannut takaisin Tampereelle ja ilmaisutaidon lukioon. Kirjassa eletään vuoden pimeimpiä päiviä joulukuun alkupuolella. Pimeää ja synkkää tuntuu olevan myös Lumikin elämä. Valoa tuo kuitenkin Lumikin elämään astellut poikaystävä Sampsa. Poika ja hänen mutkaton perheensä edustavat kaikkea sitä, mistä Lumikki tuntee omassa elämässään jääneensä paitsi. Sampsassa on vain yksi puute. Hän ei ole Liekki. Liekki ei jätä Lumikkia rauhaan.

Koulussa Sampsa on saanut Lumikin houkuteltua mukaan näytelmäprojektiin, jossa opiskelijat laittavat uuteen uskoon Grimmin sadun Lumikki. Tästä osuudesta pidin, sillä versiossa sadun Lumikki on toimija, ei uhri. Myös satuteema saadaan jälleen mukaan sarjaan hauskan oivalluksen kautta. Lumikki on näytelmän pääosassa, mutta alkaa tuntea yhä kasvavaa ahdistusta roolistaan.

Ahdistus saa aivan uusia kierroksia, kun Lumikki alkaa saada todella uhkaavia tekstiviestejä. Hänen kintereillään on stalkkeri, joka ei epäröi käyttää äärimmäisiä keinoja uhrinsa kiduttamisessa. Tavoitteena tuntuu olevan Lumikin hidas tappaminen. Lumikki ei luonnollisesti voi kertoa kenellekään uhkaajasta, eikä hän lopulta enää tiedä, kehen voisi luottaa. Tyyppi tuntuu tietävän hänestä enemmän kuin hän itse ja näkevän hänet missä tahansa. Kuka uhkaaja oikein on? Sampsa? Liekki?

Uhkaaja teettää Lumikilla fyysistä kestävyyttä ja ketteryyttä sekä uskallusta vaativia tehtäviä. Tätä kautta kirjaan saadaan aiemmista osista tuttua toimintaa. Samalla alkavat raottua Lumikin perheen menneisyyteen liittyvät synkät salaisuudet.

Vaikka kirjan ja samalla koko trilogian loppu on onnellinen, joskaan ei onneksi siirappinen, jäin kuitenkin miettimään koko sarjan tummuutta. Huumoria tässä kokonaisuudessa ei ole tippaakaan! No, eipä kai sitä sitten tarvitakaan. Viimeisessä osassa minua vieroksutti myös salaperäisestä avaimesta kertova osuus, joka loppuratkaisun valossa oli sitten lähinnä ylidramaattinen koristehörhellys.

Musta kuin eebenpuun äänikirjaversion lukee Anna Saksman korostetun lakoniseen tyyliin. Edes huippukohdissa luentaa ei elävöitetä mitenkään. Tämä ehkä vielä korosti tarinasta jäänyttä tummaa mielikuvaa.

Trilogian luettuani olen ylipäätään hieman hämmennyksissäni. Idea Lumikki-sarjan taustalla on ihan hauska ja omaperäinenkin, mutta kokonaisuus ei minusta kuitenkaan ole mitenkään tajunnanräjäyttävän erikoinen. Sellainen, että siitä nousee kansainvälisessäkin kirjallisuusmaailmassa ennenkuulumaton kohu ja mesoaminen. Kuten jo alussa sanoin, olen Simukan ja Lumikin menestyksestä tajuttoman iloinen, mutta samalla pikkuisen ihmeissäni. Toivon todella, että Lumikin noste vetää perässään myös muuta suomalaista lanukirjallisuutta, sillä, anteeksi nyt vain, Suomesta löytyy paljon ainakin yhtä hyvää ja runsaasti vielä parempaakin lanua.

Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu

Tammi 2014. Tammen ja BTJ:n äänikirjan lukijana Anna Saksman. Laajuus 4 cd:tä, kesto 3 h 57 min.

Lainattu kirjastosta.

Seuraavan viikon ajan aion lukea nuortenkirjoja ja blogata vain niistä. Pidän siis nuortenkirjateemaviikon. Jonossa on myös muutamia dekkareita, mutta ne saavat nyt vain odottaa kiltisti vuoroaan! Toivottavasti viihdyt teemaviikon parissa!

Salla Simukka: Valkea kuin lumi

Helmikuussa sain Tammelta yllätysennakkokappaleen Salla Simukan uuden Lumikki Andersson -nuortentrilleritrilogian aloitusosasta Punainen kuin veri. Kirja vei keski-ikäisen lukijan kerralla mennessään. Sittemmin on tapahtunut paljon. Puolta vuottakaan ei ole kulunut, mutta kakkososan takakannessa on tieto, että trilogian oikeudet on myyty kolmeenkymmeneen maahan. Aivan huippua! Onnittelut Salla Simukalle ja suomalaiselle lanukirjallisuudelle, jolle tämä myös avaa uusia ovia – ainakin niin kuvittelisin.

Valkea kuin lumi on siis trilogian keskimmäinen osa, ja kyllä sekin kaikesta huolimatta hieman kärsii tästä asemastaan. En tiedä, kuinka valmiit suunnitelmat Simukalla oli kirjasarjan tapahtumista ja tapahtumapaikoista ennen huimaa kansainvälistä suosiota, mutta Prahaan sijoittaminen ei varmaan ainakaan haitaksi ole. Sankaritar Lumikki Andersson on siis päättänyt edellisen kirjan seikkailuista toivuttuaan hetkeksi irtautua arjesta ja viettää lyhyen loman yksin Prahassa. Kesäkuinen Praha kärvistelee helteen kynsissä, ja Lumikkikin saa hien pintaan useampaan kertaan, kunhan vauhtiin päästään.

Aloitusosassa vihjailtiin aika suoraan, että Lumikin suomenruotsalaiseen perheeseen liittyy jokin salaisuus. Tämän osan alkusivuilla Lumikki törmääkin nuoreen naiseen, joka kertoo olevansa Lumikin sisarpuoli. Heillä on yhteinen isä. Lumikki on tietysti hämmennyksissään ja epäuskoinenkin, mutta kummallisesti Zelenkaksi esittäytyvän tytön tarina tuntuu sopivan kuvioon. Zelenka on menettänyt äitinsä mutta elää nyt uuden perheensä huomassa tarkoin säänneltyä elämää. Tytöt tutustuvat toisiinsa varovasti, mutta Zelenkan asiat taitavat olla pahasti solmussa.

Toisaalla nuori menestynyt tv-toimittaja on saanut tehtäväkseen tutkia kaupungissa toimivaa salaperäistä uskonnollista lahkoa, jolla tuntuu olevan tekeillä jotakin tuhoisaa. Tarinoiden säikeet punoutuvat nopeasti yhteen, ja pian Lumikki huomaa saaneensa palkkatappajan peräänsä. Seuraa vauhdikkaita ja jännittäviä takaa-ajokohtauksia ja monia täpäriä pelastumisia, ennen kuin Lumikki on lopulta turvassa perheensä luona. Joissakin kohtauksissa on yliampuvan epärealistisia toimintaelokuvatemppuja, mutta ainakin lukija viihtyy menossa.

Lumikin hahmo ei tässä kirjassa juurikaan saa uusia ulottuvuuksia. Kariutunutta suhdetta Liekin kanssa kyllä muistellaan erotiikkaa tihkuvasti, mutta esimerkiksi Lumikin perheen solmut eivät sisarkuviosta huolimatta aukene. Tuntuu, että Prahassa kuitenkin vain saatiin aikaa kulumaan ja dramaattinen seikkailu tuli kuin kaupantekijäisiksi. Kolmanteen osaan latautuu melkoisesti odotuksia.

Omaa lukukokemustani maustoi mukavasti se, että pari vuotta sitten vietimme Prahassa pitkän viikonlopun keskustan nähtävyyksiin tutustuen. Oli hauskaa palata tuttuihin paikkoihin kirjan viemänä.

Kaarlensilta kuvattuna Vlatavalta. Sillalla juostaan kirjassa aika vauhdilla!

Salla Simukka: Valkea kuin lumi

Tammi 2013. 237 s.

Lainattu kirjastosta.

Salla Simukka: Punainen kuin veri

”Mä olen Hercule Poirotin ja Lisbet Salanderin salattu lapsi.”

Tätä voinee jo sanoa itseironiseksi heitoksi monessakin tasossa, sillä kieltämättä Lumikki Anderssonissa ja Lisbet Salanderissa on tiettyjä samankaltaisuuksia, joita lukija on ehtinyt mietiskellä jo ennen tätä ”tunnustusta”. Mutta ei huolta, kyllä Salla Simukan uutuusromaani Punainen kuin veri on täysin omaperäinen ja aito, kuten sen sankaritarkin.

Lumikki on 17-vuotias ilmaisutaitolukiolainen, joka on mielellään yksin muttei mielestään yksinäinen. Tyttö asuu yksikseen opiskelijaboksissa Tampereella ja suomenruotsalaiset vanhemmat Riihimäellä. Eräänä aamuna Lumikki pistäytyy koulun pimiössä ennen oppituntien alkua. Tyrmistyksekseen hän löytää sieltä suuren määrän viidensadan euron seteleitä. Setelit on selvästikin pesty verestä ja ne ovat nyt kuivumassa. Ennen kuin Lumikki ehtii päättää, mitä pitäisi tehdä, setelit katoavat lukiolaispoika Tuukan reppuun. Kolmikko Tuukka, Kasper ja Elisa ovat sotkeutuneet johonkin vielä pahempaan kuin nappien napsimiseen kotibileissä. Oikeastaan Lumikki ei haluakaan tietää enempää, mutta hän on jo auttamattomasti sotkeutunut vyyhteen, jossa on mukana häikäilemättömiä kansainvälisiä rikollisia kotoisempien roistojen ohella.

Vähitellen lukija tutustuu originelliin Lumikkiin ja hänen koskettavaan taustaansa paremmin. Lumikki on joutunut systemaattisen koulukidutuksen uhriksi lähes koko peruskouluaikansa ajan. Kotona on vallinnut aina tiukka puhumattomuuden kulttuuri, eikä opettajillekaan liene kannattanut kertoa. Kuka häntä olisi uskonutkaan? Lukio tuntuu peruskouluhelvetin jälkeen mukavalta ja leppoisalta paikalta.

Lumikin erityistaidot joutuvat tapahtumien nykyhetkessä kiihtyessä todelliselle koetukselle. Onneksi hänellä ei kuitenkaan ole mitään epäuskottavia tai yliluonnollisia kykyjä, vaan hän on kehittänyt taitonsa ihan tavallisella joskin sinnikkäällä harjoittelulla. Niinpä Lumikilla on hyvä peruskunto, voimaa ja nopeutta keskivertoa enemmän. Hänellä on myös tarkka havainnointikyky sekä taito tekeytyä huomaamattomaksi. Kaikista näistä taidoista on ollut jo aikanaan hyötyä, mutta nyt ne todellakin punnitaan.

Koska kyseessä on nuorille (aikuisille) suunnattu jännitysromaanitrilogian aloitusosa, on ymmärrettävää, että ihan kaikkia langanpäitä ei vielä saada solmittua yhteen. Mitä esimerkiksi kätkeytyy Lumikin perheen hiljaisuuden taakse? Tästä annetaan lukijalle muutama vihje, mutta ratkaisu vasta tuonnempana, luulisin.

Simukka kertoo ainakin lukemani ennakkokappaleversion etukannen sisäpuolella, että on nauttinut kovasti kirjan kirjoittamisesta ja erityisesti Lumikin saattamisesta kiperiin tilanteisiin. On helppo myöntää, että minä nautin kovasti Lumikin vauhdikkaassa kyydissä. Mitään turhia jaarittelevia suvantokohtia ei ole, ja vauhti vain kiihtyy loppua kohden. Kirjan ratkaisukohdat olikin pakko lukea lähes harppomalla. Akuutit ongelmat saadaan selvitettyä, vaikka ainakin minulla oli välillä sydän lähes kurkussa, niin tiukkoja käänteitä Simukka juoneen on punonut. Simukan teoksia lukeneet varmasti tunnistavat jännitystarinasta tuttuja sivuteemoja.

Salla Simukka: Punainen kuin veri

Tammi 2013.

Lumikki-trilogian omat nettisivut, joilla mm. kirjatraileri ja linkit blogiarvioihin. Sivuilta löysin myös ilahduttavan tiedon, että sarjan muut osat ilmestyvät mukavan tiuhaan, eli Valkea kuin lumi elokuussa 2013 ja Musta kuin eebenpuu keväällä 2014. Koko trilogiahan tässä on vielä ahmittava!

Lumikki-trilogia:

Punainen kuin veri
Valkea kuin lumi
Musta kuin eebenpuu