Meritta Koivisto: Harriet Jaatinen -sarja #dekkariviikko

 

Neljä vuotta sitten sain kirjoittaa Suomen dekkariseuran jäsenlehti Ruumiin kulttuuriin pitkän jutun, joka käsitteli sellaisia dekkareita, jotka oli kirjoitettu suoraan äänikirjoiksi ja joita ei ollut tarkoituskaan koskaan painaa ja julkaista kansien välissä. Käytännössä enimmät jutussa käsittelemäni ja esittelemäni teokset olivat ilmestyneet Storytel-palvelussa Storytel Original -sarjassa. Vain yhden tekijän eli ruotsalaisen Christina Larssonin M-ryhmä-sarjan oli julkaissut muu kuin Storytel eli Word Audio Publishing.

Vettä on sittemmin jonkin verran ehtinyt Vantaassa ja muissakin joissa virrata, ja kuviot ovat asettuneet aika lailla uuteen malliin. Esittelin jutussani kuuden eri tekijän äänikirjatuotantoa. Marko Kilven Undertaker-sarjassa oli silloin ilmestynyt kolme ensimmäistä teosta (ja hänen kirjansahan ilmestyivät jo tuolloin heti myös painettuina CrimeTimen kustantamina), ja JP Koskinen oli julkaissut kolme osaa Ruosteista sankaria ja Hautakellon. Päivi Alasalmelta, Jari Järvelältä ja Meritta Koivistolta esittelin kultakin yhden teoksen.

JP Koskinen totesi tuolloin sähköpostihaastattelussa, että Hautakelloa ei missään vaiheessa ollut ajateltukaan koskaan painettavaksi, vaan hän oli ehdottanut kirjaa Storytelille ennen kuin oli siitä kirjoittanut riviäkään. Kyse on siis varsin puhtaaksiviljellystä äänikirjakirjoittamisesta. Vaan niinpä vain on minulla tällä hetkellä painettu Hautakello (Haamu, 2024) tuossa kirjapinossani!

Myös Päivi Alasalmen Hallavainen-sarjasta on julkaistu painettuina aloitusosa Alamaailman kuningatar (Gummerus, 2022), Häkkilinnut (Gummerus, 2023) ja Kyy povellani (Aviador, 2024). Painettujen kirjojen kustantaja on siis vaihtunut matkan varrella. Sarjaa on Storytelissä julkaistu tähän mennessä viisi osaa, eli vielä mahdollisesti painetaan Myrkynkylväjä ja Tuhon airut.

Meritta Koiviston Harriet Jaatinen -sarjan aloitusosa Sukulainen (Avain, 2023) on jo ilmestynyt, toinen osa Suojelija ilmestyy painettuna elokuussa ja varmasti Perintö aikanaan myös. Kaikki kolme osaa ovat siis aikaisemmin ilmestyneet äänikirjoina Storytel Original -sarjassa (Perintö tosin Storysiden kustantamana, ei enää tuossa Original-sarjassa), joten ne on voinut kuunnella tai lukea e-kirjana vain Storytelissa. Tosin tästä on poikkeuksena Sukulainen, jonka löysin myös parhaillaan käytössäni olevasta toisesta kuunteluaikapalvelusta.

Suunnittelin kirjoittavani esittelyn koko Harriet Jaatinen -trilogiasta dekkariviikon kunniaksi, mutta toisin sitten kuitenkin kävi. Nykyinen kuunteluaikapalvelutilaukseni päättyy vasta 18.6., eikä se siis ole Storytel, joten en voinut sitä kautta kuunnella sarjan kaikkia osia, vaan vain jo tuon aiemminkin kuuntelemani Sukulaisen. Siitä olen tosin saanut myös painetun version omakseni arvostelukappaleena. Storytelilla on menossa todella hyvä tarjouskampanja (päättyy 13.6.2024), mutta olen harmillisesti sen ulkopuolella, koska edellinen Storytel-tilaukseni jatkui tammikuulle. Tämän koen jokseenkin epäreiluksi kohteluksi, joten palvelun ostaminen tässä vaiheessa ei käynyt pirtaani.

Harriet Jaatinen -sarjan nimihenkilö on Tukholman poliisissa työskentelevä rikoskonstaapeli Harriet Jaatinen. Harrietin isä on muuttanut aikanaan Ruotsiin ja työskennellyt ahtaajana. Äiti Ragnar on umpiruotsalainen tehdastyöläinen. Erityisesti Ahti-isälle Harrietin menestys työelämässä on ollut ja on edelleen suuri ilo ja ylpeyden aihe: suomipirulainen pärjää vaikka sisulla, perkele! Tästä motostaan huolimatta Ahti vaikuttaa hyvin sympaattiselta henkilöltä.

Sukulaisen alussa 31-vuotias Harriet on sairauslomalla työtehtävien yhteydessä sattuneen tapaturman ja sitä seuranneen keskenmenon takia. Myös työuupumus- tai masennusdiagnoosi tuntuu leijuvan ilmassa, mutta sen perusteella kahden kuukauden sairauslomaa ei kuitenkaan ole haluttu myöntää, koska suomea osaavista poliiseista pidetään kynsin hampain kiinni.

Rikosjuonessa on koukeroa ainakin riittävästi, ja osa juonilangoista ulottuu kolmenkymmenen vuoden takaisiin traagisiin tapahtumiin. Lukijan sietää olla tarkkana, jotta pysyy kyydissä mukana, ja tunnustan, että itse piirtelin hieman henkilöistä kaaviotakin muistin tueksi ja selventääkseni, miten kukakin liittyykään kehenkin. Sukulaisuusverkosto on melkoinen!

Harrietin lisäksi tapahtumia seurataan Sonja Berg -nimisen henkilön kautta. Tarinan nykyhetki käynnistyy, kun Sonja karkaa Tukholman liepeillä sijaitsevan psykiatrisen hoitolaitoksen suljetulta osastolta. Paetessaan hän surmaa sijaishoitajana työskentelevän nuoren Elias Perssonin ruiskuttaessaan tähän tappavan annoksen jotakin lääkeainetta. Poliisi alkaa siis selvittää henkirikosta ja etsiä sen tekijää. Sonja on kuitenkin ovela ja taitava. Hänellä on selvä suunnitelma ja syy paolleen, joka suuntautuu nopeasti Suomen puolelle, missä hän tapaa nuoren Idan.

Harriet on sairauslomalla, mutta siitä huolimatta hän saa puhelimeensa nimettömän vinkin, joka liittyy Sonja Bergin tapaukseen. Joku haluaa, että nimenomaan hän tutkisi tapausta. Virallisesti se ei ole mahdollista, mutta Harriet ei mahda itselleen mitään, vaan alkaa omien kontaktiensa kanssa vaivihkaa tehdä tiedusteluja niin Sonja Bergin kuin Elias Perssoninkin taustoista. Pian jäljet johtavatkin varakkaaseen ja vaikutusvaltaiseen tukholmalaiseen Ledermannin sukuun ja sen päämieheen Konrad Ledermanniin.

Samaan aikaan Harrietin isän serkku Anki kuolee Suomessa. Harriet ei ole Ankista koskaan kuullutkaan, ja käy ilmi, että tämä on maannut kolmisenkymmentä vuotta koomassa suomalaisessa hoitolaitoksessa. Miksi Ankista ei ole puhuttu koskaan mitään?

Kuten sanottu, juoni on monipolvinen ja kimurantti ja kaikki liittyy lopulta kaikkeen, samoin useimmat ihmiset. Suomen puolella seurataan melkoista pakomatkaa, kun Sonja kaappaa Idan mukaansa. Kaikki kuitenkin huipentuu lopulta Tukholman saaristossa varsin näyttävästi parhaaseen toimintatrillerityyliin! Lopussa on vielä pari kunnon koukkua, joilla varmistetaan lukijan kiinnostus seuraavaa osaa kohtaan. Toimii!

Muistiinpanojeni mukaan olen kuunnellut myös sarjan kakkososan Suojelijan, mutta koska olen sen kuuntelun maksanut itse, en ole siitä kirjoittanut blogijuttua. Niinpä joudun sen esittelyssä turvautumaan kustantajan sanoihin.

VAROITUS! Kuten sarjoissa, ja varsinkin Harriet Jaatinen -sarjan kaltaisissa jatkuvajuonisissa sarjoissa erityisesti, jatko-osan esittely paljastaa väkisinkin jotain tai paljonkin edellisen osan juonesta. Jos siis haluat suojautua juonipaljastuksilta, älä lue eteenpäin! Merkitsen alle kohdan, jossa juonipaljastukset päättyvät. Sen jälkeen seuraa vielä yleistä juttua äänikirjoista.

Suojelijan esittelyteksti Avaimen verkkokaupassa (painettu kirja ilmestyy 8.8.2024):

”Aatelissuvun päämies, teollisuusvaikuttaja Konrad Ledermann on kadonnut tai kuollut. Mikä mies Konrad Ledermann oikeastaan on? Tukholman poliisista sairauslomalla oleva nuori rikoskonstaapeli Harriet Jaatinen alkaa tutkia Ledermannin sukuun liittyviä epäselvyyksiä. Jotain karmaisevaa tapahtui Taalainmaalla juhannusaattona 1958. Sisäpiiriläiset vaikenevat, lavertelijat taas pääsevät hengestään. Psykiatrisesta hoitolaitoksesta karanneen Sonja Bergin pakomatka jatkuu ylellisissä puitteissa Meksikossa. Joko hän on turvassa? Harrietin on selvitettävä, kuka suojeleekaan ja ketä – ja ennen kaikkea miksi.”

Perijän esittely Storytelissa:

”Nuoren naisen käsittämätön surma Tukholman uinuvassa lähiössä saa Harriet Jaatisen penkomaan tapausta. Kuka nainen on, ja onko tapauksella yhteys Ledermanneihin?

Vankilassa istuvan Sonja Bergin tytär Ida aloittaa opiskelijaelämänsä New Yorkin taidepiireissä täysin tietämättömänä siitä, että hän on pian Ledermannin talousimperiumin tuleva perijä. Mahtisuvun vallasta taistelevat kuitenkin muutkin Ledermannit: kuolleeksi luultu patriarkka Konrad, vaimo Margareta sekä kaksoisveli Jeremias. Kuka on kenenkin puolella – ja valmis vaihtamaan puolta, ja millä hinnalla? Vallan viidakossa on lopulta kyse myös hengissä selviytymisestä. Rikoskonstaapeli Harriet Jaatinen lähtee purkamaan vyyhtiä – ja törmää tekoon, joka asettaa rajat siihen, missä kulkee oikeus ja kohtuus.”

JUONIPALJASTUKSET PÄÄTTYVÄT!

 

Kesä on alkanut melkoisella myrskyllä kuunteluaikapalvelujen osalta. Ensin Elisa Kirjan ilmoitettiin yhdistyvän 17.6. BookBeatin kanssa, eli kuluttajan kannalta kenttä kapenee jälleen. Sitten nousi kohu BookBeatin sisäänvetotarjouksesta, jossa uudet käyttäjät saavat 30 tuntia ilmaista (= maksutonta) kuunteluaikaa, jonka voi käyttää 90 päivän kuluessa. Ei siis varsinaisesti mitään uutta tai mullistavaa (ja esimerkiksi jo mainitsemani Storytelin kampanja on paljon merkittävämpi vaikutuksiltaan), mutta kun sitä mainostettiin koko Helsingin Sanomien etusivun täyttäneessä ilmoituksessa ja kuvassa oli Eeva Kilvestä kertovan teoksen kansi Kilven kasvokuvalla varustettuna, somessa alkoi kuohua.

Jo useamman vuoden on käyty julkista keskustelua siitä, kuinka kehnosti kirjailijoille korvataan kuunteluaikapalveluissa kuunnelluista teoksista. Tämä on merkittävä epäkohta, jolle toivon pikaista oikeudenmukaista ratkaisua. Itse olen kentällä kuitenkin puhtaasti kuluttajan asemassa ja siksi myös seuraan eri palveluiden käyttöehtoja ja tarjouksia. En näe mieltä siinä, että ehdoin tahdoin maksaisin kovinta hintaa käyttämistäni palveluista ja sitten vain toivoisin sen koituvan tuottajan eduksi.

Käytän kuunteluaikapalveluja kohtuullisesti, eli kuuntelen noin 4–5 kirjaa kuukaudessa. Suurimmasta osasta niistä olen saanut myös painetun arvostelukappaleen, mutta aikani tehokkaasti hyödyntääkseni kuuntelen osan myös somessa esittelemistäni teoksista. Kuunteluaikapalvelujaksot maksan itse.

Storytel käytti tietysti omaa Storytel Original -sarjaansa ja sen seuraajia keinona houkutella asiakkaita. Heillä on tarjota jotain ainutlaatuista, mitä ei muualta saa. Tämä konsepti on hyvin ymmärrettävä, mutta suomalaisen laajoihin maksuttomiin kirjastopalveluihin tottuneelle lukijalle hieman hämmentävä. En saanut Sukulaista ja Perijää käyttööni mistään, koska en suostunut erikseen maksamaan niistä. Kun ne painetaan, pystyn jatkossa lainaamaan ne kirjastosta, vaikka mahdollista toki on, että sieltäkään niitä ei saisi jonottamatta. Mutta ainakin siis periaatteessa ne olisivat käteni ulottuvilla.

Taannoisessa Ruumiin kulttuurin jutussani JP Koskinen toteaa, että äänikirjoista ei julkaista lehtikritiikkiä. Kommentista on kulunut neljä vuotta, mutta näppituntumani on, että tilanne on edelleen sama. Yksi syy lienee juuri tuo, mistä edellä puhun. Kriitikolle kirjat ovat maksuttomia työvälineitä. Kuunteluaikapalvelut myönsivät ainakin neljä vuotta sitten hyvin nihkeästi mediakuunteluoikeusjaksoja.

Itse sain lehtijuttuani varten Storytelilta kuukauden mittaisen maksuttoman kuunteluaikajakson ja Word Audio Publishingilta olin jo aiemmin saanut Christina Larssonin dekkareista tiedostot käyttööni lyhyeksi määräajaksi. Tällaiset käytännöt eivät kannusta kritiikin tekemiseen äänikirjoista, ainakaan, kun palstatilaa kirjallisuuskritiikille on muutenkin yhä niukemmin suhteessa julkaistavan kirjallisuuden määrään.

Tilanne tuskin paranee, kun ensin äänikirjana julkaistu teos aikanaan julkaistaan painettuna. Esimerkiksi Sukulaisen äänikirjaversion ja painetun kirjan väliin mahtuu kolme vuotta. Kirja on siis median näkökulmasta jo auttamattoman ’vanha’, joten hiljaisuus valitettavasti jatkunee.

Meritta Koiviston Harriet Jaatinen -sarja:

Meritta Koivisto: Sukulainen (Harriet Jaatinen 1)
Storytel Original, 2020. Lukija Vuokko Hovatta.
Avain 2023. 308 s.

Arvostelukappale. Itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Meritta Koivisto: Suojelija (Harriet Jaatinen 2)
Storytel Original, 2021. Lukija Sanna Majuri.
Avain 2024. 320 s.

Meritta Koivisto: Perijä (Harriet Jaatinen 3)
Storyside, 2023. Lukija Sanna Majuri.

Kesäkuun toinen viikko eli tällä kertaa 10.6.-16.6.2024 on perinteisesti kirjablogeissa dekkariviikko. Tänään alkava sometempaus on jo kymmenes perättäinen #dekkariviikko. Kirsin kirjanurkka toimii tänä vuonna tempausviikon koordinoijana ja Seppo Jokisen Satuttamisten summa -dekkarin esittelybloggaus oman dekkariviikkoni avausjuttuna. Julkaisen ensi viikon tiistaina eli 18.6.2024 koostejutun viikon mittaan mukana olevissa blogeissa julkaistuista dekkarijutuista. Mukana olevat kirjablogit löydät kutsu- ja ilmoittautumisjutun lopusta. Tervetuloa seuraamaan!

 

Kuuluthan jo Suomen dekkariseuraan? Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.

Helena Waris: Saari

Parikymppinen folkloristiikan opiskelija Anna on rakastunut. Kymmenisen vuotta vanhempi Tom on kaikkea, mitä hän on aina toivonut: komea, seksikäs, hyvä sängyssä ja muutenkin kiinnostava. Tomista Anna päättää ottaa itselleen puolison. Onneksi hän tietää pari kätevää niksiä, joilla saa miehen kiedottua tiukasti pauloihinsa.

Tom ei valitettavasti ole ihan se mies, kuin hän antaa Annan ymmärtää. Tomin avopuoliso Marika on raskaana. Tilanne kauhistuttaa sitoutumiskammoista miestä, joka ajattelee, että ennen lapsen syntymää olisi vielä oikeus hetki irrotella. Ei suhteesta Annan kanssa voisi olla mitään haittaa, eikä varsinkaan Marikan tarvitsisi koskaan saada siitä tietää. Tom jättäisi Annan ihan pian, kunhan olisi ensin pidetty kunnolla hauskaa lakanoiden välissä.

Tom on suunnitellut Annan ja hänen suhteelleen kunnon loppuhuipennuksen. Se olisi vuoden viimeinen viikonloppu Tomin suvun omistamassa Miessaaressa, joka sijaitsee Kainuun korvessa keskellä Nimettömänjärveä. Pienellä saarella on vain yksi mökki, jonka Tomin isovanhemmat ovat aikanaan rakentaneet. Mökki ja saari ovat olleet tärkeitä erityisesti Tomin jo edesmenneelle isoäidille Eevalle, suvun omituiselle matriarkalle.

Anna on innoissaan yhteisestä viikonlopusta ja kutsusta Tomin suvun mökille, vaikka toisaalta arktiset olosuhteet häntä vähän arveluttavatkin. Saarelle pitää hiihtää rannasta, eikä Anna ole hiihtänyt vuosiin. Kunnollisia talvivarusteitakaan ei oikein ole. Mutta ajatus kiihkeästä rakastelusta ja raukeasta loikoilusta erämaamökin takkatulen ääressä on niin houkutteleva, että epäilykset työntyvät taka-alalle.

Raukeasta loikoilusta ei kuitenkaan mökillä ole juuri tietoakaan. Heti perille saavuttuaan he törmäävät ensimmäisiin vastuksiin, kun mökin ulko-ovi tuntuu jumittuneen eikä Tomin avain toimi. Liiallinen voimankäyttö kostautuu, ja mökin sisäpuolella ovenvierushyllyllä sijainnut vanha lasipullo särkyy palasiksi. Tomin mieleen nousee mummon painokas ja pahaenteinen käsky muistaa aina kaikissa tilanteissa varoa särkemästä kyseistä pulloa tai muita samanlaisia, joita mummo on kätkenyt eri puolille saaren rakennuksia.

Tunnelma saarella alkaa nopeasti käydä painostavaksi. Saaren keskellä sijaitseva suuri siirtolohkare vetää Annaa puoleensa kuin magneetti, ja kun hän lähtee sitä tutkimaan, tapahtuu jotain odottamatonta, kummallista ja pelottavaa, mutta myös kiinnostavaa. Anna huomaa luiskahtavansa kiven luona toiseen ulottuvuuteen, metsänpeittoon. Eeva-mummon lasipullon särkyminen ei ollutkaan ihan mitätön vahinko, vaan sen kautta pääsi irti jotain, minkä Eeva oli halunnut vangita lopullisesti. Mutta miten Anna siihen kaikkeen liittyy?

Saari on Helena Wariksen maagista realismia, kauhuelementtejä ja kotimaista mytologiaa yhteen punova romaani, jossa on mausteena reipas annos eroottista latausta. Kaikkeen tapahtuvaan tuntuu liittyvän myös vahva seksuaalinen vetovoima, ja Anna on seksuaalisuudestaan hyvin tietoinen nuori nainen. 

Waris on oivallisesti kutonut tarinan loimiin suomalaista mytologiaa ja kansanperinteitä. Ei ole sattumaa, että Anna opiskelee juuri folkloristiikkaa ja on kiinnostunut kaikesta aihepiiriin liittyvästä. Maaginen realismi on tässä parhaimmillaan.

Teos on kirjoitettu Storytelille Storytel Original -sarjaan. Sen teokset julkaistaan vain Storytelissa ääni- ja e-kirjoina ja kirjailijat selvästi suunnittelevat teoksensa julkaisuformaattiin sopiviksi. Tietysti myös tilaaja painottaa tätä puolta valikoidessaan sarjaan julkaistavaa. Saarikin on juonivetoinen jännittävä tarina, jossa on odottamattomia juonenkäänteitä tiheään tahtiin. Lukija pääsee seuraamaan tapahtumia sekä Annan että Tomin näkökulmista, mikä tuo oman jännitteensä tarinaan.

Kuuntelukokemuksena Saari oli vangitseva. Oli saatava tietää, miten kaikessa oikein lopulta käy, ja vaiva myös palkittiin ruhtinaallisesti, sillä Waris ei ole tyytynyt mihinkään keskinkertaisiin ratkaisuihin Tomin ja Annan kohtaloita kirjoittaessaan. Kuuntelen paljon ja mielelläni kirjoja, sellaisiakin, joita en tulisi painettuina lukeneeksi. Saari kuuluu niihin teoksiin, joiden soisin ilmestyvän myös perinteisessä formaatissa kaikkien saataville.

Helena Warsi: Saari
Storytel 2019.
Lukija Vilma Kinnunen, kesto 9 h 2 min.

Mediakuunteluoikeus.

Päivi Alasalmi: Alamaailman kuningatar

Puolisen toista vuotta sitten taivuin kokeilemaan silloin vielä Suomessa uudehkoja äänikirjojen kuunteluaikapalveluja Storytel ja BookBeat. Siihen asti olin joko lainannut äänikirjani kirjastosta cd-levytallenteina tai ostanut tiedostot omikseni Elisa Kirjasta. Ihastuin palvelujen käytön helppouteen, mutta ihan kertaheitolla minusta ei vakituista tilaajaa tullut. Ei ole itse asiassa tullut ihan vieläkään, sillä Elisa Kirjasta omaksi hankitut kirjat pitäisi ensin kuunnella pois ennen kuin voin antaa itselleni luvan kokonaan heittäytyä kuunteluaikapalveluiden syliin. Projekti tuntuu kestävän, sillä väliin on tunkenut erilaisia lahjakortti- ja mediakuunteluoikeusjaksoja. Tällä hetkellä listalla on vielä 14 kuunneltavaa kirjaa…

Ihastuin siis palveluiden helppouteen ja sittemmin myös niiden sisältämän tarjonnan runsauteen. Säännöllisin väliajoin Facebookin kirjallisuusryhmissä keskustellaan ja jopa kiistellään, mikä palvelu on paras. Kysymys lienee tällä hetkellä ratkaisematon, mutta käsitykseni mukaan BookBeat on Suomessa selvä markkinajohtaja. Toistaiseksi siltä kuitenkin puuttuu yksi vetonaula, joka Storytelilla, sen pahimmalla kilpailijalla, on. Nimittäin ihan omat uniikit teokset, joita ei saa mistään muualta, eli Storytel Original -sarjat tai pikemminkin -kirjat.

Storytel Originalit ovat siis suoraan ääni- ja ekirjoiksi kirjoitettuja teoksia, ja ne on tilattu varta vasten kirjailijoilta tätä tarkoitusta varten. Jotkut SO:t on julkaistu myös painettuina, kuten Marko Kilven Undertaker-sarjan teokset. Olen muutamia näitä SO-kirjoja aikaisemmin kuunnellut, mutta nyt sain mahdollisuuden kuunnella Päivi Alasalmen dekkarin Alamaailman kuningatar. Ilahduin tästä kovasti, sillä olen fanittanut Alasalmen kirjoja jo vuosia, Vainolasta alkaen. Nyt kirjailija on siis valloittanut itselleen uuden genren, vaikka jännittävien kirjojen kirjoittaminen ei hänelle siis mitenkään uutta olekaan.

Tamperelaiset rikoskonstaapelit Hallavainen ja Sirkiä tutkivat arvokasta mutta siivotonta asuntoa, joka näyttää lähinnä teurastamolta. Verta on niin paljon, ettei uhri tai mahdollisesti uhrit ole voineet selvitä hengissä. Kuka tai ketkä asunnossa ovat kuolleet ja missä ovat heidän ruumiinsa? Asunto kuuluu Teemu Karvian alias Kingin ökyrikkaille vanhemmille, jotka ovat katkaisseet välit vanhimpaan lapseensa lopullisesti. Kihlattunsa Kuningattaren eli Karla Kuusivaaran kanssa Teemu on viettänyt tuhoisalta kuulostavaa elämää, josta ei ole puuttunut sen paremmin viinaa kuin huumeitakaan. Nyt pariskunta tuntuu haihtuneen jäljettömiin ja poliiseilla on ratkottavanaan visainen tapaus.

Samoihin aikoihin sosionomiksi valmistunut oululainen Anu Murtovuo muuttaa työn perässä Tampereelle. Hän ei ole koskaan ennen asunut siellä, mutta yllättäen epämääräisen oloiset ja erittäin vihaiset ihmiset tutuvat tunnistavan hänet joka kulmalla. Uhkaavat tilanteet seuraavat toisiaan. Keneksi Anua oikein luullaan ja missä tämä salaperäinen monien jahtaama kaksoisolento on? Nainen tuntuu ilmiselvästi olevan hengenvaarassa. Anu saa myös kuulla synkistä perhesalaisuuksista, jotka järkyttävät perin juurin hänen sovinnaisen ja turvallisen elämäänsä perustuksia.

Lukija (tai siis kuuntelija, mutta puhun itse mieluiten lukijasta) oivaltaa tietysti jo miltei alusta alkaen, että nämä juonilinjat ovat vain saman tarinan eri puolia. Koska sekä poliisi että Anu ovat omilla tahoillaan enemmän tai vähemmän pihalla tapahtumien oikeasta laidasta mutta hieman eri tavalla, joutuu lukija jännittämään, ehtiikö poliisi rikollisen jäljille ajoissa vai käykö Anulle köpelösti. Miksi Anu ei vain voisi mennä kertomaan oudoista tapahtumista poliisille? Lisäjännitystä syntyy myös siitä, että lukijakaan ei aavista läheskään kaikkia juonenkäänteitä vaan vaarat uhkaavat myös odottamattomilta tahoilta.

SO-formaatti on vähitellen liukumassa kohti perinteisempää muotoa, sillä alkuun ajatuksena oli julkaista tarinat jatkokertomustyyppisinä jaksoina. Niitä ei käsittääkseni missään vaiheessa ole voinut ainakaan suomalaisista kirjoista ostaa osa kerrallaan, vaan koko tarina on tullut yhtenä pakettina. Jatkokertomusmuoto kuitenkin näkyi ainakin alkupään SO-tarinoissa, ja on siitä vähän kaikuja vielä tässä Alamaailman kuningattaressakin. Tosin cliffhangerit kuuluvat trillereihin ihan painetuissakin kirjoissa, joten on vaikea sanoa, onko tässä aavistelussani oikeasti perää. Käytettävyys on kuitenkin nyt mukavampi, kun koko teos latautuu siististi ilman välisoittoja kuunneltavaksi.

Alasalmi siis kirjoittaa sujuvasti ja koukuttavasti ja tarina viihdyttää jännityksen ystävää oivallisesti alusta loppuun. Mukana on sopivasti romantiikkaa ja ripaus kuumaa seksiäkin, sekä rakastettava kissa Prinsessa-Kersantti. Ihan kelpo paketti siis!

Päivi Alasalmi: Alamaailman kuningatar
Storytel 2019. Lukija Jani Karvinen, kesto 8 h 29 min.

Mediakuunteluoikeusjakso Storytelilta.

Selailin Storytelin Storytel Original -tarjontaa vähän sillä silmällä, että kuuntelujakson aikana voisin kuunnella vielä muitakin SO-tarinoita. Valikoimasta löytyy useammankin mielikirjailijani kiinnostavia teoksia, ja listalleni päätyivät ainakin nämä:

Jari Järvelä: Miss Karate
JP Koskinen: Ruosteinen sankari 3
Marko Hautala: Kaikki mitä tahdot
Helena Waris: Saari
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Rakastavaiset joita ei ollut

Kuukauden kuuntelujaksoni ei kyllä riitä millään!

JP Koskinen: Hautakello

Tiedättekö, mitä on tafofobia? Minulle tämä termi ei ollut tuttu, vaikka toki itse ilmiö – elävänä haudatuksi tulemisen pelko – olikin. Kuuntelin JP Koskisen uunituoreen Storytel Original -sarjan Hautakello, ja se suorastaan usutti kaivelemaan hieman lisätietoa muutamastakin vähän omituisemmasta asiasta.

Storytelin esittelyssä Hautakelloa luonnehditaan psykologiseksi kauhuksi. Luonnehdinta on osuva, joskin itselleni mieleen nousivat goottilainen kauhu ja kauhukirjallisuuden suuri nimi Edgar Allan Poe ja erityisesti hänen novellinsa Ennenaikainen hautaaminen. Onneksi 

hyllyssäni on Poen Kootut kertomukset (Teos, 2009), josta novellin saattoi kerrata.

Koskisen Hautakello on hyytävän hyvä kauhuromaani*! Teoksen nimi tarkoittaa kelloa, jolla vahingossa elävinä hautaan joutuneet saattoivat hälyttää apua. Kelloja oli ihan oikeasti olemassa 1700-luvun lopulta 1900-luvun alkuun. Monenlaisia muitakin turvalaitteita kehiteltiin ja kaupattiin. Millaisia ne olivat ja miksi niillä oli kysyntää, selviää esimerkiksi Minna Luomalan artikkelista Elävältä hautaamisen pelko ja viktoriaaniset ”turva-arkut” Kalmistopiiri-sivustolta, kannattaa ehdottomasti vilkaista! Poe ja hänen kauhunovellinsa mainitaan Luomalan artikkelissakin, eikä ihme.

Hautakellon päähenkilö on suomalainen nuori taiteilija Axel Svart. Orpo nuorukainen on varttunut setänsä hoivissa tämän ränsistyneessä kartanossa. Setä on palkannut pojan kotiopettajaksi merkillisen herra Schteinin, joka on ollut ankara kurinpitäjä mutta jonka opetukset ovat painuneet syvälle Axelin mieleen. Muuten Axel tuntuu muistavan lapsuudestaan kummallisen vähän.

Muistot alkavat kuitenkin nousta pintaan, kun Axel kohtaa elämänsä rakkauden, kauniin ja ihanan Helenin. Ensikäynnillään Axelin kotikartanossa tapahtuu kuitenkin jotain outoa, jonka seurauksena Helen sairastuu kohtalokkaasti ja menehtyy. Axel on kuitenkin saanut kotiopettajaltaan perinnöksi lääkkeet, joiden avulla kuollut voi herätä henkiin.

Ajatuksen taustalla on ihmiskäsitys, jonka mukaan ihminen muodostuu kolmesta osasta: ruumiista, hengestä ja sielusta. Kuolemassa ruumis ja henki katoavat, mutta sielu on kuolematon ja syntyy aina uudelleen. Sielu voi palata ruumiiseen sen jo kerran jätettyään, jos ruumis ja henki saadaan virkoamaan. Ja siihen Schteinin salaperäiset rohdot, Somnus ja Genius, on tarkoitettu.  

Axel, Helen ja tämän veli Kasper sopivat, että Helenille annetaan Somnusta tämän kuoltua ja että tämän arkkuun asennetaan hautakello. Kasperin tehtäväksi jää vahtia kelloa. Kun se kilisee, on aika antaa Helenille Geniusta…

Samaan aikaan Axel jatkaa taideopintojaan Pariisissa ja odottaa viestiä Kasperilta Suomesta. Hän saa käsiinsä kotiopettajansa kirjeitä, jotka avaavat hänelle hänen omaa menneisyyttään. Sitten hän tutustuu englantilaiseen taiteilijaan Walter Sickertiin, joka ottaa hänet  vuonna 1888  mukaansa Lontooseen oppimaan lisää taiteesta, ja kuten käy pian ilmi, myös itsestään ja menneisyydestään. Axelin ja Sickertin tiet risteävät epäilyttävän usein myös kiertelevän meedion kanssa. Nainen apureineen on kiusallisen kiinnostunut Axelista ja tämän lähipiiristä.

Lontoossa myös Sickertin käytös alkaa muuttua yhä oudommaksi, ja sitten Axel saa järisyttäviä uutisia Suomesta. Samaan aikaan Lontoon kaduilla alkaa riehua hirviömäinen murhaaja, jota aletaan kutsua nimellä Viiltäjä-Jack. Miten kaikki liittyy kaikkeen ja ennen kaikkea Axeliin?

Kuten sanottu, Hautakello on kauhea, pelottava tarina, joka pitää kuuntelijan tiukasti otteessaan tästä kerran kiinni saatuaan. Löysin tekstistä paljon kiinnostavia asioita. Kuten blogini seuraajat tietävät, olen kevään aikana lukenut monia suomalaisten taiteilijoiden elämäkertoja. Niistä käy ilmi, että suomalaisissa taidepiireissä oltiin hyvin perillä 1800-luvun lopun muoti-ilmiöistä kuten spiritismistä ja muista nykyään paranormaaleiksi kutsutuista ilmiöistä.

Vierailin juuri viime viikolla Gallen-Kallela-museossa, jossa on esillä Sielun silmä -näyttely. Se taas perustuu Nina Kokkisen teokseen Totuudenetsijät - Esoteerinen henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa (Vastapaino, 2019). Tähän yhteyteen Hautakellon kuunteleminen sopi paremmin kuin nappiin. Kaikki tuntuu liittyvän kaikkeen!

JP Koskinen: Hautakello
Storytel Original -sarja.
Lukija Raiko Häyrinen. Kesto 10 kpl n. tunnin mittaista jaksoa.

*) Nimitän ihan tarkoituksella Hautakelloa kauhuromaaniksi, vaikka tiedän, että se on nimenomaan kirjoitettu kymmenosaiseksi äänijatkokertomukseksi, ei äänikirjaksi tai ääniromaaniksi.

Olen kuunnellut muutamia Storytel Originaleja aiemminkin, enkä vieläkään oikein tajua idean tarkoitusta. Tajuan kyllä, että Storytel haluaa tarjota asiakkailleen jotain sellaista, mitä muilta ei saa ja siten pitää asiakkaat palvelunsa parissa. Storytelia ei kuitenkaan voi käyttää niin, että asiakas ostaisi vain yhden jakson jotain sarjaa kuunneltavakseen ja siihen koukututtuaan palaisi aina ostamaan lisää jaksoja. Näinhän esimerkiksi lehtien jatkokertomukset toimivat. Storytelia käytetään ostamalla kerralla kuukauden käyttöaika, jonka kuluessa voi kuunnella mitä vain vaikka vuorokaudet ympäri. Storyteli Originalit myös tulevat palveluun aina siten, että kaikki jaksot julkaistaan kerralla.

Miksi siis piinata kuuntelijoita pilkkomalla romaanin mittainen tarina kymmeneksi eri jaksoksi? En tiedä, enkö osaa käyttää palvelua oikein vai onko puhelimessani jotain epäsopivaa sovelluksen kannalta, mutta en saa näitä Originaleja toimimaan niin, että jaksot seuraisivat automaattisesti toisiaan järjestyksessä. On kiusallista joutua vahtimaan, mikä osa olikaan juuri loppunut ja mikä alkamassa.

Äänikirjojen kuuntelun uudet tuulet - Storytelin kokeilujakson tuloksia

Syksyllä 2015 Amman lukuhetki -blogin Aino-Maria ja minä olimme Celia-kirjaston järjestämässä seminaarissa kertomassa, miten ja miksi kuuntelemme äänikirjoja. Kun nyt luin läpi nuo silloin laatimamme muistiinpanot, huomaan, että moni asia on muuttunut melkoisesti vähän alle kolmessa vuodessa.

Olen esimerkiksi kertonut, että kuuntelen mielelläni kirjastosta lainaamiani cd- tai mp3-levyille tallennettuja äänikirjoja auton soittimesta, koska eniten käytän äänikirjoihin aikaa juuri työmatkoilla. Valittelin, että mp3-tallenteita oli saatavana heikosti ja että kaiken huipuksi silloisen auton cd-soitin ei edes toistanut tuota tallennemuotoa. Älypuhelimen olin hankkinut jokin aika ennen tuota seminaaria, koska kehuin, että ”Puhelimeen on kätevää ladata kirjoja eri palveluista ja sen kautta voi kuunnella myös vaikkapa Yle Areenasta äänikirjoja”. Todellisuudessa olin ladannut kirjoja pääosin Elisa Kirjasta ja kokeillut joitakin Yle Areenasta.

Kirjastojen Ellibs-palvelun kautta lainattavia e- ja äänikirjoja en ollut kertomani mukaan opetellut käyttämään. Totuus on, että yrittänyt kyllä olin, mutta kokemus ei ollut ollut kovin mairitteleva. Turhauduin hankalaan käytettävyyteen sekä heikkoon valikoimaan ja luovutin suosiolla. Muita nykyään suosiotaan kiivaasti kasvattavia kaupallisia e- ja äänikirjojen käyttöä varten mobiililaitteille tehtyjä sovelluksia en vielä tuntenut, eikä Aino-Mariakaan niitä tuonut esille. En muista sitäkään, puhuttiinko niistä ylipäätään mitään kyseisessä tilaisuudessa. Todennäköisesti ei ainakaan mainintoja enemmän. Ne olivat vielä tulevaisuutta.

Tällä hetkellä suhteeni äänikirjoihin on jos mahdollista vieläkin lämpimämpi kuin vuonna 2015. Kuuntelen kirjoja paljon. Olen tänä vuonna ehtinyt lukea yhteensä 92 kirjaa, ja niistä olen kuunnellut 28 kappaletta, eli siis noin joka kolmannen kirjan nautin äänikirjamuodossa.

Eniten muutoksia on kuitenkin tapahtunut tekniikan puolella. En edes enää muista, milloin olen viimeksi koukannut kirjastossa äänikirjahyllyn kautta. Syyt ovat hyvin ilmeiset. Ensinnäkin hieman runsaat kaksi vuotta vanhassa autossani ei ole lainkaan cd- tai mp3-soitinta, siis sellaista versiota, johon saisi syötettyä levyn sisälle. Toinen syy on, että cd-muodossa julkaistavien äänikirjojen määrä on romahtanut. Kirjaston hyllyiltä olin jo kuunnellut kaiken vähänkin kiinnostavan.

Olen pitkään ollut Elisa Kirjan uskollinen asiakas. Juuri kurkistin, että Elisan kirjahyllyssäni on tällä hetkellä 199 äänikirjaa. E-kirjoihin en ole oikein lämmennyt, ja niitä onkin kertynyt huomattavasti vähemmän, vain parisen kymmentä. Elisa Kirjaa on helppo käyttää. Hankin kirjani edelleen pääsääntöisesti tietokoneella palveluun kirjautuneena, mutta joitakin kirjoja olen ostanutkin puhelimen sovelluksen kautta. Kirjat kuuntelen älypuhelimen sovelluksesta. Auton mediakeskus ja puhelin keskustelevat moitteettomasti keskenään, ja lenkillä pidän muutenkin puhelinta mukanani.

Olen ollut myös hyvin tyytyväinen Elisa Kirjan nopeasti kasvaviin äänikirjavalikoimiin ja mukavasti vaihtuviin reiluihin tarjouksiin. Uuden tai ainakin uudehkon äänikirjan saa parhaimmillaan alle neljällä eurolla itselleen, jos on tarkkana. Tälläkin hetkellä minulla on varastossa monta vielä kuuntelematonta kirjaa kirjahyllyssäni. Kun kirjaudun palveluun, näen heti, olenko jo hankkinut jonkin kirjan vai en. Kerran ostettu kirja pysyy omaisuutenani eikä katoa mihinkään. Ongelmia ei tämän suhteen ole ollut kertaakaan vuosien käytön aikana.

Suomenkielisiä ääni- ja e-kirjoja voi siis nykyään ostaa ja käyttää myös mobiililaitteille suunniteltujen sovellusten kautta. Suomessa toimii tällä tietääkseni kaksi kaupallista sovellusta, jotka eivät myy yksittäisiä teoksia vaan kuunteluaikaa, johon sisältyy rajaton luku- ja kuunteluoikeus. BookBeat ja Storytel ovat molemmat ruotsalaisia yrityksiä. BookBeatin kuukausihinta on tällä hetkellä 16,90 euroa ja Storytelin 16,99 euroa.

Kertoo lähinnä omasta laiskuudestani, etten ollut tullut kokeilleeksi kumpaakaan palvelua ennen kesäkuuta, jolloin sain kuukauden mittaisen ilmaisen kokeilujakson Strorytel-palveluun. Ajoitus oli kaikin puolin sopiva. Kesäloma oli juuri alkanut, joten olisi aikaa tutustua palveluun ja kokeilujakson tehokkaaseen hyödyntämiseen. Palveluun kirjautuminen oli helppoa, samoin kirjojen etsiminen ja kuunteleminen.

BookBeatin ja Storytelin valikoimat vaikuttavat silmäilyn perusteella kovin samankaltaisilta. Molemmat tarjoavat laajasti eri kustantamojen teoksia, vaikka BookBeat kuuluukin Bonnier-yhtiöön, joka taas omistaa suomalaiset WSOY:n ja Tammen. Storytelilla on kuitenkin erikoisuus, joka nähdäkseni BookBeatista puuttuu: niin sanotut Storytel Original -teokset, jotka on tilattu kirjailijoilta vain Storytelin kautta kuunneltaviksi. Pääosaa näistä teoksista ei ole saatavana lainkaan muussa formaatissa.

Kieltämättä tämä on hieman kaihertanut mieltäni. Harmittaahan se, kun tietää, että joku mielikirjailijoista on kirjoittanut uuden tarinan, mutta sitä ei saa mistään käsiinsä tai korviinsakaan. Toisaalta tämä on ollut kiinnostustani lisäävä juttu, mutta myös samalla tunnistan itsessäni jonkinlaisen torjuntareaktion. Olenko muka niin hölmö, että sitoudun ostamaan kuukauden käyttöoikeuden johonkin palveluun vain voidakseni kuunnella teoksen, jota en muualta saa mutta jota en saa edes omakseni? En kovin helposti. 

Nähtävästi kaltaisiani on muitakin, sillä sekä BookBeat että Storytel tarjoavat kahden viikon ilmaisia tutustumisjaksoja. Siinä ajassa jo ehtinee selvittää, sopiiko palvelu itselle vai ei.

Storytel Original -sarjat eroavat muista palvelun tarjoamista äänikirjoista siten, että ne on nimenomaan kirjoitettu äänikirjoiksi, jotka julkaistaan kymmenosaisena pakettina tai tuotantokautena. Yhtenäinen tarina on siis ’pilkottu’ kymmeneen osaan tai jaksoon, jotka voi toki halutessaan kuunnella putkeen normaalin äänikirjan tapaan, kuten minä tein. Kirjoitusvaiheessa tekijöiden on kuitenkin pidettävä tämä jatkokertomustyyli mielessään ja rakennettava tarinaan ainakin yhdeksän vastustamatonta koukkua, jotta kuulija varmasti kuuntelee myös seuraavan osan. Hieman tämä kummastuttaa kaltaistani himolukijaa ja -kuuntelijaa, mutta kenties se on toimiva formaatti lukemaan ja äänikirjoja kuuntelemaan tottumattomalle ja saa hänet vangittua tarinoiden maailmaan. Jos näin on, hyvä juttu.

Kirjautuessani kuukauden mittaiselle tutustumisjaksolleni Storyteliin olin jo päättänyt, että kuuntelen sieltä ainakin JP Koskisen Ruosteisen sankarin molemmat tuotantokaudet ja Marko Kilven Undertaker-sarjan kaksi ensimmäistä osaa. Molemmat ovat siis juuri tuollaisia Storytel Original -sarjoja, eli niitä ei voi kuunnella minkään muun palvelun kautta. Koskisen teokset ovat ilmestyneet ainoastaan äänikirjoina, mutta Kilven teokset voi myös lukea painettuina.

Koskinen on kirjoittanut uudelleen aiemmin nimellä Eilispäivän sankarit ilmestyneen dekkarin, antanut sille nimen Ruosteinen sankari I ja kirjoittanut sille myös jatko-osan Ruosteinen sankari II. Luin Eilispäivän sankarit vuonna 2015 ja tykästyin sen eräänlaiseen aikamatkustusteemaan kovasti. Tarinassa siis päähenkilö Jupe on vuonna 1978 tekemässä sovittua mökkimurtokeikkaa kavereittensa kanssa, kun kotimatkalla tapahtuu kohtalokas onnettomuus. Sitten Jupe herääkin vuonna 2011. Aika moni asia on maailmassa muuttunut.

En enää muista kovin tarkasti, millaiset juonenkäänteet tuossa alkuperäisessä tarinassa on, mutta aika samoja ratoja se pääpiirteissään tuntuisi tässä uudelleen kirjoitetussa versiossakin menevän. Jupe koettaa saada elämän syrjästä kiinni omituiseksi muuttuneessa kropassaan ja maailmassa. Tyrmistyksekseen hän saa selville, että muinainen murtokeikka sekä kolari ovat päätyneet yksin hänen kontolleen. Kaverit ovat selvinneet kuin koirat veräjästä. Saaliistakaan ei ole merkkiäkään. Jupea alkaa pänniä, ja hän ryhtyy kaivelemaan menneitä. Se vain osoittautuu aika vaaralliseksi puuhaksi.

Tarina toimi siis virkistettynä oikein mukavasti, ja naureskelin monelle asialle, jotka nykypäivän Suomessa ja maailmassa saavat Jupelta melkoista kritiikkiä osakseen. Otin saman tien loppuun päästyäni kuunteluun Ruosteinen sankari II:n. Siinä Jupe joutuu tätinsä yllyttämänä selvittelemään vuosikymmenten takaista katoamistapausta. Luonnonarvoja kaavoittajaa vastaan puolustanut nainen on kadonnut jäljettömiin vuosia sitten, mutta nyt aviomies on päättänyt viimeisen kerran koettaa selvittää, mitä vaimolle oikein aikanaan tapahtui. Yllätyksekseen Jupe oivaltaa, että kadonnut nainen on hänen lukioaikaisen tyttöystävänsä sisko. Etsinnät eivät ole suinkaan vaarattomia, ja johtolangat vievät Jupen ja riuskan eläkeläistädin lopulta Tallinnaan asti.

Seuraavaksi kuuntelin siis Marko Kilven Undertaker-dekkarit Kuolemantuomio ja Kuolemanenkeli. Niistä olen kirjoittanut erikseen tänne.

Nämä neljä kirjaa kuunneltuani kiinnostavimmat teokset olivatkin jo suoritettuina. Koska Elisan puolella kirjoja on edelleen kuuntelematta ja uusiakin hankin tämän kuuntelujakson aikana, ajattelin, että on turha kuunnella kokeilujaksolla mitään sellaista, jonka joka tapauksessa kuuntelisin muualta. Ilokseni löysin vielä lisää kiinnostavia Storytel Original -sarjoja. 

Ensimmäiseksi nappasin kuunteluun JP Koskisen scifidystopiajännityssarjan Valkoinen kevät. Ilmastonmuutosuhkakuvat ovat heittäneet häränpyllyä, kun aurinko on menettänyt voimaansa ja muuttunut haaleaksi muistoksi itsestään. Uusi jääkausi on vyöryttänyt jäätä kohti etelää, ja koko Suomi Helsinkiä myöden on paksun ikijään kuorruttama. Valtioiden yhteisponnistuksella on jäätikön etenemistä torjumaan rakennettu eräänlaisia vartiotornien ja ydinvoimaloiden ketju, lämpövalli. Yhtä tällaista tornia on kahden työtoverinsa kanssa vartioimassa Johannes-niminen tutkija, joka on alkanut epäillä virallisia selitysmalleja maailman tulevaisuudesta. Vihreä Gaia -niminen järjestö lyö kapuloita viranomaisten rattaisiin minkä ehtii, ja jotkut odottavat Valkoisen kuninkaan paluuta.

Jäätikön alueella järjestäytynyt yhteiskunta on heikoilla, ja sen alla sekä päällä vallitsevat aivan uudenlaiset säännöt. Originelleja yhteisöjä tuntuu olevan joka lähtöön. Kaiken lisäksi tiedemiehet ovat herättäneet henkiin neandertalinihmiset, jotka ovat kestäviä ja hyväluontoisia ja sopivat siksi raskaiden töiden tekemiseen. Tarinassa on runsaasti yllättäviä ja jännittäviä käänteitä, kuten formaattiin kuuluu, mutta myös kiehtovia ajatuskulkuja siitä, miltä maailma näyttäisi ja miten se toimisi äärimmäisten katastrofien kourissa. Loppuratkaisu on hykerryttävä!

Vielä oli kuukautta jäljellä, joten päätin ottaa kuunteluun Tiina Raevaaran Storytel Original -sarjan Silloinkin satoi kaatamalla. Jo nimi antoi minusta viitteitä siitä, että luvassa olisi ainakin kauhuun taittuvaa kerrontaa. En pettynyt. Tarinan minäkertoja on vähän päälle viisikymppinen biologianopettaja Kirsikka, joka asuu kahdestaan hieman originellin Vadelma-sisarensa kanssa vanhassa omakotitalossa. Talo ympäröi rehevä puutarha, jossa molemmat naiset mielellään askaroivat.

Eräänä kesäpäivänä Kirsikka löytää puutarhasta kolmen miehen ruumiit. Ne on haudannut puutarhaan Vadelma-sisko, siitä ei ole epäilystäkään. Sisko on vielä varmuudeksi laittanut kunkin ruumiin mukaan itse käsin kirjoittamansa nimilapun. Ei siis ihme, että Kirsikka päättelee siskonsa olevan myyttinen Kätkävaaran sarjamurhaaja. Vuosien mittaan kyliltä on nimittäin kadonnut jäljettömiin kymmenkunta eri ikäistä miestä, ja lehdistö on spekuloinut seudulla riehuvasta sarjamurhaajasta. Poliisi on kuitenkin asiasta vaitonainen.

Luonnollisesti Kirsikka hätääntyy. Miten hän saisi pidettyä siskonsa poissa vankilasta ja mielellään lopettamaan murhaamisen? Miksi kummassa kiltti ja hieman höpsö sisar ylipäätään on ryhtynyt murhaamaan miehiä ja hautaamaan heitä puutarhaan? Ennen kuin Kirsikka ehtii ottaa asian puheeksi sisarensa kanssa, paikalle pölähtää uusi naapuri Marko, jolta on kadonnut vaimo…

Kuten asiaan kuuluu, seuraa joukko arvaamattomia käänteitä ja kiperiä, synkkiä tilanteita. Mukana on aimo annos kauhutunnelmaa, jonka esikuvana on ollut ainakin Stephen Kingin klassikko Uinu, uinu lemmikkini. Moni asia saa vähintään jonkinlaisen selityksensä loppuun mennessä, mutta aukkojakin jää. Osan niistä Kirsikkakin mainitsee viimeisen osan loppuhäivytyksessä (jossa muuten joudutaan selittelemään hieman turhan pitkään moniakin asioita), ja osasta lukija saa tehdä omat päätelmänsä. Raevaara on saanut tarinassa mukavasti yhdistettyä jännitys- ja kauhuelementtejä huumoriin, niin yllättävältä kuin se ehkä kuulostaakin.

Ehdin siis kuukauden koejaksolla kuunnella kuutisenkymmentä tuntia äänikirjoja. Tulos on poikkeuksellinen, koska olin jakson ajan lomalla ja ihan tietoisesti kuuntelin niin paljon kuin pystyin painettujen kirjojen lukemisen kustannuksella. Kunkin tarinan hinnaksi olisi tullut noin 2,84 euroa, mikäli olisin maksanut kuukaudestani Storytelin normaalihinnan. Kuuntelin tammi-toukokuussa Elisa Kirjasta hankittuja teoksia keskimäärin 4 kpl kuukaudessa, joten Storytelin kautta hankittuina niiden kappalehinnaksi olisi tullut 4,25 euroa. Tämä kyllä pistää nyt miettimään, miten jatkossa hankin kuunneltavat kirjat. Storytel Original -sarjat ovat sitten vielä plussana.

Ihan tätä juttuani varten päätin kokeilla uudelleen, miten lainaaminen kirjaston kautta nykyään onnistuisi. Latasin Ellibs-sovelluksen puhelimeeni ja selailin tietokoneen kautta tarjontaa. Lopputulos on, että olen nyt varannut Enni Mustosen Lapsenpiika-romaanin äänikirjaversion. Saan sen toivon mukaan elokuussa kuunneltavakseni. Kirjaston e-kirjavalikoima vaikuttaa laajalta, mutta äänikirjoja on vielä vähänlaisesti kaupalliseen tarjontaan verrattuna. Haluamaansa kirjaa ei myöskään välttämättä saa heti kuunneltavakseen, vaan sen voi joutua varaamaan ja tyytymään odotteluun. Palvelu on kuitenkin maksuton, mikä on melkoinen plussa. Käyttäminen vaikuttaa nyt myös helpolta. On siis aika elvyttää tämä kirjastosuhde ♥.

Tällaiselta siis kuulostavat äänikirjamietteeni tällä hetkellä. Muutoksen tuulet puhaltavat. Saapa nähdä, mikä on tilanteeni vaikkapa kolmen vuoden päästä!

Entäpä sitten Sinä? Miten Sinä mieluiten kuuntelet äänikirjasi ja miksi? Jaa hyvät kuunteluvinkkisi alle, kiitos!

Vinkvink! Nakit ja mutsi -blogissa on parhaillaan (voimassa 30.9.2018 asti uusille asiakkaille) jaossa kuukauden kokeilujaksoja BookBeatiin. Kannattaa käydä nappaamassa koodi ja kokeilla!