Kesäkuussa mediassa
kerrottiin tieteiskirjailija Iain M.
Banksin kuolemasta. Herran nimi ei sanonut minulle mitään, enkä ollut
tainnut nähdä vilaustakaan hänen teoksistaan. Jossain vaiheessa kuitenkin
tajusin, että kyseessä on skottikirjailija Iain
Banks, jonka kirja Crow Roadin
käsikirjoitus on odottanut hyllyssäni hetkeä, jolloin olisin unohtanut
murha-aseen. Olen kirjoittanut kannen sisäpuolelle, että olen ostanut teoksen
itselleni 10.10.2000, joten aika kauan meni. Muistan nimittäin, että katsoimme
televisiosta romaaniin perustuvan samannimisen sarjan joskus 90-luvun lopulla.
Sarja oli hyvä, ja siksi kai olin sitten kirjankin päättänyt ostaa unohdusta
odottamaan.
Muistikuvani sarjasta siis
on hyvin dekkarimainen, ja dekkaria oletin ryhtyväni lukemaan kirjan
avatessani. Dekkariksi määritteleminen ei kuitenkaan tee tälle romaanille
oikeutta (niin dekkari-ihminen kuin olenkin). Kirjassa tosin ratkotaan
mahdollista tai oletettua murhaakin, mutta se on vain yksi juonne hienossa
sukuromaanissa.
Minäkertoja on parikymppinen
Prentice McHoan, joka opiskelee Glasgow´ssa historiaa ja etsii paikkaansa
perheessä ja maailmassa. Prentice on perheen keskimmäinen poika ja tuntee aina
jääneensä isoveli Lewisin varjoon. Poikien isä kuuluu lasitehtailijasukuun,
joka asuu pienessä skotlantilaiskylässä. Toisen sukuhaaran omistuksessa on
vanha linna, josta on kunnostettu asunto. Prenticen isä Kenneth ei ole halunnut
lasitehtailijaksi, vaan on ryhtynyt ensin opettajaksi ja sitten
lastenkirjailijaksi. Isän veli Rory on luonut kyseenalaisen uran
matkakirjailijana.
Banks on rikkonut tarinan
kronologian, ja lukijan on poimittava vihjeitä tapahtumia yhdistävistä
seikoista pitkin matkaa. Saattaa kuulostaa sekavalta, mutta ei sitä ole.
Päinvastoin oikeastaan, menetelmä saa mielenkiinnon pysymään yllä. Henkilöitä
on paljon, onhan klaaneissa väkeä, joten tarkkaavaisuutta vaaditaan. Oikeastaan
tekisi mieli piirtää jonkinlainen sukupuu henkilöistä, lähes kaikki kun ovat
jotenkin samaa sukua.
Kirjan alkuasetelmassa
Prentice on käymässä kotona, koska isoäiti Margot on kuollut pudottuaan
tikkailta kasvihuoneen läpi. Dramatiikkaa ei puutu hautajaisistakaan, sillä
isoäitiä tuhkattaessa sattuu onnettomuus. Saattaa nyt kuulostaa farssimaiselta
kohellukselta, mutta sellaista meno ei kuitenkaan ole. Pikemminkin huumorissa
on aina mukana surumielinen vivahdus. Muistotilaisuudessa Prentice rakastuu
tulisesti silmittömän kauniiseen Verityyn, josta tulee hänelle pakkomielle
pitkäksi aikaa. Koko suku on kokoontunut hautajaisiin kadonnutta Rorya lukuun
ottamatta. Rory oli kadonnut jäljettömiin lainattuaan ystävänsä moottoripyörää
vuosia sitten.
Rory oli Prenticelle tärkeä
ja rakas. Yllättäen Prentice saa käsiinsä Roryn entiselle naisystävälleen
jättämät kryptiset muistiinpanot ja sekalaiset paperit. Pitkällisten vaiheiden
jälkeen selviää, onko Rory kadonnut tahallaan vai kuollut.
Mutta kuten sanottu, tämä
selvittely on vain yksi kirjan juonteista. Yhtä keskeisessä osassa ovat
Prenticen sydämenasiat ja välit isän kanssa. Ne ovat menneet kertakaikkiseen umpisolmuun
uskonasioiden takia. Lisäksi erittäin tärkeitä ovat myös viskinjuonti ja
krapulasta toipuminen sekä skotlantilaisen maiseman upea karuus. Minua kiehtoi
erityisesti kirjan tapahtuma-ajan eli 1990-luvun taitteen ajankuva (kirja on
ilmestynyt vuonna 1992). Tietokoneet ovat juuri läpimurtonsa kynnyksellä, ja
edistyneimmät, ei kuitenkaan esimerkiksi Prentice, käyttävät jopa sähköpostia. Vain
joitakin vuosia aiemmin tehdyt tiedostot ovat jo täysin unohtunutta formaattia,
ja apua tarvitaan valtameren takaakin. Kännyköistä ei vielä edes haaveilla,
vaan puhelut soitetaan perinteisesti lankaverkon välityksellä. Yllättävän
nostalgista! Aikaa on silti kulunut vain 25 vuotta.
Nyt kirjan luettuani
mieluusti katsoisin tv-sarjan uudelleen. Jotenkin tuntuu, että siinä
murhajuonta on korostettu muun kustannuksella, tai sitten olen katsonut
jonkinlaisten dekkarilasien läpi.
Muistin muuten oikein sen
murha-aseen, mutta murhan uhrista tai tekijästä minulla ei ollut
aavistustakaan!
Iain Banksilla ja Iain M.Banksilla on melkoinen tuotanto, josta vain pieni osa on ainakin toistaiseksi
suomennettu. Onkohan joku lukenut kummankin herran tuotantoa? Luen joskus
scifiäkin, vaikka se ei mitenkään hirmuisesti kiehdo. Kannattaako vaikkapa
tuota Kulttuuri-sarjaa kokeilla?
Suomentaja Anu Partaselle
pitää nostaa hattua. Kirjassa lienee ollut muutamakin käännöspähkinä. Esimerkiksi
jo kirjan nimi on ongelmallinen. Tarinassa selitetään, että englannin kielessä
on sanonta ’mennä variksen tietä’, joka tarkoittaa, että joku kuolee. Suomessa
vastaavaa kielikuvaa ei ole. Prentice löytää Roryn muistiinpanot juuri Crow
Roadilla sijaitsevasta asunnosta…
Iain Banks: Crow Roadin
käsikirjoitus (The Crow Road
Suom. Anu Partanen. Loki-kirjat 1998 (1992). 392 s.
Ostettu omaan hyllyyn.
