Tuomioja on otsikoinut teoksensa Sulo, Hella ja Vappuli. Sulon osuus jää kovin pieneksi. Syynä lienee se, että Hella ja Sulo Wuolijoki erosivat vuonna 1923, kun Vappu oli 12-vuotias. Sitä ennen Sulo Wuolijoki oli viettänyt parikin vuotta vankilassa, ensin kansalaissodan jälkeen Suomenlinnassa ja sitten Tammisaaressa poliittisena vankina. Tuomioja pitää isänsä alkoholismia yhtenä keskeisenä avioeron syynä. Yhteydet isän ja tyttären välillä eivät kuitenkaan kokonaan katkenneet, mutta kirjassa Hella Wuolijoki on kuitenkin selkeästi pääroolissa. Hella olikin oikea Diiva, isolla d:llä, joka vaati jatkuvasti huomiota osakseen.
Jo ennen avioeroa Hella Wuolijoki osti Iitistä Marlebäckin kartanon, joka oli todella tärkeä elementti Vappu Tuomiojan elämässä lapsuus- ja nuoruusvuosina. Vaikka perheellä oli asunto aina Helsingissäkin, Marlebäck oli tukikohta, jonne palattiin matkoilta ja koulusta. Sulo Wuolijoki ehti ennen vankeuttaan ja avioeroa isännöidä kartanoa lyhyen aikaa, mutta sen jälkeen Hella otti ohjakset tiukasti käsiinsä. Saadakseen rahaa kartanon huikeisiin menoihin Hella aloitti myös suuren sahabisneksen Karjalassa.
Tuomioja kuvailee ihania kesiä kartanossa. Työtä oli ja sitä tekivät kaikki, mutta ajat ovat silti kultaisina muistelijan mielessä. Kartanossa kävi alituiseen vieraita, jotka olivat aina tervetulleita. Kuuluisimpia vieraita oli tietysti kirjailija Bertolt Brecht seurueineen. Tuomioja on lainannut teokseen omia päiväkirjamerkintöjään kouluvuosiltaan. Mukana on myös otteita hauskasta lehdestä, Marlebäckin Uutisista, jota Vappu ja Hellan sihteeri Irene Tiittanen eli Firinä yhdessä toimittivat 1930-luvulla. Lehdestä ilmestyi vain yksi kappale kerrallaan, ja ne luettiin usein kirjaimellisesti loppuun. Vain osia sieltä täältä on säilynyt. Niissä mm. pilkataan mahtipontista Olavi Paavolaista, joka vieraili usein kartanossa.
Loppuosa kirjasta muodostuu pääosin Hellan ja Vapun käymästä kirjeenvaihdosta jatkosodan aikana, kun Hella oli vankilassa. Kirjeistä käy suoraan ilmi, kuinka itsekeskeisesti Hella Wuolijoki asioihin suhtautui. Olot Katajanokan vankilassa eivät tietenkään olleet miellyttävät. Hella oli jo iäkäs, 57-vuotias, ja hänellä oli mm. selkä-, sappi- ja sydänvaivoja, joille vankilaolot eivät tehneet hyvää. Lisäksi vankilaakin pommitettiin ankarasti vuoden 1944 helmikuussa. Kirjeissään Hella valittaa jatkuvasti, kun Vappu ei suostu tuomaan tytärtään Tuulia isoäitiä vankilaan katsomaan. Tästä Vappu ja Sakari Tuomioja jyrkästi kieltäytyivät haluten suojella 4-vuotiasta tytärtään. Hella oli joutunut myymään Marlebäckin kartanon vuonna 1940. Tilalle oli ostettu vaatimattomampi Jokelan kartano Vihdistä. Kun Hella vangittiin, joutui Vappu jättämään työnsä ja ottamaan kartanon isännyyden käsiinsä. Hella ohjasi työtä vankilasta käsin vaatien jatkuvasti tietoja ja selityksiä asioiden tilasta. Lisäksi joka kirjeessä Hella luetteli, mitä hänelle milloinkin piti vankilaan toimittaa, ruokatarpeita, kirjoja, valokuvia. Ajatustakaan Hella ei suonut sille, että tarvikkeiden hankkiminen sota-ajan Suomessa ei voinut olla helppoa. Lisäksi vankilan säännöt asettivat omat rajoituksensa. Sairastelustaan huolimatta Hella ahkeroi vankilassa ja kirjoitti neljä osaa muistelmiaan ja teki muitakin kirjallisia töitä. Vapun tehtävänä oli neuvotella kustantajien kanssa.
Kovin lämmin kuva Hella Wuolijoesta ei tyttären muistelmissa välity. Kirja alkaa dramaattisilla lainauksilla oikeuden asiakirjoista vuodelta 1908 ja 1923. Ensimmäisessä todetaan, että ”sanomalehdentoimittaja Sulo Ilmiö Wuolijoki on maannut morsiamensa filosofian kandidaatti Ella Maria Murrikin”. Siviilivihkimistä ei vielä Suomessa tunnettu, joten oikeus tuomitsi parin avioliittoon. Seurustelukin alkoi dramaattisissa merkeissä. Sulo oli kihloissa, kun hän rakastui Hellaan vuoden 1907 vappuna. Häät oli sovittu juhannukseksi, eikä niitä ollut enää sopivaa peruuttaa. Häämatkaltaan Sulo lähetti kaipaavia kirjeitä rakastetulleen, ja kun häämatka oli tehty, Sulo Wuolijoki erosi ensimmäisestä vaimostaan. Vuoden 1923 asiakirjassa tuomitaan Sulo ja Hella avioeroon.
Tytär Vappu syntyi 1911. Liikenaiseksi heittäytynyt Hella ei ehtinyt lasta juurikaan hoitaa, vaan tehtävään palkattiin lastenhoitaja, ensin vanha Klaara, sitten Fräulein, Elvine Rank, josta tuli Vapulle tietynlainen äidin korvike. Kesät Vappu vietti pienestä pitäen isovanhempiensa luona Wuolijoen talossa. Mutta ei Vappu Tuomioja ilkeästikään äidistään kirjoita. Hella oli dramaattinen, optimistinen luonne, joka sai paljon aikaan. Omat vaiheensa Tuomioja kuvaa kuin sivumennen, Hellan varjossa.
Kirja valaisee oivallisesti Hella Wuolijoen elämää ja kuvaa samalla Suomen olojen muuttumista itsenäisyyden alusta jatkosodan loppuun. Kirja päättyy lainaukseen Hellan muistelmista Enkä ollut vanki, jossa hän kuvailee ensimmäistä päiväänsä vapaudessa ja kotona Jokelassa. Sen sijaan elokuvan tulkinnat eivät kaikilta osin saa Vappu Tuomiojan näkemyksistä vahvistusta.
Lukulista ei tämän kirjan avulla ainakaan lyhene. Erkki Tuomiojan elämäkerta on tämän jälkeen entistäkin kiinnostavampi, samoin Hella Wuolijoen omat muistelmat sekä Niskavuori-näytelmät, jotka voisi ainakin katsoa elokuvaversioina, jälleen kerran.
Vappu Tuomioja: Sulo, Hella ja Vappuli. Muistelmia vuosilta 1911-1945.
WSOY 1997. 357 s.
