Fiona Barton: Leski #dekkaritiistai

Psykologisia trillereitä on ilmestynyt ja ilmestyy sellaista tahtia, että ahkerankin lukijan päätä huimaa. Tuoreitten ideoiden ja näkökulmien löytäminen on tässä kirjatulvassa kullanarvoista sekä tekijälle että lukijalle. Ilokseni voin todeta, että kirjailija Fiona Barton on ainakin kohtuullisesti tässä onnistunut esikoisessaan Leski.

Brittiläisellä Bartonilla on vankka toimittajatausta, mikä näkyy oivallisesti Leskessäkin. Barton kertoo toimittajana miettineensä isoja rikosjuttuja kirjoittaessaan, kuinka paljon rikoksista syytettyjen miesten vaimot tiesivät näiden puuhista tai halusivatko he ylipäätään tietää niistä.

Sinäkin olet nähnyt hänet, uutislähetyksissä. Täytyy ehkä katsoa tarkkaan, mutta siellä hän on, seisoo ääneti oikeustalon portailla miehensä takana. Hän nyökkää ja puristaa miestä käsivarresta, kun tämä vakuuttaa syyttömyyttään, koska hän luottaa puolisoonsa. Mutta mitä tapahtuu, kun kamerat on viety pois ja maailma on lakannut katselemasta?

Juuri tästä asetelmasta Leskessä on kyse. Lähtötilanteessa vuoden 2010 kesäkuussa minäkertoja Jean Taylor on juuri menettänyt miehensä Glenin. Pariskunta on ollut yhdessä ostoksilla, kun mies on yllättäen horjahtanut, jäänyt bussin alle ja kuollut välittömästi. Sekä poliisi että media ovat oitis kiinnostuneita onnettomuudesta, kun tulee tietoon, että kuollut mies on se Glen Taylor, mies,  jota syytettiin neljä vuotta aikaisemmin kadonneen kaksivuotiaan Bellan sieppaamisesta. Glenin syyllisyyttä ei kuitenkaan koskaan pystytty todistamaan, ja Glen onnistui jopa saamaan korvauksia poliisilta syyttömänä istutusta tutkintavankeudesta.

Tapausta lähdetään kerimään auki monesta suunnasta. Leskeksi jäänyt Jean päättää antaa haastattelun Daily Postin huipputoimittaja Kate Watersille. Glen on eläessään ehdottomasti kieltäytynyt haastatteluista ja suitsinut myös Jeania, mutta nyt mies on poissa. Jean haluaa päästä rauhaan, ja Kate vakuuttaa, että kaiken kertominen on siihen paras lääke. Jean alkaa kertoa avioliittonsa tarinaa toimittajalle. Myös poliisi, ennen kaikkea Bob Sparkes, välillä hyllytetyksikin päätynyt rikostutkija, haluaa puhuttaa leskeä. Ehkä tämä lopulta paljastaisi jotain, joka auttaisi selvittämään kadonneen Bellan tapauksen.

Neljä vuotta aikaisemmin, lokakuussa 2006, siis katosi kaksivuotias Bella Elliott. Hieman homssuinen yksinhuoltaja Dawn oli päästänyt tytön leikkimään etupihalle kissansa kanssa samalla kun itse jatkoi askareitaan keittiössä. Bella katosi pihalta jäljettömiin. Poliisilla on pelottavan niukasti johtolankoja, ja Bellan etsinnät venyvät uhkaavasti. Kate Waters pääsee tekemään haastattelun Dawnista, ja hänestä tulee epätoivoisen äidin uskottu.

Tutkinta siis venyy. Poliisi pääsee lukuisten mutkien jälkeen Glen Taylorin jäljille. Mies on ollut kyseisellä asuinalueella tai ainakin lähistöllä oikeaan aikaan oikeanlaisella autolla. Mutta onko hän siepannut pikku Bellan? Jos on, mitä tytölle on tapahtunut? Glenillä tuntuu olevan selitys kaikkeen. Sitten hänen tietokoneeltaan paljastuu rankkaa materiaalia. Mitä Jean on tiennyt miehensä puuhista? Onko hänen mielestään mahdollista, että Glen olisi siepannut Bellan?

Barton kuljettaa tarinaa paitsi Jeanin myös rikostutkija Bob Sparkesin ja toimittaja Kate Watersin ja hieman myös Bellan äidin Dawn Elliottin näkökulmista. Lähimmäs lukijaa tulee Jean, koska hän on tarinan minäkertoja. Lukija on kuitenkin hänen suhteensa alusta pitäen varuillaan, koska hänen kertomuksessaan on sävyjä, jotka antavat ymmärtää, ettei hän ole aivan rehellinen tai että hän ainakin jättää jotain olennaista kertomatta.

Bob ja Kate ovat tutustuneet työn merkeissä ja heidän välinsä ovat niin hyvät kuin poliisin ja toimittajan ylipäätään voinevat olla. Kummankin yksityiselämää raotetaan jonkin verran, mutta niihin ei liity mitään kovin dramaattista. Kumpikin on työlleen omistautunut ja hellittämättömän sinnikäs, kun on kyse ratkaisemattomasta rikosjutusta. Rikostutkinnan kuvaus on mielenkiintoista ja vaikuttaa realistiselta uuvuttavine selvityksineen ja turhauttavine umpikujineen.

Toimittajan työn kuvaus on hyvin osuvaa, kuten voi odottaakin toimittaja-kirjailijalta. Barton kuvaa hienosti, miten tapauksessa mukana olevat ihmiset, kuten Dawn ja myöhemmin myös Jean, samalla kertaa joutuvat ja haluavat julkisuuteen. Dawnille Bellan katoaminen on tietysti kammottava tragedia, mutta melko nopeasti hän alkaa saada lohtua lehdissä ja televisiossa esiintymisestä ja on pian koukussa. Kuka lopulta vie ketä? Median vaikuttimia ja toimittajien menetelmiä ei kuvata mitenkään hohdokkaassa valossa.

Psykologisen trillerin ystäville Leski on oivallista luettavaa. Itse hotkaisin sen kahdella Keski-Euroopan ja Suomen välisellä lennolla, joille se tarjosi loistavaa, upottavaa viihdykettä. Nautin Bartonin hyvästä tarinan sommittelusta ja lukijan pyörittämisestä. Mitä raskaan, todella ruman rikoksen varjo, edes pelkkä epäily, tekee sen piiriin joutuville? Millaisia ajatuksia ja tunteita käy läpi epäillyn puoliso? Mikä on hänen mahdollinen osuutensa tapahtumissa? Miten voi jatkaa parisuhteessa kaiken koetun jälkeen? Jaetaanko avioliitossa myös syyllisyys? Millaiset ovat tällaisen parisuhteen valtamekanismit? Näitä kysymyksiä Barton kieputtelee mielenkiintoisesti.

Koska Leski on nimenomaan psykologinen trilleri, ei väkivaltaa tai muita inhottavia fyysisiä yksityiskohtia kuvata, vaan ne jäävät lukijan mielikuvituksen varaan.

Fiona Barton: Leski (The Widow)
Suom. Pirkko Biström.
Bazar 2018. 367 s.

Arvostelukappale.

Leski ilmestyy virallisesti 16.1.2018. Bartonin toisen teoksen Lapsi suomennos ilmestyy vuonna 2019.