Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen: Merenkulkija (Puiden tarinoita III)

Aalto-yliopiston käsikirjoituksen professori, elokuvakäsikirjoittaja Iiro Küttnerin ja sarjakuvataiteilija-kuvittaja Ville Tietäväisen upea satukirjasarja Puiden tarinoita on edennyt kolmanteen osaansa eli Merenkulkija on juuri ilmestynyt ja rantautunut myös minun työpöytäni kulmalle. Uusin osa jatkaa hienosti Puusepän ja Ritarin viitoittamalla tiellä. Kirja on viimeisen päälle hiottu kaunis ja laadukas kokonaisuus, vaikuttava jo esineenä.

Aiemmissa osissa oli muistaakseni (olen lahjoittanut kirjani pois kohderyhmän puutteessa) enemmän kuvia kuin Merenkulkijassa, jossa tekstiä tuntuu ylipäätään olevan tuhdisti.

Sivumäärä tosin on edelleen maltillinen, 38 sivua. Tietäväisen väripaletista käytössä ovat ennen kaikkea ruskean ja meripihkan värit sekä sinisen harmaaseen taittavat sävyt. Vihreää on käytetty vain yhden sirkkalehtiparin verran. Lopputulos on ihanan rauhallinen ja seesteinen. Kuvat tukevat tarinaa saumattomasti, oikeastaan ne keskustelevat hiljaa keskenään. Kauniin sininen lukunauha ja koristeelliset anfangit viimeistelevät ulkoasun.

Kaukaisessa pienessä kaupunginkokoisessa merenrantavaltiossa vanha leskikuningas tekee kuolemaa. Perijäksi kaavailtu vanhempi Prinssi haaveilee purjehtimisesta, kun taas nuorempaa veljeä kiinnostaa käydä kauppaa koko kansan hyödyksi. Vanhan perinteen mukaan valtio on saanut tulonsa myymällä suolaa. Sen sijaan maaperästä löytyvää meripihkaa ei ole ollut lupa myydä.

Vanhempi Prinssi vaihtaa kruunun lupaukseen omasta laivasta. Käy kuitenkin ilmi, että kärsivällisyyttä tarvitaan. Prinssi nimittäin saa haltuunsa vain kolme muinaisen maailmanpuun siementä, joista kasvatetuista puista pitäisi aikanaan veistää lankut laivaan. Prinssi ei masennu, vaan istuttaa siemenet kaivonsa viereen ja alkaa kastella. Kun puut alkavat lopulta itää, on kansan ihmetys suuri. Kaikki eivät ole koskaan edes kuulleet puista.

Vuodet kuluvat, ja nuoremman Prinssin toimilla alkaa olla näkyvät seurauksensa. Kun laivanrakennuspuut sitten kauan myöhemmin ovat valmiit kaadettaviksi, alkavat tapahtumat vyöryä nopeaan tahtiin. Koko kansakunta on äkkiä vaarassa, ja vanhemman Prinssin puilla on keskeinen roolinsa ratkaisussa. Aika yllättävä sellainen vielä kaiken lisäksi!

Tarina ei ole tällä kertaa aivan niin julma kuin Ritarissa, mutta kyllä Merenkulkijakin sijoittuu kirjoihin, jotka ehkä sittenkin on kirjoitettu enemmän aikuisille kuin lapsille. Opetuksenkin löysin jälleen, joten satuperinteitä kunnioitetaan hienosti samalla kun niitä uudistetaan. Sarja on kokonaisuutena hieno kulttuuriteko ja nautittavaa luettavaa. Kiitos! Menestystä sarjalle. Lisää kirjoja odotellaan!

Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen: Merenkulkija

Books North 2015. 38 s.

Arvostelukappale.

Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen: Ritari (Puiden tarinoita II)

– Rakkaus ei pakene, sanoi Prinsessa. – Se juurtuu. Se pysyy, kasvaa, kantaa hedelmää ja uhmaa kaikkea sitä, mikä on mahdotonta ja toivotonta.

Enpä tiennytkään, että kansainvälistä lastenkirjapäivää on vietetty jo vuodesta 1967 lähtien huhtikuun toisena H. C. Andersenin syntymäpäivän kunniaksi. Loistava syy juhlia, ja merkkipäivä innosti minuakin lopulta tarttumaan puolisen vuotta sitten saamaani lastenkirjan arvostelukappaleeseen. Tosin luettuani mietin pitkän tovin, onko kyseessä sittenkään lastenkirja lainkaan. Satu- ja kuvakirja nyt kuitenkin.

Luin siis Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen Puiden tarinoita -sarjan toisen osan Ritari. Kyseessä on täysin itsenäinen osa sarjaa, joten ei haittaa lainkaan, vaikka ei olisi aiemmin julkaistua Puuseppää vielä lukenutkaan. Sarja on sekä sisällöltään että ulkoasultaan huoliteltu ja kunnianhimoinen. Puuseppä muuten oli vuoden 2014 Junior Finlandia -ehdokkaanakin, ja syystä.

Küttnerin ja Tietäväisen sadut ovat samalla kertaa hyvin perinteisiä ja moderneja. Ritarissa palataan sadun alkujuurille aikaan, jolloin ne olivat aikuisten viihdettä. Siksi mukana on piirteitä, joihin ei välttämättä ole lastenkirjoissa tottunut törmäämään. Tällaisesta esimerkkinä vaikkapa toisen päähenkilön raaka ja häikäilemätön murha ruumiin paloitteluineen. Tosin tiedän, että lapsetkin viihtyvät kunnon kauhutarinoiden parissa, mutta ainakin turvallinen lukija lienee monelle tarpeen tätä kirjaa iltasaduksi käytettäessä. Lohikäärmekään ei koe kovin lempeää kohtaloa. Moderniutta tarinassa edustaa Prinsessa, joka ei alistu pelastettavan rooliin vaan toimii itse määrätietoisesti oikeaksi katsomansa asian puolesta. Muutenkaan ei edetä ihan perinteisen satukaavan mukaan.

Kuningaskunta elelee ilman kuningasta, koska sukupolvia sitten Lohikäärme söi viimeisen hallitsijan. Kuninkaan sukua kuitenkin on vielä elossa, ja viimeisin heistä on Ritari. Nuorukainen on päättänyt omistaa elämänsä Lohikäärmeen tuhoamiseen. Odottamaton löytö Lohikäärmeen luolan edustalla kuitenkin muuttaa Ritarin suunnitelmat, ja hän jättää kaiken taakseen ja vaeltaa kauas etelään.

Etelässä Ritari kohtaa Prinsessan ja kohtalonsa. Ilkeiden juonien vuoksi Prinsessa joutuu lähtemään maastaan vain tammenterho mukanaan. Yllättäen Prinsessa onnistuu tammenterhon välityksellä tekemään sen, mihin kukaan muu ennen häntä ei ollut pystynyt. Suuri tammi liittyy olennaisesti loppuratkaisuun. Mieleen nousee etsimättä Kalevalan suuri tammi, joka pimensi auringon latvuksellaan.

Ritari on monitasoinen, mielikuvitusta ruokkiva satu. Valitettavasti en pysty kirjaa kotioloissa testaamaan sopivan kohderyhmän puuttuessa, mutta itse pidin tarinasta ja Ville Tietäväisen hienosta, puhuttelevasta kuvituksesta. Sopii siis myös aikuisille ja on siten loistavaa iltasatuainesta. Uskoisin, että kirja herättää mielenkiintoisia keskusteluja satuhetken kuluessa ja sen jälkeenkin.

Puiden tarinoiden seuraava osa Merenkulkija on jo tuloillaan.

Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen: Ritari (Puiden tarinoita II)

Books North 2014. 30 s.

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!

Onnittelut myös 210 vuotta täyttävälle satusetä Andersenille!

Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen: Puuseppä

Kaikesta talouden epävarmuudesta ja kustannusmaailman uhkakuvista huolimatta uusia kustantamoja nousee kuin sieniä sateella. Ainakin siltä tuntuu, ja hyvä niin! Uusin tuttavuus minulle on uudenuutukainen espoolainen Books North -kustantamo, jonka pari viikkoa sitten julkaisema satukirja on herättänyt mukavasti huomiota eri medioissa ja erityisesti somessa, jota kustantamon edustajat tuntuvat taitavasti käyttelevän. Kirjabloggaajille on maistiaiskappaletta houkuttelevasta uutuudesta tarjottu ahkeraan, ja osuipa yksi minunkin kohdalleni.

Books North on rohkeasti avannut uuden Puiden tarinoita -nimisen satukirjasarjan Puusepällä. Tyylikkään opuksen tekijät ovat melkoista kaartia. Tekstistä vastaa Aalto-yliopiston käsikirjoituksen professori, elokuvakäsikirjoittaja Iiro Küttner ja kuvituksesta Ville Tietäväinen, jonka teos Vain pahaa unta voitti juuri hiljan Tulenkantaja-palkinnon. Tietäväinen on julkaissut teoksen yhdessä tyttärensä Ainon kanssa, ja se oli syksyllä Finlandia Junior -ehdokkaana ja voitti Blogistanian Kuopuksen. Aiempi sarjakuvaromaani Näkymättömät kädet voitti Sarjakuva-Finlandian. Eipä siis ihme, että Puuseppä on herättänyt huomiota kirjamaailmassa.

Tarina itsessään nojaa vahvasti satuperinteeseen opetuksineen kaikkineen. Luonnon puolesta otetaan kantaa melko vahvastikin, ja tarinan yleissävy on jollain tapaa surumielisen kaunis. Tietäväisen persoonallinen kuvitustyyli on tunnistettavissa jo kannesta alkaen. Kuvien väritys on kauttaaltaan maanläheistä, ja ruskean eri sävyt hallitsevat teosta. Lehdenvihreät lukunauha ja esilehdet piristävät mukavasti ulkoasua. Yksityiskohtiin on panostettu myös kauniiden anfangien muodossa. Samaten tarinassa vilahtavat erikoiset luvut saavat selityksensä lopusta löytyvästä Fibonaccin lukusarjasta. Ihmettelinkin lukiessani tätä yksityiskohtaa, mutta sieltähän se selitys löytyi.

Kirjan ulkoasun viimeistelyyn on siis panostettu poikkeuksellisen paljon. Niinpä olisin toivonut, että tekstikin olisi vielä kerran oikoluettu ja hiottu ennen painoon lähettämistä. Mitään suuria kömmähdyksiä ei tekstiin ole livahtanut, onhan kirjoittaja ammattimies, mutta muutama pikkuseikka kuitenkin suppeassa tekstissä tökkäisi silmään. Esimerkiksi muutama pilkku on livahtanut väärään kohtaan, ja saarni-sanaa taivutetaan suomen kirjakielen vastaisesti. Parisataasivuisessa romaanissa nämä pienet kauneusvirheet olisivat varmasti seulani läpäisseet sen kummemmitta mutinoitta, mutta yhden sadun satukirjassa on vähemmän sijaa virheille, valitan.

Omat lapset ovat jo satuiän aikaa sitten ohittaneet, joten kirjaa lukiessani koetin miettiä sopivaa kohderyhmää. Küttnerin kieli ei ole liioitellun yksinkertaista, mutta aikuisen lukemana ja tarvittaessa selittämänäkin tarina varmasti uppoaa mukavasti nelivuotiaisiin ja siitä vanhempiin kuulijoihin. Jo itse lukea osaavat varmasti myös pitävät tästä, ja voisin ajatella tokaluokkalaisen lapsen hyvinkin tämän kirjan äärelle. Laadukas, kotimainen vaihtoehto Disney-tyyppiselle menolle.

Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen: Puuseppä. Puiden tarinoita 1.

Books North 2014. 30 s.

Arvostelukappale kustantajalta. Kiitos!

Lisää Puusepästä vaikkapa Lumiomena-blogista.