Lavastajana
ja vaatesuunnittelijana työskentelevän Kristiina Sahan esikoisteos Minäpäivät
ilahduttaa verbaalisella ilotulituksellaan sekä kirjan mittaisella koomisuudellaan.
Vakavia aiheita käsitellään huumorilla höystettynä.
Pomon
yksinäinen elämä
Minäpäivien
päähenkilö on Hellevi. Keski-iän ylittänyt harmaahiirulainen työskentelee
keskijohdon pomona firmassa, jonka itämaisia viisauksia lateleva johtaja pitää
palavereita istuttamalla alaisiaan joogamatolla. Pomon mielestä Hellevin on
aika uudistua. Irtisanomisia jakeleva Hellevi ehtii jo säikähtää saavan itsekin
potkun persuuksilleen, mutta pomo lähettääkin hänet muodonmuutos-seminaariin.
Siellä Hellevi saa pohtia uutta suuntaa elämälleen, joka on junnannut samaa kaavaa
jo vuosikymmeniä.
Skitsofreeninen
äiti, vammautunut hoitokodin asukki Otsa sekä seminaarista löytynyt uusi
tuttavuus Veli muodostavat Hellevin lähipiirin. Suhteet työkavereihin ovat
pinnallisia, sillä potkujen jakaminen muille ei luo työilmapiiriin lämpöisyyttä.
Hellevin elämä näyttäytyy varsin yksinäiseltä. Taakkana roikkuu suhde
holhoavaan äitiin, jota on käytävä katsomassa hoitolaitoksessa ja ruokittava
kettukarkeilla. Kun saatananpelkoinen äiti kuolee, tuntee Hellevi helpotusta ja
alkaa elää omaa elämäänsä hieman vapaammin. Äidille kun on pitänyt valehdella
jopa aikoja sitten kuolleen kissan olevan vielä elossa, jottei äidin elämä
järkkyisi enää pahemmin.
Äänikirja
toimii tulkitsijana
Saha
kuljettaa paikoin vakaviakin aiheita sisältävää tarinaa huumorin keinoin. Ei
voi kuin ihailla kirjailijan verbaalista lahjakkuutta ilmaista asioita
erilaisin sanakääntein. Äänikirjan lukeminen kuuntelemalla voi olla haastavaa,
jollei ajatus pysy mukana tai jotkin sanat äännetään erikoisesti. Minäpäivät
tarjoaa runsaasti uusia oivalluksia – tämän asian voikin sanoa tällä tavalla!
Äänikirjojen
suosio on kasvanut nopeasti, ja myös kirja-arvion voi tehdä kuuntelemalla.
Tiettyjen faktojen tarkistaminen jälkikäteen on toki työläämpää kuin painetusta
versiosta, mutta lukunautinnon voi saavuttaa myös näin. Mielestäni lukijan
äänellä ja tavalla lukea on väliä: monotonisen pistävä ääni ei ole mieleeni,
mutta vivahteikkaan pehmeä on.
Minäpäivät
toimii hykerryttävän hyvin äänikirjana, sillä lukijana on koomikko Pirjo
Heikkilä. Hänen nopeaakin nopeampi puheenpapatuksensa sekä komiikantajunsa
sopivat täydellisesti tämän teoksen tulkintaan, mutta eivät välttämättä jonkin
toisen teoksen. Jos puolestaan oma päänsisäinen ääni on kaikista mieluisin,
painettuja kirjoja on onneksi vielä saatavilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti