Erakot – Milla Peltonen (Into)

Milla Peltosen teoksessa Erakot – omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita on erittäin ajankohtainen aihe, sillä suurin osa suomalaisista joutuu noudattamaan erakkoelämään viittaavaa elämäntapaa vallitsevan epidemian aikana. Joillakin sosiaalisesta kanssakäymisestä pidättäytyminen sujuu luonnostaan, mutta joillekin se aiheuttaa harmaita hiuksia ja hampaidenkiristelyä.

Yksineläjiä omasta tahdostaan

Suomessa elää joukko varsinaisia erakoita, joita Peltonen on kirjaansa varten haastatellut. Heillä ei ole mitään hätää, sillä he viihtyvät omissa oloissaan. He ovat valinneet elämäntavan, johon eivät tarvitse muita ihmisiä. Nykyaikaisten erakoiden lisäksi teoksessa esitellään jo edesmenneitä yksineläjiä, jotka ovat jääneet historiaan omintakeisen elämäntyylinsä vuoksi.

Teoksen alussa kerrotaan historiallisista 1900-luvun Lapin kultaerakoista, jotka ovat eläneet pohjoisen karuissa maisemissa kultaa huuhtoen. Lappi on houkutellut myös muita erakoita kautta aikojen laajojen erämaidensa vuoksi. Savottojen kautta erakoiksi päätyneet ”ukonkäppyrät” ovat itse rakentaneet pirttinsä ja eläneet luonnon kiertokulun mukaisesti.

Yksi teoksen mielenkiintoinen hahmo on legendaarinen Pekka Tervaniemi, Surnu-Pekka, joka on asunut Ylä-Lapin Vätsärin erämaassa koko ikänsä. Hänestä on kirjoitettu kirja sekä kuvattu dokumenttielokuva Pieni rakkaustarina (2010). Rankasti kiroileva mies on todennut, että ”en ole täällä viihtymässä, olen kotona”.

Naiserakoita, onko heitä?

Mielikuva erakosta on usein sukupuolittunut: tyypillinen erakko on vanha äijä, joka asuu yksin korpimökissään piippua poltellen. Kuvasto on suomalaisesta kirjallisuudesta tuttua Havukka-ahon ajattelijoineen. Peltonen antaa kirjassaan ilahduttavasti tilaa myös muutamille naiserakoille, jotka ovat valinneet asuinpaikakseen syrjäisen kolkan tai omavaraisen elämäntyylin.

Erakkous ei ole ikään sidottu piirre, sen todistaa 30-vuotias Tinja Myllykangas, joka asuu Inarin Muotkatunturin lähistöllä koirineen. Lapin nykyerakko on saanut kansainvälistä huomiota sekä ihastusta sosiaalisessa mediassa. Tinja vaihtoi kaupunkielämän arktiseen ja askeettiseen erämaaelämään, koska ei viihtynyt kaupungissa eikä kaipaa sieltä mitään.

Tosielämän erakoita

Peltonen tapaa reissuillaan erilaisia ihmisiä, joita kaikkia yhdistää halu vetäytyä omiin oloihin. Hän käy vierailulla myös uskonnollisten ja kausierakoiden sekä muista ideologisista syistä yhteiskunnan ulkopuolelle vetäytyneiden yksineläjien luona. Hän on kiertänyt kirjaansa varten Suomea ristiin rastiin, sillä erakoita on erämaiden lisäksi Etelä-Suomessakin. Havainnollistava kartta olisi ollut hyvä lisä teokseen.

Omavaraisuutta ja ekologisuutta korostavan Marketta Hornin tarina on kirjan parasta antia. Hän onkin saanut kirjassa oman lukunsa nimeltä Ekologisuuden ehdoilla: Marketta, Mörkökorven erakko. Aikoinaan kiertolaiselämää viettäneen naisen elämänfilosofiaan kuuluu thoreaulaisen järjestelmäpakolaisuuden lisäksi henkistymisen ulottuvuus. Hän on elämänkaarellaan luopumisen vaiheessa, joka näyttäytyy nimenomaan erakkoutena.

Peltonen kertoo haaveilevansa hiljaisesta elämästä metsässä. Tämän kirjan luettuaan siitä alkaa vaistomaisesti haaveilemaan itse kukin.