S. J. Bennett: Windsorin solmu

 

Sain vuosi sitten ennakkokappaleen S. J. Bennettin dekkarista Windsorin solmu. Pikaisella tutkiskelulla selvisi, että kirjassa rikoksia ratkaisee Englannin kuningatar Elisabet II ja että kyseessä on Hänen majesteettinsa tutkimuksia -sarjan aloitusosa. Kannessa vielä kerrotaan, että ”Miss Marple kohtaa The Crown -sarjan.”

Olen ollut vuosikymmeniä neiti Marplen ystävä ja The Crown on yksi kaikkien aikojen suosikki-tv-sarjoistani, mutta silti (tai juuri siksi?) kirjan idea lähinnä epäilytti. Kuningatar Elisabet tutkimassa murhia? Kaikkea kanssa.

Olen kesän alkuviikkoina yrittänyt vielä vajentaa viimevuotisten lukematta jääneiden dekkareiden pinoja, ja sieltä käteen osui taas Windsorin solmukin. Jostain syystä päätin kuitenkin kokeilla tätäkin, sillä en ainakaan muistanut törmänneeni mihinkään kovin negatiivisiin kommentteihin kirjasta tai sarjasta. Onneksi tartuin! Ihastuin tähän leppeään ja lempeän huumorin sävyttämään dekkariin lopulta ikihyviksi. Jatko-osa ilmestyy suomeksi onneksi aivan tuota pikaa.

Tapahtumat sijoittuvat vuoden 2016 kevääseen, jolloin kuningatar Elisabet täytti 90 vuotta. Miljöönä on lähinnä Windsorin linna, mutta myös Buckinghamin palatsissa ollaan jonkin verran. Windsorin linnassa on pääsiäisen jälkeen järjestetty epämuodollinen illallinen prinssi Charlesin toiveesta, ja kutsuvieraslistalla on muun muassa venäläinen oligarkki Juri Peyrovski kauniine vaimoineen. Illan viihteestä vastaavat Peyrovskin toiveesta nuori venäläistaustainen pianisti Brodsky sekä kaksi balettitanssijatarta. Vieraslistalla ovat lisäksi muun muassa Sir David Attenborough sekä Canterburyn piispa.

Nuori salskea Brodsky on paitsi taitava pianisti myös hurmaava seuramies ja upea tanssija. Sitä ei kiellä edes Elisabet, joka itselleenkin yllätykseksi suostui nuorukaisen kanssa pyörähtelemään tanssilattialle. Aikaisen vetäytymisensä takia kuningatar ei kuitenkaan enää ollut näkemässä tulikuumaa tangoa, johon Brodsky vei miltei kuusikymppisen arkkitehdin. Aamulla Brodsky löytyy linnan pienestä ullakkohuoneesta hirttäytyneenä oman kylpytakkinsa vyöhön jalassaan naisten alushousut.

Tapaus järkyttää myös kuningatarta, joka kokee olevansa vastuussa ihmisistä, jotka majoittuvat hänen kattonsa alla. Kun vielä käy ilmi, ettei nuorukaisella ollut juuri omaisia, tuntee Elisabet syvää myötätuntoa tätä kohtaan. Hyvin nopeasti käy myös ilmi, ettei kyseessä sittenkään ole seksileikkien päättyminen onnettomuuteen, vaan kyseessä on lavastus. Brodsky on tapettu ja aseteltu sitten irvokkaasti näytille. Tilanne on kuumottava. Mitään ei saa tihkua medialle, mutta syyllinen on löydettävä. Voisiko se olla joku linnan omasta väestä?!

Kuningatar Elisabetilla on vuosikymmenten kokemus erilaisten arvoitusten ratkaisemisesta. Hänellä on käytössään uskollisia alaisia, jotka hoitavat käytännön tutkimukset hänen pyynnöstään, ja kun asiat alkavat selvitä, kuningatar ohjailee virallisia tutkimuksia haluamaansa suuntaan. Poliisit ja virkamiehet kuvittelevat itse hoitaneensa hommat, ja kuningatar voi myhäillä ovelasti ja tyytyväisenä taustalla.

Samaa menetelmää Elisabet käyttää tälläkin kertaa. Tutkintaa hoitavat niin MI5 kuin poliisikin, mutta niiden pääteoria liittyy Putiniin, jonka arvellaan olevan murhan takana. Teoria on toki kiinnostava, mutta ei Elisabetin mielestä kuitenkaan oikea. Niinpä hän värvää uuden apulaisyksityissihteerinsä Rozie Oshodin tekemään salaisia tiedusteluja puolestaan. Niin salaisia, että Rozien on salattava ne omalta esimieheltään eli kuningattaren yksityissihteeri Sir Simonilta.

Rozie kuitenkin on sopiva valinta tehtävään, sillä hän on Afganistanin sodan veteraani sekä luonut lyhyen mutta loistavan uran pankkiirina. Rozien lisäksi kuningatar tarvitsee apua vanhalta ystävältään, jo eläköityneeltä poliisilta Billy MacLachlanilta. Kumpikin on ehdottoman uskollinen kuningattarelleen. Rozie on kaikin tavoin ehdottoman virkistävä dekkarihenkilö, ja tykästyin häneen kovasti. Toivottavasti hän jatkaa hänen majesteettinsa palveluksessa.

Juoni on riemastuttavan monimutkainen ja koukeroinen, eivätkä poliisi ja MI5 tahdo millään päästä eteenpäin, ei, vaikka lisää ruumiitakin tulee. Eniten kuitenkin pidin siitä, miten lempeän rakastavasti Bennett kuvaa hänen majesteettiaan ja tämän arkea. Samalla se herätti mielessä kyllä kysymyksiä. Elisabet II on edelleen elossa, mutta hänestä ja hovin muistakin jäsenistä on kirjoitettu fiktiota ja tehty elokuvia sekä tv-sarjoja. En ota kantaa asian moraaliseen puoleen, vaikka sekin on kiinnostava. Mutta mielenkiintoista on, miten etäännyttävää monarkian julkisuus oikein on. Tuntuu, kuin tuntisin Elisabetin ja hänen elämänsä hyvinkin. On muistutettava itseään, että tunne perustuu pelkästään fiktiivisiin tarinoihin.

The Crownin uusia jaksoja joutuu edelleen odottelemaan, mutta Hänen majesteettinsa tutkimuksia -sarjan toinen suomennos Kolme koiraa haudattuna ilmestyy ihan tuota pikaa. Sen kylkeen pitää valmistaa Elisabetin suosikkiaperitiivi:

1 osa Gordon’s Giniä
2 osaa Dubonnet’a
sitruunaviipale
2 palaa jäätä

S. J. Bennett: Windsorin solmu (The Windsor Knot)
Suom. Kaisa Haatanen.
WSOY 2021. 249 s.
Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi.

Ennakkokappale.

Marie Benedict: Rouva Einstein

 

Serbialainen matemaatikko Mileva Marić oli suhteellisuusteorian isänä pidetyn fyysikko Albert Einsteinin vaimo vuosina 1903–1919. Pariskunnalla oli kolme lasta, joista esikoinen Lieserl-tytär syntyi ennen avioliiton solmimista ja ilmeisesti kuoli vain parin vuoden ikäisenä. Mileva Marić opiskeli ainoana naisena Zürichin teknillisen yliopiston vuosikurssilla, jolla myös Albert Einstein oli.

Vuonna 1986 löydettiin Milevan ja Albertin keskinäinen kirjeenvaihto. Se muun muassa paljasti Lieserlin olemassaolon. Aiemmin oli uskottu, että pariskunnalla oli vain kaksi poikaa, jotka syntyivät avioliiton aikana. Kirjeenvaihto myös aloitti spekulaation siitä, kuinka suuri osuus Milevalla oli suhteellisuusteorian synnyssä. Albert Einstein puhuu kirjeissä ’meidän tutkimuksestamme’, ja fakta on, että Einstein lahjoitti Nobel-palkintorahansa entiselle vaimolleen heidän avioeron yhteydessä tekemänsä sopimuksen mukaisesti.

Näiden verrattain hatarien tietojen ja oletusten pohjalta historiaa ja taidehistoriaa opiskellut yhdysvaltalainen Marie Benedict (oik. Heather Benedict Terrell) on kirjoittanut romaanin Rouva Einstein.  Romaani on kirjoitettu päiväkirjamuotoon, ja tapahtumat alkavat, kun Mileva aloittaa opintonsa Zürichissä pelätyn professori Weberin johdolla vuonna 1896. Päiväkirjamerkinnät päättyvät vuoteen 1914, kun Mileva poikineen muuttaa takaisin Zürichiin Albertin jäädessä Berliiniin.

Liv Strömquistin sarjakuva-albumissa Einsteinin vaimo on aloitustarinana Maailmanhistorian järkyttävimmät poikaystävät, jonka ykkössijan nappaa Albert Einstein. Strömquist luettelee Einsteinin vioiksi muun muassa suhteellisuusteorian omimisen itselleen, vaikka sen kehitti Mileva, suhteen aloittamisen oman serkkunsa kanssa ja vaimon ja poikien hylkäämisen tämän takia, jatkuvan uskottomuuden, naisten yleisen halveksunnan sekä erityisesti Milevan julkisen solvaamisen.

Strömquist on tiivistänyt Benedictin romaanin keskeisimmät asiat yhteentoista sarjakuvaruutuun, mutta pitkälti heillä on yhtenevä näkemys Albert Einsteinin käyttäytymisestä.

Benedict käyttää runsaasti sivuja Milevan opintojen alkuvaiheiden kuvaukseen. Syntymästään asti rampa tyttö on joutunut koulussa raa’an kiusaamisen kohteeksi. Serbiassa hänellä ei ole toiveita avioitumisesta, sillä ontuvaa naista ei kukaan kelpuuttaisi vaimokseen. Onneksi hänellä on kuitenkin verraton älynsä ja isä, joka kannustaa häntä opiskelemaan mahdollisimman pitkälle. Yliopistoon hän on päässyt anottuaan poikkeusluvan.

Milevalle on siis myönnetty erivapaus opiskeluun sukupuolestaan huolimatta, mutta helppoa se ei ole. Opettajat ja opiskelutoverit suhtautuvat häneen torjuvasti yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Ruskeasilmäinen, villihiuksinen juutalaisnuorukainen on hänelle ystävällinen ja haluaa tutustua häneen paremmin.

Ihmeekseen Mileva saa myös naispuolisia ystäviä, sillä hänen majapaikassaan asuu toisia naisopiskelijoita. Nuoret naiset kannustavat toisiaan ja suunnittelevat tulevaisuuttaan, johon eivät kuulu avioliitto ja lapset vaan oma työpaikka. Asiat eivät kuitenkaan mene aivan niin kuin on suunniteltu, kun rakkaus ja intohimo astuvat näyttämölle. Milevakin rakastuu hullun lailla, ja alussa kaikki onkin ihanaa ja oikein. Albert ihailee Milevan älyä ja hyväksyy hänet tasavertaiseksi kumppaniksi myös tutkijana. Haaveissa on yhteinen boheemi elämä tieteen parissa.

Vähitellen tilanne kuitenkin muuttuu. Käännekohtia on oikeastaan kaksi. Ensinnäkin (avioliiton ulkopuolinen) raskaus, joka käytännössä pilaa Milevan mahdollisuudet luoda uraa (tosin sen olisi todennäköisesti tuhonnut myös avioliitto). Toinen takaisku on yhdessä kirjoitetutun tutkimusartikkelin ilmestyminen vain Albert Einsteinin nimellä.

Luin Rouva Einsteinia hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Teos sopii valitettavan hyvin jatkumoksi monelle hiljattain lukemalleni romaanille ja tietoteokselle, kuten Venla Hiidensalon Suruttomille tai Hanna-Reetta Schreckin Säkenöiville ja oikukkaille. Vain runsaan sadan vuoden takana ovat ajat, jolloin naisella ei käytännössä ollut asiaa tieteelliselle tai taiteelliselle uralle. Näistä kohtaloista lukeminen saa kerran toisensa jälkeen tuntemaan voimatonta raivoa.

Samaa raivoa ja turhautuneisuutta tunsin Mileva Marićin tarinaa lukiessani. Vaikka kyse on fiktiivisestä romaanista, emmekä saa koskaan tietää, miten Albert Einstein oikeasti toimi ja tunsi, on romaanissa silti paljon yleispätevää faktaa tuon ajan maailmasta. Ja se ei totisesti näyt kovin hienolta ainakaan naisen aseman osalta! Einstein sai toki oman osansa syrjinnästä, sillä juutalaisvastaisuus kukoisti hänen nuoruudessaankin Euroopassa.

Marie Benedict: Rouva Einstein (The Other Einstein)
Suom, Kaisa Haatanen.
Sitruuna kustannus 2020. 350 s.

Arvostelukappale.