Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä viime
sunnuntaina runoilija Heli Laaksonen julkaisi omalla Facebook-sivullaan
edellisenä päivänä (9.10.2021) Aamulehdessä julkaistun mielipidekirjoituksensa,
jonka alkuperäinen otsikko oli ilmeisesti ollut Mitä voin vielä tehdä, että
saisin pitää ammattini. Saatesanoissaan FB-sivulla Laaksonen kirjoittaa:
”Kirja-alan pään pitä pinnal ostava lukija, ei some...
Tähän konkretisoinniks tilannekatsaus: mun viimesint
runokirja Poimit sydämeni kirjahyllystä o ostettu tähä mennes runsas tuhat kpl
(Kiitos syrämest kaikil! Viäl o vajaa tuhat teost painoksest jäljel) ja viime
viikol julkistettu äänikirja viitisenkymment kpl (niit o jäljel äärettömäst,
kosk se on digi). Tilaukset
täältä.”
Varsinaisessa mielipidetekstissään runoilija sanamaija Heli
Laaksonen toteaa muun muassa näin: ”Myös moni perinteinen media pitää
kirjallisuuden päätä alhaalla: kirjan esille pääsemiseksi kirjailijalta
edellytetään yksityisyyden uhrauksia. Kiinnostavia aiheita annetaan kolme:
parisuhde, sairaus vai sisustus? Aamulehti ei ottanut vastaan arvostelukappaletta
uudesta kirjastani, vaan ilmoitti, että kirjakritiikkien aika on pitkälti ohi.
[HUAM! Ton viimesimmä virkke Aamulehti sensurois pois alkuperäistekstist. Ehkä
heit itteäski nolotti...]”
Tulin Laaksosen avautumisesta hyvin surulliseksi ja vähän
vihaiseksi. Eihän tässä mitään uutta ole vähänkään alaa seuraavalle.
Valitettavasti. Mutta konkreettiset luvut ovat pysäyttäviä. Suurehkon
päivälehden toimituksen vastaus kirjaansa arvioitavaksi tarjoavalle
kirjailija-kustantajalle on myös tyrmäävä. Tähänkö tosiaan on tultu? Tiistaina
12.10.2021 kulttuurialaa ja erityisesti marginaalista (!) kirjallisuutta
ilahdutettiin tiedolla massiivisista tukien leikkaussuunnitelmista.
Massiivisista siis vain tuen saajien näkökulmasta. En edes uskalla ajatella,
mitä Hulimaassa ja Kynälässä
näistä uutisista tuumittiin.
Vähän minua myös nolotti. Heli Laaksonen oli nimittäin
tarjonnut tuoretta runovuoropuheluteostaan Poimit sydämeni kirjahyllystä
myös minun luettavakseni ja blogattavakseni, ja olin tavoistani vähän poiketen
ottanut tarjouksen iloiten vastaan. (Olen valitettavan monelle kirjaansa
tarjoavalle kirjailijalle ja pienkustantamon edustajalle joutunut vastaamaan
kohteliaan kieltävästi. Aikaa ei valitettavasti ole läheskään kaiken
kiinnostavan lukemiseen saati siitä kirjoittamiseen. Pahoittelut siis jälleen
kerran kaikille, joille olen hylsyn laittanut.) Mutta siellä runokirja nökötti
lukemattomien kirjojen pinossani.
Sanotaan nyt vielä tässä avoimesti ja suoraan, että en ole
kummoinenkaan runojenlukija, saati intohimoinen harrastaja. En osaa siteerata
yhtään runoa ulkomuistista (mikä on harmi, sillä minun oletettiin ainakin ennen
aloittavan juhlissa vieraskirjan sivu, koska mitä ilmeisimmin osaisin siihen
jotain fiksua kirjoittaa).
Poimit sydämeni kirjahyllystä -teoksen kansien
avaaminen mykisti. Mikä kulttuuriteko! Mikä valtava työ on tehty tämän kaiken
eteen! Mikä kokonaisvaltainen ja monitaiteinen taideteos! Uskomaton ponnistus!
Laaksonen nimittää itse teosta siis runovuoropuheluksi.
Siinä on kahden runoilijan runoja eli latvialaisen Aleksandrs Čaksin (1901–1950) ja Heli
Laaksosen runoja. Laaksonen on suomentanut kokoelmassa olevat Čaksin runot
yleiskieltä käyttäen ja kirjoittanut jokaiselle omalla äirinkielellään
lounaismurteella parin, jonkinlaisen kommentin tai vastauksen. Teoksen jälkisanoissa
Laaksonen kysyy, onko vastaavaa runodialogia tehty aikaisemmin, ja vastaa: ”Ei
ol!” Ei ainakaan suomesta latviaan. Čaksin runoja ei ole ennen julkaistu suomeksi.
Poimit sydämeni kirjahyllystä on ilmestynyt myös Latviassa, ja Laaksosen
runot on kääntänyt Guntars Godinš.
Mutta ilmeisesti runojen kääntäminen latviasta suomeksi ja
niiden kanssa omalla kielellä kommunikointi ei vielä riittänyt. Laaksonen on
nimittäin myös itse kuvittanut teoksen. Jokaiseen teoksen viiteentoista runopariin
liittyy kuvataideteos, jonka Laaksonen on tehnyt käyttäen akryylimaalausta,
sekatekniikkaa ja esinekollaasia. Maalauksista on tehty pieni taiteltu lakana,
joka on sujautettu sitä varten etukanteen tehtyyn taskuun. Sen yksityiskohdat
on mietitty huolella. Kuvat taideteoksista on ottanut Miikka Lappalainen.
Mutta eihän tämä nyt vielä riitä mihinkään. Laaksonen on
tehnyt kirjasta myös äänikirjaversion, jossa Heli Laaksonen lukee omat runonsa
ja Aleksandrs Čaksin runot lukee runoilija Harri Hertell. Äänikirja
sisältää myös Taivaan lahja -kappaleen, jonka on tehnyt muusikko Jukka
Juhani Uusitalo. Äänikirjatiedoston voi hankkia itselleen tästä.
 |
| Aleksandrs Čaks: Sormus (suom. Heli Laaksonen) |
En liene ainoa, joka kyllä on lukenut ja kuunnellut
paljonkin Heli Laaksosen tuotantoa mutta joka ei ole koskaan Aleksandrs Čaksista
kuullutkaan. Čaks oli ”kirjailija, kirjallisuusaktiivi, kustantaja, maansa
ensimmäinen modernisti, klassikko, uudistaja, vainottu, sensuroitu,
sydänkohtaukseen loppunut runoilija, yhäti rakastettu”, kuten Poimit
sydämeni kirjahyllystä -teoksen yhteydessä verkkokaupan esittelytekstissä
kerrotaan.
 |
| Heli Laaksonen: Kevätyä maal |
Ainakin Laaksosen kokoelmaan valikoimat Čaksin runot
voisivat hyvin olla iältään helposti kymmeniä vuosia nuorempia, niin
ajankohtaisista asioista ja niin nykyaikaisesti niissä puhutaan. Runoissa on
huumoria, rakastumisen huumaa ja intohimoa, suivaantumista markkinahälyyn, äidin
ikävää ja rakkaudentunnustus jäätelölle. Ne ovat myös innoittaneet Laaksosta
kirjoittamaan aiempaa intohimoisemmin ja ainakin minun mielestäni intiimimmin.
Runot suorastaan hehkuvat.
 |
| Heli Laaksonen: Toistaseks viimene rivi |
Heli Laaksonen ja Aleksandrs Čaks: Poimit sydämeni kirjahyllystä
Kynälä 2021. 58 s.
Arvostelukappale.
