Jos odottaa dekkarilta hyytävää jännitystä, suoraa toimintaa ja loogista loppuratkaisua ja kenties realismiakin, ei kannata tarttua Tiina Forsmanin esikoisteokseen Annikki Nissinen selvittää murhan. Se nimittäin ei sisällä mitään näistä. Mutta eipä kansikuva, kirjan nimi tai takakansikaan anna kirjasta sellaista kuvaa, että se näitä ulottuvuuksia sisällään pitäisi.
Nimihenkilö Annikki Nissinen on keski-ikäinen helsinkiläisleskirouva, joka työskentelee lähimarketin liha- ja kalatiskillä asiakaspalvelijana. Vapaa-aikanaan hän paitsi sauvakävelee katselee mielellään televisiosta kunnon murhamysteerejä kakunpaloja mutustellen. Tv-poliisien toimintaa hän myös mielellään kommentoi miesvainajansa Einon valokuvalle, joka tuntuu välillä vastailevankin.
Tämän suomalaisen neiti Marplen arki muuttuu kertaheitolla, kun hän eräänä sunnuntaina löytää sauvakävelylenkillään Hanasaaresta auton, jonka kuljettaja on kuristettu. Annikki Nissisen harmiksi poliisit toimivat kaikessa väärin, toisin sanoen juuri toisin kuin televisiossa. Annikin on itse toimittava, ja ensimmäiseksi hän soittaa iltapäivälehtien toimituksiin. Myöhemmin hän närkästyy, kun poliisi tulkitsi tämän tutkinnan häiritsemiseksi!
Murhattu mies osoittautuu pian Yhteisen Hyvän Säätiön joksikin johtajaksi. Säätiö on kansainvälinen yritys, jonka ideana on jatkojalostaa tavallisten kansalaisten keksintöjä ja saada ne tuottamaan yhteistä hyvää ja tietysti rahaa sekä keksijälle että säätiölle. Nyt hyvämaineisen yrityksen ylle näyttää lankeavan varjo.
Annikin harmiksi lehdistön ja poliisin kiinnostus murhaa ja keskeisimpää todistajaa eli Annikki Nissistä kohtaan hiipuu pian. Säätiön toimitilojen nurkilla notkuminenkaan ei valaise tilannetta. Sitten Annikkia kohtaa todellinen onnenpotku. Hän kuulee, että naapuritalossa asuva Helmi Orlova, inkeriläinen paluumuuttaja, työskentelee Säätiössä siivoojana. Annikki hankkiutuu Helmin ystäväksi saadakseen tietoja suoraan pääkallopaikalta. Yhdessä nämä naiset alkavat enemmän tai vähemmän selvitellä tapahtumia. Pian sitä paitsi murhataan toinenkin säätiön työntekijä…
Annikki on utelias, mutta hänen mielikuvituksensa laukkaa liiankin villisti. Lisäksi hän uskoo vankkumatta olevansa huomattavasti pätevämpi murhatutkimuksissa kuin poliisi, joka ei tunnu reagoivan hänen vihjepuhelimeen jättämiinsä tietoihin sen paremmin kuin nimettömiin kirjeisiinkään. Ainakaan lehdissä ei näy tietoja poliisin läpimurrosta eikä säätiön johtajia ole pidätetty, vaikka Annikki ja Helmi epäilevät kutakin vuorollaan.
Helmi on hieman saamaton ja armottoman arka, osin syystäkin. Yliopistokoulutus ja kuraattorin pätevyys eivät paljoa Suomessa paina. Helmi saa olla kiitollinen siivoojan paikastaan. Tosin siivous ei ole termi, jonka Helmin työnantajafirma Elegance hyväksyisi, koska se viittaa kiusallisesti likaan. Elegancen työtekijät ovat puhtojia ja he puhtovat…
Työtoveripuhtojat ja esimiehet suhtautuvat Helmiin nihkeän epäluuloisesti, ja säätiön työntekijöille hän on näkymätön. Helmi joutuu ensi töikseen kirjoittamaan tiukan vaitiolosopimuksen. Mitään ei saa tihkua säätiön asioista talon ulkopuolelle. Näkymätön Helmi kuitenkin näkee ja kuulee yhtä jos toista, kuten mitä tapahtui ylimmän kerroksen edustussaunassa ennen johtajan murhaa tai mitä onkaan liimattuna erään assistentin pöydän alapinnalle purukumilla.
Kirja on lähes kolmesataasivuinen, mikä tekee siitä paikoin junnaavan. Asiat eivät oikein etene, ja jos etenevät, on vaikea tietää, mihin suuntaan. Lopussa murhat saavat ratkaisunsa, ainakin melkein, kai. Epärealistisuuskaan ei haittaa, mutta tiivistämistä ja selkeyttämistä juoni olisi kaivannut toimiakseen paremmin. Sympaattinen idea kirjassa on, sitä ei voi kieltää. Jos kaihtaa dekkareita niiden väkivaltaisuuden takia, voi tähän huoleti tarttua. Leppoisaa sunnuntailukemista.
Tiina Forsman: Annikki Nissinen selvittää murhan
Karisto 2012. 286 s.
