On lokakuun 18. päivä ja
Sadun nimipäivä. Sen lisäksi, että monessa paikassa nautitaan ansaittuja
nimipäiväkahveja, vietetään koko Suomessa myös kansallista satupäivää.
Satupäivän ideana on muistuttaa tarinankerronnan mainiosta perinteestä. Ääneen
kertominen tai lukeminen on tosi mukavaa yhteistä puuhaa, josta pitävät
kaikenikäiset. Jokaisella toivoisi olevan muistoja lapsuuden turvallisista
satuhetkistä omien vanhempien kainalossa. Sadut viihdyttävät, hauskuuttavat,
opettavat, jännittävät, kauhistavat ja lohduttavat. Yhteiseen lukuhetkeen
sisältyy parhaimmillaan valtava jaettujen tunteiden kirjo.
Peruskoulun
yläluokkalaisetkin malttavat asettua kuuntelemaan heille ääneen luettua
tarinaa. Aikuisten lukupiiriläiset nauttivat ääneen luetusta tarinasta. Lukemisen
ei tarvitse olla mikään huippuperformanssi, vaan ihan tavallinen riittää.
Parasta voikin lapsen mielestä olla tunne siitä, että aikuisella on aikaa ja
halua pysähtyä hetkeksi vain hänen kanssaan olemaan. On suuri luottamuksen
osoitus, jos lapsi pyytää lukemaan. Sitä tilaisuutta ei kannata päästä
ohitseen.
Omat lapseni ovat
parhaillaan iässä, jossa on turha tyrkyttää yhteistä lukuhetkeä, mutta onneksi
niitä on varastossa kummallakin tuhansia. Toivon, että aikanaan he jatkavat
perinnettä mahdollisten omien lastensa kanssa. Jospa joskus mummona vielä
minäkin…
Satupäivää piti kuitenkin
kirjablogissa juhlistaa, ja kuin tilauksesta posti kiikutti loppuviikosta
tarkoitukseen sopivan kuvakirjan. Salaperäisten
minivampyyrien joulu siivittikin mukavasti pakkaskirpakan lauantain
aamukahvihetkeä.
Teuvan kirjastossa asustaa
kolmenkymmenen romanialaisen minivampyyrin joukko. Hupaisat miespuoliset
vampyyrit tulivat aikanaan kirjastoon kirjalaatikon mukana Romaniasta, kuinkas
muuten. Tyypit ovat luoneet itselleen oman kulttuurin oudossa ympäristössä.
Rukouksena luetaan kirjaston puhelinnumeroita, ja tiukan paikan tullen
manaillaan mahtisanan POISTETTU voimalla. Ruokavarojen vähyys on minivampyyrien
suurimpia hankaluuksia. Villakoirat ja satunnaisesti kiinni saadut laihat
hämähäkit ovat ruokalistan parasta antia, mutta pääsääntöisesti on tyydyttävä
kaluamaan kirjankansia. Ihmekös sitten, että hammaskalustot ovat pahasti
kuluneet.
Joulu lähestyy, ja
minivampyyritkin unelmoivat juhla-ateriasta. Joukon johtaja Johannes I lukee herkusta
vailla vertaa, hedelmästä, jota vampyyrien on saatava maistaa: veriappelsiini!
Viisi urheinta kaveria passitetaan hankintaretkelle kylän kauppaan.
Kuten arvata saattaa,
hankintaretki ei olekaan ihan suoraviivainen juttu, vaan siitä sukeutuu
täysiverinen seikkailu vaaroineen ja kommelluksineen. Lähes ensi metreillä
kaverukset törmäävät Teuvan vaarallisimpaan petoeläimeen eli r-vikaiseen kissa
Nököön. Miten veriappelsiinin metsästykselle mahtaa käydä? Saavatko
minivampyyrit kaikkien aikojen jouluaterian?
Salaperäisten minivampyyrien joulu on Henry Ahon
käsialaa. Tutustuin ensimmäisen kerran monipuolisen Ahon tuotantoon dekkarinovellikokoelma Joulukalenterin yhteydessä. Joulukalenterissa on mukana myös Ahon novelli Pukkikeikalla. Samassa antologiassa on myös kuvakirjan kuvittajan Harri István Mäen novelli Matildan joululahja. Mäki on piirtänyt Salaperäisten minivampyyrien jouluun
runsaan mustavalkoisen piirroskuvituksen, jota on tekstin lomassa mukava
tutkia. Kirja on hauska satukirja, ja tarina saa suupielet kääntymään ylöspäin
kuin huomaamatta. Mukana on hauskoja viittauksia vampyyriperinteeseen ja
muitakin yksityiskohtia, jotka todennäköisesti aukenevat aikuiselle paremmin
kuin lapselle. Lasta taas naurattanevat ihan muut jutut, kuten vaikkapa hurja
jakso, jossa minivampyyrit täpärästi pelastuvat viemärin kautta. Tuttu maailma
näyttää neljän sentin korkeudesta ihan erilaiselta. Vauhtia ja vaarallisia
tilanteita riittää mukavasti koko matkalle. Lisää minivampyyrien seikkailuja on
luvassa jo keväällä!
Henry Aho: Salaperäisten minivampyyrien joulu
Kuvitus Harri István Mäki. Paasilinna 2014.
Arvostelukappale. Kiitokset
kustantajalle!
Oikein hyvää satupäivää kaikille! Muistakaa iltasatu. Tänään ja joka päivä.
