Kai Ekholm: Minä olen myrsky

Ikean parkkipaikan tuntumasta löytyy linja-auto, jonka kaikki 31 eläkeläismatkustajaa ja kuljettaja ovat kuolleet. Kuka uhrit on ottanut hengiltä ja miksi? Miten joukkomurha on toteutettu ja miksi se on tapahtunut juuri Ikea-käynnin jälkeen? Entä keitä ovat bussin hiljenneet matkustajat? Onko yksi matkustajista päässyt livahtamaan murhaajan kynsistä? Kuka hän on ja missä hän on nyt?

Vantaan poliisissa on vakava hetkellinen resurssipula, joten poikkeuksellista tapausta kutsutaan tutkimaan yksi maan kuuluisimmista poliiseista eli ylikomisario Reinikka Helsingistä. Reinikka on yrmeä, onhan ansaitulle eläkkeelle matkaa enää runsaat kaksi kuukautta

.

Etsivätoimisto Kalju & Kiharan toiminta on lamaantunut. Kalju rypee itsesäälissä, ryypiskelee ja kuuntelee jazzlevyjään kaoottisella toimistolla. Toimeksiantoja ei ole, joten välillä on ajettava taksikeikkaa hengissä pysyäkseen. Kihara on kotiutettu sairaalasta tukevan lääkearsenaalin kera. Muistista on kadonnut melkoisia mötiköitä eikä hetkellisen kuoleman ja sitä seuranneen kooman jälkeen oikein saa elämisestä tolkkua.

Asunnoltaan livahtanutta kissaansa etisiessään Kihara tapaa vanhan sokean miehen, joka on löytänyt Kiharan kissan mutta kadottanut oman vaimonsa. Kadonneen vaimon arvoitus saa Kiharassa aikaan odottamatonta virkoamista.

Sitten kaupungin liepeillä sijaitsevan automarketin kierrätyspisteen kartonkipuristimesta löytyy litistetty ja silvottu vanhan miehen ruumis. Kuka tappaa vanhuksia ja miksi? Onko irrallaan yksi vai kaksi murhaajaa? Tutkimukset tuntuvat junnaavan paikallaan, vaikka Reinikka äksyilee minkä osaa ja uskollinen alainen Päkki raataa vuorokaudet ympäri toteuttaessaan esimiehensä komentoja.

Kai Ekholmin dekkarisarja Kalju & Kihara on ilmestynyt maltillisessa tahdissa, sillä avausosa Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava julkaistiin vuonna 2013 ja kakkososa Tähtisilmä vuonna 2016. Kolmas osa eli Minä olen myrsky on nähnyt päivänvalon aivan hiljattain eli nelisen vuotta edellisen osan jälkeen.

Olen Tähtisilmästä kirjoittaessani harmitellut, että en ole aloitusosaa lukenut, koska siihen kuitenkin aika monesti romaanissa viitataan. Minä olen myrsky -teoksessa toki joudutaan edellisen tarinan joistakin käänteistä kuten loppuhuipennuksesta mainitsemaan, johtuuhan päähenkilökolmikon nykytila suoraan niistä tapahtumista. Silti olen sitä mieltä, että kirjat voi mainiosti lukea myös muussa kuin julkaisujärjestyksessä.

Vaikka sarja on nimetty Kaljun ja Kiharan mukaan, ainakin Minä olen myrsky -kirjassa päähenkilö on ennemminkin ylikomisario Reinikka. Omintakeinen mies on ollut vuoroin kansallissankari ja vuoroin iltapäivälehdistön ilkkuma syntipukki. Nyt hän ottanut tehtäväkseen Kharonin tavoin johdattaa bussilastillisen kuolleita yli Tuonelan virran tai ainakin säälliseen hautaan.

Teoksen takakannessa on varoitus: Kirja on kielletty tosikoilta. Syytä varoitteluun kenties onkin, mutta minun dekkari- ja lukumakuuni sekä huumorintajuuni Ekholmin hyvin persoonallinen kirjoitustyyli iskee oivallisesti. Teksti on napakkaa, paikoin jopa aforistista. Parhaimmat oivalluksensa Reinikka kirjaakin ylös ritsikirjaansa. Edelleen Ekholm myös sivaltelee yhteiskunnallisia ja sosiaalisia ilmiötä purevan kielellisen huumorin säestyksellä, mutta lempeä pilke silmäkulmassaan.

Juoni on punottu pirulliseksi. Osa käänteistä on kuin parhaista (tai pahimmista, miten vain) pohjoismaisista dekkareista, ja otteet ovat kovat puolin ja toisin. Murhaaja ei tunne sääliä, mutta turha sitä on toisaalta odottaa Reinikaltakaan. Loppuhuipennus hipoo absurdin rajoja ollen samalla jännittävä ja hulvattoman komediallinen. Kokonaisuus on hiottu ja napakka. Minä olen myrsky on nopeasti luettu mutta pitkän jälkimaun jättävä nautinto.

Kai Ekholm: Minä olen myrsky
CrimeTime 2020. 250 s.

Arvostelukappale.

Kai Ekholm: Tähtisilmä

Kuolleilla ei ollut hätää ja elävät selviävät kyllä.

Kylläpä ketuttaa, että en ole aikoinani tullut lukeneeksi Kansalliskirjaston johtaja, professori Kai Ekholmin esikoisdekkaria Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava (Atena, 2013). Harmittelin tätä jättimäistä sivistysaukkoani useaan otteeseen lukiessani Ekholmin toista dekkaria Tähtisilmä, joka on itsenäinen jatko-osa edelliselle. Helena Pilke esittelee esikoisteoksen ansiokkaasti Agricolan arvosteluja -sivustolla. Ekholm vihjailee moneen otteeseen päähenkilöille aiemmin tapahtuneista vaiheista, mutta hyvin verhotusti. Kirjat voinee siis hyvin lukea ’väärässäkin’ järjestyksessä, ja sen aion vielä tehdä. Tähtisilmä on näet paitsi hieno romaani myös kelpo dekkari.

Vuonna 1995 nelihenkinen perhe ja isoisä hyppäävät Suomenlinnan muureilta Kustaanmiekan salmeen. Hyppyyn valmistautuva perhe tallentuu vahingossa ohi ajavan lautan kannella kuvaavan turistin videokameran nauhalle. Ketään ulkopuolisia ei näyttäisi olevan lähimaillakaan. Silti neljä ruumista löytyy myöhemmin vesirajasta kurkut auki viillettyinä. Perheen kaksivuotiaan pojan ruumista ei löydetä koskaan. Tapaus jää arvoitukseksi laajasta mediahuomiostaan huolimatta.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Helsingin väkivaltaosaston päällikkö Reinikka saa kuoroharjoituksissa sydänkohtauksen ja joutuu joksikin aikaa elämänsä sivuraiteelle. Sairauslomalainen seuraa hampaitaan kiristellen, kun hänen töitään tekee lempeä virolaistaustainen sijainen komisario Sinilind.

Vuosikymmenten takainen juttu nousee uudelleen pintaan, kun psykiatrisen sairaalan suljetulla osastolla majaileva Arnoksi nimetty mies alkaa piirtää yksityiskohtaisia kuvia aikoinaan surmatusta perheestä. Kuka on savantti Arno, mies, joka ei puhu mutta piirtää täysin virheettömiä panoraamakuvia? Miten hän liittyy murhiin? Mistä hän saa ajantasaisilta vaikuttavat tietonsa suljetulle osastolle? Ovatko jotkut Arnon apokalyptiset kuvat Helsingin ytimestä ennustuksia tulevista tapahtumista?

Samaan aikaan 90-luvun laman aikana huikeita voittoja tehnyt entinen pankkimies Vainonen joutuu kohtaamaan pahimmat painajaisensa. Vainosen taannoiset liikekumppanit alkavat joutua väkivaltaisen kuoleman uhreiksi hyvin mielikuvituksellisin tavoin. Kuka on kaupungilla mustalla moottoripyörällä ajeleva siivin koristeltuun kypärään sonnustautunut Varjomies?

Reinikan ehdotuksesta poliisi palkkaa etsivätoimisto Kihara&Kaljun selvittämään Arnon tapausta ja penkomaan lähihistoriaa. Kaksikkoa ei esitellä lukijalle senkään vertaa kuin Reinikkaa, mutta vähitellen paloja alkaa kertyä niin paljon, että sain pääteltyä Kiharan maahanmuuttajataustaiseksi sinkkunaiseksi. Kalju taas on toimiston miespuolinen osakas, joka lisätienestiä haaliessaan ajaa öisin taksia Helsingin kaduilla.

Helena Pilkkeen arvion perusteella Ekholmin esikoisdekkarin juoni on melkoisen vauhdikas ja moniaalle rönsyäväkin. Tähtisilmä on hallitumpi (sivujakin näyttää olevan melkein sata vähemmän) mutta juonenkehittelyltään vähintäänkin yhtä mielenkiintoinen kuin edeltäjänsä. Toimintaakin on, mutta ihailtavan kompaktissa muodossa. Paikoin tapahtumat ovat tosin sen verran viitteellisiä, että lukija joutuu pinnistelemään pysyäkseen tahdissa mukana, mikä ei suinkaan ole moite.

Parasta antia Tähtisilmässä ovat kuitenkin persoonallisesti käytetty kuvakieli ja paikoin aforistisiksi hiotut lauseet, huumori ja kulttuuriset viittaukset sekä sivaltava yhteiskuntakritiikki. Pieneltä näyttävä kirja pitää sisällään monitasoisen teoksen, jossa riittää kuorittavaa pariksikin lukukerraksi, eikä välttämättä siltikään ole tavoittanut kuin osan kaikesta tarjolla olevista nyansseista. Ainakin minä koin oman yleistietämykseni monin paikoin laihanlaiseksi, mutta viittauksen tunnistaessani tunsin aina onnistumisen ja oivalluksen riemua. Mielenkiintoinen ja virkistävän erilainen dekkari!

Kriitikot ovat kirjallisuuden lahottajabakteereja. Tarpeellisia ainakin omasta mielestään.

Kai Ekholm: Tähtisilmä

Atena. 208 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas.