Kun kirjailijoilta kysytään, miksi he haluavat kirjoittaa
kaikista genreistä nimenomaan dekkareita, vastauksessa on usein ainakin yhtenä
pointtina, että dekkarissa voi rikosjuonen varjolla käsitellä oikeastaan mitä
tahansa. Joskus kuitenkin törmää teoksiin, joihin on dekkarijuonen varjolla
tungettu kaikki mahdollinen. Silloin tulee miettineeksi, minkä ihmeen takia
sitä dekkarijuonta yritetään väkisin raahata mukana jonkinlaisena pakollisena
painolastina, kun ilman pärjättäisiin paljon paremmin.
Tällaisesta hyvä esimerkki on tietokirjailija Juha
Laaksosen esikoisdekkari Murha lintusaaressa. Törmäsin kirjan
esittelyyn jossakin päin nettiä ja kiinnostuin, sillä en suorilta käsin
muistanut lukeneeni lintuharrastajiin ja lintujen tarkkailuun liittyvää kotimaista
dekkaria. Lisäksi lintusaari-nimitys viittaa Utön saareen, mikä kuulosti
oivalliselta murhamiljööltä.
Dekkarin alkuasetelma on herkullinen. Jo alkulause on
pysäyttävä: ”Mies kellui mahallaan matalassa rantavedessä.” Näin hyvän
dekkarin pitääkin alkaa! Kello on 6.45, ja ruumis kelluu Utön kaupan laiturin
tuntumassa. Pian käy ilmi, että ruumis on tunnettu ja kiistelty
luonnonsuojelija Tahvo Puistola. Alkuun kuolemaa pidetään luonnollisena, mutta
kun ruumiin luo lopulta saadaan pari lääkäriä, huomataan, että kyse on
sittenkin jostain muusta. Puistola ei ole hukkunut. Joku on yrittänyt värjätä
ruumiin kasvot valkoisella voiteella. Mistä ihmeestä oikein on kysymys?
Tätä saa lukija mietiskellä lähinnä itsekseen seuraavat kolmesataa
sivua. Puistolan kuolemaa tutkimaan lähetetään Helsingistä rikospoliisi Rainer
Salokannel, joka tutkii, minkä pystyy. Osa saaren väestä suhtautuu poliisiin ja
tämän kysymyksiin melko nurjasti, ja koolla on yllättävänkin paljon väkeä.
Kaikkien puhuttaminen tuntuu toivottomalta puuhalta. Yllättävän monella taholla
tuntuu olleen jotain hampaankolossa Puistolan suhteen. Kaiken lisäksi on
nousemassa myrsky, mikä hankaloittaa tehtävää entisestään.
Laaksonen jättää Salokanteleen jokseenkin omilleen ja
keskittyy tutkinnan sijaan kertomaan ja kuvailemaan perusteellisesti aivan
kaikkea, mitä on vuosien saatossa saanut Utöstä, sen asukkaista ja luonnosta ja
ennen kaikkea linnustosta tietää. Alkuun tämä tuntuu ihan mielenkiintoiselta,
kuten esimerkiksi saaren värikäs historia ja lintujen tarkkailun salat, mutta
kun tyyli vain jatkuu ja jatkuu yhtä puuduttavana selittämisenä, alkaa
dekkariorientoitunut lukija tuntea kytevää murhanhimoa.
Oikeastaan tästä tyylistä saa kyllä varoituksen jo teoksen
alkusivuilla. Alussa on sisällysluettelo, joka paljastaa, että tapahtumia
seurataan tiiviisti noin kymmenen minuutin tarkkuudella. Sisällysluettelo on
kolmen sivun mittainen. Aikaa rikoksen ratkaisuun käytetään vajaa vuorokausi,
vaikka paljon pidemmältä se ikävä kyllä lukijasta tuntuu.
Sisällysluettelon jälkeen on hieno käsin piirretty Utön
kartta, jonka avulla saarella käymätönkin saa hyvän käsityksen
tapahtumapaikoista ja etäisyyksistä. Sitten seuraa henkilöluettelo pitkine
luonnehdintoineen. Kirjailija esittelee lukijalle 28 henkilöä!
Henkilöluettelolle itsessään näytän peukkua, mutta dekkarin henkilömääräksi
tämä on kyllä ihan valtava. Luettelon lopussa on vielä amerikkalaistyylinen
vastuuvapauslauseke, jossa todetaan, että kirjan henkilöt ovat fiktiivisiä,
vaikka ne saattavat tuoda joillekin lukijoille mieleen reaalimaailman ihmisiä.
Monet henkilöistä ovatkin melkoisia persoonia, kuten on
ollut luonnonsuojelija Puistolakin. En tunne lainkaan lintuharrastuspiirejä
enkä Utötä, ja lukiessani tunsin monesti, että en päässyt ihan kirjoittajan
tarkoituksista perille. Tuntui, että monessa kohdassa oli jonkinlaista
sisäpiirihuumoria, joka ei ulkopuoliselle auennut. Utölaiset ja Utönkävijät sen
sijaan tunnistanevat monia tuttuja ihmisiä fiktiivisten henkilöiden alta ja
saavat siten irti kirjasta paljon ulkopuolisia enemmän. Laaksonen kertoilee
monenlaisia anekdootteja ja pikku tarinoita melkein kaikista mainitsemistaan
henkilöistä.
Ihastuin siis dekkarimaiseen, räväkkään alkuun. Loppuratkaisu
sen sijaan vaikuttaa valitettavan väkinäiseltä loistavaan alkuasetelmaan
nähden. Tämä harmittaa, koska hyvä idea valuu siltä osin hukkaan.
Pidin myös kirjan sympaattisesta ja taidokkaasta
piirroskuvituksesta, joka on ilmeisesti kirjoittajan omaa käsialaa. Lintuja on
aina mukava katsella!
Jos siis olet kiinnostunut Utön saaresta ja kaikesta
mahdollisesta siihen liittyvästä, Murha lintusaaressa on kuin tehty
sinulle. Erityisesti lintuharrastajille tämä tarjonnee monenlaista
kiinnostavaa. Juha Laaksonen todella tuntee Utön perinpohjaisesti. Jos taas
odotat toimivaa dekkaria, tämä ei ole välttämättä ihan ensimmäinen valinta
lukulistalle.
Juha Laaksonen: Murha lintusaaressa
Some Day Capital Oy, 2015. 382 s.
Lainattu kirjastosta.
Kesäkuun toinen viikko eli tällä kertaa 10.6.-16.6.2024 on
perinteisesti kirjablogeissa dekkariviikko. Tänään alkava sometempaus on jo
kymmenes perättäinen #dekkariviikko. Kirsin kirjanurkka toimii tänä
vuonna tempausviikon koordinoijana ja Seppo Jokisen Satuttamisten
summa -dekkarin esittelybloggaus oman dekkariviikkoni avausjuttuna. Julkaisen ensi viikon tiistaina eli
18.6.2024 koostejutun viikon mittaan mukana olevissa blogeissa julkaistuista
dekkarijutuista. Mukana olevat kirjablogit löydät kutsu- ja ilmoittautumisjutun lopusta. Tervetuloa
seuraamaan!
Kuuluthan jo Suomen dekkariseuraan? Dekkariseura
on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii
rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura
julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä,
myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden
parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia.
Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin
kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.
