Risto
Lahtisen esikoisdekkarissa Dies Irae - Vihan päivä ei ole oikeastaan mitään varsinaista vikaa,
jos ei hieman kökköä nimeä lasketa. Vihan
päivä olisi ollut aivan riittävä, ja latinankielisen lainauksen olisi
voinut laittaa vaikka motoksi, jos se nyt välttämättä on kirjaan haluttu. Siellähän
se itse asiassa jo onkin.
Vihan
päivä on sujuva poliisidekkari, joka toivottavasti
aloittaa uuden Turkuun sijoittuvan sarjan. Kaupunki on miljöönä oivallisesti
kuvattu. Se hengittää tapahtumien taustalla, ja paikat tunnistaa
vähäisemmälläkin paikallistuntemuksella. Silti kuvauksessa ei ole mitään liiallisen
alleviivaamisen tai kömpelön päälle liimaamisen tuntua.
Hirvensalolaisen huvilan omistaja löytyy
kotoaan ammuttuna. Ruumiin toinen käsi on lisäksi lyöty naulalla lattiaan.
Talon asukas vaikuttaa kummallisen värittömältä, eikä tekijä ole jättänyt
itsestään vähäisintäkään johtolankaa.
Komisario Eero Rantala saa huonoja uutisia
esimiehestään. Urheilullinen pomo on joutunut sairaalahoitoon vakavan sairauden
takia, ja Eerosta tulee ainakin hänelle itselleen yllättäen tutkinnanjohtaja.
Esimiesasemaan ei juuri ehdi totuttautua, kun saman tien käsissä on murhatutkinta.
Kiperäksi tilanne muuttuu, kun epäilyt alkavat kiertyä myös poliisin omaan
pesään…
Lahtinen kerii tarinaa auki useasta
näkökulmasta, ja henkilöitä tuntuukin olevan aika runsaasti mukana. Keskeisessä
osassa on ahdistuneelta tuntuva Harry, koulunkäyntiavustaja, joka koettaa työn
ja perhe-elämän paineissa opiskella eteenpäin. Harrylla on kipupisteitä
menneisyydessään, mutta mitä ja mihin ne liittyvät? Vähitellen menneisyyden
salat tulevat esiin eri puolilta poliisin sitkeän selvitystyön tuloksena.
Lukijalle tarjotaan erilaisia täkyjä, joista
osa johtaa vesiperään, osa ei. Jo prologissa vihjataan paljon. Ruumiitakin
saadaan vielä lisää. Lenkkipolun varrelta löydetään toinen kuoliaaksi ammuttu
mies, ja poliisi alkaa saada lopultakin jonkinlaisen langan päästä kiinni.
Kaiken keskellä tutustutaan myös Eero Rantalan
yksityiselämään, joka ei aivan ongelmatonta ole mutta ei katastrofaalistakaan.
Rantala on sympaattinen, kunnon poliisi, josta on helppo pitää. Muihinkin Turun
poliisilaitoksen poliiseihin tutustuisi mieluusti vielä paremmin. Jatkoa tälle,
eikö niin?
Risto
Lahtinen: Dies Irae - Vihan päivä
Myllylahti
2015. 300 s.
Arvostelukappale.
Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistuminen tapahtuu siten, että kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun.
***
Juttu on osa Dekkariviikko-teemaa. Lahtisen dekkari sopii teemaan mainiosti, koska se oli viime vuonna ilmestyneistä kotimaisista esikoisdekkareista yksi kiinnostavimmista. Kannattaa laittaa nimi muistiin!
