”Kohta kyllä kuristan tämän ’herttaisen vanhan rouvan’!”
Näin voisi tiivistää tunnelmani, kun kuuntelin äänikirjana Kyllikki Villan päiväkirjaa Vanhan rouvan lokikirja. Ainakin
kymmenen ensimmäisen levyn mittaan olin pääasiassa tuskastunut ja ärsytetty.
Vasta kahden viimeisen levyn aikana alkoi tuntua, että ehkä en sittenkään
ryhtyisi hirmutöihin. Tosin se olisi mahdotonta kaikin puolin, onhan kyseinen ’vanha
rouva’ edesmennyt jo vuonna 2010. Tiedän myös, että olen ajatuksineni melko
yksin. Todella monet ovat pitäneet kuuntelemastani päiväkirjasta kovasti ja
sitä suositellaan monilla tahoilla. Minäkin toki suosittelen, mutta itseäni
parempihermoisille lukijoille!
Vuonna 1923 syntynyt Villa oli kääntäjä ja kirjailija, joka
teki suuren osan elämäntyöstään matkustaessaan tyttärensä Saaran kanssa
rahtilaivoilla ympäri maailmaa. Ensimmäisen matkan aikaan Villa oli 42-vuotias
ja tytär nelivuotias. Vanhan rouvan lokikirja on Villan päiväkirja hänen
toisiksi viimeisestä valtameren ylittäneeltä matkaltaan vuoden 1997 keväällä,
jolloin Villa oli 73-vuotias.
Villa lähti tälle matkalle yksin, ja suuntana oli jälleen
kerran Etelä-Amerikka. Tarkoituksena oli matkustaa puolalaisella rahtialuksella
Buenos Airesiin, ylittää Andit lentäen ja palata Valparaisosta toisella
aluksella Panaman kanavan kautta kotiin. Suunnitelma myös toteutui, vaikka
muutamia yllätyksiä matkalle osuikin.
Jo ennen kuin ensimmäinen laiva ehtii ankkurinsa nostaa,
alkaa valittaminen, huokailu ja marina, huolehtiminen ja murehtiminen. Villa
murehtii kaikkea mahdollista. Onko toisissa matkustajissa joku sietämätön
päällepäsmäri? Onko silmää vaivaava tulehdus pilaamassa koko matkan alkuunsa?
Mitä hänestä ajatellaan Suomessa, kun hän tuli antaneeksi ajattelemattomuuttaan
haastattelun televisioon? Miten hän saa raahattua matkatavaransa satamassa
taksiin? Suostuuko kukaan kantamaan niitä? Riittävätkö rahat? Riittääkö Echinaforce
parantamaan kuumeen ja tulehduksen? Ymmärtääkö hän ruotsalaisen lääkärin
puhetta? Onko tyttärellä kaikki hyvin kotona? Ehtiikö hän ajoissa kotiin
näkemään sipulikukkien kukoistuksen keväällä? Loputtomiin.
Laivalla olossa ei tunnu oikein mikään menevän niin kuin
Villa on ajatellut. Lastaukset satamissa sujuvat liian hitaasti, merellä
odotellaan turhaan ja puolalaiset merimiehet vaikuttavat laiskoilta, koska
eivät puunaa alustaan kuten suomalaisilla laivoilla on tapana. Kannella on kylmää,
tuulista ja sataa. Kun matka etenee, on liian kuumaa. Satamissa on liian pitkiä
välimatkoja, vaikka Villa toivoisi, että kaupunkien keskustat olisivat lyhyen
kävelymatkan päässä. Laivan myymälässä on myynnissä vain huonoa konjakkia!
Pitkään Villa vatuloi, miten käyttää ajan, jonka hän voi
viettää Etelä-Amerikassa. Paljonko aikaa on? Ehtiikö tehdä saarimatkan, josta
hän haaveilee? Riittävätkö rahat? Jos riittävät, onko oikein käyttää niitä?
Miten saada yhteys tuttuun chileläiseen taksinkuljettajaan? Tässä vaiheessa
aloin olla jo aika valmista kuuntelijaa! Miksi ihmeessä Villa halusi lähteä
matkalle, josta ei tuntunut nauttivan yhtään? Lisäksi tuntui kuin Villa ei
olisi koskaan aiemmin matkustanut rahtilaivalla, ikään kuin kaikki vastukset
tai sellaisiksi kuvatut asiat olisivat tulleet hänelle täytenä yllätyksenä.
Odotin Villan kertovan enemmän tekeillä olevasta
käännöstyöstään, mutta siitä hän mainitsee päiväkirjalleen oikeastaan vain
milloinkin kääntämänsä liuskamäärän. Työ tuntuu sujuvan vaikeuksitta, jos ei
lasketa sitä, että ammattikääntäjä ja -matkailija on varannut liian vähän
paperia ja värinauhoja työtään varten…ehkä. Ainoa ajanviete laivalla nukkumisen
lisäksi on lukeminen, ja Villa kertookin ihan lopussa ehtineensä lukea yli
viisitoista kirjaa matkan aikana. Hyvin vähän hän kuitenkaan mainitsee mitään
lukemastaan. Sen sijaan kielistä ja niiden välillä sukkuloinnista on paljonkin
mielenkiintoista pohdintaa.
Kirjan siis pelastaa sen loppu. Villa tuntuu matkan lopun
alkaessa häämöttää itsekin ryhtyvän miettimään juuri niitä asioita, jotka ovat
minua kuunnellessa ärsyttäneet. Hän pohdiskelee, miksi haluaa aina lähteä
matkalle, vaikka matkat ovat hänestä vaivalloisia ja hän on kova
etukäteismurehtija. Hän miettii aikaa ja sen venymistä matkalla. Myös matka ja
elämä vertautuvat hänen mietteissään. Hän kertoo matkalla huomanneensa, että on
kovasti vanhentunut ja olevansa nykyään helposti epävarma ja peloissaan. Vaatii
rohkeutta tehdä sellaista, mitä pelkää. Hän myös myöntää olevansa itsekeskeinen
ja kovin riippuvainen tyttärestään. Nämä ajatukset ja Villan rehellinen itsetutkiskelu saivat minut antamaan kaiken
anteeksi!
Minusta ei taitaisi olla tuollaiselle laivamatkalle
lähtijäksi, vaikka aika onkin nyt melkein kaksikymmentä vuotta myöhemmin aivan
toinen. Villalla oli tosiaan ajanvietteenään vain kirjansa ja ajatuksensa.
Toisaalta hän ei tuntunut muuta kaipaavankaan. Saattoi olla luksusta, kun voi
irrottautua tietotulvasta ja vain olla omassa olossaan. Sekin vaatii melkoista
rohkeutta.
Äänikirjamuoto sopii Vanhan
rouvan lokikirjalle loistavasti, sillä Villa saneli päiväkirjansa
kaseteille ja kirjoitti ne sitten myöhemmin puhtaaksi. Tekstiä on tekijän
kertoman mukaan muokattu vain vähän, ja toisto on jätetty sellaisenaan
tekstiin. Kirjan lukee sopivasti eläytyen, huokaukset ja naurahtelut
oivallisesti tulkiten Maija-Liisa Márton.
Äänikirjan cd-levyistä puuttuu ilmoitus levyn loppumisesta, mikä hieman haittasi
autossa kuunnellessani.
Kyllikki Villa:
Vanhan rouvan lokikirja
Like 2004. Äänikirjan
lukija Maija-Liisa Márton, kesto noin 14 tuntia (12 cd:tä)
Lainattu kirjastosta.
