Päivi Haanpää ja Marika Riikonen: Tusina – Novelleja #nuortenkirjatorstai

Pari viikkoa sitten esittelin Salla Simukan kääntönovellikokoelman Sytytä valot! Sammuta valot! ja totesin, että se on muun hyvän ohella vastaus lukuisien äidinkielen opettajien rukouksiin. Täsmälleen samaa voi sanoa Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittamasta nuortennovelliantologiasta Tusina. Toimittajat kertovat esipuheessaan, että idea kirjasta syntyi, kun he ääneen tuskailivat tällaisen novelliantologian puuttumista. Piti tehdä itse. Tuumasta toimeen!

Ihan mahtavaa, että tuuma sattui juolahtamaan juuri näiden naisten päihin, sillä lopputulos on hieno. Se on jälleen vastaus äidinkielen opettajien hartaisiin toiveisiin, mutta vaikka se soveltuu mitä parhaimmin koulukäyttöön niin yläkouluihin kuin lukioihinkin, se ei suinkaan sulje pois sitä, että se on nautinnollista luettavaa myös teini-iän jo aikaa sitten ohittaneille lukijoille teineistä nyt puhumattakaan.

Kirjassa on novelli seuraavilta kahdeltatoista kirjoittajalta: Päivi Haanpää, Magdalena Hai, Nelli Hietala, Anneli Kanto, Riina Katajavuori, Roope Lipasti, Hannu Luntiala. J. S. Meresmaa, Mike Pohjola, Marika Riikonen, Alexandra Salmela ja Harry Salmenniemi. Kirjan lopussa on jokaisesta kirjoittajasta lyhyt, parin rivin mittainen esittely ja kirjoittajan itsensä kertoma tarina esimerkiksi siitä, miltä tuntui oppia lukemaan tai miten kirjat olivat lapsuuden pakopaikkoja. Kouluja on ajateltu myös laatimalla maksutta käytettäväksi lisämateriaalia nettiin. Iso kiitos siitä!

Tusina kirjailijaa on siis saanut kirjoittaa kukin nuortennovellin, ja lopputulos on herkullinen: on erittäin lyhyitä ja vähän pidempiä novelleja, realismia ja fantasiaelementtejä, historiaa ja nykyaikaa, kauhuelementtejä ja teiniromanssia, helppoa ja hieman vaikeammin tulkittavaa. Erikoisimmat novellit ovat mielestäni Mike Pohjolan Mustavalkoinen tyttö, Harry Salmenniemen Ihminen ja Alexandra Salmelan Puu, joiden tulkitsemismahdollisuudet ovat kutkuttavia. Mustavalkoisessa tytössä on kaikuja Tove Janssonin Näkymättömästä lapsesta. Minäkertoja ei tosin ole muuttunut näkymättömäksi vaan mustavalkoiseksi, kirjaimellisesti.

Novellit ovat erilaisia paitsi aiheiltaan myös muodoltaan. Jotkut ovat todella lyhyitä ja tiiviitä, kuten Hannu Luntialan rikosnovelliksi paljastuva kaksisivuinen Kunnian ja omantunnon kautta. Vasta viimeiset rivit paljastavat, mistä oikein on kyse. Päivi Haanpään Aina joku löytää [itsensä] on kirjoitettu pelkäksi dialogiksi. Salmelan Puussa taas näkökulma vuorottelee puun ja ihmisten välillä.

Riina Katajavuoren Sikavähän tähtiä -novellissa minäkertoja on puolitoista vuotta Suomessa asunut yläkouluikäinen irakilaispoika. Pojan katkelmallisesta kertomuksesta avautuu näköaloja niin Irakiin kuin Suomeen ja suomalaiseen arkeen. Tämä novelli kosketti minua eniten. Anneli Kannon Eväät sijoittuu kansalaissodan vuoteen. Liina joutuu todistamaan teloitusta hiekkakuopalla sekä selittämään teloitusryhmälle, miksi hänellä on repussaan hauki ja villasukat. Lapsen tai hyvin nuoren tytön näkökulma avaa tapahtumat puhuttelevasti.

Elisan huone -novellissa Magdalena Hai väläyttää kauhun perinteitä ja liittää ne oivallisesti nettiaikaan. Satuperinnettä hyödyntää Roope Lipasti Yösuunnistuksessa, jossa on myös kauhuvivahde. Nautin oivaltamisesta! J. S. Meresmaan Kutojan kohdalla mietin, kuinka hyvin se aukenee, jollei lainkaan ole tutustunut steampunkiin aiemmin. Mutta jostainhan on aina aloitettava, joten miksei Kutojasta. Se todennäköisesti houkuttelee Naakkamestarin ja Hämäränsäteiden äärelle, ja mikä sen parempaa.

Marika Riikosen ravitallille sijoittuva Prinsessa ja Nelli Hietalan kreikkalaisella lomasaarella tapahtuva Varmat merkit ovat antologian romanttisimmat tarinat, mutta kummassakin on roimasti muutakin sisältöä kuin sydämenasioiden ruotimista. Kummassakin päähenkilö tekee epäreilun tuntuisia johtopäätöksiä toisista näiden ulkonäön ja vaatetuksen perusteella mutta joutuu tarkistamaan arviotaan.

Toivon Tusinan kuluvan lukijoiden käsissä!

Päivi Haanpää ja Marika Riikonen: Tusina – Novelleja
Art House 2018. 188 s.

Arvostelukappale.

#nuortenkirjatorstai-sarja:

Tatu Kokko: RobMacCool ja Krimin jalokivi
Tatu Kokko: Rob MacCool ja Kirottu metsä
Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta
Juuli Niemi: Et kävele yksin
Nemo Rossi: Viimeinen etruski

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki
Jukka Behm: Pehmolelutyttö
L. K. Valmu: Poika - Murha seitsemännellä luokalla

Elina Rouhiainen: Muistojenlukija

Sanna Heinonen: Noland

Kalle Veirto: Kyläkaukalon lupaus 
Laura Suomela: Silmänkääntötemppu
Nonna Wasiljeff: Loukkupoika 
Riina Mattila: Järistyksiä
Jukka-Pekka Palviainen: Virityksiä 

Jyri Paretskoi: Shell's Angles - Aivot narikkaan
Kalle Veirto: Sählymestarit - Ruotsin kuninkaat
Maria Autio: Lohikäärmekesä 
Kimmo Ohtonen: Ikimaa. Soturin tie 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Mervi Heikkilä: Revonpuro 

Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality 1

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Veera Salmi: Saari 

Sini Helminen: Veden vallassa (ja Kaarnan kätkössä sekä Kiven sisässä)

Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja 

Maija Haavisto: Perhonen vatsassa 

Nelli Hietala: Kenen joukoissa seisot, Miia Martikainen? 

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia - Runotytön tarina jatkuu 

J. S. Meresmaa: Naakkamestari ja Hämäränsäteet

Jyri Paretskoi: K15 

Tittamari Marttinen: Aurinkoa, Linnea! 

Kalle Veirto: Ohut hauska kirja 1 ja 2

Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan matkalla maineeseen
Magdalena Hai: Kolmas sisar 

Anna-Riikka Sairio: Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista

Salla Simukka: Sytytä valot! - Sammuta valot! 

Essi Ihonen: Ainoa taivas 
Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Tusina - Novelleja

Tulossa:

Tapani Bagge: Polttava rakkaus 30.8.2018
Tuija Takala: Lauralle oikea 30.8.2018
Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot 30.8.2018

Sibelius-juhlavuoden kirja- ja näyttelyvinkkejä

Säveltäjä Jean Sibeliuksen syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 150 vuotta. Kuin varkain olen tullut itsekin viettäneeksi melkoista Sibelius-teemavuotta, koska monipuolista, kiinnostavaa tarjontaa on säveltäjämestarin elämän ja teosten ympärille luotu ihan kiitettävästi.

Alkuun pääsin lahjakirjaostoksella kevättalven korvalla, kun luin novellikokoelman Sanasinfonia (Karisto, 2015) ennen sen ojentamista lahjan saajalle. Kirja toimi mainiona virittelynä Ateneumin massiiviseen Sibelius-näyttelyyn, johon tutustuimme ystävien kanssa melkoisen perusteellisesti.

Omaan hyllyyn on jo hankittuna Sakari Ylivuoren Sibeliuksen lampaanviulu - Tarinoita sävelten takaa (Gummerus, 2015), jolle toivoisin jostakin lukuaikaa siunaantuvan. Ylivuori työskentelee tutkijana Jean Sibelius Works -kokonaiseditiohankkeessa, jonka tarkoituksena on julkaista Sibeliuksen koko tuotanto kriittisinä editioina. Kirjaan Ylivuori on koonnut Sibeliuksen sävellyksiin liittyviä tarinoita ja anekdootteja.

Samaan aikaan edellisen ostoksen kanssa hankin ihan itselleni Katri Kirkkopellon lastenkirjan Soiva metsä (Lasten keskus, 2015). Kirja on niin kaunis, ettei sitä voinut vastustaa! Lisähoukuttimena on vielä kirjaan liittyvä ja sen mukana tuleva cd-levy, jolla Nazig Azezian ja Jussi Makkonen soittavat kirjassa mainitut teokset. Lempparini taitaa tällä hetkellä olla Granen. Kirjassa nimeämättömäksi jäävä lapsenlapsi (tyttö) kertoo, millaista oli vierailla mummin ja pappan luona Ainolassa. Suosittelen lämpimästi jokaiseen lapsiperheeseen (sopii myös aikuisille)! Kuvia ja yksityiskohtia kirjasta:

Sovimme Ateneum-käyntimme yhteydessä ystävättärieni kanssa, että kesällä teemme kulttuurikierroksen Tuusulassa ja Järvenpäässä, koska yksi meistä kolmesta ei ollut aikaisemmin vieraillut yhdessäkään alueen kulttuurikohteissa. Retki toteutettiin tuulisena ja koleana mutta onneksi poutaisena juhannusviikon päivänä. Ennen lähtöäni virittäydyin oikeaoppisesti kuuntelemalla edellä mainitun levyn ja lukemalla Soivan metsän.

Ensimmäinen virittäytyminen tunnelmaan tapahtui Halosenniemen upeassa hirsihuvilassa. Vaikka on useita kertoja talossa poikennut, se tekee edelleen syvän vaikutuksen. Ateljeessa on piano, jota Aino Sibelius kävi soittamassa (kotona kun ei aina sellainen ollut suotavaa). Haloset ja Sibeliukset olivat ystäviä muutenkin, ja Ainolan seinällä riippuu ainakin yksi Pekka Halosen lahjaksi antama työ. Vinkiksi muuten, että museokierrokselle vastahankaiset miehetkin saa sulamaan, kun heidät vie Halosenniemeen tai Ainolaan, sillä rakennusten arkkitehtuuri on kiinnostavaa jo ihan sellaisenaan.

Syväsukellus Sibeliusten maailmaan tapahtui tietysti toisessa pääkohteessamme eli Ainolassa. Kotimuseossa on monenlaista katsottavaa ja ihmeteltävää. Meitä kiehtoivat erityisesti mykistävän ihana kirjastohuone, joka ensin toimi lastenhuoneena, sekä talon keittiö ja astiakomerot sisältöineen. Myös talon taidekokoelma on näkemisen arvoinen. Talon esitteessä kerrotaan eri taideteosten alkuperästä mukavia yksityiskohtia. Kannattaa talossa käydessään tutustua myös puutarhaan ja saunarakennukseen.

Lisään tähän väliin nimimerkki Unknownin jättämän kommentin:

Mainittakoon, että myös Aholasta löytyy tänä kesänä Sibelius-tematiikkaa. Yläkerrassa on pieni Santeri Levaksen valokuvista koottu näyttely Sibeliuksesta. Kirjailija ja valokuvaaja Santeri Levas toimi lähes 20 vuotta Jean Sibeliuksen sihteerinä ja teki tästä myös kaksiosaisen elämäkerran. Ja alakerran Ahon Yksin-teoksen pienoisnäyttelyssä kerrotaan Aino Sibeliuksen vaikutuksesta teoksen syntyyn.

Lisäys on aiheellinen ja täydentää tekstiäni oivallisesti. Poikkesimme nimittäin myös Aholassa, joka sijaitsee aivan Ainolan tuntumassa. Tässä kohteessa kukaan meistä kolmesta ei ollut käynyt aiemmin, ja tutkiskelimme näyttelyitä tiiviisti, myös tuota yläkerran hienoa valokuvanäyttelyä. Santeri Levaksen upeita kuvia on muutama myös Järvenpään taidemuseon Aino Sibelius -näyttelyssä, josta lisää alempana. Yksin-romaanin tarinasta oli myös puhetta, siihenhän liittyi aikanaan skandaaliaineksia. Kirjan esipuheessa kerrotaan, että Jean Sibelius olisi hermostunut kirjasta niin, että haastoi Ahon kaksintaisteluun pistoolein. Mietimme, miten suomalainen kulttuuri olisikaan kehittynyt toisin, jos kyseiset herrat olisivat onnistuneet tappamaan toisensa, tai jos vaikka vain toinen heistä olisi menehtynyt kaksintaistelun tuoksinassa! (Aholassa näkyy olevan tarjolla Juhani Ahon Yksin -teemaopastukset 5. ja 19.7.2015.)

Pinnistimme jo kulttuuriähkyn partaalla vielä yhteen Sibelius-kohteeseen eli Järvenpään taidemuseon Aino Sibelius -näyttelyyn, joka ehdottomasti kruunasi päivämme annin syventämällä kokemuksiamme. Näkökulma ei siis olekaan säveltäjässä vaan hänen vaimossaan ja perheessään. Näyttelyyn on koottu esineistöä, kuten vaatteita ja koruja sekä lasten leluja, jotka ovat kuuluneet Ainolle ja perheelle. Usean esineen yhteydessä on tarkentava teksti. Esimerkiksi näyttävä kaulakoru on ollut Sibelius-suvun perintökalleus, jota morsiamet ovat kantaneet häissään. Onneton Janne kuitenkin unohti tuoda käädyn omaan vihkimistilaisuuteensa!

Mielenkiintoinen on myös seinälle rakenneltu sukupuu, joka kertoo, kuinka pienet piirit suomalaisessa kulttuurieliitissä oikein ovatkaan. Moni tunnettu kulttuurihenkilö on suoraan sukua Sibeliukselle. Vaikuttavinta näyttelyssä olivat kuitenkin kaksi videokoostetta Sibeliuksen lastenlapsien haastatteluista. He muistelivat lämpimästi Ainolaa mummolana, jossa oli aina rauhallista ja hieman juhlallinenkin tunnelma. Erityisen arvostavasti perilliset muistelivat Sibeliusten uskollista palvelusväkeä, jonka valtakuntaa oli esimerkiksi talon keittiö. Kaikki muistelivat, ettei isovanhemmissa ollut mitään kummallista, kun he olivat lapsia. Vasta koulussa kaverit ja opettajatkin alkoivat kysellä kuuluisasta isoisästä, mikä tuntui hämmentävältä. Murrosiässä asia oli nolo ja jopa kiusallinen.

Pienessä seurueessamme kahdella oli Museokortti, jota höyläsimme yhteensä neljässä kohteessa: Halosenniemessä, Ainolassa, Aholassa ja Järvenpään taidemuseossa. Kolmas jäsenemme hyödynsi kahdessa viimeisessä kohteessa OAJ:n jäsenkorttia, jolla sisäänpääsy oli maksuton. Aiemmin jäsenkorttia ei ymmärretty tarjota, joten varmaa tietoa sen kelpaavuudesta Halosenniemessä ja Ainolassa ei ole. Jokaisessa kulttuurikohteessa saimme aivan loistavaa ja ystävällistä palvelua! 

Sibeliuksesta ja hänen lähipiiristään on kirjoitettu lukemattomia erilaisia teoksia. Tekstissä mainitsemieni lisäksi uusia ja kiinnostavia ovat ainakin Jenni Kirveksen henkilökuva Aino Sibelius - ihmeellinen olento (Johnny Kniga, 2015) 

sekä Esko Häklin ja Severi Blomstedtin tietokirja Ainola- Sibeliusten koti Järvenpäässä.

Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Sanasinfonia. Novelleja Sibeliuksesta.

Karisto 2015. 148 s.  (Ostettu.)

Katri Kirkkopelto: Soiva metsä

Lasten keskus, 2015. (Ostettu.)

Sakari Ylivuori: Sibeliuksen lampaanviulu - Tarinoita sävelten takaa.

Gummerus 2015. 173 s. (Ostettu.)

P.S: Sibelius-aiheista kirjallisuutta googlaillessani törmäsin Sibelius-aiheiseen dekkariin The Seven Symphonies. Onko teos jollekulle tuttu? Onko suomennettu?

A serial killer stalks young musicians in Helsinki. Why does he appear to associate each attack with a symphony of the great Finnish composer, Jean Sibelius? This disturbing exploration of sexual obsession culminates in a compelling, suspenseful denouement.

Haanpää ja Riikonen (toim.): Sanasinfonia. Novelleja Sibeliuksesta

Kirjat ovat oivallisia lahjoja, ja tapanani on antaa aina kirjalahja, jos se suinkin on mahdollista. Taannoisella kulttuurireissulla Turussa käteen sattui teos, joka ystäväni ja minun mielestäni sopi kuin nenä päähän eräälle kolmannelle henkilölle. Koska suunnitteilla oli jo kolminkeskinen tapaaminen ystävien kesken, päätimme ostaa tämän kirjan lahjaksi ja tuliaiseksi. Tunnustetaan tässä nyt myös julkisesti, että luin tämän lahjaksi ostetun kirjan ensin itse…

Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittama novellikokoelma Sanasinfonia on kerrassaan mainio idea. Säveltäjä Jean Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi on järjestetty monenlaista, on juhlanäyttelyä Ateneumissa ja erilaisia julkaisuja ja tapahtumia. Kirjallisesti suuntautuneelle on kuitenkin mannaa ajatus novellikokoelmasta, jonka aiheena on säveltäjä Jean Sibelius. Haanpää ja Riikonen ovat saaneet antologiaan mukaan suomalaisia kirjallisuuden kärkinimiä kaikkiaan kahdeksan kappaletta:

Emmi Itäranta

Olli Jalonen

Anneli Kanto

Maritta Lintunen

Jarkko Martikainen

Miina Supinen

Petri Tamminen

Jyrki Vainonen

Kirjan lopussa esitellään kukin kirjoittaja, ja osa on muutamalla sanalla avannut suhdettaan Sibeliukseen sekä novellinsa lähtökohtia. Kirjoittajat ovat saaneet vapaat kädet säveltäjästä kirjoittamiseen, ja se näkyy herkullisesti lopputuloksessa!

Monet kirjailijat on helppoa tunnistaa tyylistään tässäkin antologiassa. Petri Tamminen on armoitettu vääräleuka, ja niinpä hän on ottanut teemakseen säveltäjän hiukset. Nuoruudenkuvissahan Sibelius on tuuheatukkainen komistus, vanhemmiten sitten aivan kalju. Miten siinä niin kävi ja mitä siitä kansallisaarre itse ajatteli, selviää Tammisen novellista Hiukset kuin kultaista kauraa auringossa.

Maritta Lintusen Rapallo-novellissa on tyystin toinen tunnelma. Minäkertojana on säveltäjä itse. Taiteilija tavataan Ainolasta miettimässä menneitä. Aino punnitsee elettyä elämää ja avioliittoa kylmän analyyttisesti.

– Vastaa! Miten valitsisit nyt kun tiedät minusta kaiken?

  Aino pysähtyy, jää seisomaan selin.

– Jos unohdan Rapallon, tekisin samoin.

  Aino kerää tummat musliinihelmat käsiinsä, nousee kivetyt portaat pihatasanteelle ja kääntyy hitaasti kohti.

– Mutta jos muistelen Rapalloa, valitsisin toisin.

Tässä keskustelussa avataan avioliiton kipeä kohta viileästi ja kylmästi kuin kirurgin veitsellä. Jos lukijalle eivät Rapallon tapahtumat novellista vielä aukea, voi kirjan lopusta vilkaista pientä elämäkerrallista tiivistelmää, josta löytyy selitys.

Sibelius on saanut olla novelleissa myös aivan sivujuonteena, jos kirjailija on niin halunnut. Olli Jalosen novellissa Ihmisten ja Luonnon Ystävät ry. on päädytty juuri tällaiseen ratkaisuun. Innoittajana on toiminut kodin seinällä riippunut Sibelius-taulu, joka sitten omalla tavallaan on päässyt mukaan novelliinkin. Isoäidin mieltä painanut varkausasia selviää, mutta muuten novelli jää kutkuttavan avoimeksi.

Jarkko Martikainen oli minulle entuudestaan tuntematon nimi, mutta novellissa Jossain on ruoho vihreäpää meno äityy mukavan absurdiksi. Rahahuolissaan rypevä Sibelius päättää lähteä Helsinkiin, lopettaa säveltämisen ja ryhtyä harjoittamaan jotakin tavallista käytännön ammattia. Valitettavasti hyvistä aikomuksista ei tule mitään, kun kansankuppilassakin julkkis tunnistetaan ja häntä aletaan ahdistella vaatimuksilla.

Jyrki Vainosella on usein kirjoissaan lintu-motiiveja ja kauhutunnelmaa, niin tälläkin kertaa. Novellin nimi on Lintu. Päähenkilö on vaimonsa menettänyt mies, joka ei ole selvinnyt surustaan. Vaimo on soittanut pianollaan usein Sibeliusta, ja nyt miehellä on pakkomielle Tuonelan joutsenesta, joka seisauttaa veret niiltä, jotka sen pääsevät näkemään. Yleisöä onkin jo sopivasti lämmitelty…

Sibeliuksen kahdeksas sinfonia on kuuluisa siksi, että se jäi kesken/säveltäjä tuhosi sen/se katosi. Miina Supinen on tarttunut tähän kutkuttavaan aiheeseen novellissa Kadonnut sinfonia, ja niinpä Musiikkitalossa kuullaankin maailmansensaatio, eli Sibeliuksen kahdeksas. Mutta miten kummassa sävellys on löytynyt?

Syvä iskumme on -novelli on Anneli Kannon käsialaa. Kanto vaihtelee novellissaan näkökulmia nopeasti leikkaamalla, ja monien nimeämättömien minäkertojien käy novellissa köpelösti. Ei ihme, sillä eletään kansalaissodan sekasortoisia hetkiä. Säveltäjä Toivo Kuula soittaa omaa Suojeluskuntamarssiaan, mutta jääkärit haluavat vain kuulla Sibeliuksen heille säveltämän marssin.

Mystisimmän novellin antologiaan on kirjoittanut Emmi Itäranta. Luukanteleen kantajan tapahtumat sijoittuvat rinnakkaistodellisuuteen, jossa erikoinen parivaljakko kiertää Eurooppaa karkottamassa demoneja. John S_ soittaa luista kannelta, ja hänen kumppaninsa, minäkertoja eli luotteenkirjaaja merkitsee syntyvän sävellyksen muistiin. Mitä haastavampi demoni on karkotettavana, sitä lumoavampaa musiikkia syntyy. Mutta säveltämistapa on omalla tavallaan tuhoisan kuluttavaa. Pieneksi hetkeksi verho tuntuu raottuvan toiseen todellisuuteen. Novelli on hieno, ja siitä tulivat mieleen muun muassa Sherlock Holmes -novellit ja Edgar Allan Poen tyyli.

Sanasinfonia on siis oivallinen oivallus tekijöiltään! Sen nautiskeluun annan saman reseptin kuin aiemminkin novellien kanssa: Luetaan teksti kerrallaan ja annetaan rauhassa sulaa hetki ennen seuraavan ahmaisua. Mielellään puuhataan jotain muuta kunkin novellin jälkeen.

Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.): Sanasinfonia. Novelleja Sibeliuksesta.

Karisto 2015. 148 s.

Ostettu lahjaksi ystävälle ja luettu ensin itse!