Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu

Norjalainen Heine Bakkeid vieraili viime syksynä Dekkarifestivaalilla, missä häntä tituleerattiin Norjan Stephen Kingiksi vuonna 2016 ilmestyneen esikoisdekkarinsa Meren aaveet perusteella. Meren aaveissa onkin ripaus yliluonnollista ainesta, joten ei vertailu aivan vailla pohjaa ole. Bakkeidin toisessa Thorkild Aske -dekkarissa Paratiisin kutsu ei varsinaisia kauhuelementtejä enää ole, jollei verrattoman sairasta murhaajaa sellaiseksi lasketa.

Bakkeidin rujoa sankaria Thorkild Askea on verrattu Jo Nesbøn Harry Holeen, ja kieltämättä yhtäläisyyksiä onkin. Asken ura poliisissa alkaa vedellä viimeisiään, ja psykiatrinsa Ulfin neuvosta hän on jättänyt työkyvyttömyyseläkehakemuksensa. Taustalla on kuolemankolari, jonka Aske vuosia sitten humalapäissään ajoi ja jossa kuoli hänen suuri rakkautensa Frei. Vankilassa Aske yritti ensimmäisen kerran itsemurhaa rankoin seurauksin. Sittemmin vammoja on kertynyt vielä lisääkin, joten miesraunio on pahanlaisessa kipulääkekoukussa.

Eläkepäätöstä odoteltaessa pitää kuitenkin jotain tehdä, ja Ulf suosittelee Askelle leppoisaa ja tuottoisaa keikkaa: huippusuosittu dekkarikirjailija Milla Lind tarvitsee apua tekeillä olevan dekkarinsa kanssa. Teoksessa käsitellään kahden kadonneen teinitytön tapausta, ja Asken tehtävänä olisi penkoa juttua ja mahdollisesti selvittää, mitä tytöille on tapahtunut. Lindin aiempi avustaja rikosasiantuntija Robert Riverholt on kuollut, kun hänen vakavasti sairas ex-vaimonsa on ampunut hänet keskellä katua.

Vaikka Thorkild Aske on enemmän tai vähemmän romuna sekä psyykkisesti että fyysisesti, Lindin dekkariprojekti haiskahtaa oitis hänen pettämättömään poliisinenäänsä. Lindin perhekuviot ovat lievästi sanoen kummalliset, eikä kirjailijan kiinnostus kadonneiden tyttöjen tapaukseen taida olla pelkästään ammatillista, ja tapauksen liepeillä pyörii myös kaksi poliisia avustamassa Lindiä. Edeltäjän kuolemakaan ei tunnu Asken mielestä ihan vedenpitävästi selitetyltä.

Pohjoismaisen dekkarityylin kaavoja noudattaen Bakkeid on punonut Asken pään menoksi melkoisen vyyhdin, jossa kietoutuvat yhteen Asken omat menneisyyden demonit, Lindin kadonneen tyttären tapaus sekä verrattain hyytävän sekopäinen sarjamurhaajakuvio. Välillä luistellaan vähän ohuellakin jäällä, kun Aske tekee ylivertaisia päätelmiään, mutta onhan hän saanut koulutuksensakin alansa parhailta ihan Yhdysvalloissa. Joka tapauksessa Bakkeid saattaa sankarinsa melkoisen kammottaviin tilanteisiin kerta toisensa jälkeen.

Tarinassa vuorottelee Asken minäkerronnan kanssa toinenkin ääni, jonka lukija pian päättelee hønefossilaisesta lastensuojelulaitoksesta kadonneeksi tytöksi, jonka tapaus on innoittanut Milla Lindiä uusimman dekkarinsa juonenpunonnassa. Rakenne ei ole nykydekkareissa mitenkään tuore tai poikkeuksellinen, pikemminkin päinvastoin.

Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu (Møt meg i paradis)
Suom. Jonna Joskitt-Pöyry.
Into 2020. 398 s.
Äänikirjan lukija Toni Kamula, kesto 10 h 30 min.

Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja Nextoryn kokeilujakso.

Heine Bakkeid: Meren aaveet

”Pelottava kertomus Pohjois-Norjan karuilta seuduilta.”

Tämä luonnehdinta on lainattu Dagens Nyheteriltä norjalaisen Heine Bakkeidin dekkarin Meren aaveet takakanteen. Se sopiikin oikein hyvin. Meren aaveet on pelottava tarina ja sen miljöönä on Pohjois-Norja, Tromssan seutu, jossa kirjailija on syntynyt ja kasvanut ja jonne hän on asettunut perheineen. Vuonna 1974 syntynyt Bakkeid on debytoinut kirjailijana jo vuonna 2005. Tuotannon alkupää muodostuu pääosin nuorten aikuisten kirjoista, ja ensimmäinen aikuisten dekkari Meren aaveet ilmestyi Norjassa vuonna 2016.

Meren aaveet aloittaa suositun Thorkild Askesta kertovan sarjan, jonka kolmas osa ilmestyy Norjassa tämän vuoden elokuussa. Meren aaveet on ilmestynyt jo viidessätoista maassa. Kyseessä on siis mitä ilmeisimmin jälleen uusi Nordic Noir -tähti pohjoismaisella dekkaritaivaalla.

Suomalaisen kustantaja Inton sivuilla mainitaan, että kyseessä on Jo Nesbøn veroinen lahjakkuus. Myönnetään, että Thorkild Aske muistuttaa monin tavoin Harry Holea, mutta tämän ensimmäisen kirjan perusteella en vielä menisi Bakkeidista Nesbøn manttelinperijää nimittämään. Mutta toisaalta eipä Nesbøkään vielä Leppakkomiehessä todellisia kynsiään näytä.

Thorkild Aske on kovia kokenut entinen poliisi. Muutaman vuoden takaisessa auto-onnettomuudessa on kuollut nuori nainen, Frei, johon Aske on ollut jollei rakastunut niin ainakin vahvasti ihastunut. Onnettomuuden yksityiskohtia ei ole päästetty julkisuuteen, mutta sen seurauksena Aske on menettänyt virkansa poliisin Sisäisessä tutkinnassa ja saanut vankilatuomion. Vankilassa hän on yrittänyt itsemurhaa ja saanut sen seurauksena aivovamman, joka aiheuttaa aistiharhoja. Kaiken lisäksi Aske on jäänyt pahasti koukkuun vahvoihin kipulääkkeisiin.

Ongelmia ja traumoja Askella siis riittää kyllin, ja lisää paljastuu matkan varrella. Paluu siviilielämään työttömäksi työnhakijaksi ei suju parhaalla mahdollisella tavalla. Poliisiksi ei ole paluuta. Siellä hänellä ei myöskään ole pahemmin ystäviä. Sitten Aske saa Frein sedältä toimeksiannon yksityisetsivänä. Keski-ikäinen pariskunta pyytää Askea selvittämään, mitä heidän 27-vuotiaalle Rasmus-pojalleen on tapahtunut. Poika on ollut kunnostamassa eräällä majakkasaarella aikoinaan palanutta huvittelukeskusta, jonka hän on saarineen päivineen saanut lahjaksi äidiltään. Nyt poliisit kertovat, että poika on todennäköisesti menehtynyt sukellusonnettomuudessa, mutta ruumista ei kuitenkaan ole löytynyt.

Sää syksyisessä Pohjois-Norjassa on lievästi sanoen karmea. Jatkuvat myrskyt haittaavat kaikkea mahdollista, mutta Aske onnistuu kuitenkin hankkiutumaan majakkasaarelle tapaamansa simpukkafarmarin ystävällisellä avustuksella. Tarkoitus on lähinnä varmistaa pojan vanhemmille, ettei Rasmus tai tämän ruumis ole saarella ja että hän ihan oikeasti on kadonnut sukellusreissullaan. Myrskyn moukaroima saari on autio, mutta Asken ollessa siellä rantaan huuhtoutuu naisen ruumis. Aske saa sen kiskottua rantaan ja raahattua venevajaan, mutta odottaessaan poliisia paikalle Aske näkee, miten merestä nousee sukelluspukuinen hahmo ja vie ruumiin mennessään.

Tilanne on absurdi, eivätkä olosuhteet puhu sen puolesta, että kukaan uskoisi Askea. Palattuaan mantereelle Aske huomaa, että hänen paikalle hälyttämänsä poliisit ovat kadonneet merelle…

Mitä ihmettä syrjäisellä rannikkoseudulla oikein on meneillään? Siitä Askella ei ole kovin kirkasta kuvaa, eikä hänen toimintansa varsinaista salapoliisi- tai etsivätyötä juuri muistuta. Poliisi ymmärrettävästi epäilee hänen puheitaan, ja pian Aske huomaa itse olevansa kuulusteltavana ja mahdollisesti epäiltynä rikoksista. Tärkeimmän vihjeensä hän saa paikalliselta selvänäkijältä, joka saa pelottavan yhteyden Asken löytämän naisen ruumiin entiseen omistajaan.

Bakkeidin tyyli lähenee paikoin likaista realismia. Sellaisiksi laskisin ainakin kohtauksen, jossa kuvataan pitkään ja hartaasti, miten Asken ummetusta hoidetaan sairaalassa peräruiskeella. Samaten mukana on harvinaisen laaja ja yksityiskohtainen kuvaus pitkään vedessä olleen ruumiin avauksesta. Ihan herkille en siis voi tätä välttämättä suositella. Itse en välitä myöskään yliluonnollisista keinoista murhien ratkaisemisessa, mutta jos ne eivät haittaa, on juoni rakennettu ihan mallikkaasti.

Loppukohtaus on miljööltään kylmäävä. Harvoin murhaaja tunnustaa tekonsa yhtä pelottavissa olosuhteissa. Itse muuten arvasin tekijän ja motiivinkin kohtalaisen aikaisessa vaiheessa, mutta en tiedä, osoittaako se poikkeuksellista nokkeluuttani vai vain lajityypin parissa vietettyjen tuntien liiallista runsautta.

Heine Bakkeid: Meren aaveet (Jag skal savne deg i morgen)
Suom. Jonna Joskitt-Pöyry)
Into 2019. 335 s.
Äänikirjan lukija Tomi Kamula, kesto 9 h 6 min.

Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja BookBeat.

Heine Bakkeid on mukana Dekkarifestivaalissa 21.9.2019.