Marraskuun äänikirjasato on
ollut monipuolinen ja antoisa. Kuten olen jo kymmeniä kertoja selostanut,
kuuntelen äänikirjoja pääasiassa työmatkoilla autossa. Koska istun viikossa
kuutisen tuntia ratin takana, kuluu kuukaudessa mukavasti pari, joskus kolmekin
tavallista äänikirjaa. Lenkkiseuraksikin mp3-soittimeen tai uuteen puhelimeen
siirretty äänikirja sopii hyvin.
Marraskuun aikana olen
kuunnellut loppuun kolme äänikirjaa ja neljännenkin kenties vielä ehdin.
Ensimmäisenä kirjastosta löytyi suomalainen klassikko eli Heikki Turusen Simpauttaja,
jonka lukee Esa Saario. En ole aivan sataprosenttisen varma, olenko tätä
koskaan kirjana lukenut, mutta tv-elokuvaversio sen sijaan on hyvinkin tuttu.
Se onkin näemmä esitetty useaan kertaan 1970- ja 80-lukujen taitteessa, jolloin
suomalainen televisiokulttuuri oli vielä lähes täysin Ylen näpeissä. Kaikki
katsoivat sitä, mitä kahdelta kanavalta näytettiin. Elokuva vaikutti vahvasti
kuuntelukokemukseen, koska näin sitkeästi mielessäni keskeiset henkilöt niitä
näytelleinä näyttelijöinä. Ahti Kuoppalahan teki nimiroolin lähes
legendaarisesti. Kaiken lisäksi hän ei ulkoiselta olemukseltaan muistuta juuri
lainkaan kirjassa kuvattua poikkeuksellisen pitkää ja jäntevää hahmoa. Mieleen
on jäänyt myös päähenkilön eli Impan roolin tehnyt nuori Pekka Räty.
Kuuntelukokemus oli varsin
miellyttävä, koska Esa Saario heittäytyy lukijana hienosti Turusen mehukkaiden
kansanihmisten nahkoihin. Erilaiset puhetavat erottavat mukavasti ihmiset
toisistaan. Sen sijaan yllätyin hieman siitä, kuinka paljon Turunen on
ujuttanut tekstiin paasausta 60–70-lukujen taitteen suomalaisen yhteiskunnan
murroksesta. Tekstistä paistaa katkeruus siitä, miten sodankäyneitä
pienviljelijöitä kohdellaan ja kuinka maaseutu, joka juuri edellisillä
vuosikymmenillä on raa’asta korvesta viljelymaaksi alkeellisin menetelmin
muokattu, autioituu vauhdilla. Usein nämä vuodatukset on istutettu juopon
toimittajan eli Impan ystävän Jompan suuhun. Myös kirjan vahva eroottinen
lataus kiinnitti huomiota. Nuori Imppa rakastuu Markettaan ja unelmoi tästä
hyvinkin viattomasti, mutta samaan aikaan Simpauttaja ja Taivaisen Juuli
rakastelevat estoitta missä vain voivat. Veikeästi Turunen iskee silmää
suurelle edeltäjälleen Aleksis Kivelle kohtauksessa, jossa Jompan autioitunut
kotitalo palaa maan tasalle. Ympärillä pöristelevät vielä maaseudun ”hukatkin”,
eli kaikkialle ehtivät mopopojat.
Toinen äänikirjani oli
vieläkin merkittävämpi klassikko eli John
Steinbeckin Helmi. Tältä ei
voinut 1980-luvun lukiolainenkaan välttyä, ja taitavat monet opettajat tätä
edelleenkin luettaa. Ei suotta, sillä teos on helmi monessakin mielessä. En
tosin sitä juurikaan arvostanut silloin 1980-luvun alussa… Meksikon alistettua
alkuperäisväestöä edustavat helmenkalastaja Niko, hänen vaimonsa Juana
ja pieni poikansa Coyotito ovat raastavan tarinan päähenkilöt. Lyhyesti
sanottuna rutiköyhä ja riistetty Niko löytää Juanan rukouksen siivittämänä
kaikkien aikojen helmen, joka on omaisuuksien arvoinen. Juana kauhistuu pian ja
pyytää Nikoa hävittämään helmen, ennen kuin se tuhoaa heidät. Niko ei
kuitenkaan suostu, sillä hän on jo nähnyt silmissään poikansa paremman
tulevaisuuden. Mutta vaikeudet alkavat heti. Köyhän on mahdotonta saada
helmestä oikeaa hintaa, sillä kaikki kylän ostajat ovat yhden bulvaaneja. Nikoa
yritetään huijata, hänet yritetään ryöstää ja tappaa. Pakeneminen miltei
onnistuu, mutta Juanan pelot toteutuvat. Köyhyydestä ei voi nousta. Tarina on
paitsi surullinen ja koskettava myös jännittävä. Lisäksi kyseessä on
loistavasti hiottu pienoisromaani. Äänikirjan lukee upeaääninen näyttelijä Ismo
Kallio, mikä on tietysti lisäbonus.
Kolmas äänikirja olikin
sitten ihan toisenlainen, nimittäin Mari
Mörön Paikkaa ja mieltä. Tässä
vuorottelevat ”pihapoika” Hukkilan ja talonomistaja Krissen kertojanäänet, ja
moneen kertaan jälleen toivoin, että tällaisen äänikirjan lukisi kaksi eri
ääntä. Se helpottaisi seuraamista aika lailla. Lukujen aluissa mainitaan kyllä,
kumpi minäkertojista on milloinkin kyseessä, mutta kuuntelijan piti olla melko
tarkkana, ettei pudonnut matkasta. Kirjaa lukiessaan voi aina kääntää sivun
pari taaksepäin ja tarkistaa. Hukkila on kirjan alussa terveyskeskuksessa
näyttämässä mielettömäksi paisunutta peukaloaan, joka pitäisi saada pian
kuntoon, sillä odotettu lento on jo lähellä. Pian palataan ajassa sen verran
taaksepäin, että selviää, missä peukalo on tulehtunut: Krissen omakotitalon
pihatyömaalla. Hukkila on koulutukseltaan arkeologi, mutta joutuu tekemään
elääkseen muita töitä. Parhaillaan hän on mukana Hyvä Helmi -nimisessä
kotiapuyrityksessä. Firman tehtäviin kuuluu myös hienon omakotitalon pihan
rakentaminen. Krisse asuu miehensä ja kahden lapsensa kanssa talossa. Oma mies
on ollut jo pari vuotta syvästi masentunut, ja nyt Krisse on päättänyt erota.
Lasten takia talosta ei kuitenkaan muuteta, vaan vanhemmat asuvat vuoroviikoin
siellä lasten kanssa. Järjestelmä alkaa horjua, kun mies osallistuu pihatöihin.
Hieman hajanainen romaani, jonka perimmäinen idea jäi jotenkin hämäräksi. Mörö
irvailee nykyajan kotkotuksille ja peräänkuuluttaa järjen käyttöä ja
kiireettömyyttä, sen ainakin oivalsin. Mielenkiintoinen kirja kyllä.
Liityin uuden puhelimeni
innoittamana Elisa Kirjan asiakkaaksi. Tutustumisetuihin kuuluu ensimmäinen
luku teoksesta Tykki sekä ääni- että ekirjana. Kokeilin, miten äänikirjan
kuunetelu puhelimella toimii, ja toimihan se hienosti. Ensimmäinen luku on Harri Nykäsen ihan kelvollisesti
kulkeva Jahti. Minulla on kuitenkin Tykki hankittuna ihan paperikirjanakin,
joten tuskin tulen sitä enempää äänikirjana kuuntelemaan, koska seuraavat luvut
pitäisi ostaa. Hinta kyllä on varsin edullinen.
Sen sijaan edelleen
kirjastosta on kotoisin parhaillaan autossa kesken oleva Roald Dahlin Iso Kiltti Jätti
eli IKJ. Olen ehtinyt kuunnella vasta pari ensimmäistä levyä, mutta olen aivan
haltioissani tästä, ja harmissani myös. Miksi en ole tajunnut lukea tätä
kymmenen vuotta sitten lapsilleni?! Olisi ollut jymymenestys! Kirja on
hirmuisen pelottava, sillä ihan aluksi Sohvin kidnappaa jättiläinen ja vie
hänet jättiläisten maahan. Onneksi kyseessä on kuitenkin IKJ, ainoa
jättiläinen, joka ei syö ihmisparsoja. IKJ:n hassu puheenparsi naurattaa,
samoin aiheet. Tästä tarkemmin myöhemmin, mutta jo nyt on kiitettävä
käännöksestä Tuomas Nevanlinnaa. Huikeaa!
Heikki Turunen: Simpauttaja
Johnny Knigan äänikirja, 10 cd:tä. Lukija Esa Saario.
John Steinbeck: Helmi
Suom. Alex Matson
Suom. Alex Matson
Tammen äänikirja, 3 cd:tä. Lukija Ismo Kallio.
Mari Mörö: Paikkaa ja mieltä
WSOY:n äänikirja, 5
cd:tä. Lukija Annu Valonen.
P.S. Olisi kiva kuulla muidenkin äänikirjamieltymyksistä. Olisiko jotain, jota suosittelisit?
