Ainakin mielikuvissa joulunpyhinä vietetään tuntikausia
tunnelmallisissa olohuoneiden lukunurkkauksissa täysin uppoutuneina
joululahjaksi saatuihin romaaneihin. Kynttilät loistavat ja takkatuli räiskyy,
ja käden ulottuvilla on avonainen konvehtirasia ja kenties lasillinen
täyteläistä punaviiniä. Tiedätte varmasti, mitä tarkoitan!
Juuri tuollaiseen idylliseen lukukohtaukseen sopii kuin
valettuna R&R:n eli Sari Rainion ja Juha Rautaheimon
muhkea cozy crime -dekkari Vainajat eivät vaikene. Se aloittaa uuden Mortuí
non silent -dekkarisarjan, jonka päähenkilöinä ovat rikosylikonstaapeli Ville
Karila ja oikeuslääkäri Viola Kaario Helsingistä. Karila ja Kaario paitsi
työskentelevät tiiviisti yhdessä visaisten henkirikosten parissa ovat myös
hyviä ystäviä.
Aloitusosassa lukija tapaa Karilan ja Kaarion vuoden 2009
joulukuussa, kun töölöläisen hulppean arvoasunnon omistaja Hannele Laine löytyy
kuolleena omasta olohuoneestaan. Ville Karila epäilee oitis rikosta, vaikka
tilanne vaikuttaa kovin rauhalliselta. Vainajan on löytänyt tämän vanha
leski-isä, joka vaikuttaa hauraalta mutta tyyneltä. Kamppailun merkkejä ei näy,
mutta ilmeisesti Hannele Laine on kuristettu omalla kaulaliinallaan.
Roskakorista löytyy Tauno Paloa esittävä postikortti, ja pian Karilalle
kerrotaan, että varakkaan ja eksentrisen Hannelen elämässä on ollut
salaperäinen tumma mies.
Kuka murhasi Hannele Laineen ja miksi? Tätä kysymystä kierrellään
ja kaarrellaan miltei tiiliskivikokoluokkaan kuuluvassa romaanissa pitkään ja
hartaasti. Joulukuukin ehtii vaihtua kevääksi, ennen kuin rikos on ratkaistu. Kunnon
dekkariperinteitä noudattaen vaaditaan toinenkin ruumis, ennen kuin tutkimukset
nytkähtävät kunnolla eteenpäin pitkän paikallaan polkemisen jälkeen.
Suosittelen Vainajat eivät vaikene -romaanin
säästelyä rauhalliseen hetkeen ja antamaan sille arvoisensa tilan. Itse hieman
tärvelin omaa lukunautintoani tarttumalla teokseen kesken syksyn hektisimpien lukuviikkojen.
Puolustelen ratkaisuani sillä, että pyysin kirjasta kustantajalta
arvostelukappaleen ja halusin siksikin lukea kirjan ja kirjoittaa siitä vielä syyssesongin
aikana.
Hidastempoinen, suorastaan viivyttelevä ja yltäkylläisen
runsas kerronta vaatii lukijalta kärsivällisyyttä ja kunnon uppoutumista päästäkseen
täysin oikeuksiinsa. Rainio ja Rautaheimo vievät cozy crime -tunnelmoinnin niin
pitkälle, että omaan makuuni tulos luistelee paikoin jo vaarallisen lähellä
pitkäveteisyyden rajan väärää puolta. Siitäkin huolimatta siis, että kyllä minäkin
rakastan runsaita kirjallisuus- ja elokuvaviittauksia ja -lainauksia, kauniiden
katunäkymien ja asuntojen yksityiskohtia ja tunnelmallisia takkatulikohtauksia.
Tapahtumat sijoittuvat vain runsaan kymmenen vuoden
takaiseen Helsinkiin, mutta siitä pitää lukijan useaan otteeseen muistutella
itseään. Tunnelma on nimittäin korostetun nostalginen, hohdokkaan menneen
maailman tyylinen. Poliisilaitoksellakin on lähinnä leppoisa tunnelma, eikä
mistään resurssipulasta tai muista nykyajan ikävistä ilmiöistä juuri muistutella.
Tutkintasihteeri Felicia loihtii työpaikallekin lämmintä joulutunnelmaa,
käydään yhteisellä kostealla joululounaalla ja lopulta ratkaisun ollessa jo
aivan käden ulottuvilla heittäydytään ankaraan tikkakisaan.
Patologian laitoksella tunnelma sen sijaan on jotain ihan
muuta. Romaanin alkusivuilla kuvataan ruumiinavaus niin yksityiskohtaisesti ja
viivytellen, etten moiseen ole aikoihin törmännyt.
Rikosylikonstaapeli Ville Karila ja oikeuslääkäri Viola
Kaario muodostavat kiinnostavan rungon rakenteilla olevaan dekkarisarjaan.
Karila on leppoisa ja luennointiin helposti sortuva poliisimies, jonka
hoksottimet toimivat terävästi. Esimies rikosylikomisario Honkaniemi ymmärtää
ja tukee alaistaan, joka taas on lähinnä isällinen omille alaisilleen. Karilan
kaapeista ei taida kovin kummoisia luurankoja löytyä.
Viola Kaarion kaapit taas tuntuvat suorastaan pursuavan erilaisia
luurankoja, joista osaa jo kalistellaan tässä avausosassakin. Erikoisella
tavalla näyttävä nainen on oman alansa todellinen osaaja, jota kaikki tuntuvat
vähintäänkin arastelevan. Ystäväkseen Viola on hyväksynyt vain Villen, johon
hän luottaa lähes täysin eli niin hyvin kuin nyt ylipäätään pystyy kehenkään
luottamaan. Ville arvostaa Violan ystävyyttä ja ammattitaitoa kovasti. Vainajat
tuntuvat kertovan kaikki salansa Violalle tämän avauspöydällä, ja niistä
tiedoista on poliisille korvaamatonta apua.
Itse siis kaipailin hienoista jäntevöittämistä tarinaan.
Tunnelmoinnin ja viipyilyn osalta arvioisin, että lopputulos ei olisi heikentynyt,
vaikka muutamia kohtauksia, kuten Karilan ja kumppaneiden mateenpyyntiretki,
olisi jätetty poiskin. Sen sijaan annan kiitettävät pisteet kiinnostavista henkilöistä.
Erittäin mieluusti palaan Karilan ja Kaarion pariin vastakin. Jatko-osalle
pitänee varata rauhallista lukuaikaa vuoden 2022 joulun tienoilta.
Sari Rainio ja Juha Rautaheimo (R&R): Vainajat eivät vaikene
Kannet Elina Warsta.
Siltala 2021. 477 s.
Arvostelukappale.
