Pojat, lukemaan! -haasteen loppu

Viime syksynä haastoin pohdiskelemaan tapoja lisätä poikien lukuintoa. Tutkimuksissa on todettu, että lukutaidon ero tyttöjen ja poikien välillä Suomessa on suuri ja kasvaa. Lukutaidolla on yhteys siihen, kuinka ihminen pärjää elämässään. Heikolla tai olemattomalla luku- ja kirjoitustaidolla varustettu kansalainen ei ole vahvoilla, vaan syrjäytymisriski kasvaa.

Lukemista on monenlaista, enkä itse kaipaile tilannetta, jossa pojat lukisivat polvihousut prässättynä klassikkoromaaneja kartanon pihalla omenapuun kukkiessa merimieslakkien yllä. Sen sijaan peruskoulussa töissä olevana ihmisenä ja huolirypyn otsaani saaneena kansalaisena olen kauhuissani siitä, että peruskoulusta lähtee vuosittain maailmalle oppivelvollisuuden suorittaneita nuoria, jotka hädin tuskin kykenevät lukemaan mitään pidempää yhtenäistä tekstiä saati tuottamaan sellaista itse. Maailma vain nyt on sellainen, että tekstien kanssa joutuu tekemisiin, jos aikoo jotakuinkin säädyllistä ja kokonaisvaltaista elämää elää.

Muun muassa tästä syystä innostuin viime syksynä haasteeni kasaamaan.

Nyt haasteaika on muodollisesti päättynyt, mutta toki sen teemojen parissa soisi itse kunkin jatkavan seikkailujaan, vaikkapa sitten tukemalla tuntemiensa poikien lukuharrastusta, kannustamalla erilaisten lukemisten pariin ja olemalla itse lukemisen esikuvana. Tai ihan millä tavalla haluaa.

Haasteeseen osallistuttiin mukavasti, ja erityisen ilahtunut olin kahden lukevan pojan Jokken ja hdcaniksen varsin kriittisistäkin bloggauksista. Kiitos niistä! (Ja kaikille muillekin kiitos, tietenkin.)

Huomaan, että poikia voisi saada lukemaan monentyyppisiä kirjoja ja tarinoita. Lisäksi esimerkiksi pelit liittyvät olennaisesti tarinoihin ja tarinallisuuteen. Haastevastauksissa innostuttiin (tai kritisoitiin) muun muassa sarjakuvista, seikkailusta, toiminnasta, klassikoista, novelleista ja fantasiasta.

Itse luin seuraavat viisi kirjaa, joita voisin suositella pojille luettavaksi:

Mininovelleja pitkien tekstien torjuntaan – Kari Levola: Suorin mutka ikinä
Raapaleita herättämään lukuintoa spefiin ja scifiin – Shimo Suntila: Sata kummaa kertomusta
Monipuolisia tekstejä alkoholista – Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja
Nuoren pojan pelimaailma – Aleksi Delikouras: Nörtti – New game
Helppolukuinen ja hauska – Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja

Tässä koottuna tietooni tulleita haasteeseen osallistujien (kooste)bloggauksia. Niistä löytyy lisää linkkejä ja vinkkejä aiheeseen:

Jokken kirjanurkka (Pelastakaa pojat lukemaan!)
Oksan hyllyltä (12 kirjavinkkiä)
Ja kaikkea muuta (Mitä pojat lukevat vai lukevatko ollenkaan?)
Anna minun lukea enemmän (Kirjavinkkinä Ready Player One)
Luettua elämää (Miten houkutella 7-vuotias poika lukemaan?)
Kirjamatkat (Nikke kesälomalla)
Kirjavuori (Mikä poikakirjallisuudessa mättää?)
Kirjasähkökäyrä (Vinkkejä pienille pojille, ala-asteikäisille pojille ja vähän isommille pojille)
Hyönteisdokumentti (Kriittisiä huomioita pohdittavaksi)
Luetaanko tämä? (Opettajanäkökulmaa lukutaitoon)


Mitä opin? Vinkkejä voi jakaa maailman sivu, mutta kuinka pojat ne löytävät? Iso rooli on vanhemmilla, muilla lähiaikuisilla, vertaisryhmällä ja opettajilla. Pakottaa ei kuitenkaan voi, se on selvä. Esimerkin näyttäminen, tottumuksen ja tavan synnyttäminen, lukemisen tekeminen osaksi arkea – niillä pääsee jo pitkälle.


Lukuiloa kesään pojille ja kaikille muillekin!

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja

Satuin joskus töissä näkemään pätkän Neropatin päiväkirja -leffasta, ja totesin sen vaikuttavan oikein hauskalta ja kepeältä tavaralta. (Upposi selvästi myös varsinaisena yleisönä olleisiin kahdeksasluokkalaisiin.) Olisihan se pitänyt arvata, että kyse on vallan suuresta tuotteistetusta kokonaisuudesta, joka sisältää nyt jo yhdeksän kirjaa ja muutaman elokuvan. Wimpy Kid -sivusto on pullollaan kaikenlaista roipetta ja tietoa, videoita ynnä muuta.

Kirjasarjan ensimmäisessä osassa tutustutaan yläkoululaisen Gregory "Greg" Heffleyn elämään ja tekoihin. Greg kirjoittaa päiväkirjaa julkaisuaan, koska täytyyhän hänellä olla jotain rahasammon tynkää taottavaksi sitten kun on kuuluisa ja rikas.

Gregin perheeseen kuuluvat äiti, isä, isoveli Rodrick ja pikkuveli Manny. Isoveli kiusaa ja pikkuveli on vanhempien lellimä – keskimmäisen osa ei totisesti ole helppo. Koulussa Greg luuhaa lähinnä Rowley Jeffersonin kanssa. Elämän keskeinen osa on myös Twisted Wizard -peli. Kouluvuoden aikana kohdataan monenlaisia tilanteita: joudutaan koulunäytelmään, treenataan, vähän riidelläänkin.

Neropatin päiväkirja kuvaa ihan perusjenkkipojan elämää tavallisella esikaupunkialueella. Elämä on kaikin tavoin keskimääräistä ja keskiluokkaista. Perheolot ovat turvalliset ja vakaat, vaikka vanhemmat eivät tietenkään tajua oikein mitään. Koulussa on väisteltävä gorilloja, mutta Greg on aika hyvä sompailemaan tilanteesta toiseen kuivin jaloin.

Ihan hauska tapaus tämä kirja on, ja uppoaa varmaan oikein hyvin varsinaiseen kohderyhmäänsä. Gregin keksimät kepposet ja muut juonittelut soljuvat hauskasti eteenpäin, välillä mennään päin prinkkalaa, mutta aina noustaan uudelleen. Virheistä opitaan ja välillä joutuu pohtimaan, mikä on oikein ja mikä väärin.

Kirja aiheuttaa hymähtelyä ja on kaikin puolin ihan menevä. Toisaalta laskelmoinnin makua ei voi välttää. Yhdysvaltalainen koulumaailma on juuri niin kliseinen kuin voi arvata, ja Gregin hyvin keskimääräinen perhekin on kuin tilastonikkarien unista. Ymmärrän valinnat: kirja on tällaisena helppo pala niellä ja se kelpaa erinomaisen hyvin globaaleille markkinoille. Tämä sarjan avausosa on käännetty jo 28 kielelle (lähteenä Wikipedia).

Kirja on helppolukuinen. Teksti on isoa ja mukana on paljon kuvia (vaikka ei tämä kyllä mikään oikea sarjakuvaromaani ole). Sopii varmasti hyvin lukemista vierastavalle tai hitaalle lukijalle, ylipäänsä kelle vaan, jota aihepiiri saattaa kiinnostaa. Ja sehän tällaisessa sarjassa on hyvää, että jos kovasti innostuu, seuraavia osia on jo valmiina ja lisää pukannee sitä mukaa, kun kirjailija vain ehtii kirjoittaa.

Omalta osaltani päätän Neropatin päiväkirjaan tutustumiseni tähän, mutta uskallan suositella kokeiltavaksi (varhais)nuorisolle sukupuoleen katsomatta.


Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja – sarjakuvaromaani
Suomentaja: Sakari Hyrkkö
WSOY 2009
218 s.
Diary of a Wimpy Kid (2007)

Kirjastosta.
_____

Neropatin päiväkirjan on lukenut myös Sonja.

Kirja pääsee ehdottomasti Pojat, lukemaan! -vinkkilistalle.

Aleksi Delikouras: Nörtti – New game

Aleksi Delikouras: Nörtti – New game
Ulkoasu: ?
Otava 2012
206 s.

Kirjastosta.


DragonSlayer666 on klaanipelien kuningas, Hege91:n arkkivihollinen ja yläkoululainen teini. Pelit vievät, ja sosiaalinen kanssakäyminen tuottaa toisinaan haasteita. Lisäksi muutamat ääliöt ovat ottaneet Dragon hampaisiinsa ja harjoittavat suhteellisen ikävää kiusaamista häntä kohtaan. Toisaalta onneksi on myös ihana punatukkainen Fetasalaatti, tyttö, josta Drago diggaa jopa enemmän kuin Lara Croftista.

Nörtti – New game on Dragon päiväkirja yhdeltä syksyltä. Merkintöjä on niin pelimaratonien välistä, koulupäiviltä kuin kotibileistä. Arjessa Dragon elämässä ovat myös mutsi ja mutsin miesystävä Jorgos. Koulussa on pääosin tylsää, mutta toisaalta Dragolla on taito hankkiutua erikoisiin tilanteisiin ja väärinymmärryksiin. Välillä taitoa löytyy mitä uskomattomimpiin asioihin.

Hauska tuttavuus tämä Nörtti. Sarjaan kuuluu myös kaksi muuta kirjaa sekä sarja YouTubessa julkaistuja videoita, joista ensimmäinen on tämä. Kirjassakin Dragon elämää käy välillä kuvaamassa innokas tyyppi.

Olen miettinyt paljon, millainen kirjallisuus voisi iskeä poikiin. Nörtti taitaa ainakin edustaa sitä laatua. Se kertoo kaverista, jolla on omat haasteensa elämässä, mutta kuitenkaan tilanne ei ole umpisurkea tai tyyppi täysin säälittävä. Kirjassa on roisia huumoria ja karua kieltä, mutta juuri ne tekevät siitä aidon ja konstailemattoman.

Itse karsastin kouluampumisjutulla ratsastamista, mutta siinä myönnän olevani takakireä tantta. Kun on töissä koulussa, ei näe mitään hauskaa oman ja muiden saman työpaikan jakavien (siis sekä aikuisten että lasten) turvallisuuden vaarantamisessa. Väärinkäsityksestä kirjassakin on kyse, mutta silti pidin käännettä mauttomana.

Noin muuten Nörtti on oikein sujuvaa, mukaansatempaavaa ja viihdyttävää luettavaa. Se uponnee kohderyhmäänsä sujuvasti, ja koska tarinakokonaisuuteen kuuluu myös liikkuvaa kuvaa, ei suuhun jää pelkkää paperin makua. Ei jää kyllä muutenkaan, kirja on hyvä.

Jos mietityttää, mitä kirjaa voisi suositella yläkouluikäiselle nuorelle miehelle, Nörtti on vallan hyvä vaihtoehto. Ja sopii se meillekin, jotka emme niin perusta peleistä tai Pepsistä. Nutturaa kannattaa vaan suosiolla löysentää, ennen kuin hyppää DragonSlayer666:n kelkkaan.

_____

Muualla muun muassa: Morren maailma, Kirjojen keskellä, Kujerruksia, Kirjaston Kummitus, Sonjan lukuhetket.

Laajennan kirjalla Pojat, lukemaan! -haasteen kirjalistaani.  

Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja

Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja
Ulkoasu: Timo Numminen
Otava 2012
110 s.

Kirjastosta.


Olen alkanut fanittaa Terhi Rannelaa. Hänellä on totisesti sana hallussaan ja tähän mennessä lukemani kirjat ovat niin tiukkaa laatua, että en voi kuin hyristä tyytyväisenä. Lisää iloa tuo se, että Rannelan tuotanto on jo varsin laaja, ja minulla on vielä useampi kirja lukemista odottamassa.

Tällä kertaa tartuin lyhytproosakokoelmaan Yhden promillen juttuja. Se käsittelee nimensä mukaisesti alkoholia. Näkökulmia ja tyylilajeja on useita, ja niiden tasapaino on erinomainen. Alkoholia tarkastellaan niin ensikertalaisen, satunnaisen kokeilijan, vakiintuneen käyttäjän, ohikulkijan kuin alkoholistin omaisen silmien kautta.

Saarnaamaan ei missään vaiheessa lähdetä. Niin on hyvä.

Alkoholi on Suomessa kinkkinen aihe. Syksyn mittaan on ollut kaikenmoista viskikohua ja alkoholin mainossäädössuhinaa, ja säännöllisestihän päättäjät veivaavat alkoholilakia ees sun taas noin muutenkin. Pohditaan alkoholin vaikutusta kansanterveyteen ja yksilön elämänlaatuun, mietitään, mitä se tekee yhteiskunnalle. Kansaa kaitsetaan kuin lampaita – tai sitten ei.

Alkoholista voi puhua aina. Ja siitähän puhutaan.

Rannelan kirja käsittelee siis aihetta, jonka voisi ajatella olevan läpikaluttu. Mutta ei se vain ole, sen tämän kirjan 110 sivua 20 tekstiä osoittavat. Lähestymistapa on raikas (muttei sentään raivoraitis), eikä se latista. Tekstejä kannattanee lukea muutama kerrallaan, mutta minun oli pakko ahmaista kirja kerralla kokonaan. Riskikäyttöä? Onneksi kirjallisuudessa ei ole sitä vaaraa.

Yhden promillen juttuja kertoo tytöistä, pojista, kavereista, seurustelukumppaneista, isistä ja äideistä. Se kertoo myös kadunmiehistä ja sekakäyttäjistä. Kahdessa mieleenpainuvassa tarinassa kohdataan satunnainen kulkija, mutta tunnelma ja kohtaaminen ovat hyvin erilaiset. On rantojen mies, josta taiteilijanalku saa mallin piirustukselleen. Toisaalla bussissa viereen istuu sekakäyttäjä, jolle tyttö panee lopulta hanttiin, kuten jokainen selvin päin liikkuva lienee joskus toivonut itsekin uskaltavansa tehdä.

Tätä kirjaa voi lukea monella tavalla. Yhtäältä se on monipuolinen ja -ilmeinen lyhytproosateos, jota lukiessaan voi vain nauttia oivaltavasta kielestä ja rakenteista. Toisaalta se on kantaaottava, pohdituttava ja valitettavan usealle suomalaisnuorelle (ja muunkin ikäiselle lukijalle) liian omakohtaisesti tuttu aihepiiriltään.

Suosittelen tutustumaan. Vaikka vain paloina kerrallaan. Kohtuudella, niin kuin muutakin on syytä nauttia tässä elämässä.

_____

Muualla blogattua: Kannesta kanteen, Tarinoiden taikaa, Opuscolo – kirjasta kirjaan, Luen ja kirjoitan, Kaiken voi lukea!, Kirjakaapin avain, Mari A:n kirjablogi, Ajatuksia kirjamaasta ja Notko, se lukeva peikko.

Yhden promillen juttuja sopii erinomaisesti pojillekin luettavaksi, joten liitän sen osaksi Pojat, lukemaan! -haastettani.    

Shimo Suntila: Sata kummaa kertomusta

Shimo Suntila: Sata kummaa kertomusta
Ulkoasu: Arren Zherbin
Kuoriaiskirjat 2013
E-kirja

Ilmainen e-kirja.


Tässä taannoin muutamassa blogissa tarjottiin mahdollisuutta ladata Shimo Suntilan raapalekokoelma Sata kummaa kertomusta maksutta Elisa Kirjasta. No, ilman muuta. Kiitos vain! Olen viimeisen puolen vuoden aikana hivuttautunut kohti e-kirjoja, ja tämä kyseinen kokoelma sopiikin e-kirjaksi kuin valettu.

Raapaleet ovat tismalleen sadan sanan mittaisia kertomuksia, omia kokonaisuuksiaan. Tässä kokoelmassa raapaleet ovat spefi- ja scifi-osastoa, eräänlaisia pieniä säröjä todellisuudessa. Muutama sijoittuu avaruuteen tai tulevaisuuteen, suurin osa kuitenkin ihan tälle tutulle Telluksellemme ehkäpä juuri tähän aikaankin.

Ei ole moitteen sijaa tällaisessa kirjallisessa muodossa. Raapaleet ovat sopivan pikkuruisia, ja samalla ne vaativat kirjoittajalta kykyä rajata ja hioa. Suntilan tekstien osalta en kokenut, että niitä olisi kuitenkaan liikaa hinkattu, sillä tarinat pysyvät ilmavina ja huolettomina (niin hyvin kuin se nyt tarkkaan rajatussa muodossa on mahdollista).

Toisaalta muoto on haaste. Tarinoita tekee mieli ahmia, kun ne kerran ovat niin näppärän pituisiakin, mutta liian monen lukeminen yhteen putkeen alkaa pikemminkin syödä niiden tehoa. Itse päädyin nautiskelemaan muutaman raapaleen lähinnä aina siirtymävaiheissa, ratikassa tai metrossa. Siksi koko kokoelman lukeminen veikin lopulta aika kauan.

Sata kummaa kertomusta ei ota itseään tai lajityyppiään liian vakavasti. Tarinoissa on humoristinen pohjavire, ja etenkin pikkutytöt Milla ja Meri edesottamuksineen saavat hymyn huulille. Näkisinkin, että Suntilan raapaleet ovat kuin piikkejä, joilla tökitään ihmistä katsomaan ympärilleen hieman tarkemmin ja miettimään, voisiko asiat nähdä myös toisin. Voisiko jossain arkisessa ollakin jotain erikoista, voisiko joku tavallinen kääntyä hetkessä päälaelleen aivan pienin muutoksin?

Pojat lukemaan! -ehdotus:

Tarinat sopivat erinomaisen hyvin myös opetuskäyttöön ja nappaankin tämän kirjan osaksi Pojat lukemaan! -haastetta. Itse käytin tarinaa Pienet kissat äidinkielen tukiharjoituksena siten, että tarinan aikamuotoa piti muutella ja etsiä siitä kaikki verbit taivutettavaksi. Tarinan pituus sopi hommaan erinomaisen hyvin ja oppilaat, jotka eivät yleensä jaksa tai pysty kovin pitkiä tekstejä lukemaan, saivat kerrankin luettua kokonaisen tarinan ja pääsivät vielä purkamaan sitä palasiin. Tarinan pienet kissat herättivät myös hieman hörähtelyä.

Vapaa-aikapuuhiin Sata kummaa kertomusta sopii ihan sellaisenaan heikommallekin lukijalle. Saattaisi se innostaa lukemaan muutakin scifiä tai uuskummaa, jos uteliaisuuden onnistuu jollakin raapaleella herättämään.
_____

Kirjasta muualla: Kirjasfääri, Todella vaiheessa, Kirjava kukko, Ja kaikkea muuta, Calendula, Kirjailijan kellarissa

Kirjailijan omat sivut täällä.  

Kari Levola: Suorin mutka ikinä

Kari Levola: Suorin mutka ikinä
Ulkoasu: Markko Taina
Tammi 2011
101 s.

Kirjastosta.


Tällä kirjalla starttaan matkani Pojat, lukemaan! -haasteessa, jonka taannoin pystytin. Kirjavinkistä kiitän lämpimästi Velmaa. Omin päin en Levolan ääreen olisi luultavasti löytänyt.

Mistä siis on kyse?

Suorin mutka ikinä on mininovellien kokoelma, timmi 101-sivuinen paketti, jonka tarinoilla on mittaa puolesta sivusta korkeimmillaan muutamaan. Teemat kulkevat sujuvasti koulukiusaamisessa, koulussa, perheessä, tulevaisuudessa ja erinäisissä tuntemuksissa. Kukin teksti on oma kokonaisuutensa, pienestä mitastaan huolimatta punnittu ja funtsittu.

Tarinoita tekee samaan aikaan mieli ahmia ja säästellä. Ne ovat riittävän erilaisia, etteivät lukiessa sekoitu toisiinsa, mutta näin jälkikäteen ajatellen on vaikeaa nostaa esiin mitään erityisen suurta vaikutusta tehnyttä mininovellia. Aivan superlyhyt mitta ei ehkä päästä tarinan kaarta oikeuksiinsa, joten kaikkein lyhyimmistä tarinoista en ehkä ihan vaikuttunut. Mutta pointtinsa on niilläkin.

Kieli on helposti lähestyttävää, aitoa. Se on kaukana korkeuksista, hyvin lähellä arkea ja maan pintaa. Puhekielisyyttä, ajatuksia, teinin pään sisäistä menoa. Kirjan asetelmat eivät tunnu väkisin mietityiltä, vaan ne ovat pikemminkin pieniä kurkkauksia maailmaan, siihen ihan oikeaan ja todelliseen. Ihan kuin verho hetkeksi vedettäisiin pois silmien edestä.

Monipuolisuus on kokoelman vahvuus. Aihepiirejä on monta, kertojatyyliä vaihdellaan, ja tarinoiden kärjet ja käänteet ovat mielikuvituksekkaita ja paikoin yllättäviä ja hörähdyttäviä. Tarinoissa opitaan uutta, tehdään typeryyksiä, näpäytetään ja tullaan itse näpäytetyiksi, kokeillaan, petytään ja onnistutaan. Vähän niin kuin elämässäkin.

Innostuin kirjasta niin paljon, että käytin sitä opetusmateriaalina sekä kuudes- että kahdeksasluokkalaisille (sekä tytöille että pojille). Kutosille valitsin kirjasta yhden noin kaksisivuisen novellin, jonka kaikki lukivat. Lukemisen jälkeen pohdittiin novellin kertojaa, henkilöitä ja keskeisiä tapahtumia. Lopuksi jokainen sai piirtää sarjakuvan novellin käänteistä. Niistä tuli hauskoja – ja tulkinnat vaihtelivat huikeasti.

Kasiluokkalaisessa versiossa oppilas sai valita kirjasta kaksi haluamaansa novellia, lukea ne ja tehdä lyhyitä, pohtivia tehtäviä molemmista yhdessä ja erikseen. Tämä ei toiminut ihan yhtä hyvin kuin kutosluokkalaisten homma, mutta oli silti kiva kokeilla. Lukemisen hankaluuksien kanssa painiskeleva oppilaskin sai kirjasta jotain irti, koska tekstit ovat siinä lyhyitä ja selkeitä.


Pojat, lukemaan! -ehdotus:

Kirja on kompakti ja selkeä ja ennen kaikkea lyhyt, mikä on usein erityisen houkutteleva tekijä. Sitä voi ehdottaa luettavaksi sellaisellekin, jota pitkät tekstit eivät kiinnosta. Kirjan voi hyvin lukea vain osittain tai pätkissä, sillä sen tarinat toimivat yksinäänkin. Ja vinkkinä: tästä saa helposti suorituksen vaikka novellitehtävään, jos joku vaatii sellaista tekemään.

_____

Suorin mutka ikinä muualla: Kirjava Kukko, Alas taikavirtaa, Vauhkon kirjat ja kirjaimet, Lastenkirjahylly.

Pojat, lukemaan!

Eastman Johnson: Reading Boy 1863 (Public Domain).

Viime aikoina mediassa on näkynyt juttuja suomalaisten lukuinnosta. Hieno homma! Lukemista pitää aina mainostaa. Ikävämpi juttu on, että lukuinto näyttää laskevan ja erot tyttöjen ja poikien välillä kasvavat, ovat jo melko valtavat. Tämä näkyy myös lukutaidossa. Vuosittain peruskoulun päättää aivan liian suuri joukko nuoria, joilla on hädin tuskin tyydyttävät luku- ja kirjoitustaidot. Näin ei voi olla.

Yhdysvaltalainen lukutaidon ja kirjallisuuden tutkija William G. Brozo vieraili syyskuussa 2014 Suomessa ja korosti Helsingin Sanomien haastattelussaan, kuinka suuri merkitys lukutaidolla on elämänlaatuun. Heikot luku-, kirjoitus- ja oppimistaidot heikentävät mahdollisuuksia edetä elämässä, hallita sitä ja päästä kiinni vaikkapa päätöksentekoon. Vaikutukset ovat valtavat!

Pitää myös huomioida, että lukeminen on muutakin kuin perinteisen paperikirjan lukemista: virtuaalimaailmassa, peleissä, lehdissä, sosiaalisessa mediassa, elokuvissa ja populaarikulttuurissa muutenkin on vaikka kuinka paljon luettavaa, eikä se ole sen huonompaa kuin perinteinen kirjallisuus.

Pojat pitäisi siis saada lukemaan, ihan jo kansanterveydellisten syiden vuoksi, mutta myös siksi, että on oikein kiinnittää asiaan huomiota ja madaltaa kynnystä lukuharrastuksen pariin – millainen se kullakin sitten onkaan. Niinpä tartun härkää sarvista ja haastan blogini lukijat ja kanssabloggaajat työhön poikien lukuharrastuksen eteen!

Julkistan siis luku-, kirjoitus- ja vaikuttamishaasteen nimeltään

Pojat, lukemaan!

Haasteeseen osallistumisen haluan tehdä mahdollisimman helpoksi ja toisaalta monipuoliseksi. Valitse siis vapaasti sinulle sopiva keino innostaa poikia lukemaan.

Tapasi voi olla vaikkapa:

- Lue kirja tai useampi, joka voisi sopia poikien luettavaksi. Bloggaa kirjasta tai levitä siitä tietoa muita keinoja käyttäen (Twitter, Instagram, Facebook, mitä ikinä keksitkään!). Jos (ja kun, tietenkin!) luet useamman kirjan, koosta niistä lista. Koska elämme risuaitojen aikakautta, tagi haasteelle on sosiaalisessa mediassa #pojatlukemaan. 

- Vinkkaa tuntemallesi pojalle hyvästä kirjasta tai muusta tekstistä. Auta hankinnassa, jos se on jostain syystä vaikeaa omin päin. Kirjaideoita voi katsastaa vaikka Kirjasammosta.

- Lahjoita hyviä "poika"kirjoja vaikkapa lähikoulun kirjastoon.

- Levitä lukemisen ilosanomaa kanaviin, joista pojat sen löytävät. Pidä kynnys matalana ja mieli ennakkoluulottomana. Lukeminen ei ole vain perinteisen kirjan lukemista.

- Hyppää itse uuteen ja kokeile laajentaa lukemisen tapojasi.  Yhdistä peli ja kirja, elokuva ja kirja, lue e-kirjaa, lue ääneen… Vinkkejä saa vaikkapa tästä Helsingin Sanomien jutusta. 

- Jotain muuta, mitä tahansa!

Haaste alkaa heti ja jatkuu mielellään ikuisesti, mutta jos nyt vaikka kouluvuoden sykliä mukaillen päätösjuhlia vietettäisiin toukokuun lopussa 2015. Silloin koostan kirjabloggaajien ja muiden innokkaiden kirjavinkkaajien yhteisen vinkkipaketin (sikäli kun vinkit korviini kantautuvat, eli linkkaathan omia juttujasi tämän postauksen yhteyteen) poikien lukutaidon ja -harrastuksen puolesta.

Lähdetkö mukaan?