Leevi and the Leavings on minulle – kuten varmasti kymmenilletuhansille muillekin suomalaisille – rakas bändi. Kuuntelin sitä jo alakouluikäisenä, ja Rakkauden planeetta -levy (1995) oli ensimmäisten omistamieni levyjen joukossa, siellä Taikapeilin ja Aikakoneen vieressä. Leevejä kuunneltiin myös partioretkillä: metsään roudattiin kasettimankka, jossa satunnaisesti nauhoitetut Leevi-kokoelmat soivat nuotion äärellä istuskellessamme. Myös Eppu Normaali -fanitukseni juontaa samoista tapahtumista.
Leevi and the Leavingsissa olen aina arvostanut eniten sen yllätyksellisyyttä. Näennäinen yksinkertaisuus peittoaa alleen monimutkaiset kuviot ja tulkinnanvaran. Pidän Leevien sävellyksistä, mutta sanoitukset ovat aina olleet se ykkösjuttu. Kuinka voi kolmessa minuutissa kertoa täyden novellin mittaisen tarinan? Tuskin siihen kovin moni muu pystyisikään kuin legendaarinen Gösta Sundqvist.
Timo Kalevi Forss on kirjoittanut nyt elämäkerran Leevi and the Leavingsin sydämestä ja dynamosta, jonka yllättävä kuolema shokeerasi ja kolahti vuonna 2003. Gösta Sundqvist ei ehkä ole helpoin mahdollinen kohde muusikkoelämäkerturille, sillä mies lopetti haastattelujen antamisen jo 1990-luvulla, eikä muutenkaan tarjonnut julkisuuteen kuin pieniä hippusia itsestään.
Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo on onnistunut elämäkerta haastavasta henkilöstä. Teos on jaettu neljään osioon, jotka on otsikoitu Matkalla maineeseen, Suosion huipulla, Sivuprojekteja ja tehotuotantoa sekä Grande finale. Rakenne on oiva ja kronologia toimiva, vaikka siihen ei ehdottoman tiukasti sitouduta, vaan pilkahduksia menneestä ja tulevasta näkyy myös matkan varrella.
Sundqvist syntyi vuonna 1957 Espoossa suomenruotsalaisen isän ja Karjalasta tulleen äidin perheeseen. Hänellä oli myös kaksi sisarta Hanni ja Haije, jotka molemmat olivat myöhemmin mukana Göstan musiikillisissa ja radiotöissä. Suomenruotsalaisuus oli identiteetti, jonka kanssa Gösta painiskeli lapsena ja nuorena, eikä hänen perhetaustansa mikään perinteikäs "bättre folk" ollutkaan. Koulu-urallaan Gösta oli, jos nyt ei häirikkö niin ainakin hiertävä kivi opettajien kengässä. Auktoriteetit eivät hänelle koskaan maistuneet, vaikka sittemmin asepalvelus sujui kyllä hyvin ja ammattisotilaan urakin kävi kosketusetäisyydellä.
Sundqvist teki sekalaisia töitä esimerkiksi postissa ja talonmiehenä, ennen kuin päätyi tekemään musiikkia vakavammalla mielellä. Ja millä mielellä hänen loppuelämänsä sitten kulkikaan! Leevi and the Leavings julkaisi 16 studioalbumia, minkä lisäksi Göstalla oli näppinsä pelissä muissa projekteissa, kuten Aarne Tenkasen levyillä. Musiikin lisäksi Sundqvist teki pitkän aikaa radio-ohjelmia Ylelle ja kirjoitti kolumneja ja muita tekstejä eri lehtiin.
En ole sinänsä musiikki-ihminen. Pidän toki monenlaisesta musiikista, toisinaan käyn keikoillakin, mutta esimerkiksi bändien, edes suosikkieni, vaiheet eivät ole minua koskaan oikein kiinnostaneet. Kuuntelen musiikin sellaisena kuin se on, enkä välitä oikeastaan juurikaan siitä, miten se on syntynyt tai millaisia vaikutteita se on saanut. Tästä lähtökohdasta huolimatta luin Forssin kirjaa ilolla, lähes ahmien, vaikka se keskittyykin ennen kaikkea Sundqvistin musiikilliseen uraan eri vaiheineen ja sisältää levyjen arvioita ynnä muuta sellaista, johon en ehkä normaalisti tarttuisi.
Kirja tarjoaa tuhdin tietopaketin niin Sundqvistista kuin Leeveistäkin. Sen rakenne on lukijaystävällinen: teksti soljuu tyylikkäästi eteenpäin, mukana on pätkiä Sundqvistin antamista haastatteluista ja kaikki Leevien levyt esitellään ja arvioidaan kronologisessa järjestyksessä. Muutama kuvaliitekin on päässyt mukaan, mistä kiitän.
Sundqvistin muusikkokaverit, yhteistyökumppanit ja monet muut hänet tunteneet saavat myös sanoa sanansa. Kuva yhdestä suomalaisen musiikkimaailman merkittävimmästä tekijästä on monipuolinen. Vaikka Sundqvistia kunnioitetaan syvästi, ei hänen päänsä päälle missään vaiheessa mallailla sädekehää – kyseessä taisi kuitenkin olla vähän vittumainen jätkä. Sundqvist todellakin teki aina oman päänsä mukaan, eikä hänen vauhtiaan ja visioitaan ollut kellään suitsiminen. Ainoastaan tekniikka asetti tiettyjä rajoitteita, sillä ennen digitalisoitumista ei ollut teknisesti mahdollista toteuttaa levyille kaikkia villeimpiä visioita.
Vaikka elämäkerta on antelias, Gösta Sundqvist tuntuu silti edelleen jäävän jonkinlaisen sumuverhon taakse, arvoitukselliseksi mieheksi, josta ei lopulta ota selvää, onko hän lintu vai kala vai jotain ihan muuta. Haastattelut, joita hän antoi, saattoivat olla pitkiä ja polveilevia – mutta hän saattoi myös kumota omia puheitaan ja puhua niin paljon keskenään ristiriidassa olevia juttuja, ettei niistä ottanut pirukaan selvää. Ehkä kyse oli tietoisesta valinnasta: jääköön muut miettimään, mitä todella tarkoitan, jos tarkoitan sitäkään.
Perhe-elämää tai muuta yksityisen piiriin kuuluvaa kirja ei käsittele kuin lyhyiden mainitojen verran. Tämä on oletettavasti hyvin tietoinen valinta, mutta se vaikuttaa osaltaan arvoituksellisuuteen. Loppupuolella kerrotaan hieman enemmän Sundqvistin terveyshuolista, jotka lopulta hänet veivätkin liian aikaisin. Pääpaino on kuitenkin ehdottomasti Sundqvistin jälkeensä jättämissä töissä ja hänen vaikutuksessaan suomalaiseen musiikkimaailmaan. Hyvä niin.
On ihmeellistä, millaisen perinnön Leevi and the Leavings on jättänyt. Kaikuja Sundqvistin sanoituksista näkyy nykymusiikissa paljon, ja Leevien klassikkokappaleet soivat edelleen. Niihin viitataan muissa yhteyksissä, ne muistetaan ja niihin palataan. Leevi and the Leavingsin biisit kertovat suomalaisesta kansankulttuurista monin tavoin enemmän kuin mikään historiankirjoitus tai kulttuurintutkimus koskaan voi.
Malja sille, ja kiitos Göstalle – missä ikinä laulujasi nykyään laulatkaan!
Timo Kalevi Forss: Gösta Sundqvist – Leevi and the Leavingsin dynamo
Ulkoasu: Jussi Karjalainen
Into 2017
368 s.
Arvostelukappale.
_______
Toisaalla: 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä, Etelä-Suomen Sanomat
Haasteet: Helmet-haasteen kohta 36. Elämäkerta tai muistelmateos. Lisäksi osallistun Klassikkojen lumoissa -blogin Tietokirjaviikkon haasteeseen.
