Vuosikoosteet ja uudenvuodenlupaukset leijuvat jossain mieleni perukoilla. Ehkä saan sellaisia aikaiseksi, ehkä en. Blogi on totisesti rappiolla, intokin alamaissa. Mutta täällä sinnitellään, toivottavasti sielläkin!
Koska en anna periksi – perhana – kasailen vielä vuoden 2018 lukukokemuksia jonkinmoisiksi teksteiksi. Tällä kertaa luvassa on nipussa kolme loppuvuodesta kuuntelemaani äänikirjaa.
Kuten olen kertonut, loppusyksyn aikana annoin lopultakin äänikirjoille mahdollisuuden ja menoahan se sitten oli. Tuntuu, että äänikirjan kanssa on helpompi keskittyä, kun voi samalla puuhailla muuta. Olo on ollut levoton jo pitkään, joten "tavallisen" kirjan lukemiselle ei aina tunnu löytyvän sopivaa väliä tai olotilaa. Silloin äänikirja pelastaa.
Emma on aina keskittynyt vain perheeseen, mutta nyt lääkäri on tehnyt löydön, joka pakottaa miettimään asiaa uudelleen. Emman mies Andrew on arvostettu ruokakriitikko ja entinen sotakirjeenvaihtaja, jonka nuoruudenhairahdus tulee konkreettisesti ovelle koputtamaan. Esikoistytär Olivia on lääkäri ja työskennellyt pitkään Liberiassa Haag-tartunnan saaneiden parissa – siksi karanteenikin on järjestettävä. Hänen on vaikeaa sopeutua länsimaiden kulutuskeskeiseen ja pinnalliseen elämään, mutta on hänellä muutakin nieleskeltävää. Kuopus Phoebella on uutuuttaan kiiltävä kihlasormus sormessaan ja mieli täynnä hattaraa ja hemmottelua.
Luvassa on siis viikko perheen kesken rapistuvassa kartanossa, jonka sisäilma on täynnä ääneen sanomattomia asioita ja selvittämättömiä ihmissuhteita. Perhe on ulkoisesti hyvinvoiva, mutta keskenään heillä on monenlaista skismaa ja haastetta. Tähän kun saadaan päälle vielä perheen liepeillä olevia ihmisiä, kokonaisuus on kirpeä.
Viikko on pitkä aika toimii etenkin äänikirjana mukavasti. Vaihtuvat näkökulmat (kukin perheenjäsen vuorollaan) tuovat useampia tulkintoja tapahtumista ja tekemisistä. Perhe on kovin tutun kuuloinen, monella tapaa keskiverto ja tavallinen, ja silti sillä on omanlaisensa kiemurat. Tarina tuskin jää vahvasti mieleen (jouduin googlettamaan kirjan henkilöhahmojen nimet, sillä olin ne jo unohtanut), mutta oivallista viihdykettä se tarjosi lukuhetkellä.
Francesca Hornak: Viikko on pitkä aika
Suomentaja: Karoliina Timonen
Lukija: Maija Lang
Tammi 2018
12 h 5 min
Seven Days of Us (2017)
Omasta hyllystä.
Ruumis on tällä kertaa avannossa ja kuollut paljastuu paikkakunnan kansanopiston valokuvauksenopettajaksi. Anna on uuden työparinsa Märtan kanssa pitkään jumissa tutkimuksissaan, mutta kun kansanopiston historiasta alkaa vähitellen paljastua vähemmän mairittelevia asioita, tapahtumasarja saa lihaa luidensa ympärille.
Pikkupaikkakunnan pimeään menneisyyteen ja sitä myötä myös nykyisyyteen liittyy sangen likaisia asioita, joilla on ikävän paljon tekemistä kansanopistossa aiemmin ylläpidettyn nuorten kuntoutuskeskuksen kanssa. Heikossa asemassa olevien nuorten hyväksikäytön monimuotoisuus ja valta-asemien hyödyntäminen tulee Frantzin dekkarissa hyvin lähelle.
Kirjan tyyli ja tempo ovat rauhallisia. Tapahtumat etenevät, aukeavat ja syvenevät vähitellen, mutta lukijalla ei silti ehdi olla tylsää. Mielikuvitusta ruokitaan juuri sopivilla murusilla, ja vaikka ruumislöytö avaa kirjan aika karulla tavalla, mitenkään pelottavaksi tarina ei äidy. Henkilögallerian laajuus ilahduttaa, vaikka osa henkilöistä onkin melkoisen yksioikoisia. Ehkäpä dekkareissa ei kaikkien tarvitse olla kuolemattomia hahmoja.
Odotan innolla Annan seikkailujen jatkoa!
Eva Frantz: Kahdeksas neito
Suomentaja: Ulla Lempinen
Lukija: Anna Saksman
S & S 2018
9 h 48 min
Den åttonde tärnan (2018)
Omasta hyllystä.
Haasteet: Jatkumo
Emmalla on vaikeuksia muistaa lähiaikojen tapahtumia. Arpi päässä kertoo jostain, mutta mistä. Samoin aika ajoin Emman havaintoihin ilmestyvät henget, jo poissa olevat ihmiset, osa ihan vieraitakin.
Todellisuudessa Emmaa pitävät kiinni hänen puolisonsa Joel ja tyttärensä Fanni. Koko porukalla on koettuna paljon, ja paljon toivoisi vielä tulevan. Emmalla ja Joelilla on kuitenkin omat epäilyksensä, joista heidän on vaikeaa puhua toisilleen. Fanni elää lapsen kesää, nauttii ja leikkii, pohdiskelee, mutta kaipaa myös kotiin.
Henkien saari kertoo monista aiheista. Se on perheen tarina, mutta myös vahvojen yksilöiden identiteetin tarina. Emma ja Joel pääsevät kumpikin vuorotellen ääneen, heistä saa vähitellen muodostaa kuvaa oman äänen mutta myös toisen ihmisen näkemän kautta. Westman on kirjoittanut henkilöihinsä paljon nykyajan maailmantuskaa ja surua. On globaalia epäoikeudenmukaisuutta, kriisialueilla työskentelyä, ekologisen elämäntavan kipuilua, ennakkoluuloja. Samalla on paljon todella henkilökohtaista: lapsen saaminen, vanhemmuus, parisuhde, muistot, ura.
Tiedostin kuunnellessani tarinan vahvuudet, mutta minua jäi vaivaamaan sen merkitys. Koinko jotain uutta, sellaista mitä en ennen olisi jo lukenut? Oliko tarinassa jotain, josta saada uusia ajatuksia ja näkökulmia? Luulen, että en ja ei. Jokin tässä romaanissa jätti minut etäälle. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan itse, jos mainitsemistani teemoista jokin tuntuu itselle kolahtavan. Tämä saattaa hyvinkin olla sinun kirjasi, vaikka minun se ei ollutkaan.
Ina Westman: Henkien saari
Lukija: Meri Nenonen
Kosmos 2018
5 h 4 min
Omasta hyllystä.
