Vuosi kuvina – Marraskuu 2014

Olen laiminlyönyt Vuosi kuvina -haastetta jo kahteen kertaan – viimeisimmät kuvat ovat elokuulta – mutta otetaan nyt vahinko takaisin. Tänään marraskuinen aurinko ilahdutti viikonlopun viettäjää ja kävin tutkailemassa lähiympäristön loppusyksyistä tilaa. Auringolla on ihmeellinen voima, sillä yhtään ei ollut synkkä fiilis tai muutenkaan ankeaa.

Saukonpaadenrannassa rakennustyöt etenevät ja sitten viime näkemän rakennustyömaa on ympäröity vaneriaidalla. Pian alkaa olla valmista ja uudet työtkin varmaan aloitetaan. Rannassa oleva tontti on jo tasoitettu huolella.

Kaukana taustalla, oikealla laidalla, siintää Bunkkeri, jonka käytöstä on ollut jonkin verran Helsingissä puhetta. Suunnitelmia on, mikä lie sitten toteutuukaan... Jätkäsaari on siitä jännittävä asuinpaikka, että tämä on vasta rakenteilla oleva kaupunginosa ja moni asia on vielä auki. Ensi vuosikymmenellä kaikki on varmasti jo ihan toisenlaista, ja jatkuvasta muutostilasta on siirrytty ainakin osittain jo pysyviin ratkaisuihin. Toivottavasti saamme asua täällä vielä silloinkin.

Näin tänään rannassa seikkaillessani aidon satamahiiren! Sen verran nopea kaveri se oli, että kuvaa en saanut todisteeksi, mutta uskokaa pois, siellä se vipelsi menemään. Luonto on täällä rakennustyömaalla toistaiseksi hieman toissijaisessa asemassa, mutta esimerkiksi Hyväntoivonpuiston suunnitelmat ovat kiehtovia. Menee toki vielä pitkään, ennen kuin puisto todella on olemassa. Mutta hyvää jaksaa odottaa, luulen.

Vähitellen sora muuttuu asfaltiksi ja rakennuspalikat löytävät oman paikkansa. Hyvä niin.

Vuosi kuvina – Elokuu 2014

Huomenna on syyskuu. Huikeaa ja haikeaa. Kesä on virallisesti ohi. Takki on kaivettu esiin, kaulaliinaa käytetty jo muutamana aamuna. Vaikka onhan vielä aika lämmintä.

Sadetta riittää. Elokuussa on tuntunut sataneen joka päivä. Toivottavasti syksystä ei tule yhtä sateista. Pimeää ja märkää ei kestä kukaan.

Arki puskee päälle, mutta antaa puskea. Täällä ollaan valmiina.

Elokuussa Jätkäsaari näytti esimerkiksi tältä.

Vuosi kuvina – Heinäkuu 2014

Heinäkuu on ollut lähes trooppinen, päivät ovat kuumia, illat ovat kuumia, yöt ovat kuumia. Olen nukkunut monena yönä parvekkeella, kuunnellut sataman ääniä ja nauttinut kesästä. Kohta se on ohi, ja näitä tunteita – hikistä ja kuumaa ihoa, luonnon vihreyttä, aurinkoa – kaipaa kyllä talvella, tiedän sen.

Viime yönä hiippailimme rannassa katselemassa veneitä ja pimeää merta. Samalla nappasin muutaman maisemakuvan jo puoliväliin ennättänyttä Vuosi kuvina -haastetta varten.

Saukonpaadessa on hiljaista puoliltaöin. Vain kaksi kalastajaa tuli vastaan. Rakennustyöt alueella etenevät, ja viime aikoina on ollut päivittäin räjäytyksiä. Myös meren pohjassa tehdään räjäytystöitä.

Näkymä kohti Kaapelitehdasta ja Salmisaarta.

Jotenkin en vain kyllästy tähän alueeseen ja näihin maisemiin. Meri, kaupunki, teollisuus, rakennustyömaa – kaikki kuuluvat kokonaiskuvaan.

Crusellinsilta yöllä. Ikuinen disko.

_____


Yökuvailujen lisäksi on harrastettu esimerkiksi PoriJazzia ja lukemista. Olen nyt lukenut elämäni ensimmäisen e-kirjan, ja voin kertoa, että olen koukussa. Miten näppärää! Uusi puhelimeni on päässyt hyviin puuhiin. Ja minä tietenkin myös. Mutta siitä ja muistakin kirjoista lisää myöhemmin, nyt pyörälenkki kutsuu.

Vuosi kuvina – Kesäkuu 2014

Vuosi jatkaa kulkuaan, minä juoksen perässä. Toukokuun osuus Vuosi kuvina -haasteessa jäi hoitamatta, joten hypätään nyt suoraan kesään. (Helmikuun kuvat ovat täällä, maaliskuun kuvat täällä ja huhtikuun kuvat täällä.)

Kesätuulet puhaltavat varsin navakasti täällä merenrannassa, mutta minusta sää on juuri siksi mitä parhain. Aurinko on pilkistellyt sateisten päivien jälkeen ja oloilu on kaikin puolin kohdillaan. Parvekkeemme on menossa ihan uuteen kuntoon puolison innokkuuden ansiosta, ehkä siitäkin joskus lisää. Nyt antaa ympäristön puhua puolestaan.

Kuten hieman arvelinkin, veneitä ei Saukonpaadessa näy. Kiinnostaisi kyllä tietää, mitä tähän on suunniteltu. Ehkä sen saisi jostakin selvillekin, jos hieman kaivelisi.

Rannassa rakennustyöt jatkuvat ja uutta taloa nousee vähitellen. Hyvähän se vain on, että uutta rakennetaan, kun paikka on kunnossa. Jännää nähdä, millainen talo tähän valmistuu aikanaan.

Rikkaruohot ainakin kasvavat kauniisti.

Laivaliikenne on Länsisatamassa vilkasta. On hauskaa seurailla tulevia ja meneviä laivoja. Tuttujen botskien lisäksi välillä paikalla piipahtaa eksoottisempiakin tuttavuuksia, isoja risteilyaluksia. Niiden saapumisen huomaa viimeistään sumutorvilla pidetyistä serenadeista. Välillä ovat soittaneet esimerkiksi Lemmenlaivan tunnaria. Vinkeää!

Pidän todella paljon lähiympäristömme moni-ilmeisyydestä. Täällä on samaan aikaan vaurautta ja rosoa, sileää pintaa ja kolhuja. Tietenkin käytännössä rakennustyömaana oleva asuinalue asettaa omat haasteensa, mutta ainakaan meidän elämäntilannettamme se ei millään tavoin rasita. On jännittävää seurata, kuinka ympäristö hitaasti muuttuu ja etsii muotoaan.

Minusta on Helsingin vuosien kuluessa tullut meri-ihminen, ja vaikka pelkään hieman vettä, enkä harrasta mitään veteen liittyviä aktiviteetteja, ilman mertakaan en enää ehkä osaisi olla.

Mieletön rikkaus saada elää lähellä merta. Siitä tulee jotenkin vapaa olo – väylä on auki, ei muuta kuin matkaan!

Vuosi kuvina – Huhtikuu 2014

Kevät on tullut ja alkanut helliä meitä ihan kunnolla. Pääsiäinen on sujunut kotona oleskellessa, ulkoillessa, lukiessa ja ruokaa laittaessa. Ei mitään kiirettä minnekään eikä minkäänlaisia suorituspaineita – ihan mahtavaa olla vaan.

Vuosi kuvina haaste venyi huhtikuun osalta aika pitkälle, mutta tässä on nyt näkymiä pääsiäisviikonlopulta. Valoisaa, keväistä, kaikin puolin mahtavaa. (Helmikuu täällä, maaliskuu täällä.)

Saukonpaasi liplattaa vapaana, mutta veneitä ei vielä näy. Tuleekohan niitä edes juuri tänne? Villi haave on oma pikku botski, mutta se on oikeasti niin villi, ettei pitäisi edes ääneen sanoa...

Bonuksena kuvassa bloggaajan varjo sekä Tallinnan laiva.

Rakennustyömaa etenee ja kasat pienenevät (tai vaihtavat paikkaa). Lauttasaaren puolellakin on jotain saatu valmiiksi, sillä aiemmin näkynyt nostokurki on poissa. Tuli kyllä mieleen, olisiko pitänyt valita jokin sellainen kuvauskohde, jossa näkyy vaikkapa kasvillisuutta. Toisaalta tätä minun kotiseutuni näkymät ovat, ja täällä vuoteni kuluu.

Tämä alue ei taida ihan hetkessä muuttaa muotoaan. Toisaalta satama-alueessa on omanlaistaan viehätystä ja se palvelee tarkoitustaan sellaisenaankin. Mutta katsotaan, katsotaan... Tallinnan laivoja menee näiltä nurkilta lähes koko ajan, ja niiden kääntyilyä satama-altaassa on kiinnostavaa tarkkailla. Täytyy ottaa itseä niskasta kiinni ja hypätä joku päivä itsekin mukaan. Tämän helpommaksi ei Tallinnaan lähtö voi tulla.

Bonuskuvana lokkeja, Lauttasaaren silta ja purkutuomion saanut vesitorni.


En voi kuin todeta, että rakastan tätä aluetta ja Helsinkiä ylipäänsä. Eilen ja tänään olemme lenkkeilleet ja ulkoilleet Lauttasaaressa, ja auringon valaisemat merenrantakalliot, lintujen laulu lenkkipolulla, kauniit talot, idylliset kesämajat ja heräävä luonto sykäyttävät sydäntä suuresti.

Onni on asua täällä. Tervetuloa kylään!

Vuosi kuvina – Maaliskuu 2014

Aloitin Vuosi kuvina -haasteen helmikuussa ja nyt on aika ottaa iso hyppy kohti kevättä maaliskuisen auringonvalon innoittamana.

Jää on ohentunut ja osin jo sulanut pois. Taivas on sinisempi kuin kuukausi sitten.

Jos oikein tarkkaan katsoo, Lauttasaaressa oleva nostokurki on ehkä hieman eri asennossa kuin viime kuussa. Asiat etenevät, jokainen omalla tavallaan ja vauhdillaan. Se vähäinenkin lumi on ainakin historiaa jo.

Rakennustyömaalta ei mitään uutta. Pinot pysyvät ja odottavat vuoroaan. 

Pöly leijailee auringonvalossa, silmät häikäistyvät, aurinkolasit pitäisikin etsiä jostain. Tuuli on navakka, mutta ilma jossain määrin lempeä.

Ihan kuin ihmiset olisivat hieman iloisemman oloisia. Askel on kevyempi. Hymyilyttää.

Vuosi kuvina – Helmikuu 2014

Minut haastettiin jo loppusyksystä osallistumaan Vuosi kuvina -haasteeseen (kiitos, Sara). Päätin odottaa haasteen aloittamista uuteen kotiin muuttamiseen saakka. Tuntui hauskalta idealta kuvata ensimmäinen vuosi uudessa kodissa – ja vieläpä koko ajan rakentuvalla ja muuttuvalla alueella. Toivottavasti tämä pieni panokseni dokumentoi omalta osaltaan Jätkäsaaren kehitystä. Se on ollut ja tulee olemaan hurjaa.

Vesi kuuluu keskeisesti tänne. Tuuli on myös navakka, kauniinakin päivänä.

Rosoista ja keskeneräistä pintaa pitkin näkee Lauttasaareen. Uusi ja vanha yhdessä – liitto tuntuu toimivan.

Kaupunki ja meri kohtaavat. Minusta tuntuu, että kuulun juuri tänne.

Uudet ympyrät

Kun selkänsä hetkeksi kääntää, lukutoukan
kissa löytää kyllä paikkansa...

Miten voi ihminen olla näin väsynyt? Siis ihan fyysisesti. Lihakset (kaikki nekin, joita en tiennyt olevankaan) aivan jumissa ja puhkikäytetty, jalat mustelmilla varpaista reisiin, jokainen kynsi haljennut, nostoliike aiheuttaa lähinnä kauhua...

Mutta se on tehty! Reilut viisikymmentä muuttolaatikkoa, huonekalut ja aina se raivostuttavin ylijäävä yleissälä sekä tietenkin kaksi ihmistä ja kissa on muutettu piirun verran etelään, upouuteen kotiin. Jossain vaiheessa perjantaita meinasi kyllä usko loppua, sillä vaikka muuttoapu oli korvaamattoman tehokasta ja hyvää, tekemistä, kantamista ja nostamista oli vain yksinkertaisesti niin paljon, että se ei tuntunut loppuvan koskaan. Pieni itkukin tuli väännettyä, kuten asiaan varmaan kuuluu. Vanha koti siivottiin äitien voimin, eikä se asunto ole varmaan koskaan ollutkaan niin puhdas... 

Koti on edelleen kuin räjähdyksen jäljiltä, mutta onneksi enää ehkä viidesosa laatikoista on purkamatta. Huonekalut ovat alkaneet löytää paikkaansa ja eilisen illan käytin tietenkin siihen tärkeimpään eli kirjahyllyjen järjestelyyn. Voi kyllä olla, että asiaan täytyy vielä palata, mutta tällä hetkellä lähes kaikki kirjat ovat jo paikallaan. Tai ainakin poissa laatikoista. Edistysaskel sekin. Purkamisoperaatiota nopeuttaa sekä halu saada asiat paikoilleen että se tosiasia, että vuokralaatikot haetaan huomenna pois. 

Eilen teimme toivioretken Kehä kolmosen ostoshelvettiin. Saimme auton lainaan ja päätimme olla tehokkaita ja hyödyntää mahdollisuuden ostella kaikenlaista tarpeellista yhdellä kertaa. Muuttobudjetin säästimme onneksi jo joulukuun veronpalautusrahoista, joten lovi lompakossa ei tuntunut niin suurelta. Löytyihän sieltä kaikenlaista, olohuoneen lamppu, kaksi mattoa, petauspatja, rahi... Mutta ei hätää, en esittele näitä kaikkia ostoksia blogin puolella sen tarkemmin. Meikäläisen pitämä sisustusblogi saattaisi jäädä aika säälittäväksi yritykseksi kaikin puolin.

Uuteen asuinalueeseen on myös ehditty vähäsen jo tutustua. Ainakin reitti kauppaan on selvitetty ja hyväksi havaittu. Tulee olemaan kriisin paikka, kun jouduimme luopumaan naapuritalon "aina auki" olevasta Alepasta. Tilalle saimme isot marketit, joiden aukioloajat pitää vissiin opetella muistamaan. Kymmeneltä illalla ei voi enää lähteä karkinhimon täydennysreissulle. (Selviämmeköhän?)

Yksi asia tässä uudessa kodissa on aivan ihmeellinen, ja siihen heräsin tänäänkin: tänne paistaa aurinko sisälle! Tällä hetkellä se johtuu ehkä eniten siitä, että verhot ovat vielä hukassa jonkin jätesäkin pohjalla, mutta ennen kaikkea minua hämmentää, että se tulee olemaan jollain tasolla pysyvä olotila. Edellisessä kodissa pidimme verhot aina (ja tarkoitan todellakin aina) kiinni, sillä se oli katutasossa. Nyt maailma näyttää kuudennesta kerroksesta aivan uudenlaiselta. Aurinkoiselta. Valoiselta.

Täällä tulee olemaan hyvä olla. Olen onnellinen.

Elämä on peruna

Vähän on sellainen olo, että elämä on kuin peruna. Epämääräisen muotoinen, multainen ja aina joko vähän raaka tai rikki keitetty. Töitä ei edes ole ollut kuin vasta kolme päivää, ja silti olo on jo kaikkensa antanut. No, toisaalta, fiilis on sama siellä opettajanpöydän toisellakin puolella. Ja minä osaan sentään jotenkin hallita tunteeni (töissä).

Ja miksi aina sataa? Kysyn vaan! Lööpit tiesivät kertoa, että talvi ehkä perutaan. Se sopii kyllä minulle, mutta olisin halunnut sen tapahtuvan jo ennen kuin kaamea marraskuun pimeys iskee päälle. Koska nyt sitä marraskuun pimeyttä jatkuu jo kolmatta kuukautta, ja minulla alkaa palaa pinna. Kevät ja valo tuntuu olevan kauempana kuin koskaan – yleensä näihin aikoihin on ollut kauniita, pakkaskuorrutettuja talvipäiviä, punaisia poskia ja nenänpäitä, talvireippailua ja narskuvaa lunta. Nyt ei ole. Mitään muuta kuin marraskuista pimeyttä. "Pitäkää tunkkinne", tekee tämän naisen mieli sanoa, "mä lähen vetää". (Voisipa. Valoon. Aurinkoon. Jonnekin!)

Olen myös palannut oposijaisuudesta takaisin erityisopettajan töihin ja ahdistunut funktioista. Mietinpä vaan, miksi ihmeessä niitä pitäisi erityisopetuksessa käsitellä, edes yleisopetuksen oppimäärää opiskelevien kanssa. Saati sitten yksilöllistettyjen. Hohhoi. Syynä tähän on se, että itsekin vain hilkun kilkun käsitän, mistä on kyse sekä se, että oppilaat ovat aivan kuutamolla. (Ensin mainittu saattaa tosin olla syynä jälkimmäiseen, mene ja tiedä.) Ja joululoma ei tehnyt ainakaan minun oppilaistani yhtään leppoisampia. Pyh ja pah, äksyily on ollut sitä luokkaa, että on tosissaan saanut purra hammasta yhteen, ettei tiuski takaisin.

Tästä aasinsiltana olenkin jo alkanut pohtia, mistä sitä mahtaa itsensä ensi syksynä löytää. On aika selvää, etten nykyisessä paikassani jatka: pestin jatko sellaisenaankin on katkolla, minkä lisäksi painavin syy on se, etten halua tehdä töitä vajailla tunneilla. Matkakulujen kanssa yhtälö antaa huonon lopputuloksen: elän kädestä suuhun. Ja koska enemmänkin voisi näissä töissä tienata, ongelma on aito. Toisaalta tietysti harmittaa, koska olisi näinä pätkätöiden aikoina eksoottista ja hienoa saada jatkaa toinen vuosi samassa paikassa tuttujen oppilaiden ja kollegoiden kanssa, mutta pakko tässä on ihmisen saada pari milliä paksumpi voikerros leivälle. Katsotaan. Työnhaku ja pohdinta edessä, yhtä kaikki. Mutta ei vielä.

Muuttopuuhat sen sijaan pitävät pirteänä. Lauantaina kaivelimme kellarikomeron aarteet esiin ja lopputulemana kannoin 8,1 kiloa vuosien varrella arkistoimaani paperia paperinkeräykseen. Jostain syystä olen joskus todennut tarpeelliseksi säilyttää (ja rei'ittää ja kansioida) maksamiani laskuja, hammaslääkärin hoito-ohjeita, loppuunkäytettyjä reseptejä, OAJ:n jäsenkirjeitä ja tolkuttoman kasan luentomuistiinpanoja. Huokaus. Vaan enpä säilytä enää!

Vanhat vuokrasopimukset, työsopimukset ja palkkakuitit sekä (siedettävän) kasan muuta paperia kuitenkin säilytin, sillä voihan olla, että joku haluaa joskus tehdä arkeologisia kaivauksia henkilökohtaiseen historiaani, ja siihen nuo sopivat hyvin. Paitsi ehkä ne palkkakuitit, mutta niitä en jotenkin millään raaski heittää pois. Kuten en kansantaloustieteen peruskurssin muistiinpanojakaan, joiden sisältämistä paraboloideista en nyt ymmärtänyt hölkäsen pöläystä. Kuten en ymmärtänyt kurssillakaan. (Jonka kävin kahdesti. Enkä siltikään päässyt läpi.)

Paperihommien lisäksi olemme pakanneet kaksi isoa pahvilaatikkoa, joihin menivät ilmeisesti pian kivikautisiksi muuttuvat irtaimiston osamme: cd- ja dvd-levyt. Minulla on laajahko levykokoelma, jota nuorna tyttönä innolla koostin ja kuuntelin, mutta viime vuosina musiikin kuuntelu on jäänyt hyvin vähiin ja sekin vähä tulee nykyään Spotifyn kautta. Hieman tylsää, mutta kehitys kehittyy, eikä auta inistä. Ihan vielä en kuitenkaan ole valmis luopumaan kaikista levyistä. Tosin niille pitäisi keksiä uuteen kotiin jokin järkevä säilytysratkaisu. Huoh. Pidän itseäni varsin esteettisenä ihmisenä, mutta sisustamisessa olen laiska ja aikaansaamaton. Enkä vieläkään, kolmen vuoden jälkeen, ole ihan tottunut siihen, että jonkun muunkin mielipide pitää ottaa huomioon.

Muuttoon on onneksi vielä reilut kolme viikkoa aikaa. Ehtii laittaa ja pakata ja valmistautua. Toisaalta kuitenkin toivoisi, että muutto olisi heti. Uusi kotimme on nimittäin ihan mielettömän cool. Kuten ovat asukkaansakin, tietenkin.

Kaukana perunasta.

Bloggaajan kirjahylly

Kirjablogeissa on aina aika ajoin esitelty blogistien kirjahyllyjä ja muita kirjansäilytysratkaisuja. Itse en ole aiemmin tätä harrastanut, mutta nyt teki mieli.

Ensinnäkin lienee paikallaan kertoa muutama fakta kirjojeni asuinolosuhteista. Asumme puoliskoni kanssa 42 neliön kodissa, jossa on makuuhuone, kylppäri ja yhdistetty keittiö-olohuone. Näistä kylppäri on kirjavapaata aluetta. Muu ei.

Kirjoja olen omistanut aina. Omilla rahoillani aloin hamstrata niitä joskus teini-ikäisenä, ja jo ensimmäistä kertaa omilleni muuttaessani mukanani silloiseen kimppakämppään tuli iso kirjahylly. Kirjakokoelmani on kautta vuosien herättänyt aina hieman ihmetystä. "Miten sulla on noin paljon kirjoja...?" jne., tiedätte kyllä. Ja toisaalta pitkäaikaisia kavereita mikään ei hetkauta. Kirjojen määrä ei ole koskaan lähteny laskuun, joskin vapaaehtoiset muuttoapulaiset ovat joka kerta jotenkin kummasti vähentyneet...

Kirjat ovat asustaneet niin Lundiassa, Iskun hyllyssä kuin aina turvallisessa Ikeassa, kuten juuri nyt. Haaveenani on, että seuraavaan kotiin saisin mittatilaustyönä tehdyn kirjahyllyn. Se ei liene mahdotonta.

Asiaan.

Hyllyjä on tällä hetkellä kolme, joista yksi on kapeampi ja sisältää lähinnä cd-levyjä ja miehekkeen kirjakokoelman. Sitä en kuvannut. Sen sijaan malleiksi pääsivät kaksi muuta hyllyä, joissa on pääasiassa minun kirjojani ja muuta kamaa. Hyllyt ovat Ikeasta, mutta tarkempaa nimeä en kyllä kuollaksenikaan muista.

Hylly numero 1. Sisältää pääasiassa tietokirjoja ja lastenkirjakokoelman. Sekä ylimääräistä roinaa. Nyttemmin aikuisten kaunokirjallisuus on levittänyt lonkeronsa jo tännekin.

Hylly numero 2 on vastapäätä edellistä. Se on varattu pääasiassa kaunokirjallisuudelle ja suurimmille suosikeilleni.

Kuten näkyy, ahdasta on. Jotain tarttis tehdä.

"Tietokirjahyllyssä" on sekalainen kokoelma pääasiassa historiaan ja yhteiskuntatieteisiin liittyvää kirjallisuutta. Yritän nykyään hamstrata sitä hieman hallitummin, mutta jossain vaiheessa on tullut ahmittua niin, että lukematonta tietoa on varmaan vähintään yksi hyllymetri.

Lisäksi kuvissa vilahtavat mummilta perimäni punaiset Kivi-tuikut, joista pidän kovasti.

Omistan myös Raamatun, joka on sekin perintöä mummilta. Käytin sitä gradunteossa ja taidanpa joskus yrittää kahlata sen kokonaan läpi. (En siis kuulu kirkkoon, mutta aihepiiri kiinnostaa kovasti.)

Tälle kaaokselle haluaisin tehdä jotain, mutta en tiedä mitä. (Pölyt voisi myös toisinaan pyyhkiä.)

Sitten hypätään toiselle puolelle. Tässä hyllyssä on siis pääasiassa aikuisten kaunokirjallisuutta: sekä kotimaista että ulkomaista, uutta ja vanhempaa. Aakkosjärjestystä ei ole, mutta saman kirjailijan teokset ovat vierekkäin ja hieman olen myös jaotellut esimerkiksi Tammen Keltaista Kirjastoa ja Otavan Sinistä samoihin kohtiin. Kirjoja on siis kahdessa rivissä ja vielä yksi kerros rivien päällä, mikä ei tosiaankaan ole mikään hyvä ratkaisu. Perkaustoimia odotellessa...

Tässä hyllyssä ylimmällä sijalla on itseoikeutetusti John Irvingin tuotanto, jota on paikoin tuplaten. Hmm.

Hyllyni ovat siis pääosin kaaoksen vallassa. Jonkinlainen muistijälki kirjojen paikoista usein on, mutta eipä tuolta siltikään aina heti löydä etsimäänsä. Kirjojen määrää en osaa sanoa – yritin jossain vaiheessa naputella jonkinlaista kirjastotietokantaa koneelle, mutta sekin jäi kesken, kun alkoi väsyttää.

Olen kovasti yrittänyt hillitä kirjojen haalimista viime aikoina, ja jotenkin jopa onnistunut siinä. Kirjoja on näihin tiloihin aivan liikaa, eikä uudelle kirjahyllylle ole paikkaa. Yritänkin lukea oman hyllyn lukemattomia kirjoja, jotta niitä voisi tarpeen mukaan laittaa kiertoon. Aina se ei vain onnistu ihan niin helposti.

Näiden hyllyjen lisäksi kirjoja on pinossa makuuhuoneessa sekä lattialla että kirjoituspöydän päällä. Siitä kaaoksesta en todellakaan ottanut kuvallisia todisteita internetissä jaettavaksi.

Haaveilen kyllä siisteistä kirjahyllyistä ja harmonisesta kokonaisuudesta. Koska sellainen toteutuu – se jää nähtäväksi. Onneksi asuinkumppanini on ymmärtäväinen (vaikkei silti ihan ymmärrä, miksi...) ja tiesi tilanteen jo yhteen muuttaessamme. Minä tulen kirjojen ja kissan kanssa tai sitten en tule ollenkaan.

Tavoitteena on, että saisin hyllyt vielä tässä kodissa asuessamme mielekkäämpään ja siistimpään kuosiin. Ja että kirjakokoelmaan jäisi vain sellaista kirjallisuutta, jonka ihan oikeasti haluan omistaa. Hitaasti, mutta varmasti tämä etenee. Ehkä.

Lopuksi vielä omituisten otusten kerhoni lähettää terveisiä tänne saakka lukeneille! Kokoelmassa on kirppareilta pelastettuja kavereita ja narunvedosta voitettu delfiini.