Näytetään tekstit, joissa on tunniste BoD. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste BoD. Näytä kaikki tekstit
30. maaliskuuta 2019
Jussi Saarikoski: Eurooppa, pyörä ja jussi
Jussi Saarikoski on viettänyt ison osan elämänsä loma-ajoista polkupyörän satulassa. Etenkin Euroopan eri kolkat ovat tulleet hänelle tutuiksi maanteitä ja pienempiä reittejä polkien. Saarikoski on kirjoittanut matkoistaan teoksen, joka saa lukijankin kaipaamaan tien päälle.
Eurooppa, pyörä ja jussi (BoD 2019) on kokoelma Saarikosken 1980-luvulta alkaen tekemien pyöräreissujen matkakertomuksia. Kunkin pyörämatkan osalta kerrotaan reitti ja pituus päivissä ja kilometreissä. Teksti itsessään on tehty tien päällä kirjoitettujen matkapäiväkirjojen perusteella. Mukana on myös kuvia matkoilta, ja ne elävöittävät päiväkirjamaista tekstiä monipuolisesti.
Kirjan iso anti on päästä tutustumaan Euroopan teillä kohdattuihin ihmisiin ja nähtyihin paikkoihin. Kaltaiselleni y-sukupolven edustajalle matkailu on aina ollut hyvin helppoa ja vaivatonta, lähes rajatonta mitä Eurooppaan tulee. Saarikosken kirjan mukana pääsee puolestaan eläytymään rautaesiripun jakamaan Eurooppaan, rajatarkastuksiin ja kielimuureihin – aikaan, joka on oikeastikin jo historiaa, mutta herää matkakertomuksen riveillä eloon.
Saarikoski on polkenut niin Alpeilla, Välimeren rannalla, Britteinsaarilla kuin Jäämeren äärellä. Kilometrejä on kertynyt tuhansia ja tuhansia, kuten myös kokemuksia ja tuttaviakin ympäri Eurooppaa. Eurooppa, pyörä ja jussi esittelee Euroopan, joka tuntuu saavutettavalta ja inhimilliseltä. Siinä missä paikoin camping-alueet kohtelevat ahkeraa polkijaa kurjasti, sitäkin suurempaa ystävällisyyttä on saatavilla, kun sitä vähiten odottaa.
Saarikoski antaa vinkkejä pyöräreissuja varten. Mukana on mallilista hänen omista matkatavaroistaan ja vinkkejä, kuinka ne kannattaa kuormaan sijoittaa. Teksti itsessään antaa ideoita, jos pyörämatkailu kiinnostaa. Samalla se hieman kauhistuttaa: Saarikoski itse harrastaa reissuillaan esimerkiksi ravintoa ja lepoa vähänlaisesti. Matkakertomuksista ilmenee ajoittain, että viimeisetkin voimat on poljettu loppuun, matkabudjetti on vähissä ja ravinnon tankkaaminen jää lähes sivuseikaksi. Päivämatkat ovat välillä pitkiä (tai ainakin kuulostavat siltä näin ei-harrastajan korvaan).
Saarikoski ei ole matkaajana vaativa, vaan tyytyy nukkumaan tarpeen tullen myös taivasalla, vaikka pääosin yöt kuluvat teltassa camping-alueilla, ystävällisten ihmisten pihapiireissä tai tuttavien luona. Todellista pienen budjetin ympäristöystävällistä matkailua! Tarvittaessa kulkupeliä on toki huollettava ja hankittava uusia osia, mutta muuten kuluttaminen on minimaalista ja antaa siten hyvää esimerkkiä tämänkin päivän matkailua ajatellen.
Matkakertomuksena Eurooppa, pyörä ja jussi on hyvin aito ja konstailematon. Saarikoski kirjoittaa kokemuksistaan turhia jaarittelematta ja onkin helppoa kuvitella, kuinka rivejä on aikanaan syntynyt taskulampun valossa pitkien matkapäivien jälkeen. Jonkin verran jäntevöitystä teksti olisi kaivannut, ja osin se on puuduttavan raportoivaa ja selostavaa. Siitäkin huolimatta uusia matkapäiviä ja reissujen vaiheita on hauskaa seurata ja olla mukana mutkaisilla sorateillä ja yhä uusien kaupungien kaduilla ja camping-alueilla.
Jussi Saarikoski: Eurooppa, pyörä ja jussi
Books on Demand 2019
360 s., e-kirja
Arvostelukappale.
Haasteet: Osallistun kirjalla Elämä, kerta kaikkiaan! -haasteeseen.
Tunnisteet:
2000-luku,
Arvostelukappale,
BoD,
Elämä kerta kaikkiaan,
Eurooppa,
Jussi Saarikoski,
Kotimaista,
Matkakertomus
27. kesäkuuta 2018
Kirsi-Maria Hiltunen: Tuu sie niin mieki tuun!
Kirsi-Maria Hiltusen runokokoelma Tuu sie niin mieki tuun! punoutuu Karjalan kaipuun ja nostalgian ympärille. Kokoelman kymmenen runoa kertovat omasta kulttuuriperimästä, suvun menneisyydestä ja identiteetistä, johon liittyy menetystä ja haikeutta.
Runojen puhuja on muualla elävä, Karjalaa vain muistoissa hellivä. Ristiriita omien muistojen ja muualta omaksuttujen tietojen välillä on selkeä ja se myös tiedostetaan.
"- - Ei jalkani astuneet ole
rannoilla, niityillä,
pelloilla, metsissä,
taloissa, pihoilla,
poluilla, teillä noilla.
Silti silmäni,
korvani,
käteni,
jalkani,
kaipaavat,
ikävöivät
sukuni juurille,
kauas jääneille - - "
Suomalaiseen (ja varmasti moneen muuhunkin) kulttuuriin kuuluva kotiseutu-uskollisuus on kiinnostava ilmiö. Heimoista ei enää sentään puhuta kuin ehkä humoristisesti, mutta syvimmällä olevat rakenteet ja olemisen tavat pirskahtelevat näkyviin keskusteluissa, taiteessa ja viihteessä.
Pääkaupunkiseutulaisena ajattelin itse pitkään, etten ole oikein mistään kotoisin. Ruuhka-Suomen identiteetti on hyvin toisenlainen kuin vahvemmin omia kulttuurisia piirteitä elävän Pohjanmaan, Savon, Karjalan tai Lapin. Asiaa enemmän pohdittuani olen taipunut ajattelemaan pikemminkin niin, että Uudellamaalla on ilman muuta oma maakuntaolemuksensa – ehkä hieman hankalammin määriteltävä, ehkä muuttuvampi ja häilyvämpi, mutta omansa silti. Eihän muidenkaan paikalliskulttuurien piirissä eletä enää missään yhtenäiskulttuurissa (josko on koskaan elettykään muualla kuin kansallisromanttisessa mielikuvituksessa).
Hiltusen kokoelmassa on yhtäältä iloa monipuolisista juurista, toisaalta surua siitä, ettei niiden eläväksi tekeminen ole mitenkään yksinkertaista:
"Mummoni kertoi Karjalasta
niin kuin se oli silloin ennen.
Viljava, vauras alue
täynnä eloa, iloa, elämää.
Suomen kulttuurin kehto
täynnä laulua, runoutta, taidetta.
Luonnollaan lumoava
täynnä ihania järviä, jokia, metsiä.
Ihmisten kaunistuttama paikka
täynnä komeita kyliä, kaupunkeja, puistoja.
Kunpa olisin saanut olla siellä silloin,
nähdä ja kokea kaiken."
Muistamisen ja muistelun varjopuolena voi pitää kalvavaksikin muuttuvaa nostalgiaa. Kaipuu johonkin sellaiseen, jota ei voi saada takaisin ja jota ei ehkä oikeasti koskaan sellaisenaan ollutkaan. Mielikuvia, halua muokata mennyttä mieluisammaksi. Olisin kaivannut runoihin vielä enemmän kriittistä äänenpainoa, sen pohtimista, mitä muistaminen ja juurien kaivelu voi myös olla: mielikuvien horjumista, muistojen ristiriitaisuutta.
Tyylillisesti Hiltunen kirjoittaa toteavaa, kuvailevaa kieltä. Runoissa on paikoin listamaisuutta, joka tuo toisteisuutta, mutta samalla se toki alleviivaa runon keskeistä sisältöä. Voihan tyyliä pitää myös kumarruksena Karjalasta kerätylle kansanrunoudelle, jossa toisteisuudella on oma tärkeä tehtävänsä.
Tuu sie niin mieki tuun! on mitaltaan lyhyt, pieni pirskahteleva runokokoelma, jonka teema on kirjoittajalleen tärkeä. Sen lukemisesta jää aurinkoinen, positiivinen olo. Vahvat juuret antavat tuen kaikelle muulle, ja niiden vaaliminen vahvistaa muuta hyvinvointia ja olemista.
"- - Älkää takertuko menneeseen,
mutta älkää myöskään unohtako.
Mennyt auttaa ymmärtämään tulevaa,
peilaamaan omaa itseä,
näkemään ja hyväksymään muut,
kirjoittamaan parempaa tarinaa eteenpäin."
Kirsi-Maria Hiltunen: Tuu sie niin mieki tuun!
Books on Demand 2017
28 s.
Arvostelukappale.
___________
Haasteet: Runohaaste 2018, Seinäjoen kaupunginkirjaston kirjastohaasteen kohta 23. Kirja, jossa on alle 100 sivua.
Tunnisteet:
2000-luku,
Arvostelukappale,
BoD,
Identiteetti,
Kirsi-Maria Hiltunen,
Kotimaista,
Nostalgia,
Runo18,
Runous
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)