Pete Suhonen: Valkoinen joulu

Pete Suhonen: Valkoinen joulu
Ulkoasu: Janne Harju
WSOY 2013
E-kirja

Ilmainen e-kirja Elisa Kirjasta.


Lueskelin tätä kirjaa kännykältäni joulun aikaan, sillä tartuin luonnollisesti Elisa Kirjan syöttiin ja latasin maksuttoman "joululahjan" lähes ääntä nopeammin. Siinähän se lueskelu meni samalla, kun muut räpläsivät Facebookia tai uutisvirtaa omista luureistaan.

Kovin syvällistä tekstiä en osaa enkä halua tästä kirjasta tuottaa. Se oli ihan viihdyttävä lukukokemus, mutta jätti kuitenkin lopulta tympeän jälkimaun. Mukana on työelämän rankkuutta, rapistuneita unelmia, mutkaisia perhekuvioita, huumekauppaa ja – yökyökyök – uutta romaania kirjoittava viinaanmenevä kirjailija. Miten tylsää.

Tarina kerrotaan useamman hahmon kautta. Janne on postinkantaja, aamuyön ritari, joka tuo painolämpimät sanomalehdet Lauttasaaren kartanoihin ja rappukäytäviin. Käy kuitenkin niin, että yt-neuvotteluissa tulee tuotannollis-taloudellisista syistä kenkää, ja Jannen on mietittävä uusia tapoja täyttää päivänsä yönsä. Tonttupuuhat sopivat siihen, ja kantakahvilan myyjättären Siljan ihastelu etäältä onnistuu edelleen.

Silja on entinen Idols-nousukas, joka on ihastunut Sebastianiin – ja valmis mihin tahansa saadakseen hänet itselleen. Sebastian taas on varakkaan Konrad-isoisänsä talutusnuorassa oleva pikkudiileri, jolla on huumevelkoja enemmän kuin luottoa tilillä. Ongelmiahan siitä seuraa.

Lisäksi on vielä Hän, joka mitä ilmeisimmin koettaa kirjoittaa uutta romaaniaan ja selventää kuvioita siinä kovin hyvin onnistumatta. Ja jossain lentää myös haukka, joka saa ohjeita Isolta Tyypiltä vesitornin huipulta...

Jannen hahmosta pidin, sillä hänessä henkilöityy moni tämän päivän yhteiskunnan ongelma kouriintuntuvasti. Miesparka on jäänyt kovin yksin ja yrittää elää ruisleivällä ja maksamakkaralla, rakastaa työtään kun ei muutakaan voi ja yrittää olla aiheuttamatta kellekään ongelmia. Kunnes viimeinen niitti katkeaa. Sebastian taas tuntui kovin kuluneelta, rikkaan perheen itserakas jälkeläinen, joka ei kokkelipäissään tajua mistään mitään, paitsi paikoin ehkä ureasta päässään. Kirjailijahahmo rasitti todella paljon, voiko enää kuluneempaa tyyppiä ollakaan?

Jostain syystä kirja tuli kumminkin luettua ihan loppuun asti, että eipä siinä kai mitään. Tutut kulmat Lauttasaaressa ja kantakaupungissa innostivat, ja tokihan Suhosella sana on hallussaan. Luin pari vuotta sitten hänen esikoisensa Hitlerin kylkiluun, joka oli ihan mukiinmenevä, muttei kuitenkaan erityisen kummoinen. Ehkä on uskottava, etteivät meidän huumorintajumme kirjailijan kanssa oikein kohtaa. Liekö menetys kummallekaan.

_____

Muualla: Ajatuksia kirjamaasta, Lukutoukan kulttuuriblogi, Hemulin kirjahylly, Booking it some more

Nappaan kirjalla vielä viimeisen suorituksen Mikä minusta tulee isona? -haasteeseen (postinkantaja). Lisäksi otan sen mukaan Talven lukuhaasteen joulu-kategoriaan.

Hitlerin kylkiluu

Pete Suhonen: Hitlerin kylkiluu
WSOY 2012
475 s.

Kirjastosta.


Ruoppaaja Muttilainen, konstaapeli Parviainen ja agronomi Hildén muodostavat Veljeskunnan, natsiaatteen 2000-luvulle luotsanneen ryhmittymän, jolla on suuria suunnitelmia Porvoon kunnallispolitiikan, suomalaisen yhteiskunnan ja miksei koko maailman varalle. Porukan johtajana on Muttilainen, naisen- ja vallankipeä mies, aivoina häärii hintelä Hildén ja Parviainen valaa uskoa niin Veljeskuntaan kuin Jeesukseen.

Kun Hildén saa selville, että Hitler ei päättänytkään päiviään berliiniläisessä bunkkerissa vaan jossain aivan muualla, on selvää, että Veljeskunnan on lähdettävä nappaamaan pyhäinjäännökset parempaan talteen. Sopivasti lisää syytä kotimaan rajojen ulkopuolelle poistumiseen tuovat epäonniset tapahtumat, joihin liittyvät sekä konstaapeli Parviaisen suorittama pieleen mennyt lahjontayritys että Muttilaisen hyvin tuntema rakkauden ammattilainen, Elisa.

Matkallaan Veljeskunta kohtaa muun muassa suomenruotsalaisia purjehtijoita, saksalaisen hampurilaiskeisarin ja piilotetun historiallisen totuuden. Seikkailu saa yhä lisää kierroksia ja käänteitä Itämeren aallokossa, saksalaisessa satamakaupungissa ja Tove Janssonin Klovharu-luodolla.

Tartuin Pete Suhosen esikoiseen uteliaana. Pidän härskistä huumorista ja pyrin suhtautumaan elämään niin, että kaikelle on voitava nauraa. Tästä sitä varmasti saa!

No, ei nyt ihan niinkään. Kirja ei onnistunut tempaisemaan mukaansa, vaikka edellytyksiä oli. Stoori sinänsä on herkullinen: porukka säälittäviä uusnatseja, jotka aatteensa huumassa ryntäävät suinpäin seikkailuun. Absurdeja käänteitä ja hupaisia sivuhenkilöitä on tarjolla, ja Suhosen kynä on terävä.

Mutta jotain jäi uupumaan. Odotin kikatuttavaa lukukokemusta – ei herunut. Kertaakaan en edes naurahtanut ääneen. Huumoria kirjassa kyllä on, mutta varsin tasalaatuista sellaista. Jotenkin vähän, no, nähtyä. Kännissä sekoilevia hölmöjä, säälinsekaista seksiä, törppöä väkivaltaa. Hohhoi.

Kehyskertomus on toki oiva ja seikkailu sujuvasti rakennettu, joskin jonkin verran ehkä venytetty. Hitlerin kylkiluuhun mahtuu ajankohtaisia ja purevia huomioita, se nostaa huumorin keinoin esiin ihan oikeitakin epäkohtia ja on kirjana sinänsä ihan moitteeton. Luulenkin, että nyt omat odotukset olivat tiellä: odotin koko ajan, milloin se hervoton nauraminen alkaa, ja kun se ei alkanut, petyin. (Enemmän itseeni vai kirjaan? En tiedä.)

Mutta nopeasti tämä on luettu, ja suosittelen kyllä, jos kaipaa kepeämpää mutta samalla terävää tarinaniskentää. Paheksuntaakin tämä saattaa herättää, joten jos monokkeli ja pipo ovat liian tiukalla, älä turhaan tuhlaa aikaasi. Tässä kirjassa ei suvantoja tai päänsilittelyä harrasteta, mauttomuuksia ja ylilyöntejä senkin edestä.

Salla piti tekstin poljennosta ja kielestä, Booksysta teksti oli nokkelaa mutta myös tylsästi roisia, Hemuli piti tragedian ja komedian välisestä tasapainottelusta.

Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahti: Esikoiset