Olen tykästynyt kovasti brittiläisen Kate Atkinsonin hyvällä tavalla jaarittelevaan tyyliin, mutta jostain syystä Kirjabloggaajien Globalian vuonna 2015 pokannut Elämä elämältä on jäänyt pitkäksi aikaa odottamaan lukuvuoroaan. Lukupiirissä päätimme tänä keväänä lukea sekä sen että rinnakaisteos Hävityksen jumalan. Onneksi!
Elämä elämältä kertoo yläluokkaiseen brittiperheeseen vuonna 1910 syntyvän Ursula Toddin tarinan, tai oikeastaan kaikki tarinat, jotka olisivat voineet olla mahdollisia. Useampi tarinalanka kulkee kirjan läpi ja vangitsee verkkoonsa. Miten elämä olisi mennyt, jos. Entä jos silloin. Entä jos ei. Atkinson leikittelee Ursulan kohtalolla, kaikilla mahdollisilla kohtaloilla, mutta säilyttää romaanin rakenteen ja tarinan terävänä ja hallittuna. Kunnes pimeys lankesi.
Elämä elämältä on sekä Ursulan ja hänen perheensä tarina että kertomus Euroopan 1900-luvusta. Ensimmäinen ja toinen maailmansota, ääriliikkeiden nousu, rauha ja jälleenrakennus, brittiläisen yhteiskunnan väistämätön muutos, naisen asema, perhe-elämä ja tietenkin myös yksilön elämänvaiheet punoutuvat kiehtovaksi kokonaisuudeksi. Atkinson luotaa ihmissielua monesta näkökulmasta, paljastaa luonteen heikkouksia ja vahvuuksia, kiusoittelee ja hämääkin.
Kyse on paksusta romaanista, tiiliskivestä, jos sallitte ilmaisun. Lukeminen on nautintoa ja iloa, tarinan käänteet vievät mukanaan, hyville toivoo hyvää ja pahoille rangaistusta. Aina sitä ei saa. Yhdessä elämässään Ursula päätyy vastavalmistuneena kieltenopettajana kesäksi Saksaan ja rakastuu siellä saksalaismieheen, josta tulee myöhemmin natsi. Osuus on mielestäni kirjan heikoin, jokin pitää sen elottomana, kulissimaisena. Samoin elämä, jossa Ursulasta tulee kadulla sattumalta kohtaamansa opettajamiehen vaimo ja raa'an kotiväkivallan ja alistamisen uhri, on tarinallisilta valinnoiltaan jotenkin turhan ilmeinen.
Sen sijaan varsin hallitsevaan osaan nousevan toisen maailmansodan kuvaukset Isosta-Britanniasta käsin ovat laatua parhaasta päästä. Pommitusten keskellä elävä Lontoo tulee liki, ja Ursulan työ suojelu-, pelastus- ja raivaustehtävissä hätää kärsivässä kaupungissa koskettaa. Muutenkin Atkinsonilla on upea taito sekä kiteyttää että laverrella. Kirjan tarinan mukana elää, sivut kääntyvät kuin itsestään ja lukija hyrisee tyytyväisenä, kun viimeisetkin säikeet solmitaan yhteen. Hieno romaani!
Muutamaa vuotta myöhemmin julkaistu Hävityksen jumala ei ole jatko-osa vaan rinnakkais- tai sisarteos. Siinäkin leikitellään kronologialla, mutta muuten pitäydytään vain yhdessä elämässä: keskiöön nousee Ursulan veli Teddy, joka osallistuu toiseen maailmansotaan pommikoneen kapteenina, selviytyy vankileiriltä hengissä ja elää pitkän, vaiherikkaan elämän pitkälle 2000-luvun puolelle.
Siinä missä Elämä elämältä oli nopeasti ahmittavaa herkkua, Hävityksen jumala eteni hitaammin ja varovaisemmin. Tarinan rakenne on kutkuttava ja arvoituksellinen – Teddyn elämän käänteet paljastuvat vähä vähältä ja lisää haluaa tietää – mutta jostain syystä se ei vedä niin suurella voimalla kuin Elämä elämältä. Hävityksen jumala jäi minulta moneksi viikoksi keskenkin, mutta kun lopulta päätin pinnistää sen loppuun muiden kirjojen tieltä, luin sitä ilolla.
Teddy on yksi ihastuttavimmista romaanihenkilöistä, joita olen lukijaurallani kohdannut. Hän on empaattinen, lempeä, rauhallinen, fiksu ja oikeudenmukainen. Mitään sädekehää hän ei kuitenkaan päähänsä saa, sillä hyväkin ihminen tekee huonoja valintoja, potee syystäkin syyllisyyttä ja joutuu punnitsemaan elämässään saamiaan arpoja. Vastapainona Teddylle toimii hänen kaikin puolin vastenmielinen tyttärensä Viola, joka tempoilee, pyrkyröi ja uppoutuu omaan itsekkyyteensä. Toisaalta pidin Violan ärsyttävyydestä ja luin tarinaa eteenpäin odottaen, mitä hän vielä voi keksiä.
Hävityksen jumala kuvaa sotaa tarkasti, jopa yksityiskohtaisesti. Kun Elämä elämältä -kirjassa koetaan pommitukset maan pinnalta käsin, Hävityksen jumala vie mukanaan korkeuksiin, pommikoneen ohjaamoon ja hetkeen, kun luukut avataan ja toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Vaikka sota on olennainen teema ja tapahtumaympäristö romaanin kannalta, se ei vie kaikkea tilaa – joskin paljon se painaa myös myöhemmin, rauhan jo pitkään vallittua.
Atkinsonin kirjoitustyyli ja Kaisa Katteluksen hieno suomennostyö ovat mieleenpainuvia. Laaja tarina hellii lukijaa, eikä viisisataasivuinen romaani tunnu pitkitetyltä tai tyhjää jauhavalta. Pikemminkin päin vastoin: sivujen vähitellen huvetessa en olisi millään halunnut päästää irti Teddystä ja lukunautinnosta, jonka Atkinson minulle soi (siitäkin huolimatta, että kirja nökötti pitkään tauolla).
Elämä elämältä ja Hävityksen jumala ovat laadukasta, nautinnollista luettavaa. Ne rakentuvat elämän sattumanvaraisuuden ja arkisuuden ympärille, vaikka kertovatkin monella tapaa poikkeuksellisista henkilöistä ja aikakausista. On helppo solahtaa maailmaan, joka tuntuu kaikessa fiktiivisyydessäänkin tutulta, kotoisalta. Sellaiselta, jonka luo haluaa palata, jossa haluaa edes hetken elää kaikessa rauhassa mukana.
Kate Atkinson: Elämä elämältä
Suomentaja: Kaisa Kattelus
Ulkoasu:
Schildts & Söderströms 2014
595 s.
Life after Life (2013)
Lainattu ystävältä.
Toisaalla muun muassa: Kujerruksia, Luetut, lukemattomat, Lukuisa, Pieni kirjasto, P. S. Rakastan kirjoja, Lumiomena
Haasteet: 41. luettu kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteessa, Helmet-haasteen kohta 2. Kirjablogissa kehuttu kirja
Kate Atkinson: Hävityksen jumala
Suomentaja: Kaisa Kattelus
Ulkoasu: Anders Carpelan
Kustantamo S&S 2016
495 s.
A God in Ruins (2015)
Kirjastosta.
Toisaalla muun muassa: Ullan luetut kirjat (Ulla, muistoasi lämpimästi kunnioittaen), Kirsin kirjanurkka, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Taikakirjaimet
Haasteet: 64. luettu kirja 100 kirjaa vuodessa -haasteessa, Helmet-haasteen kohta 21. Sankaritarina
