Tatu Kokko: Rob McCool ja kirottu metsä

Tatu Kokon mainio ja vauhdikas Rob McCool -sarja on edennyt toiseen osaansa Rob McCool ja kirottu metsä. Ensimmäisestä osasta Rob McCool ja Krimin jalokivi olen kirjoittanut näin. Kokko on jatkanut osallistavaa ja nuorten kanssa yhdessä tapahtuvaa kirjoitusprosessia.

Rob McCool on Kaarnen kanssa matkalla Istanbulista kohti kotia, kun heitä kuljettava ilma-alus joutuu tekemään pakkolaskun ja seurue joutuu taisteluun kasakoiden kanssa, jotka puolestaan on saanut sotajalalle ikävän tuttu Novgorodin prinssi Vladimir. Matka jatkuu kasakkaleirin kautta kirottuun metsään, jota hallitsee naissoturien kansa zoonit. Vaikka Rob ja Kaarne ovat onnistuneet solmimaan ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen kasakoiden kanssa, kirottu metsä outoine yhteisöineen saa homman sotkuun pahemman kerran. Luvassa on melkoinen tapahtumien vyöry ennen kuin kotikonnut Fennoniassa pilkistävätkään näköpiirissä.

Rob McCoolin maailma on kiehtova ja omaperäinen, enkä nopeasti miettien keksi mitään vastaavaa muiden kirjailijoiden luomissa kirjamaailmoissa. Yhtä aikaa vallitsee luonnonmukainen, "vanhanaikainen", lähes arkaainen elämäntapa, ja kuitenkin ihmisillä on käytössään ilma-aluksia, leijulautoja, visiirikypäriä, kehittyneitä naamiointivälineitä, yhteydenpitomenetelmiä ja vaikka sun mitä. Yhdistelmä tuntuu toimivalta ja loogiselta: teknologia ei ole mukana päälleliimattuna vaan luontevana osana tarinaa ja sen käänteitä.

Vaikka kerronta muodostuu yksilöiden kautta, suuremmat linjat paljastuvat vähä vähältä. Vallanhimoinen prinssi Vladimir on valmis likaisiin temppuihin saadakseen haluamansa, vaikka se tutisuttaa diplomaattisia suhteita ja vaivalla rakennettua tasapainon tilaa. Jää nähtäväksi, mihin tarina vielä kulkee: saadaanko aikaiseksi vielä ihan kunnon sota ja mäiske. Kahdessa ensimmäisessä osassa kahinat ovat olleet lähinnä kahden eri osapuolen välisiä, jatkossa voisi olla mahdollista nähdä jotain lähes eeppisiin mittasuhteisiin nousevaa.

Kokko ei säästele toiminnassa. Lähes joka luvussa on jokin olennainen käänne, joka kuljettaa tarinaa eteenpäin. Henkilöt eivät pääse helpolla: juuri kun luulee jonkin tapahtumaketjun tulevan päätökseensä, siihen muodostuu vielä uusi linkki. Kieltämättä kirjan lukeminen alkoi jossain vaiheessa jo uuvuttaa, kun mietin, saadaanko kaikkia lankoja koskaan solmittua uusien vauhdikkaiden käänteiden ilmestyessä mukaan matkaan. Kyllä saadaan, ainakin siihen malliin, että lopun jälkeen on hyvä jatkaa kohti seuraavaa osaa.

Rob McCool ja kirottu metsä ei jää liikoja pohdiskelemaan, vaan etenee räväkästi koko ajan. Kirjan sivumäärää ei kannata säikähtää, etenkään jos pitää toiminnasta, sillä Kokko pitää draaman ainekset tiukasti hallussaan ja vaihtelee näkökulmaa, henkilöitä ja tapahtumapaikkoja sujuvasti. Kerronta on kuvailevaa, ja tapahtumat näkeekin mielessään selvästi elokuvamaiseen tyyliin, vaikka mielikuvituksellekin toki jää tilaa työskennellä.

Ilahtuneena oivallisesta kotimaisesta nuortenkirjallisuudesta jään odottelemaan jatkoa Robin tarinalle ja kehotan kokeilemaan ennakkoluulottomasti McCoolin klaanin ja muiden tarinan hahmojen seuraa. Tylsää ei nimittäin ainakaan tule.



Tatu Kokko: Rob McCool ja kirottu metsä
Ulkoasu: Jussi Korhonen
Icasos 2017
331 s.

Arvostelukappale.

_______

Toisaalla: Amman lukuhetki, Kirsin kirjanurkka

Tatu Kokko: Rob McCool ja Krimin jalokivi

Rob McCool kuuluu veljiensä Filburin, Markin ja Apollon kanssa Pirunkirnun ryöväriheimoon. Veljeksillä on erinomainen taito hankkiutua erilaisiin seikkailuihin ja yleensä myös ongelmiin. Niin käy myös eräällä kettujahtiretkellä, kun pojat päätyvät toisen heimon vangeiksi. Onneksi peliä ei menetetä, vaan pelastus saapuu oman heimon taitavimman soturin muodossa.

Muutamaa vuotta myöhemmin veljekset ovat kasvaneet ja karskiutuneet, mutta pilke silmäkulmassa ja kyltymätön uteliaisuus tuovat edelleen jännitystä elämään. Rob, Filbur, Mark ja Apollo sattuvat paikalle, kun Novgorodin prinssi Vladimirin lentoristeilijän joutuu tekemään pakkolaskun. Purresta löytyy salaperäinen nuori nainen Pandora, koodinkantaja. Arvata saattaa, ettei tilanne Pandoran pelastamisen jälkeen ainakaan yksinkertaisemmaksi muutu...

Tatu Kokon Rob McCool ja Krimin jalokivi on monella tapaa erittäin nykyaikainen nuortenkirja – ja samalla myhäilyttävän tutunoloinen seikkailukertomus. Nykyaikaisuus tulee ennen kaikkea kirjan syntyprosessista: kirjailija on kirjoittanut teostaan netissä yhteistyössä kohderyhmäänsä kuuluvien nuorten kanssa. Livekirjailija Tatu Kokko -blogista voi käydä kurkistamassa, kuinka prosessi eteni. Siellä myös paljastetaan, että jatkoakin seuraa...

Rob McCooliin oli helppo tarttua monestakin syystä. Ensinnäkin olen kiinnostunut kotimaisista nuortenkirjoista ja haluan mielelläni pysytellä kärryillä siitä, mitä julkaisupuolella tapahtuu. Toisekseen tyylilaji kiehtoi: miten tapahtuu fantasiahenkisen tarinan yhdistäminen scifielementteihin?

Kirja onnistuu olemaan sekä vetävä nuortenkirja että erilaisilla genrerajoilla sujuvasti keikkuva kertomus. Siinä on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta samalla ikihyviä teemoja ystävyyteen, perhesuhteisiin ja valtaan liittyen. Teknologiaa kuvataan riittävän yksityiskohtaisesti mutta kuitenkin niin, että erilaiset vempeleet kuten poikien leijulaudat ja viestintään tarkoitetut kypärät solahtavat osaksi tarinaa ilman kädestä pitäen selittämistä.

Rob McCoolin ja veljiensä maailma muistuttaa maantieteellisesti hämärästi omaamme, mutta jäin ehdottomasti kaipaamaan karttaa vaikkapa kirjan alkuaukeamalle. Veikkaan, etteivät kaikki lukijat ihan helposti hahmota tarinan tapahtumapaikkoja, joita on lopulta varsin runsaasti. Muukin kuvitus voisi olla etu: esimerkiksi mainitut teknologiset vempaimet ovat sen verran kiehtovia, että niiden kuvittelussa ei olisi haittaa tietynlaisesta johdattelusta.

Kirja on myös aika paksu, lähes 300 sivua. Ehkä tiivistämistä olisi voinut olla, vaikka en hetimmiten keksikään, mistä osista tarinaa olisi voitu saksia ylimääräistä pois. Ehkä lopun tapahtumista, joissa Rob jälleen kerran lunastaa paikkaansa ansiokkaana soturina... vaikka toisaalta niitäkin luin ihan mielelläni.

Tatu Kokko on ottanut melkoisen haasteen vastaan kirjoittaessaan hankalalle yleisölle, yläkouluikäisille pojille. Vaikken kohdeyleisöä itse edustakaan, uskallan arvata, että kirjaa kannattaa koettaa sille suunnalle sysiä. Tarina on riittävän selkeä auetakseen vähemmälläkin vaivalla, joskaan tarkkaavaisuudesta ei ole tässäkään haittaa. Mainio kirja!


Tatu Kokko: Rob McCool ja Krimin jalokivi
Ulkoasu: Jussi Korhonen
Icasos 2015
284 s.

Arvostelukappale.

_____

Muualla: Oksan hyllyltä, Kirjakaapin kummitus, Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirjakko ruispellossa, Jos vaikka lukisi..., Kirjasähkökäyrä, Luetaanko tämä?, Lastenkirjahylly