Elina Hirvonen: Afrikasta – Muistiinpanoja vuosilta 2007–2009
Kansi: Jarkko Virtanen
Avain 2010
207 s.
Kirjastosta.
Afrikka on kummallinen paikka. Mikä muu maanosa herättää yhtä hihhuloivaa ihastusta, yhtä silmitöntä inhoa? Samalla Afrikkaan kilahtaneita ja Afrikkaa vihaavia länsimaalaisia yhdistää yksi asia: Molempien Afrikka on myytti, josta ei tarvitse nähdä kuin se, mikä sopii omiin ennakkoluuloihin. Ja molempien Afrikka on, hyvässä ja pahassa, jotain perustavalla tavalla erilaista kuin oma elinympäristö. (s. 137)
Kirjailija ja dokumentaristi Elina Hirvonen muutti miehensä kanssa Sambiaan vuonna 2007. Hän kirjoitti afrikkalaisesta elämästään Vihreä Lanka -lehteen ja sen nettisivuille kolumneja, jotka on koottu yksiin kansiin tähän teokseen. Kirja etenee parin sivun mittaisten tekstinpätkien mukana vuoteen 2009 ja Hirvosen ja hänen miehensä kotimatkaan – joka tehtiin autolla halki Afrikan.
Kolumneissa tarkastellaan sambialaista elämää länsimaisen naisen ja taiteilijan silmin. Myös muita maita kierrellään parin vuoden kuluessa, ja kolumneja lukemalla saakin mielenkiintoisen katsauksen tuon suuren ja monin tavoin vieraan maanosan elämään ja arkitodellisuuteen. Paikoin otetaan rivakasti kantaa maailmanpoliittisiin kysymyksiin, paikoin kuvataan lähipiirin elämäntapahtumia ja henkilökohtaisia kokemuksia. Mukana on myös jonkin verran mustavalkoisia valokuvia.
Afrikasta on mukavaa luettavaa. Koska tekstit ovat kolumneja, ne ovat tiiviitä ja huolellisesti ilmaistuja. Samoihin aiheisiin ei jäädä junnaamaan, vaan viikko toisensa jälkeen aihepiirit sekä laajenevat että syvenevät. Kirjan ajanjaksolle osuu isoja asioita, muun muassa Barack Obaman nousu presidentiksi, ja siinäkin mielessä se on kiehtovaa ja autenttisen tuntuista ajankuvaa.
Hirvonen kritisoi painavasti ja kiittää, kun on sen aika. Hän osoittaa kehitysavun ongelmakohtia, paljastaa voimattomuutensa syvälle pesiytyneen korruption ja epäluotettavuuden edessä, kuvaa koruttomasti kadunkulmissa liimaa imppaavia katulapsia ja byrokratian hampaissa jauhautuvia hyvää tarkoittavia projekteja, kuten HIV:iä kantavien lasten orpokoteja, jotka eivät meinaa selviytyä maassa, jossa asiat eivät vain yksinkertaisesti tapahdu.
Samalla Hirvonen antaa lukijan kurkistaa sambialaiseen elämäänsä. Ihmisiin ja ystäviin, arkeen, elokuvantekoon, länsimaisen ihmisen väistämättömään vierauteen Afrikan edessä.
Minä en ole koskaan käynyt Afrikassa. Se ei ole erityisen aktiivisena matkakohteena mielessä tulevaisuudessakaan. Afrikka, koko tuo suuri manner, on minulle vieras. Minulla on ystäviä, jotka ovat tehneet tuttavuutta Afrikan kanssa, vaikuttuneet ja kauhistuneet, ihastuneet ja kritisoineet. Heidän tarinansa ovat mielettömiä kuunnella. Itse olen ehkä liian arka lähtemään. Minusta Afrikka on ihan oikeasti pelottava. Vieras.
Siksikin Afrikan tähti -lukuhaaste on tehnyt hyvää. Koska olen nössöhkö ihminen, jo kirjat vaikuttavat minuun syvästi. Muiden kokemukset tuntuvat aidoilta, ja jollain tasolla koen voivani samaistua niihin, vaikken itse kaikkea ahnehtisi kokemaan. Elina Hirvosen mukana Afrikassa oli ihanaa olla. Hän kirjoittaa aidosti ja kiinnostavasti, terävästi ja selkein sanoin. Koska kyse on kolumnikokoelmasta, kirja ei suoranaisesti herättänyt ahmimishimoa, mutta pikku palasina luettuna se toimi erinomaisesti.
En tyrmää ajatusta siitä, että joskus lähtisin Afrikkaan. Minne siellä, sitä en tiedä. Kilimanjarolle? Beniniin? Kenties. Ehkä Sambiaankin, joka tuntuu tämän kirjan lukemisen jälkeen vähän vähemmän vieraalta kuin ennen sitä.
Siksi kirjallisuus onkin niin ihanaa. Ja varmasti se Afrikkakin on.
___
Osallistun kirjalla haasteisiin Kansankynttiläin kokoontumisajot (VII Matkat) sekä Afrikan tähti (Itä-Afrikka/Sambia). Lisäksi valloitan maailmanvalloituksessani Sambian.
