Sen lisäksi, että luettujen ja bloggausta odottavien kirjojen pino alkoi jo muistuttaa pian murenevaa tornirakennelmaa, pohdiskelin, että onpa tullut luettua aika mitäänsanomattomia kirjoja, joista tuskin riittää sanottavaa muutamaa virkettä enempää. Joten kappas, niputanpa neljä viime viikkojen ajalta jalkoihin pyörimään jäänyttä opusta tällaiseen maininnan tasolla käyvään bloggaukseen.
Mukana on siis 1700-luvun kirjallisuutta (Denis Diderot: Tämä ei ole tarina), kotimainen dekkari 1960-luvulta (Eeva Tenhunen: Mustat kalat), tuoretta ja palkittua nuortenkirjallisuutta (Nadja Sumanen: Rambo) sekä palvotun urheilulegendan elämäkerta (Ari Mennander: Teemu). Laitaa jos jonkinmoista, eikä muuta yhteistä tekijää kuin sattumanvarainen kasautuminen samaan luettujen pinoon.
Aloitetaan vaikkapa vanhimmasta teoksesta. Denis Diderotin Tämä ei ole tarina on neljän lyhyen tarinan kokoelma. Tarinoita yhdistää naisten tai naisen keskeinen rooli niissä joko läsnäolevana keskustelijana tai keskustelunaiheena. Pohdittavaksi tulevat ihmissuhteiden kiemurat, hyveet ja paheet, avioliitto, uskonto ja miehen ja naisen erot.
Ollakseen 1700-luvulla kirjoitettua (joskin vasta viime vuonna suomennettua) teoksen teksti ei ole vaikeaa tai järin haastavaa. Toisaalta se on myös jotenkin latteaa, eikä herätä juuri mitään ajatuksia suurempaa työstöä ajatellen. Varmaan on jälleen kerran todettava, etten lukenut kirjaa sopivalla hetkellä, sillä mikään Diderotin ajatuskulku ei saanut minua kiinnostumaan omien aivojeni rasittamisesta. Puuh.
Kuittaanpa kuitenkin lopultakin Helmet-haasteen hankalan kohdan 21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja, ja etenen Läpi historian -haasteessa baronetiksi, sillä tämä sopii kohtaan valistus ja esiromantiikka.
Denis Diderot: Tämä ei ole tarina
Suomentaja: Jan Blomstedt
Ulkoasu: Make Copies
ntamo 2015
141 s.
Ceci n'est pas un conte (1773)
Kirjastosta.
Turun Sanomien Päivi Brink on saanut tästä paljon enemmän irti.
_____________
Nadja Sumasen Rambo on Otavan nuortenromaanikilpailun sekä Finlandia Juniorin voittaja vuodelta 2015. Päähenkilö on kasiluokan päättävä Rambo, jolla on kotioloissa toivomisen varaa ja oman pään sisällä järjesteltävää. Kesä tuo mukanaan yllätyksiä, sillä Rambo pääsee sotkuisesta elämästään hengähdystauolle masentuneen äitinsä miesystävän vanhempien mökille. Yhtäkkiä on arki, jota eletään: lämmitetään saunaa, paistetaan lettuja, liikutaan luonnossa, ollaan toisten kanssa tekemisissä. Rambo löytää myös liikunnan ilon ja alkaa juosta. Äidinkin elämä saadaan paremmalle tolalle.
Rambo on saanut paljon hyviä arviointeja, ja kyllä se ihan oivallinen nuortenkirja onkin. Jossain määrin kuitenkin hieman rasittavalla tavalla osoitteleva, vaikka kertojanäkökulma on raikas. Kirjan välittämä kesäfiilis on mainio, ja toisaalta siinä on painavaakin asiaa erilaisuuden kohtaamisesta ja nuoren elämän painolastista. Siltikään en syttynyt, aivan kevyesti vain lämpesin.
Rambon innokkaan juoksuharrastuksen ansiosta saan ruksattua tällä Helmet-haasteesta kohdan 28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja.
Nadja Sumanen: Rambo
Ulkoasu: ?
Otava 2015
238 s.
Lainakirja.
Toisaalla esimerkiksi: Luettua elämää, Kujerruksia ja Kasoittain kauniita sanoja
_____________
Ari Mennanderin Teemu päätyi luettavakseni Tätä kirjaa tuskin muuten lukisin -lukupiirin vuoksi, ja se täyttää lukupiirimme idean täydellisesti. Vaikka muistan elävästi sen valtavan lakanan, jolla kirjaa mainostettiin Helsingin kirjamessuilla 2014, en olisi ikimaailmassa lukenut tätä ilman lukupiiriä.
Teemu kattaa Teemu Selänteen koko kunniakkaan urheilu-uran paljastaen myös siviilielämän tapahtumia etenkin Selänteen nuoruudesta. Kirja on täynnä rasittavaa nippeli- ja tilastotietoa, se listaa nimiä, kisoja, pelejä, turnauksia ja pisteitä, ja teksti etenee kuin höyryjuna, joka tosin aika ajoin palaa aina samalle asemalle. Kuvitus on runsas ja kieli selkeää ja yksinkertaista. Kaikki englanninkieliset, vierasperäiset ja sivistyssanat on "suomennettu" niiden perään, ja lopetin "muistelee nauraen" -termin laskemisen jo parinkymmenen sivun jälkeen yrittäen loppuajan olla huomioimatta sen rasittavuutta.
En ole lukenut urheilijoiden elämäkertoja aiemmin, joten ehkä tehdyillä valinnoilla on syynsä, mutta kyllä Teemusta jää jotenkin paha maku suuhun. Kirja on puhdas fanituote, kritiikki jää hyvin vähiin, ja kuva Selänteestä on niin siloinen, että ällöttää. Objektiivisuudesta ei ole tietoakaan. Vasta ihan lopussa Selänteen läheisten kommenteissa näkyy hieman synkempiäkin sävyjä, mutta koska ne on liitetty mukaan kuin ohimenevinä heittoina, on mahdotonta pitää Teemua missään määrin sellaisena kirjana, jollaiseksi nykyaikainen elämäkerta pitäisi voida laskea. Fanikirja, siinä se.
Lisäksi kirja on aivan törkeän epäkäytännöllisen kokoinen ja painoinen ja kolmelle palstalle aseteltu teksti vilisee silmissä.
Vaikka tämän elämäkertamaisuus lähinnä tuhahduttaa, napataan nyt kuitenkin Helmet-haasteesta kohta 26. Elämäkerta tai muistelmateos.
Ari Mennander: Teemu
Ulkoasu: Pasi Mennander
Otava 2014
320 s.
Kirjastosta.
Toisaalla: Kirjavuori
_____________
Neljäs kirjoista on niistä paras, Eeva Tenhusen Olavinlinnaan sijoittuva dekkari Mustat kalat. Humanistiopiskelijoiden kesä Olavinlinnan oppaina saa karmaisevan käänteen, kun linnassa tapahtuu murha – intohimosta tietenkin. Kirjan tunnelma on ihastuttavan kepeä ja leikittelevä, sen henkilöt mainioita ja juoni oivallisen viihdyttävä. Toki aika on ajanut kirjasta melkoista vauhtia ohi, mutta puolen vuosisadan takainen ajankuva on siitä huolimatta jotenkin suloista. Poliisitutkimusten amatöörimäisyydestä ei kannata alkaa liikoja valittamaan, kuten ei siitäkään, että arvasin kyllä murhaajan hyvin varhaisessa vaiheessa.
Suosittelen kevyen luettavan tarpeeseen, linnojen ystäville ja jotain viatonta etsiville. Tai kaltaisilleni entisille (tai nykyisille) museo-oppaille nostalgiankaipuuseen. Moni asia on museossa edelleen ennallaan...
Eeva Tenhunen: Mustat kalat
Ulkoasu: Urpo Huhtanen
WSOY 1964
242 s.
Kirjastosta.
