Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo

Tohtori David Livingstone lienee yksi maailmanhistorian kuuluisimmista tutkimusmatkailijoista, ainakin näin länsimaalaisen historiankirjoituksen näkökulmasta. Hän syntyi Skotlannissa vuonna 1813 ja kuoli Sambiassa vuonna 1873. Livingstonen viimeisen tutkimusmatkan tarkoituksena oli löytää Niilin lähteille, mutta se päättyi hänen kuolemaansa.

Mutta ei tässä pitänyt Livingstonesta puhua, oikeastaan hän on tällä kertaa sivuseikka.

Zimbabwelaisen Petina Gappahin romaani Pimeydestä loistaa valo on ihastuttavan eloisa, herkullinen ja raadollinen kuvaus ajasta ja tapahtumista David Livingstonen kuoleman jälkeen. Livingstonen uskolliset palvelijat ja matkakumppanit päätyivät neuvottelujen jälkeen hautaamaan hänen sydämensä ja sisäelimensä kuolinpaikalle mutta kuljettamaan luut rannikolle ja siitä eteenpäin Isoon-Britanniaan saakka. Romaani kertoo pitkästä matkasta, jonka seurue teki Livingstonen maallisten jäänteiden kanssa.

Tarinan näkökulma on kaksijakoinen. Ääneen pääsevät Livingstonen rempseä kokki Halima ja hänen jälkeensä pappeudesta haaveileva käännynnäinen, orjuudesta kristittyyn lähetyskouluun pelastettu Jacob Wainwright. Henkilöhahmot eivät voisi olla erilaisempia. Siinä missä Halima on käytännöllinen, suurpiirteinen ja hätkähtämätön, Jacob pyrkii kaikessa ilmaisussaan huolehtimaan säädyllisyydestä, kristillisyydestä ja jälkeensä jättämistä merkityksistä. Halima kertoo tapahtumista niin kuin ne kokee, Jacob kirjaa niitä päiväkirjaansa tarkkaan sanojaan punniten, toiveenaan, että teksti julkaistaisiin joskus.

Gappahin romaani on yhtäältä kiehtova ja hyvin rakennettu historiallinen romaani, toisaalta kiinnostava kannanotto historiankirjoituksen muodostumiseen. Etenkin Jacobin suureelliset suunnitelmat ja jatkuva itsensä tarkkailu ja toiminnan tiedostaminen kuvaavat historiankirjoituksen monitulkintaisuutta ja ristiriitaisuutta. Monet lähteet, joihin historiallinen tietomme ja ymmärryksemme perustuu, ovat hyvin itsetietoisia ja tarkoituksellisesti koostettuja, eivät mitään viattomia ja satunnaisia tietyistä historiallisista hetkistä säilyneitä "aarteita".

Pimeydestä loistaa valo saa lukijansa tuntemaan viidakon uhan, matkan raskauden ja seurueen turhautumisen. Sen mukana uppoaa vieraaseen maailmaan, jossa on kuitenkin paljon tuttua yleisinhimillistä: väsymystä, riitoja, ristiriitaisia pyrkimyksiä, pettymyksiä. Kaiken yllä on yhteinen päämäärä, tavoite jonka toteutuminen on kiinni monesta selkänahasta ja hiertyneestä jalkapohjasta.


Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo
Suomentaja: Aleksi Milonoff
Tammi 2019
377 s.
Out of Darkness, Shining Light (2019)

Kirjastosta.


Toisaalla: Lumiomena, Kirjaluotsi, Oksan hyllyltä, Donna mobilen kirjat, Kirjojen kuisketta

Haasteet: Helmet-haasteen kohta 15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö.

Afrikan tähti: Palava perhonen

Yvonne Vera: Palava perhonen
Suomentaja: Terhi Kuusisto
Kansi: Eliza Karmasalo
Kääntöpiiri 2001
176 s.
Butterfly Burning (1998)

Kirjastosta.


Phephelaphi on nuori zimbabwelainen tyttö, joka äitinsä väkivaltaisen kuoleman jälkeen rakastuu itseään selvästi vanhempaan mieheen, Fumbathaan, jolla taas on oma taakkansa kannettavanaan. Elämä slummissa ei ole ruusuista, mutta Phephelaphilla on voimakas usko tulevaisuuteen. Hän haaveilee sairaanhoitajan ammatista, itsenäisyydestä ja itse tekemistään valinnoista. Valitettavasti valinnat ovat lopulta jotain ihan muuta kuin Phephelaphi luuli. Ihonväri merkitsee. Sukupuoli merkitsee. Hierarkiat eivät murru haaveilla.

Merenhuiskeen Afrikan tähti -haaste vie minua koko ajan syvemmälle Afrikkaan. Nyt pääsin kurkistamaan Zimbabwen raskaaseen elämään 1940-luvulla. Tässä kirjassa ajalla sinänsä ei kuitenkaan ole väliä, ja vaikka ankean ympäristön painostava tunnelma on keskeinen osa tarinaa, Palava perhonen kertoo lopulta ihan muista asioista.

Tämä kirja ei ole paksu, mutta se vaatii lukijaa keskittymään. Yvonne Vera kirjoittaa kuin vimmattu, jokainen lause tuntuu mietityltä ja hiotulta. Liiankin hiotulta minun makuuni, sillä koko tarina on kuin runoutta, ja vieläpä symbolistista runoutta. Joten olin ongelmissa.

Phephelaphin elämä on raskasta, mutta se ei lannista lukijaa. Tytön vilpitön luotto tulevaisuuteen on se sävy, joka valaisee muuten synkän tarinan. Ja vaikka hän joutuu tekemään todella raskaita päätöksiä ja asioita, jotka kuvataan kylmäävän hyvin, usko siihen, että asiat voivat muuttua parempaan, säilyy lähes loppuun saakka.

Niin, paljon saattoi mennä ohi, sillä minä en jaksa lukea kirjoja niin, että joutuisin punnitsemaan joka ikisen lauseen merkityksen erikseen ja yhdessä. Se ärsytti, sillä minusta tuntui, että kirjailija vaatii lukijalta liikaa. Palava perhonen on lisäksi luokiteltu kirjastossa nuortenkirjallisuudeksi, mitä hieman ihmettelen. Kirja on oikeasti todella vaikea ja haastava, eivätkä sen käsittelemät aiheet saa juuri lainkaan pehmennystä, eivät oikeastaan ollenkaan.

Vaikkei lukukokemus ollut miellyttävä, jäin jälleen miettimään kirjan käsittelemiä aiheita. Siinä se ainakin onnistuu: muistuttaa, millaisiin tekoihin köyhyys ja syrjintä ajavat, ajasta ja paikasta riippumatta.

***

Afrikan tähti ja Maailmanvalloitus: Zimbabwe