Lintujen siivillä

Lukumaratonillani luin kaksi kirjaa, joiden kauniit, lintuaiheiset kannet kutsuivat yhdistämään tarinat toisiinsa. Eroa teoksilla on kuin yöllä ja päivällä, molemmista pidin, kummallakin on suuret ansionsa. Yhteisenä nimittäjänä kansien tematiikan ohella on niiden muoto: pienoisromaani.

J. S. Meresmaan pienoisromaani Naakkamestari voitti Robustoksen pienoisromaanikilpailun vuonna 2016. Se on veikeänhaikea, kiehtovan koukuttava steampunk-tarina. Enni asuu palkollisena valumestari Lundanin perheessä ja työskentelee perheen verstaassa. Eletään vuotta 1900 Tampereella. Lundanin perhe ei ole erityisen ihastunut raajarikkoon huutolaiseensa, mutta työtä tämä kyllä tekee ja on siksi perheelle korvaamaton työvoima. Enni itse ikävöi vanhempiaan, joista ei muista oikein mitään. Eräänä aamuna Enni löytää ulkohuussin vierustalta loukkaantuneen naakan, jonka hän ottaa salaa hoidokikseen. Hyvästä hoidosta huolimatta naakka kuitenkin kuolee – ja katoaa.

Kun tulipalo syttyy Lundanin talossa, Enni pakenee. Hän kohtaa pakomatkallaan Jylyksi esittäytyvän nuorukaisen, jonka mukana hän päätyy salaperäiseen tehtaaseen. Siellä sekä Tampereen taivaalle kerääntyneet naakat että yhteiskunnan hyljeksimät ursiinit, luonnonuskoinen vähemmistökansa, alkavat saada selityksiä. Ennin oma rooli muodostuu ursiinien kannalta hyvin merkittäväksi, ja hän joutuu isojen valintojen eteen.

Naakkamestari on hieno pienoisromaani, jonka tarina on ehyt ja draaman kaari jäntevä. Miljöö, ajankuva ja henkilöt muodostuvat nopein, selkein vedoin, eikä asioita selitetä puhki. Tarinan seassa on ripoteltuna Aamulehden (kuvitteellisia) uutisia kirjan tapahtumavuodelta. Ne rakentavat kokonaisuudesta kiehtovan ja uskottavan vaihtoehtohistoriallisen näkymän.

Max Porterin Surulla on sulkapeite on puolestaan vuoden 2018 tuoretta käännöskirjallisuussatoa, ja melkoinen helmi onkin kyseessä. Pienoisromaanin teema on painava: kuolema ja sen aiheuttama suru. Lontoolaisperheen äiti kuolee yllättäen, ja isän ja poikien on otettava vastaan se, mitä tulossa on. Suru saapuu taloon Variksen muodossa ja aikoo viipyä niin kauan kunnes on tarpeeton. Kertojia on kolme: Varis, isä ja pojat yhdessä.


Varis

Muissa versioissa olen lääkäri tai haamu. Oivallisia keksintöjä: lääkärit, aaveet ja varikset. Osaamme sellaista mitä muut eivät, kuten syödä surua, niistää salaisuudet sammuksiin ja käydä teatraalista kamppailua kielen ja Jumalan kanssa. Minä olin ystävä, veruke, deus ex machina, vitsi, oire, mielikuvitusolento, aave, kainalosauva, lelu, kummitus, kepponen, psykoanalyytikko ja lapsenvahti.

Olinhan "keskeinen lintu... kaikessa äärimmäisessä". Olen sapluuna. Tiedän sen, ja niin tietää hänkin. Myytti, johon voi sujauttaa mitä vain. Ja johon voi sujahtaa. (s. 22)


Irmeli Ruuskan erinomainen suomennos on mannaa lukijan mielelle. Tarina keikuttelee itseään, kerronnan tasot limittyvät, kieli vie mukanaan. Porter ei päästä lukijaa aivan helpolla, sillä kirja vaatii keskittymistä ja tulkintaa.

Vaikka aihe on raskas, Surulla on sulkapeite ilahduttaa ja pitää otteessaan. Se ei paina raskaana, vaan pikemminkin nousee omiin korkeuksiinsa, leikittelee ja rakentaa yhä uusia tasoja surun tematiikalle. Kirjassa on niin konkreettisia surun käsittelyn hetkiä (itkua, ikävää, kuolemasta puhumista, tuhkien ripottelu) kuin abstraktimpaa pohdintaa siitä, mistä elementeistä ja tekijöistä suru muodostuu ja kuinka sen kanssa voi elää – jos voi.

Näiden lintujen siivillä olin mielelläni, pääsisinpä sinne takaisin.


J. S. Meresmaa: Naakkamestari
Ulkoasu: Mika Vaaranmaa
Robustos 2016
163 s.

Kirjastosta.


Max Porter: Surulla on sulkapeite
Suomentaja: Irmeli Ruuska
Kansi: Khius/Shutterstock
Gummerus 2018
119 s.
Grief Is the Thing with Feathers (2015)

Kirjastosta.

______

Naakkamestari toisaalla: Oksan hyllyltä, Todella vaiheessa, Evarian kirjahylly, Ofelia Outolintu 

Surulla on sulkapeite toisaalla: Nannan kirjakimara, Kosminen K, Helmi Kekkonen


Haasteet: Kuittaan Porterin kirjalla Seinäjoen kirjastohaasteen kohdan 54. Käännöskirja.

J. S. Meresmaa: Keskilinnan ritarit -trilogia

Konno Nasovalainen toimii ritari Jehrem Kovdasin aseenkantajana. Tai ainakin niin on tarkoitus tapahtua, sillä koulutusjakso on lopuillaan ja kunniakkaat työtehtävät odottavat nurkan takana. Yllättäen ja selityksiä antamatta Jehrem kuitenkin irtisanoo Konnon tehtävästään, ja tämän on palattava häpäistynä kotikaupunkiinsa perheensä helmoihin. Pian Jehrem kuitenkin kaipaa Konnon apua – itse häväistynä ja murhasta syytettynä.

Keskilinnan saleissa kuohuu, sillä ne ovat täynnä juonitteluja, valtapeliä ja takinkääntöjä. Ritari Jehrem haluaa saada takaisin menetetyn kunniansa, mutta kertaalleen petetyksi itsensä tunteneen Konnon voittaminen jälleen puolelleen vie aikaa. On saatava selville, mitä Konnon edeltäjälle, Jehremin aiemmalle aseenkantajalle Meriolle on tapahtunut.

Kehen voi luottaa? Kuka on vihollinen? Kuka pitää lankoja käsissään ja kuka vain luulee tekevänsä niin?

J. S. Meresmaan Keskilinnan ritarit -sarja muodostuu kolmesta pienoisromaanista Aseenkantajan kunnia, Ritarin ansio ja Kuninkaan tahto. Koko trilogian yhteismitta jää alle kolmensadan sivun, mikä on fantasiagenressä varsin kunnioitettava saavutus. Meresmaa ei jaarittele, vaan tämä tarina kerrotaan napakasti ja rivakasti. Tilaa ei yksinkertaisesti ole enemmälle, eikä tarvitsekaan. Tarina toimii juuri näin.

Kirjat kuljettavat tarinaa vuorotellen Konnon ja Jehremin näkökulmista. Konno on nuori ja kiihkeätunteinen, paikoin mustavalkoinenkin. Jehremillä on enemmän elämänkokemusta ja sävyjä maailmankatsomuksessaan, mutta samalla hän on ritarikoulutuksen ja -statuksen tuoman roolin päästä varpaisiin sisäistänyt mies.

Trilogia käsittelee kunniaa ja petosta, lojaaliutta ja juonittelua. Samalla se on rakkauskertomus ja tarjoaa myös erotiikkaa, paikoin aika ronskiakin. Hyhmäisen majatalon jouhipatjat, tallin pielukset ja luonnon helma osoittavat monipuolisuutensa rivakoiden seksikohtausten miljöönä.

Keskilinnan ritarit tarjoaa linna- ja ritarihenkistä seikkailua, muttei uuvuta lukijaansa yksityiskohtiin. Tunnelma on tärkeämpi, ja se muodostuu ennen kaikkea vahvojen päähenkilöidensä voimin. Sivuhenkilöitä on runsaasti, ja he ovat enemmänkin karikatyyrejä: salamurhaajia, hännystelijöitä, perheenjäseniä, kaksikasvoisia vallanjanoajia, kätyreitä, ohikulkijoita.

Lyhyt mitta aiheuttaa väistämättä sen, ettei kaikkeen ehditä paneutua ja aukkoja jää. Ne voi lukija täyttää omin päin, jos haluaa. Toisaalta onko kaikelle pakko edes saada selitystä? Tuskin. Vähemmänkin suo riittävän. Kokonaisuutena trilogia on raikas tuttavuus ja viihdyttävä tarina, joka kantaa jännitteensä loppuun saakka.


J. S. Meresmaa: Aseenkantajan kunnia (Keskilinnan ritarit I)
Osuuskumma 2013
83 s., e-kirja

Arvostelukappale.

Ritarin ansio (Keskilinnan ritarit II)
Osuuskumma 2014
93 s., e-kirja

Arvostelukappale.

Kuninkaan tahto (Keskilinnan ritarit III)
Osuuskumma 2015
82 s., e-kirja

Oma ostos.

_______

Kirjan vuoden lukuhaasteesta kohta 26. Kirjatrilogia.