Näytetään tekstit, joissa on tunniste John Updike. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste John Updike. Näytä kaikki tekstit

27. syyskuuta 2012

Juokse, jänis


John Updike: Juokse, jänis
Suomentaja: Oiva Oksanen
Otava 1992
326 s.
Rabbit, Run (1960)

Kirjastosta.


Se mikä oli pidättänyt häntä koko päivän oli tunne siitä, että jossakin oli hänelle olemassa jotakin parempaa kuin lasten itkun kuunteleminen ja ihmisten petkuttaminen käytettyjen autojen kaupoissa, ja juuri tämän tunteen hän yrittää tappaa, juuri tässä bussissa, ja hän puristaa kromiputkea ja kumartuu pitkälle kahden naisen yli jotka istuvat valkoisissa laskostetuissa puseroissa ja syli täynnä paketteja ja sulkee silmänsä ja yrittää tappaa sen. (s. 287)

Harry "Rabbit" Angstrom on 26-vuotias ja totaalisen kyllästynyt elämäänsä Pennsylvanian viidenneksi suurimmassa kaupungissa Brewerissa. Hän on entinen koripallotähti, koko kaupungin lemmikki, joka on päätynyt urheilu-uransa jälkeen pääasialliseksi tyhjäntoimittajaksi. Rabbitilla on raskaana oleva vaimo, Janice, sekä parivuotias poika Nelson, eikä niin yhtään mitään järkevää tekemistä.

Eräänä päivänä puhtaasta päähänpistosta Rabbit lähtee ajelemaan pois kotoaan Brewerin esikaupungista ja päätyy illastamaan entisen valmentajansa ja tämän naisseuralaisten kanssa. Toinen naisista, Ruth, alkaa viehättää Rabbitia, ja hän päätyykin naisen kämpille pidemmäksi aikaa. Velvollisuudet saavat jäädä siihen saakka, kunnes Rabbit saa kuulla Janicen olevan synnytyslaitoksella. Silloin onkin jo aika vaihtaa taas maisemaa, sillä Ruth ei sittenkään toimi kuin marionetti. Kotiinpaluu ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan, sillä maailma ei – yllättävää kyllä – jätä pyörähdyksiään väliin vain Rabbitin vuoksi.

Juokse, jänis kertoo takakannen mukaan sosiaalisesta pahoinvointikohtauksesta ja pakenemisesta. Voin yhtyä siihen. Rabbit Angstrom ei todellakaan ole mikään miellyttävin mahdollinen päähenkilö tarinaan, mutta mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä hän kyllä on. Mies, joka ei halua ottaa vastuuta asioista, jotka on jo saanut aikaan, mies, joka kuvittelee suhteellisen naivisti kaikkien tanssivan hänen pillinsä mukaan, mies, joka ei näe sitä kuuluisaa tukkiakaan omassa silmässään. Ärsyynnyin. Ja tajusin, kuinka aito henkilö Rabbit lopulta on. Kuinka paljon inhoaisinkaan häntä oikeassa elämässä!

Tartuin tähän kirjaan puhtaasti uteliaisuudesta, sillä Rabbitin tarinan pari jatko-osaa ovat saaneet Pulitzer-palkinnot, ja sarjaa tituleerataan kokonaisuudessaan yhdysvaltalaiseksi klassikoksi. Mitään aivan kuolematonta en tätä tarinaa lukiessani havainnut, mutta loppujen lopuksi pidin siitä aika paljonkin.

Updike tutustuttaa lukijan muihinkin kuin Rabbitiin ja päästää hänet muidenkin henkilöiden ajatuksiin. Rabbitin rakastajatar, osa-aikainen prostituoitu Ruth, jäi mieleeni voimakastahtoisena ja hivenen kyynisenä naishahmona. Jos ei Rabbit halua sittenkään asettua perijenkkiläiseen esikaupunkilais-perheenisän rooliin, ei Ruthkaan ole aivan tavanomainen 1960-luvun alun nainen.

Toisaalla Rabbitin vaimo Janice saa aikaan hyvin melankolisia mielikuvia. Raskaana ollessaan ja pienen pojan äitinä hän vaipuu yhä syvemmälle viinapullon kiroihin. Huonolla itsetunnolla varustettu häntäheikin vastentahtoinen vaimo ei varmastikaan ole se rooli, johon kukaan haluaa. Kaikilla, myöskään Janicella, ei kuitenkaan ole vaihtoehtoja. Aina ei elämässä voi valita niitä kortteja, jotka käteensä saa.

Juokse, jänis on surumielinen kirja esikaupunkielämästä ja vastuunpakoilusta. Se nostattaa palan kurkkuun, mutta toisaalta myös paikoin hymähdyttää. Updiken kieli on taipuisaa, ajoittain jopa tajunnanvirtamaista, muttei hankalaa. Tarinan jännite alkaa kasvaa vasta loppupuolella, ja minulta taisi ainakin päästä lipsahtamaan olennaisiakin juttuja ohi suun, ennen kuin pääsin todella tarinan imuun mukaan.

Suljettuani kirjan kannet jäin miettimään, kuinka Rabbitille, Janicelle, Ruthille ja muille Brewerin asukkaille käy. Onneksi siihen saa suoran vastauksen, sillä sarja jatkuu avausosan jälkeen vielä useamman kirjan voimin. Ehkä Rabbitkin vielä kasvaa aikuiseksi ja lopettaa karkuunjuoksemisen? Ehkä pahoistakin kolhuista voi selvitä? Toivon niin.

So American: Post-World War II Classics