Ursula Poznanski: Vii5i
Suomentaja: Anne Mäkelä
Atena 2013
426 s.
FÜNF (2012)
Kirjastosta.
Pellolta Salzburgin ulkopuolelta löytyy eräänä sumuisena aamuna naisen ruumis. Nainen on murhattu työntämällä hänet alas kalliolta. Jalkapohjiin hänelle on tatuoitu koordinaatit. Niitä seuraamalla alkaa pirullisen juonikas geokätköilyn ideaa noudattava arvoitusleikki, jossa tavanomaisten kätköjen sijaan löytyy ruumiinosia.
Juttua selvittää etsivä Beatrice Kaspary kollegoidensa kanna. Bea on vastikään omistushaluisesta miehestään eronnut kahden lapsen äiti, jolla on ilman poliisin työtäänkin traumoja jo aivan riittämiin. Nuoruuden kokemukset ja parhaan ystävän raskas menetys kalvavat Beaa, minkä lisäksi hän kokee syyllisyyttä ja riittämättömyyttä sekä äitinä että etsivänä. Geokätkötapauksen selvittelyn edetessä alkaa näyttää ahdistavan paljon siltä, että juttu liittyy jollain tapaa Beaan henkilökohtaisesti. Jännitystä ja toimintaa on luvassa tarinan viimeisiin käänteisiin saakka.
Huomasin tuossa kesän kuluessa muutamien kollegoiden lukeneen ja bloganneen tästä itävaltalaisdekkarista. Luen nykyisin verrattain vähän dekkareita tai muutakaan jännitystä, mutta tätä päätin pitää silmällä kirjastossa kaiken varalta. Nyt se sattuikin olemaan sopivasti saatavilla, ja yhtä lailla sopivasti tuli flunssa ja toimeton viikonloppu.
Oikein vetävän stoorin sainkin lukea. Geokätköilystä ammentava juonikuvio on hykerryttävä, vaikka murhaajan vihjeet seuraaville koordinaateille tuntuivatkin paikoin hieman teennäisiltä. Monia kiinnostavia ja traagisia kohtaloita ehditään tavata, ja käänteet ovat sopivan vauhdikkaita. Viihdettä oli siis luvassa ihan olan takaa.
Hieman tympääntynyt olin kyllä päähenkilöön. Beatrice Kaspary on turhan tyypillinen dekkarietsivä. Syyllisyyttä, työnarkomaanin piirteitä, huono äiti -syndroomaa, hankala parisuhde, vaikea luottaa, v-mäinen esimies, epävarmuutta ja tietenkin, voi tietenkin lähdenpä tästä ihan vaan tsekkaamaan yhden jutun, mutta enpä juuri tällä kertaa kuittaa sitä työparilleni -"vahinko". Aaaaaargh! Onneksi viimeksi mainittu ei nyt ollut niin alleviivattu. Sen sijaan Bean perhetilannetta kyllä jauhettiin ja suorastaan hierottiin vasten lukijan kasvoja. Kiitos tästä, tuli selväksi jo.
No, olen kuitenkin ihan tyytyväinen lukemaani, ja näkyyhän se siinäkin, että ahmaisin yli nelisataasivuisen kirjan aivan hujauksessa. Toisaalta tulin taas siihen tulokseen, että parhaimmat dekkariaikani ovat väistämättä ohi. En vain jaksa väistämättä(kö?) tarinankuljetukseen vaadittavia kliseitä. Ainakaan kovin montaa kertaa vuodessa.
___
Haasteet: Teemamaana Saksa ja Maailmanvalloitus (Itävalta).
