Shimo Suntila: Sata kummaa kertomusta
Ulkoasu: Arren Zherbin
Kuoriaiskirjat 2013
E-kirja
Ilmainen e-kirja.
Tässä taannoin muutamassa blogissa tarjottiin mahdollisuutta ladata Shimo Suntilan raapalekokoelma Sata kummaa kertomusta maksutta Elisa Kirjasta. No, ilman muuta. Kiitos vain! Olen viimeisen puolen vuoden aikana hivuttautunut kohti e-kirjoja, ja tämä kyseinen kokoelma sopiikin e-kirjaksi kuin valettu.
Raapaleet ovat tismalleen sadan sanan mittaisia kertomuksia, omia kokonaisuuksiaan. Tässä kokoelmassa raapaleet ovat spefi- ja scifi-osastoa, eräänlaisia pieniä säröjä todellisuudessa. Muutama sijoittuu avaruuteen tai tulevaisuuteen, suurin osa kuitenkin ihan tälle tutulle Telluksellemme ehkäpä juuri tähän aikaankin.
Ei ole moitteen sijaa tällaisessa kirjallisessa muodossa. Raapaleet ovat sopivan pikkuruisia, ja samalla ne vaativat kirjoittajalta kykyä rajata ja hioa. Suntilan tekstien osalta en kokenut, että niitä olisi kuitenkaan liikaa hinkattu, sillä tarinat pysyvät ilmavina ja huolettomina (niin hyvin kuin se nyt tarkkaan rajatussa muodossa on mahdollista).
Toisaalta muoto on haaste. Tarinoita tekee mieli ahmia, kun ne kerran ovat niin näppärän pituisiakin, mutta liian monen lukeminen yhteen putkeen alkaa pikemminkin syödä niiden tehoa. Itse päädyin nautiskelemaan muutaman raapaleen lähinnä aina siirtymävaiheissa, ratikassa tai metrossa. Siksi koko kokoelman lukeminen veikin lopulta aika kauan.
Sata kummaa kertomusta ei ota itseään tai lajityyppiään liian vakavasti. Tarinoissa on humoristinen pohjavire, ja etenkin pikkutytöt Milla ja Meri edesottamuksineen saavat hymyn huulille. Näkisinkin, että Suntilan raapaleet ovat kuin piikkejä, joilla tökitään ihmistä katsomaan ympärilleen hieman tarkemmin ja miettimään, voisiko asiat nähdä myös toisin. Voisiko jossain arkisessa ollakin jotain erikoista, voisiko joku tavallinen kääntyä hetkessä päälaelleen aivan pienin muutoksin?
Pojat lukemaan! -ehdotus:
Tarinat sopivat erinomaisen hyvin myös opetuskäyttöön ja nappaankin tämän kirjan osaksi Pojat lukemaan! -haastetta. Itse käytin tarinaa Pienet kissat äidinkielen tukiharjoituksena siten, että tarinan aikamuotoa piti muutella ja etsiä siitä kaikki verbit taivutettavaksi. Tarinan pituus sopi hommaan erinomaisen hyvin ja oppilaat, jotka eivät yleensä jaksa tai pysty kovin pitkiä tekstejä lukemaan, saivat kerrankin luettua kokonaisen tarinan ja pääsivät vielä purkamaan sitä palasiin. Tarinan pienet kissat herättivät myös hieman hörähtelyä.
Vapaa-aikapuuhiin Sata kummaa kertomusta sopii ihan sellaisenaan heikommallekin lukijalle. Saattaisi se innostaa lukemaan muutakin scifiä tai uuskummaa, jos uteliaisuuden onnistuu jollakin raapaleella herättämään.
_____
Kirjasta muualla: Kirjasfääri, Todella vaiheessa, Kirjava kukko, Ja kaikkea muuta, Calendula, Kirjailijan kellarissa
Kirjailijan omat sivut täällä.
