 |
| Upea kansi: Timo Numminen |
Kenelle tämä on kirjoitettu, miettii blogissaan Mari A. Esimerkiksi minulle, vastaan. Viihdyin Yhden promillen juttujen parissa rankoista aiheista huolimatta nimittäin oikein hyvin. Teen ennen postauksen loppua myös yhden kirjaan liittyvän mehukkaan paljastuksen, josta joku on saattanut jo kuulla aiemminkin.
Tässä uskalletaan sanoa se, mistä muuten vaietaan, kirjoittaa Valkoinen Kirahvi, ja olen täsmälleen samaa mieltä. Yhden promillen jutuissa nimittäin mennään ovista sisään sinne, mitä ei muuten näytetä. Kirja sukeltaa yksityiseelle alueelle, koteihin, jotka sulkevat sisäänsä salaisuuksia. Niiden olohuoneissa makaa virtahepoja, kuten Tommy Hellsten kirjoittaa. Tai kuten novellissa nimeltä Ympäri, jossa todella vaietaan kaikesta, joka yleensä on sitä kaikkein merkittävintä:
- Verna! Imuroitko ja luuttuatko samalla pukuhuoneen? äiti kolistelee eteisessä minun huoneeni matto olkapäällään.
Katson häntä tarkemmin kuin pitkään aikaan. En ole koskaan ajatellut, että äidilläni olisi historia. Äidit ovat vain - äitejä. Huolenpitäjiä ja hössöttäjiä, eivät naisia, joilla on näin suuria suruja.
- Ihan kohta.
Haluaisin kysyä, mutta ei meidän perheessämme ole tapana kysyä niin suuria kysymyksiä. (s. 57)
Yhden promillen jutuissa maalaillaan Suomesta 19 kuvaa lukijan eteen. Jutuissa on kyse yhdestä tai useammasta promillesta tavalla tai toisella. Novelleista löytää varmasti oman suosikkinsa, tai jonkun, joka kolahtaa muuten kovaa, kuten Q+Black kirjoitaa. Minulle se taisi olla Kadunmiehen muotokuva. Juttu nimittäin kertoo juuri sen mitä otsikossaan lupaa: piirtää yhdet kasvot niille kadunmiehille, jotka vastaan tullessaan lemahtavat viinalle ja virtsalle. Tämä juttu tuli minua liki kuin puistonpenkille viereen istuva puliukko.
Yhden promillen jutut eivät ole oikeastaan niitä yhden promillen juttuja, kun on mukavaa ja maailma näyttää kauniilta. Sitä taisi odottaa VJ, kun hän kirjoittaa blogissaan, että sai kirjalta jotakin aivan muuta kuin odotti. Nämä jutut ovat paremminkin osa huonoa laskuhumalaa tai krapula-aamua, kun yhtään mikään ei ole enää oikein.
Meinasin antaa kirjalle kolme tähteä, sillä juttujen taso on vaihteleva, mutta lopulta päädyn neljään. Viimeinen tähti menee sille, että nämä kaikki on kirjoitettu.
Tähtiä: 4/5
Ai niin, lupasin paljastaa jotakin! Yhden promillen jutuissa oli tarina myös minusta, melkein kuin suoraan elämästäni. Kolmiosaisessa novellissa Kolme tarinaa unohdetusta tytöstä nimeltä Christiane F kerrotaan tytöstä, joka pelastuu samaistumalla kirjalliseen hahmoon, Christiane F:ään. Christiane F oli ihan oikeassakin elämässä narkomaani, josta kerrotaan kirjassa Huumeasema Zoo.
En ole itse samaistunut Christiane F:ään, mutta muistan siskoni kertoneen minulle hänestä järkyttäviä juttuja, kun olin alakouluikäinen. Sen sijaan Deborah Sprungenin Nancy-kirja on ollut minulle se oljenkorsi, jonka voin sanoa pitäneen minut kaukana huumeista. Epäilemättä myös Huumeasema Zoon tarinat ovat vahvistaneet asennetta, jossa valitsin elämän.
(EDIT: Luin juuri Mari A:n blogista, että tämä "paljastukseni" on oikeastaan koko sukupolveni (ja ilmeisesti vähän sitä nuorempien) tarina. Hyvä niin. Herätteleviä kirjoja tarvitaan.)
Siksi Yhden promillen jutuille neljäs tähti. Tämä kirja voi muuttaa suunnan.
Tintti onkin pohtinut kirjan rajattomia mahdollisuuksia koulun kirjallisuustunneilla. Toivottavasti nämä nerokkaaseen ulkoasuun pakatut jutut kuluvat myös aikuislukijoiden käsissä!
Mua lähinnä harmitti se, että Rannela, joka kirjoittaa niin hienoja nuortenkirjoja, ei ollut tehnyt tästäkin aiheesta kaunokirjallista teosta. Siitä olisi voinut tulla oman aikamme Huumeasema Zoo tai Nancy. Mutta Rannelalla varmaan oli syynsä, miksi kirjoittaa tällaiseen muotoon teoksen.
VastaaPoistaMitä mieltä muuten olet, istuvatko tarinat nuorten luettaviksi näin?
Hih, kirjoittelen blogikommentteja ennen kuutta aamulla. Unirytmi vähän sekaisin =)
VastaaPoistaOn totta, että kirjassa on herätteleviä juttuja ihan kaikille!
VastaaPoistaMinä en ollut koskaan kuullutkaan Christiane F:stä, mutta Spungenin Nancy oli minulle järisyttävä lukukokemus seiskaluokkalaisena. Yritän lukea sen jossakin vaiheessa uudestaan, sillä olisi kiinnostava nähdä kuinka se näin aikuisena vaikuttaa.
Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta! Olen Rannelalta lukenut aiemmin Taivaan tuuliin ja se oli ainakin ihan ok.
VastaaPoistaMari A., höh, ennen kuutta pitää nukkua! ;-D
VastaaPoistaMinusta nämä ehdottomasti soveltuvat luettaviksi näin. Miksi eivät soveltuisi?
Tintti, minäkin haluaisin lukea Nancyn uudestaan. Susa P:hän sen on hiljan lukenut - löytyy Järjellä ja tunteella -blogista - ja hän luki sen nyt aikuisena äidin tarinana. Erittäin kiinnostava tapaus!
Katri, koska tämä 19-pack ei ole kovin tuhti, suosittelen ehdottomasti ottamaan jossakin välissä luettavaksi. Näitä juttujahan voi lueskella pitkänkin aikavälin kuluessa yhden kerrallaan. Tämän kanssa elämä ei mene hukkaan. ;-)
Liitänpäs tämän lukulistalleni, esittelit kirjan kiinnostavasti. Kiitos:)
VastaaPoistasosiaalipornoa
VastaaPoistaSonja, mukava, että kiinnostuit!
VastaaPoistaAnonyymi, mielestäni tässä ei ole missään tapauksessa kyse sosiaalipornosta, sillä jutut eivät ole tositapauksia. Voisivat toki olla, mutta esimerkiksi iltapäivälehtien skandaalihakuisuudesta tässä ollaan kaukana. Vaikka Yhden promillen jutut paljastavatkin elämän kuoppaisempaa puolta, ne ovat hyvällä maulla kirjoitettu. Sosiaalipornosta ei ole kysymys.
Kiinnostavaa. Kirjastossa näyttää olevan luokiteltu nuorten osastolle. Näkyikö se kirjassa?
VastaaPoistaKyllähän tämä tietysti nuorten kirja on, mutta sopii kaikenikäisille. Kirjassa päähenkilöt ovat muistaakseni poikkeuksetta nuoria - ja se kai taitaa olla ainoa todellinen nuortenkirjan "kriteeri", joskin nuori tai lapsihan saattaa olla päähenkilö myös puhtaasti aikuisille suunnatuissa kirjoissakin. Terhi Rannela on tunnetusti nuortenkirjailija, mikä vaikuttaa myös luokitteluun tässä tapauksessa. Yleensä nuorille tehdyt tekstit päättyvät hyvin. Nämä aina (tai monestikaan?) ei.
VastaaPoistaLuokittelu on kuin veteen viivaa piirtäisi.
Onko sellainenkin kommentti ilo, joka ei liity bloggauksen aiheeseen? Ei tietenkään, ja olen pahoillani, mutta luin toisen blogin kommenttikentästä, että kässärisi on edistynyt. Onneksi olkoon! Olisi kiva kuulla viimeistelyn vaiheista, et ole tainnut niitä viimeisiä vielä kertoa? Millaisen saatekirjeen teit? Kuinka moneen taloon laitoit kässärisi, ja valitsitko suurimpia vai pienimpiä kustantajia? Sori jos olen liian utelias, ainahan tällaisen kommentin voi poistaa, jos...
VastaaPoistaTotta kai, Anonyymi! Jokainen asiallinen kommentti on ilo, riippumatta sen aiheesta. Loanheitto tai muu asiaton tietenkään ei...
VastaaPoistaMutta hyvä, että toit asian esille! Olen kirjoittamisen kanssa pitänyt aika matalaa profiilia täällä blogissa. Jossakin vaiheessa sylksyllä kirjoitinkin yhdenlaisen linjauspostauksen, että kirjoittamiskeskustelut käyn mieluusti niissä ryhmissä suljettujen ovien takana, joissa tiedän, että asiani ja ajatukseni ymmärretään. Mutta ilman muuta ajankohtaiskatsaus voisi olla nyt paikallaan. Pistän työn alle. Lämmin kiitos siis kommentistasi ja mielenkiinnosta! :-)
Kiitos vastauksesta! Olen seurannut blogiasi jo pidemmän aikaa, ja oma kirjoittamisesi kiinnostaa...
VastaaPoista