Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä

Surukauriin kansa elää kahdella saarella eristyksissä muusta maailmasta. He ovat luonnonläheistä väkeä, eivät kaipaa muualle, eivät itse asiassa muusta tiedäkään. Saarelta ei poistuta, eikä sinne koskaan tule kukaan ulkopuolelta. Surukauriin väki ei katsele mennyttä, he elävät tätä päivää ja heidän tietäjänsä Sumunsalpaaja katsoo joskus tulevaan.

Jokainen Surukauriin kansan jäsen saa tietää oman elämänsä surun määrän kuusivuotissyntymäpäivänään. Silloin ihminen viedään Surukauriiden niitylle, jossa kukin kohtaa surukauriin. Jotkut – suruttomat – näkevät siitä ehkä vain häntäkarvat, toiset saavat pidemmän ajan ja suuremman kantamuksen elämälleen.

Kun Uli-pojan vuoro tulee, tapahtuu jotain ihmeellistä. Surukauris on hänen seurassaan koko yön. Se on ennenkuulumatonta, se on poikkeuksellista, se on pelottavaa. Uli saa valtavan taakan – ja otsaansa painavan leiman.

Sidrineian valtakunnan hallitsija, Sarastuksen lasinkirkas Sadeia on kuullut tarinoita kultaisesta kauriista. Hän haluaa sellaisen. Sadeia elää yltäkylläisyydessä, mutta se ei ole tarpeeksi. Valtakunta tuottaa priimalaatuista lasia ja tekee kauppaa naapurivaltojen kanssa, palatsinsa prinsessa on täyttänyt niin arvotavaroilla kuin valtakunnan taitavimmilla lasinkäsittelijöillä, lasittarilla – omalla hovillaan. Sadeia varustaa aluksen ja lähtee alkoholiin menevän entisen meriseikkailijan Varhun opastamana etsimään tarunhohtoista kultakaurista.

Ja ei niin kaukana Sidrineiasta, mutta vaikeakulkuisen aavikon toisella puolen, väkivaltainen radhujen kansa punoo juoniaan...

Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä on aivan mahtava fantasiaseikkailu. Enoranta on luonut maailman, joka on riittävän erilainen ollakseen kiehtova, mutta tarpeeksi tavallinen, jotta liiat fantasian elementit eivät häiritse. Taikuutta ja magiaa on varsin vähän, jos ollenkaan. Pikemminkin ollaan ihmisten ja kansojen uskomusten, oletusten, pelkojen ja unelmien äärellä.

Kirja käsittelee kasvamista, paikoin raadollisestikin. Se ei tarjoile vain yhtä tapaa tehdä oikein, ja miten voisikaan: niin erilaisista lähtökohdista tarinan hahmot ponnistavat, ja niin erilaisia syitä heillä teoilleen on. Uli on vasta pikkupoika, mutta hänen kauttaan saadaan raikas, uusi vinkkeli maailmaan ja muutoksiin siinä. Ulin sisko Linania tekee myös suuria päätöksiä elämässään. Hänelle vieras ei ole uhka, vaan se tarjoaa uuden tavan elää.

Jopa prinsessa Sadeia, itsekäs, vallanhimoinen ja omahyväinen nuori nainen joutuu oppimaan uutta, mukautumaan ja muuttumaan. Hovin valtapelit kuvataan kiehtovasti, jokainen haluaa jotakin ja on valmis myös sen eteen toimimaan. Ja silti jostain muualta voi sittenkin löytyä parempaa, jotain omempaa.

Surunhauras, lasinterävä on moniulotteinen nuortenromaani. Sen kansien sisällä on suuria teemoja, joihin se ei kuitenkaan kompastu tai tukahdu, vaan ammentaa niistä seikkailua, jännitystä ja romantiikkaakin. Enoranta hyödyntää vastakohtia, jotka toisiinsa osuessaan saavat uusia sävyjä. Moniääninen kerronta vahvistaa tarinan kaarta, syventää ja kirkastaa sitä.

Olen aika lailla huumaantunut herkästä Surukauriin kansasta, joka on päättänyt unohtaa historiansa ja ulottautua vain tulevaa kohti. Ja samalla olen hämmentyneen kiinnostunut omahyväisistä sidrineialaisista, heidän erikoisesta matriarkaalisesta yhteiskunnastaan, tiukoista normeistaan ja ylväydestään.

Tämä tarina täytyy itse kokea.


Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä
Ulkoasu: Laura Lyytinen
WSOY 2015
473 s.
E-kirja.

Arvostelukappale.

______

Toisaalla: Dysphoria-blogi.