Jämät jäljellä

Tästä kesästä alkavat olla jäljellä enää viimeiset rippeet.

Töissä alkoi kolmas viikko, enkä ole enää aivan niin pihalla kuin aluksi. Työnkuva on kyllä selvillä, mutta uudessa talossa on paljon opeteltavaa. Oppilaat ovat monella tapaa hyvin erilaisia kuin edellisessä koulussa ja kuitenkin niin samanlaisia. Mikäpä teinin toisesta erottaisi, noin loppupeleissä. Ja kun nyt julkisen sektorin työstä puhutaan, niin tietenkin myös uusi työnantaja tuottaa uuden opettelun pakkoa. Kullakin kunnalla ja kaupungilla on omat kommervenkkinsä, mutta kaipa ne tässä vähitellen tulevat tutuiksi. Yksinäisempi olen kuin edellisessä työpaikassa, jossa sain kunnian työskennellä kenties maailman mahtavimman työparin kanssa. No, aina ei voi voittaa täysosumaa. Opinpahan olemaan omillanikin, kai.

Elokuun päiviin on kuulunut työn ohella hupia. Alkukuusta vietettiin ystäväni polttareita sirkus- ja skumppateemalla, ja viime viikonloppuna juhlittiin sitten häitä. Ja ihanat häät olivatkin, vieläkin hymyilyttää (ja vapisuttaa – ne jatkot, ne jatkot...). Häissä on taikaa, ainakin minulle. Ystäväpiirini on ollut ainakin tähän asti aika hitaasti avioituvaa, joten minkäänlaista yliannostusta häistä ei ole lähimaillakaan. Toki ymmärrän, että vaikkapa kuudennet häät kesässä eivät enää niin hetkauta, mutta minulla ei ole ollut sitä vaaraa. Häät ovat kivoja!

Mitä tulee kirjoihin, jonkin verran jumittaa. Pari kirjaa odottaa tekstiä ja kolme on luvussa. Etenkin Eleanor Cattonin Valontuojat on niin jyhkeää tavaraa, että hetki sen kanssa vielä sujahtanee. Sen lisäksi luen Jennifer Eganin Sydäntornia, Keltaisen kesän viimeistä rutistusta. Kännykässä taas on e-kirjana Ansu Kivekkään Perhosveitsi, jonka ostin Elisa kirjan Taiteiden yö -tarjouksesta. Tehokasta markkinointia ja halpa hinta. Sold. Olen niin helppo kohde... Mutta näistä ja niistä parista muusta lisää sitten aikanaan.

Elokuun sateet eivät juurikaan sureta. Toki toivon vielä useampaa viikkoa hyvää veneily- ja pyöräilysäätä, ehkä se on mahdollista. Syyskuu on suosikkini, ja on mukavaa kaivaa taas esiin kaulaliina ja syystakki. (Talvea en sinänsä odota yhtään, mutta kai sekin on sitten aikanaan kestettävä kuin nainen.) Olen myös aika innoissani, sillä ilmoittauduin Avoimeen yliopistoon opiskelemaan täydennystä ammattitaitooni. Kenties se johtaa vielä johonkin virallisempaankin, aika näyttää. Aloitetaan nyt tästä. Ja ehkä into vähitellen karisee ensimmäisen tentin kolkutellessa nurkan takana...

Kaiken kaikkiaan tulevat viikot ja kuukaudet vaikuttavat aika mainioilta. On uutta ja vanhaa, tuttua ja haastavaa, puuhaa illoiksi ja menoja viikonlopuiksi. Mikäs tässä on ollessa!