My home ghost

Olimme viime torstaina katsomassa Husky Rescueta, ja kyllä olikin aivan loistavaa! En ole aiemmin nähnyt kyseistä yhtyettä livenä, joten siinäkin mielessä kokemus oli hämmästyttävä, mutta lisäksi itse keikka oli todella hyvä. Tunnelma oli lähes harras, ihmiset tuijottivat hypnoottisina lavalle, ja Reeta-Leena lauloi kuin enkeli. Vaikken ollut kuullut uuden levyn biisejä aiemmin, tuntui kuin olisin ollut kotona.

Uusi levy on loistava.

Kotonani on uutta elektroniikkaa, sillä sain perjantaina television (pieni ja vanha, mutta toimii) ja dvd-soittimeni takaisin. Lauantaina kävimme ostamassa digiboksin, jonka V sitten tämän talouden osa-aikamiehenä* asensi. Ylen kanavat eivät näy, muuten olisi ihan hyvin asiat taas. Ei sillä, ihan hyvin pärjäsin ilmankin televisiota, mutta onpa nyt kuitenkin ilonani tuolla nurkassa. Vielä kun saisin dvd-soittimen kaukosäätimen Järvenpäästä, voisin alkaa taas katsoa Frendejä.

* Missään määrin en ole sitä mieltä, että elektroniikan asentamiseen tarvitaan kivekset, mutta kuten poikaystäväni asian ilmaisi: "Eikö ole parempi, että jokainen tekee sen osan, missä on hyvä." Niin se kai on.

Nyt tarvitsisin tosiaan putkimiehen taitoja, sillä keittiön viemäriputki on tukossa. Vesi ei kulje poispäin. Tiskiallas on tulvinut tänään jo kertaalleen pestessäni pyykkiä, enkä oikein tiedä, kuinka toimia. Olen istunut lattialla tuijottaen putkistoa, mutta sinänsä ikävää on se, ettei pelkästä tuijottamisesta ole juuri hyötyä. Kotitekoiseksi putkimieheksi en viitsisi ryhtyä, sillä vaikka on olemassa mahdollisuus, että saisin putket purettua ja löytäisin tukkeuman, takeita putkien takaisin asettelemisesta ei ole. Akateemisilla opinnoilla ei tee mitään siinä vaiheessa, kun kauhoo tiskialtaan reunan yli valuvaa pyykinpesukoneen poistovettä kaksin käsin ämpäriin. Säälittävää.

Ilmeisesti on liian paljon pyydetty, että kotonani ei olisi mitään vialla. Isännöitsijälle en halua soittaa, se on niin ihme äijä, ettei tosikaan. Putkimies on vaihtoehto, mutta en tiedä, paljonko he työstään veloittavat ja mitä täällä sitten alettaisiin puuhata. En jaksa tätä touhuamista, haluan, että asiat sujuvat ilman soitteluita ja jatkuvaa hääräämistä! Haluan vaan olla rauhassa. Vituttaa.

Pakko sitä on kai mennä jatkamaan tuon viemärin tutkimista. Suoraan sanoen keksisin melko monta muutakin tapaa viettää krapulatonta sunnuntai-iltapäivää. Nii.

Kunpa kuuluisin jollekin

Ottaa niin sanotusti kupoliin ja ihan kunnolla myös. Saatana.

On se nyt kumma, etteivät asiat voi sujua niin, että voisin myöntää olevani onnellinen. Mikä siinä on, että ongelmat kasaantuvat aina kerralla, ja vaikkeivät kasaantuisikaan, siitä huolimatta vituttaa.

Olen onneton.

En tiedä, miten tilanne etenee. Tuntuu, että itse olen täysin voimaton muuttamaan sitä mihinkään suuntaan, ainakaan parempaan.

Kun ei yksi vitun puhelukaan voi onnistua, vaikka kaikki tarkoitukseni ovat hyvät, enkä halua mitään mielipahaa tai riitaa tai yhtään mitään muuta kuin kuulla poikaystäväni äänen kerran kaksi päivässä, kiitos!

Vilu on olla viltin alla

Aika kuluu ihan kummallisen nopeasti. Ei sillä, että olisi kauheasti erityistä kerrottavaa, mutta olisihan se ihan hauskaa varmaankin useammin vaikka kirjoittaa jotain blögiä. Katsotaan, saanko itseäni niskasta kiinni!

Okei. Olen siis kotona nyt, ollut jo jokusen viikon. Oma koti kullan kallis jne. Tavallaan luulisi, että olisin rauhoittunut/helpottunut/onnellinen, ja tavallaan olenkin, mutta tavallaan sitten en. Uusia ongelmia on tullut edellisten paikalle. Koetan jotenkuten rämpiä eteenpäin, koska paikoilleenkaan ei voi jäädä, saati peruuttaa. Vielä en ainakaan anna periksi!

Muutaman viikon on jatkunut sellainen kummallinen "mitämäoikeastihaluanisonatehdä" -hommeli päässäni. Olen koettanut a) olla suhtautumatta siihen liian vakavasti ja b) tehdä sen pohjalta uusia suunnitelmia. Melko varmalta näyttää, ettei minusta ainakaan opettajaa tule. Oikeastaan on helpottavaa, kun saa jotakin päätöksiä aikaiseksi. Sovitaan sitten, että tämä kahden päätöksen vuosivauhti on mulle ihan sopiva... Niin, mitä sitten, jos ei opettaja? Museorotta, arkistohiiri, toimittajahamsteri... Vaihtoehtoja on, ja olen päättänyt, että jahka tämä ensimmäinen vuosi saadaan päätökseen, alan todella tehdä valintoja. (Tätä päätöstä ei lasketa siihen kahden päätöksen kiintiöön.)

--

Olen kuunnellut aika paljon 1N-nimistä pändiä, kuunnelkaa tekin: http://www.1nmusic.com. Tosi symppistä.

--

Enää päivää päälle viikko, ja vapaudun partion kahleista! Odotan sitä ihan oikeasti todella paljon, mikä ei sinänsä ole yllättävää, mutta onpa sitten kuitenkin. Joskus se oli niin mukavaa ja antoisaa. Eipä ole enää. Kaikki meni aika rumaksi, kun alkoi saada niskaansa niitä kummallisia valituksia ja ohareita. Huoh. Joo, tiedän, ettei elämä ole reilua jne., mutta pistää silti vihaksi. Minä kun en yleensä tahdo kellekään mitään pahaa! Joopa.

Vietän yksinäistä lauantai-iltaa kotona. Pari kirjaa on kesken, koskematon sudoku-lehti on yöpöydällä ja muistitikulla polttelee keskeneräinen luentopäiväkirja, joka olisi pitänyt palauttaa kaksi viikkoa sitten, mutta jolle kävin inisemässä lisäaikaa, jota myönnettiin. Harmi vain, että kun deadline lakkaa piinaamasta, työmotivaationi laskee jyrkästi. Pitää kohta kaataa lasillinen viiniä ja alkaa hommiin, ehkä sen voimalla almoravidit ja tuaregit alkavat taas kiinnostaa. (hah)


-- tänään kaikki muuttuu
toivon, parempaan --