Minimesenaatti tutustuu T2+R kollektiivin PLAY-teokseen.
Toisinaan on hyvä laajentaa seikkailuhorisonttia pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ja niinpä hyppäsimme minimesenaatin kera junaan ja suuntasimme kohti Tampereen Finlaysonin aluetta. Vooningissa pääsee tutustumaan vielä viikon ajan Joutokumpuun, jossa toisen roskat näyttäytyvät näyttelykävijälle aarteina. Yhdentoista taiteilijan luomat, kertakäyttökulttuurista ponnistavat installaatiot ja taideteokset ihastuttivat koko seuruettamme paikan päällä ja saivat aivot raksuttamaan kotimatkalla.
Pääosin kierrätysmateriaalista valmistetut teokset kutsuivat pariinsa kokeilemaan ja ihmettelemään. Satuimme paikalle hiljaisena hetkenä, joten saimme kuljeskella näyttelytilassa vapaasti ja tutustua teoksiin omaan tahtiimme. Myös minimesenaatti nautti vapaudestaan ja tutki teosten lisäksi innolla myös tilan arkkitehtuuria. Lapsen uteliaisuuden perässä tulikin loppupeleissä tutustuttua teoksiin monesta eri tasosta, mikä varmasti toi myös omaan näyttelykokemukseen lisää sisältöä. Esimerkiksi Anne Roinisen teoksessa Varjot vallitseva tunnelma tuntui itsestäni jopa hieman ahdistavalta, mutta pienihminen porhalsi tilassa iloista rataansa ja ihmetteli teosta antaumuksella.
Joutokumpu oli siis mitä oivallisin kohde vauhdikkaasti konttaavan, uteliaan taaperon kanssa. Kun kaikkiin teoksiin sai koskea, ei tarvinnut olla jatkuvasti sydän syrjällään siitä että pienet kätöset ovat kokeilemassa jotain turhan raisuin ottein. Toki joitakin haasteita tuli vastaan, minimesenaatti oli nimittäin esimerkiksi sitä mieltä, että aikuisnäkökulmasta varsin matalalle ripustetun kaihtimen alta oli mahtavaa ryömiä.
Annika Niskasen Jokakuinen piknikkimme -teoksen liepeillä oli mukavaa konttailla.
Kiinnostavimman teoksen tittelin minimesenaatilta sai tilassa viimeisenä oleva T2+R kollektiivin PLAY-teos. Itse lattialla olleet lelut jaksoivat kiinnostaa hetken, mutta paras osio oli tietenkin midipiano, jonka säätimillä sai luotua jos jonkinlaisia valoilmiöitä teokseen. Ilmeisesti teos on ollut laajalti pienempien näyttelyvieraiden suosiossa, enkä ihmettele. Itse vaikutuin eniten Eero Erkamon Merellä ilman aurinkoa -teoksesta, jossa soutulaitetta soutamalla saa eteensä ilmestymään ihmeellisen, suhisevan meren. Minimesenaatin mielestä pimeässä tilassa ollut teos taisi tosin olla hieman pelottava.
Jos PLAYn kimpussa kulutettua aikaa ei lasketa, taisimme nautiskella pisimpään Annika Niskasen Jokakuinen piknikkimme -instaallation kuukuppipuun varjossa. Teos ilahdutti minua hirvittävästi, se oli visuaalisesti näyttävä ja kommentoi tärkeää aihetta. Lisäksi tila olisi ollut oivallinen eväiden syöntiin ja näyttelyyn tosiaan saisi tuoda omat syömiset mukanaan. Me tyydyimme tällä kertaa kuitenkin vain kahviin.
Retki Tampereelle oli siis kokonaisuudessaan todella onnistunut. Taidekokemuksen kruunasi pyörähdys Pikku Kakkosen leikkipuistossa ja mukaan hankitut Pyynikin munkkikahvilan munkit. Lämpimät kiitokset Mysteeri Co.:lle lapsiperheystävällisen ja riemukkaan näyttelykokonaisuuden luomisesta!
Joutokumpuun ehtii vielä retkelle tällä viikolla. Viimeinen aukiolopäivä on lauantai 3.11. ja tarkemmat tiedot löytyvät täältä.
