Maija Vilkkumaan esikoisteos Nainen katolla (Kaiku Books, 2013) herätti luonnollisesti kiinnostusta niin mediassa kuin laulajattaren faneissakin. Itse pidän Vilkkumaan kappaleista, mutta romaaniin suhtauduin lähtökohtaisesti hieman epäillen: mahtaako sanoitustaito yltää myös kokopitkän kirjan kirjoittamiseen? Readberry tarjosi sitten lukuoikeutta kirjaan ja totesin, että kokeillaanpa nyt sitten että miltä maittaa.
Natiivit sanoo "seinäjokinen" eikä "seinäjokelainen", mitä vittua? Musta on ihan perseestä että jotkut vaan päättää että "me sanotaan seinäjokinen", ja sitten siihen ei ole muka kellään mitään sanomista. Tai että joku ryhmä voi päättää että "me sanotaan viintä", kun pitäis sanoa "viiniä", ja sit ne vaan häpeämättömästi sanoo niin vaikka se on väärin.
Pop-tähden uraa aikanaan yrittänyt Silja pyörittää samanaikaisesti kotia, hoitaa lapsia ja vastailee Lasten Säätiön puhelimeen kun mies huitelee noususuhdanteessa olevan firmansa kokkareissa. Parikymppinen Linda reissaa ympäri Suomea stand-up-poppoon kanssa ja kirjoittelee gonzo-tyylisiä juttuja hieman hajanaisen oloiseen Parsa-lehteen. Molemmat päätyvät kirjoittamisen kurssille, jota vetää elämäänsä kyllästyneen oloinen, totuutta etsivä Ville. Taustalla häärii vielä juorutoimittaja Leila Hakkarainen.
Nainen katolla pureutuu hahmojensa suulla moniin yhteiskunnan ongelmiin ja kummallisiin kohtiin. Kovaan ääneen pohditaan esimerkiksi parisuhteita, facebookin käyttöä, juorulehtien maailmaa, henkistymisen ihannointia ja keskustelupalstoja. Samalla kirjoitetaan fiktiota, juodaan kuohuviiniä, huudetaan rivouksia ja käydään vieraissa.
Readberryn kommenteissa pohdittiin useampaan otteeseen, että Nainen katolla tuntuu sukupolviromaanilta. Se on ihan mahdollista, mutta itse taidan olla nimenomaan sitä väärää sukupolvea. Omaa ikääni lähinnä oli kirjan stand-up-koomikko ja journalistinakin esiintyvä Linda, joka ei alun nimitaivutus- ja facebook-pohdintojen jälkeen onnistunut herättämään minussa paljoakaan samaistumisen tunnetta.
Myöhemmin uusi marenkitaikina paistuu uunissa, lapset halailevat toisiaan ja ovat suloisempia kuin mikään koskaan maailmassa. Pitäisi olla täydellisistä täydellisintä, kaikkien unelmien täyttymys olla kotona näiden kanssa, Silja ajattelee. Mutta joku tyhjyys, harmaus, ahdistus täyttää silti suuren osan päivää.
Vilkkumaan teksti rullasi eteenpäin aikamoisella raivokkuudella. Tekstiä oli nopea lukea ja pienissä paloissa nautittuna jatkuva tykitys ei ehtinyt puuduttaa. Loppupeleissä tarina ei kuitenkaan jaksanut kantaa minua ihastukseen asti, vaan lukukokemus jäi ihan ok:n tasolle. Uskon Vilkkumaan kirjan kuitenkin löytävän lukijakuntansa, sillä itse tekstissä ja tarinassa ei ole lähtökohtaisesti mitään vikaa.
Suosittelen lukemaan myös lukiessaan nauraneen Kristan tekstin, niin saatte kirjasta myös toisenlaisen mielipiteen.
***
Pienenä sanasena vielä Readberrystä se, että ohjelma toimii kivasti ja jaksoin nakutella koko kirjan läpi läppärin ruudulta. Yksi "sivu" mahtui näytölle mukavasti ja luettava tuntui etenevän sopivan rivakasti. Jos jossain vaiheessa Readberryyn saisi vielä jonkin asetuksen, että kirjoja ja juttuja voisi lukea myös Nookilla niin sitten olisin superonnellinen.
Kaiku Books, 2013. 334 s.
Kansi: Joel Melasniemi
