Päädyin erinäisten sattumusten seurauksena ystävän mukana scifikirjan julkkareihin ja pokkasin sieltä sitten arvostelukappaleena mukaani Karri Liikkasen ja Mikko Kananojan yhdessä kirjoittaman Kovan (Nowhere Boy, 2014). Kaksikon ensimmäinen romaani Perus julkaistiin blogimuodossa Cityn sivuilla 2013-2014, mutta yhteisen scifi-romaanin kirjoitus on ollut miesten haaveena yläasteesta asti.
Minun täytyi keksiä vakuutus itselleni, jokin tapa paeta Hayesin kaikennäkevää katsetta. Se oli vaikeaa, mutta minulla oli vielä yksi toivo: oli olemassa vielä yksi paikka, vielä yksi maailma johon Hayes ei näkisi. Ja se oli minun ikioma virtuaalimaailmani, minun ikioma mieleni, minun ajatukseni,
Kovassa eletään 2020-luvulla. Internet on menneen talven lumia, sillä sen on korvannut messiaaniseen asemaan nousseen Henry Haesin kehittämä Supernet. Täysin langaton, viiveetön ja kaikkialla toimiva yhteys on virtuaalistanut maailmaa rankasti ja esimerkiksi kosketusnäytöt ja ajatuksella muokkautuvat materiaalit ovat arkipäivää. Päähenkilönä nähdään kuitenkin Frans Koski, helsinkiläinen mainosalalla työskentelivä, joka alkaa saada outoja viestejä ja päätyy yllättäen osaksi isompaa kuviota, jossa pelaajat eivät arkaile ja panokset ovat suuremmat kuin voisi arvatakaan.
Kerronnassa poukkoillaan Fransin oman näkökulman lisäksi ainakin kahdessa aikatasossa ja väliin on myös lisätty ympäröivää maailmaa selittäviä lukuja. Mediaseksikkään fragmentaarinen rakenne ei kuitenkaan minuun henkilökohtaisesti iskenyt, sillä aikatasojen ja kerrontatyylien vaihdellessa luvuittain oli varsinaisen tarinan kokoonkursiminen melkoisen haastavaa.
Frans osoittautui myös itselleni hieman ristiriitaiseksi päähenkilöksi. Välinpitämätön ja omien sanojensa mukaan naisia hyväksikäyttävä mies kipuilee rakkauden perään, mutta tuntuu näkevän naiset silti lähinnä seksiobjekteina. Päähenkilöä en siis voi kuvailla samaistuttavaksi, joka todennäköisesti myös vaikuttaa lukukokemukseen.
Tekstissään Liikkanen ja Kananoja tuntuvat kumartavan scifi- ja spefikentän tekijöille viittauksiensa kautta. Selkeästi mainittuna tekstistä löytää viittauksen vähintään Stephen Kingiin, mutta itse olin havaitsevani viittauksia myös esimerkiksi Matrixiin ja Supernet toi jossain määrin mieleeni Ender Sagassa käytetyn ansiibelin. Viittauksia ja knoppitietoa viljellään muutenkin taajaan esimerkiksi pikajuoksun maailmanennätyksistä ja Central Parkista.
Kirjan scifielementeissä oli joka tapauksessa paljon myös sellaista, josta pidin. Kovassa on nivottu yhteen paljon klassisia elementtejä ja viritelty niistä omanlaisensa tarina, koneellistuminen ja virtuaalisuuden lisääntymisen aiheuttamat ongelmat ovat isossa osassa. Valitettavasti tämä tarina tuntuu hieman jäävän muun jalkoihin. En tiedä onko kirjaa kustannustoimitettu, mutta todettakoon silti että editointi ei välttämättä olisi ollut kirjalle pahitteeksi vaan selkeyttänyt sen rakennetta ja vähentänyt toisteisuutta. Huomionarvoista tekstissä oli kuitenkin se, että en ainakaan kovin selkeästi osannut erottaa kirjailijoiden ääniä tai sitten olin näissäkin arvailuissani hakoteillä.
Kova ei siis iskenyt tähän lukijaan, mutta toivottavasti se kuitenkin löytää lukijansa. Kirjaan voi tutustua Nowhere Boyn nettisivuilla.
Kiitokset arvostelukappaleesta kirjailijoille.
Nowhere Boy, 2014. 268 s.
Kansi: Bambi Vihavainen
