William Goldin klassikkoteokseen Lord of the Fliesiin (Faber & Faber, 1954) eli Kärpästen herraan tulee törmänneeksi milloin missäkin yhteydessä. Se myös keikkuu usein koulujen lukulistoilla, mutta itse en ollut sitä koskaan tullut lukeneeksi. Viimeksi törmäsin siihen nähdessäni elokuvan Silver Linings Playbook, jossa teos tiivistettiin oivallisesti muutamalla lauseella. Nyt kuitenkin päätin tarttua kirjahyllystämme löytyvään opukseen lukudiplomisuorituksen merkeissä.
They had guessed before that this was an island: clambering among the pink rocks, with the sea on either side, and the crystal heights of the air, they had known by some instinct that the sea lay on every side. But there seemed something more fitting in leaving the last word till they stood on the top, and could see a circular horizon of water.
Ralph turned to the others.
"This belongs to us."
Lyhykäisyydessään Lord of the Fliesin idea on seuraava: joukko poikia päätyy lento-onnettomuuden seurauksena autiolle saarelle keskelle merta. Aikuisia ei ole mailla halmeilla, joten nuorukaiset tietysti nauttivat olostaan uimalla, syömällä hedelmiä ja leikkimällä rannalla.
Kirjan päähenkilöinä ovat Ralph, Piggy ja Jack. Ralph on urheilullinen poika, joka päätyy johtamaan poikajoukkoa tavoitteenaan tietysti saada pelastusjoukot saapumaan saarelle. Piggy puolestaan on astmaattinen ja paksu poika, joka saa kaikki parhaat ideat mutta jota muut pojat eivät juurikaan arvosta. Jack on kuoropoikien johtaja, joka päättää ryhtyä metsästämään saarelta löytyviä sikoja ja parantaa joukkion ravinnonsaantia.
Once more that evening Ralph had to adjust his values. Piggy could think. He could go step by step inside that fat head of his, only Piggy was no chief. But Piggy, for all his ludicruous body, had brains. Ralph was a specialist in thought now, and could recognize thought in another.
Juonen erityispiirteitä en viitsi ihan hirveästi eritellä, sillä en itsekään tiennyt lukiessani niitä kaikkia ja hyvä niin. Voinette kuitenkin kuvitella mihin suuntaan poikien ensin iloinen oleskelu alkaa muuttua kun kaikenlainen kontakti sivistykseen katkeaa eikä kukaan ole enää kertomassa mitä tehdä ja milloin. Auringonpaisteessa koettu ilonpito muuttuu yön pimeydessä peloksi näkymättömistä vaaroista.
Oikeastaan Lord of the Flies oli kammottava lukukokemus nimenomaan siksi, että se voisi ihan hyvin olla totta. Ihminen ei toden totta ole kovin mukava eläinlaji ja se, että kirjan henkilöt ovat nimenomaan lapsia tekee siitä karmivamman. Golding kirjoittaa hyvin ja aidosti, kuvaillen saarta kauniisti ja poikien kokemuksia jotenkin neutraalilla kertojanäänellä ja ehkä siksi niin vahvasti.
Lyhyesti sanottuna tämä Goldingin klassikko oli äärimmäisen kiinnostava lukukokemus, antoi ajattelun aihetta ja sai vähän pelkäämään kanssaihmisiä. Bonuksena tajusin vihdoin erään Fables-sarjakuvissa olevan viittauksen tähän kirjaan.
Lukudiplomitehtävä (Ihmisiä): Valitse muutamia musiikkikappaleita, jotka sopivat päähenkilön elämään. Perustele valintasi kirjoittaen.
Ensimmäinen kappalevalinta oli ilmeinen, mutta jouduin silti pyytämään siihen miehen apua. Tuomas Peurakoski Ensemblen kappale Jarkko on saanut inspiraatiota nimenomaan tästä kirjasta. Kappaleessa nuori, karismaattinen Jarkko johdattaa ystävänsä metsään perustamaan uutta ihmiskuntaa, mutta kaikki ei menekään aivan niin kuin pitäisi. Tämä kappale sopisi parhaiten ehkä Ralphille.
Jackille valitsisin Rage Against the Machinen kappaleen Killing in the name of. Raivoisa kappale sopii hyvin Jackin vaiheittaiselle muodonmuutokselle hienostuneesta kuoropojasta metsästäjäksi.
Piggy saa itselleen kappaleen Mr Cellophane musikaalista Chicago. Mr Cellophanen kertojanääni muistuttaa Piggyä, sillä molemmat pyrkivät tulemaan kuulluiksi ja huomatuksi, mutta onnistuvat siinä harvoin.
Haasteet: Yksi askelma kirjavuorelle.
Faber & Faber, 1954.
Oma painokseni: Penguin Classics, 2006. 336 s.
Kansi: Ben Gibson
