Kuva: Yehia Eweis
Aloin odottaa Espoon kaupunginteatterin Kuka pelkää Virginia Woolfia? -näytelmää heti kun syksyllä näin siitä ensimmäiset mainokset. Ensinnäkin vaikutuin tekstistä paljon sen luettuani ja roolitus houkutti myös, Satu Silvon ja Antti Virmavirran voisi odottaa tekevän hienot roolit eivätkä Minka Kuustonen ja Markus Järvenpää varmaankaan jäisi jälkeen.
Edward Albeen kehuttu, vuonna 1962 julkaistu näytelmä sijoittuu yliopiston juhlia seuraaville yön pikkutunneille. Martha ja George saapuvat aikamoisessa hutikassa kotiin ja Martha ilmoittaa kutsuneensa nuoren pariskunnan, Nickin ja Honeyn, vielä vieraisille. Vieraat saapuvatkin, mutta ennen sitä Martha ja George ovat jo aloittaneet toistensa solvaamisen ja tunnelma on kireä. Nuoripari vedetään mukaan vanhemman pariskunnan keskinäisiin sanallisiin säilänheilutteluihin ja yön aikana riivitään rikki elämän kulisseja, paljastetaan salaisuuksia ja avataan parisuhteen koossa pitävät solmut. Koko kolmituntisen näytelmän aikana katsoja saa olla tarkkana pysyäkseen perässä terävässä sanailussa ja saadakseen kiinni ilmaan heitetyistä vihjeistä asioiden todellisesta luonteesta.
Näyttelijäsuorituksia kelpasi tosiaan odottaa, sillä koko nelikko on lavalla suorastaan erinomainen. On lumoavaa katsoa näin hyvää puheteatteria, jossa näyttelijät mittelevät vertaistensa kanssa ja tahditus pysyy kunnossa. Aihehan tekstissä on melkoisen kamala ja kaikki henkilöhahmot paljastetaan kaikkine heikkouksineen, mutta raskaalta poljennolta vältytään. Jopa ensimmäinen kahden tunnin puoliaika sujuu jouhevasti, ajan kulu tuntuu lähinnä istumalihaksissa.
Näyttelijöiden lisäksi kiitoksia voisi siis varmasti lähettää myös ohjaaja Pasi Lampelalle ja muulle työryhmälle. Lavasteet ovat massiviiset ja komeat, yliopistopariskunnan kodin raskaat kalusteet ja hämärä valaistus tuovat oman tunnelmansa teokseen. Tunnelma on luotu harkiten.
Kuva: Yehia Eweis
Edellytykset tavattoman hienolle teatterielämykselle olivat siis olemassa. Harmiksemme jouduimme kuitenkin poistumaan katsomosta pettyneinä, muttemme suinkaan esityksen vaan kanssakatsojien suhteen. Molemmilla puoliajoilla katsomossa saatiin kuunnella erästä versiota Nokia tunesta ja molemmilla puolillamme istuvat katsojat esittivät kommenttejaan esityksen aikana turhan kovaan ääneen huomautuksista huolimatta. Erityisesti korpeamaan jäi se aivan loppumetreillä, tunnelman ollessa intensiivisimmillään soinut puhelin, etenkin kun niistä kännyköistä oli huomautettu useampaan kertaan. Niin sitä toivoisi esitykseen tulijoilta kunnioitusta toisten teatterinautintoa ja toisekseen näyttelijöiden roolisuorituksia kohtaan, mutta tällä kertaa kävi näin.
Tästä huolimatta suosittelen tätä esitystä erityisen paljon. Lavalla nähdään upeita näyttelijöitä ja tekstin haastavuudesta huolimatta se on tuotu näyttämölle komeasti. Kiitos tekijätiimille, olitte ne useat takaisinkutsut lavalle ansainneet!
Kiitos myös Espoon kaupunginteatterille, joka tehokkaasti ja ystävällisesti sai lippumme vaihdettua kun alkuperäisenä katsomispäivänä onnistuimme sairastumaan.
