Maija Vilkkumaa: Nainen katolla

Maija Vilkkumaan esikoisteos Nainen katolla (Kaiku Books, 2013) herätti luonnollisesti kiinnostusta niin mediassa kuin laulajattaren faneissakin. Itse pidän Vilkkumaan kappaleista, mutta romaaniin suhtauduin lähtökohtaisesti hieman epäillen: mahtaako sanoitustaito yltää myös kokopitkän kirjan kirjoittamiseen? Readberry tarjosi sitten lukuoikeutta kirjaan ja totesin, että kokeillaanpa nyt sitten että miltä maittaa.

Natiivit sanoo "seinäjokinen" eikä "seinäjokelainen", mitä vittua? Musta on ihan perseestä että jotkut vaan päättää että "me sanotaan seinäjokinen", ja sitten siihen ei ole muka kellään mitään sanomista. Tai että joku ryhmä voi päättää että "me sanotaan viintä", kun pitäis sanoa "viiniä", ja sit ne vaan häpeämättömästi sanoo niin vaikka se on väärin.  

Pop-tähden uraa aikanaan yrittänyt Silja pyörittää samanaikaisesti kotia, hoitaa lapsia ja vastailee Lasten Säätiön puhelimeen kun mies huitelee noususuhdanteessa olevan firmansa kokkareissa. Parikymppinen Linda reissaa ympäri Suomea stand-up-poppoon kanssa ja kirjoittelee gonzo-tyylisiä juttuja hieman hajanaisen oloiseen Parsa-lehteen. Molemmat päätyvät kirjoittamisen kurssille, jota vetää elämäänsä kyllästyneen oloinen, totuutta etsivä Ville. Taustalla häärii vielä juorutoimittaja Leila Hakkarainen.

Nainen katolla pureutuu hahmojensa suulla moniin yhteiskunnan ongelmiin ja kummallisiin kohtiin. Kovaan ääneen pohditaan esimerkiksi parisuhteita, facebookin käyttöä, juorulehtien maailmaa, henkistymisen ihannointia ja keskustelupalstoja. Samalla kirjoitetaan fiktiota, juodaan kuohuviiniä, huudetaan rivouksia ja käydään vieraissa.

Readberryn kommenteissa pohdittiin useampaan otteeseen, että Nainen katolla tuntuu sukupolviromaanilta. Se on ihan mahdollista, mutta itse taidan olla nimenomaan sitä väärää sukupolvea. Omaa ikääni lähinnä oli kirjan stand-up-koomikko ja journalistinakin esiintyvä Linda, joka ei alun nimitaivutus- ja facebook-pohdintojen jälkeen onnistunut herättämään minussa paljoakaan samaistumisen tunnetta.

Myöhemmin uusi marenkitaikina paistuu uunissa, lapset halailevat toisiaan ja ovat suloisempia kuin mikään koskaan maailmassa. Pitäisi olla täydellisistä täydellisintä, kaikkien unelmien täyttymys olla kotona näiden kanssa, Silja ajattelee. Mutta joku tyhjyys, harmaus, ahdistus täyttää silti suuren osan päivää.

Vilkkumaan teksti rullasi eteenpäin aikamoisella raivokkuudella. Tekstiä oli nopea lukea ja pienissä paloissa nautittuna jatkuva tykitys ei ehtinyt puuduttaa. Loppupeleissä tarina ei kuitenkaan jaksanut kantaa minua ihastukseen asti, vaan lukukokemus jäi ihan ok:n tasolle. Uskon Vilkkumaan kirjan kuitenkin löytävän lukijakuntansa, sillä itse tekstissä ja tarinassa ei ole lähtökohtaisesti mitään vikaa.

Suosittelen lukemaan myös lukiessaan nauraneen Kristan tekstin, niin saatte kirjasta myös toisenlaisen mielipiteen.

***

Pienenä sanasena vielä Readberrystä se, että ohjelma toimii kivasti ja jaksoin nakutella koko kirjan läpi läppärin ruudulta. Yksi "sivu" mahtui näytölle mukavasti ja luettava tuntui etenevän sopivan rivakasti. Jos jossain vaiheessa Readberryyn saisi vielä jonkin asetuksen, että kirjoja ja juttuja voisi lukea myös Nookilla niin sitten olisin superonnellinen.

Maija Vilkkumaa: Nainen katolla
Kaiku Books, 2013. 334 s.
Kansi: Joel Melasniemi

Miltä ensimmäinen Long Play -artikkeli maistui?

Kuvasta huolimatta maku ei ollut kitkerä.

Eilen julkaistiin ensimmäinen Long Play -artikkeli. Näin lyhyesti Long Playn tarkoituksena on tuottaa hidasta journalismia: tarjolla tulee olemaan tutkivia juttuja, laajoja reportaaseja, henkilökuvia ja muita pitkiä juttuja digitaalisessa muodossa. Ei kuulosta mielestäni yhtään pöllömmältä ja eilen sitten testasin palvelua.

Klikkasin siis itseni Readberryyn ja ostin ensimmäisen Long Play -singleni 3,90 eurolla. Maksu sujui näppärästi verkkopankissa ja sinkku tuli luettavaksi selaimen ruudulle tallentuen käsittääkseni Readberry-tililleni. Ensimmäinen juttu on Hanna Nikkasen Kaukovetoja, joka keskittyy jalkapallon maailmaan, sopupeleihin ja korruptioon. Kyseessä ei kuitenkaan ole urheilujuttu, vaan Nikkanen painuu paljon syvemmälle: Mikä saa pelaajat ottamaan lahjuksia ja miten koko hommasta on tullut maailmanlaajuinen ilmiö? Kuka ilmiöllä tienaa? Ja kuka siitä on vastuussa?

Itse en juurikaan seuraa urheilua, tosin jalkapallo sattuu olemaan yksi niistä urheilulajeista joita kykenen seuraamaan televisiosta tai livenä. Nikkanen ei kuitenkaan tosiaan keskity jutussaan urheiluun, vaan sopupelibisnekseen ja henkilöihin sen takana. Erityisesti esille nostetaan Rovaniemen Palloseura RoPS, jonka sekaantuminen otteluiden sopimiseen alkoi selvitä keväällä 2011.

Nikkasen juttu oli mielestäni hyvin kirjoitettu ja jaksoin kiinnostua sopupelien kansainvälisistä kiemuroista ja sambialaispelaajien ongelmista. Minua myös yllätti se, kuinka laajalle pelien sopiminen ja vedonlyönnissä huijaaminen on mennyt. Ja enpä muuten tiennyt, että Veikkausliigaa pelataan niin paljon myös muussa maailmassa. Huimaa.

Readberryn selain pelitti lukemisessa oikein kivasti. Ensimmäisellä lukukerralla kappaleiden ensimmäiset, suuremmat kirjaimet olivat hyppineet väärille sivuille mutta kun seuraavan kerran kurkkasin oli ongelma korjaantunut. Saattoi siis ihan olla oman selaimen rykimistä. Eli toimi tämä lukeminen ilman lukulaitettakin.

Ensimmäinen Long Play -kokemukseni oli siis varsin positiivinen ja tarkkailen julkaistuja juttuja varmasti jatkossakin. Periaatteessa 3,90 euroa tuntuu ehkä niin sanotusti paljolta jutusta, vaikka se olisi pitkäkin, mutta jos sillä millään tavalla saan tuettua suomalaisen journalistiikan tasoa niin pulitan mielelläni.

Lue myös Hanna Nikkasen pääkirjoitus, joka alustaa Kaukovetoja.

Long Play -juttuja voi ostaa Readberryn lisäksi Into-eBooksista sekä Elisa-Kirjasta.