Kleopatra kertoo, luonnollisesti, egyptiläiskuningattaren huikeasta elämästä. Kleopatra oli sekä kuningatar, jumalatar että farao; nainen, joka onnistui hallitsemaan Egyptiä jopa 22 vuotta epävakaiden poliittisten aikojen yli. Kaiken lisäksi Kleopatra hurmasi siinä sivussa sekä Julius Caesarin että Marcus Antoniuksen, ja synnytti molemmille myös lapsia. Tämä vaikutusvaltainen nainen oli legenda jo eläessään sekä älynsä että viehätysvoimansa vuoksi, ja on sitä edelleen sekä historiallisesti että populaarikulttuurin viittausten kautta.
Lähteiden aukot ovat yksi epävarmuustekijä, toinen se, mitä olemme rakentaneet niiden ympärille. Hallinnon tiedot ovat jääneet taka-alalle, sydämenasiat puolestaan korostuneet: naishallitsija, joka taitaa politiikan, diplomatian ja johtamisen taidot, osaa yhdeksää kieltä, on sanavalmis ja karismaattinen; yhtä kaikki Kleopatra vaikuttaa roomalaisten propagandistien ja hollywoodilaisohjaajien yhteisluomukselta.
Schiffin Kleopatra on siis ensisijaisesti historiallinen teos; lähteiden aukkokohtia ei ole pyritty täyttämään mielikuvituksella tai johtopäätökset ovat vähintäänkin hyvin perusteltuja. Teksti on tiivistä ja faktapitoista, mutta silti sen verran vetävästi kirjoitettua että tällainen fiktiota pääasiassa lukeva lukijakin pysytteli tarinan vietävänä oikein tyytyväisenä.
Suurimmaksi osaksi kerronta etenee kronologisesti, eli lukija pääsee seuraamaan Kleopatran elämää valtaannoususta dramaattiseen loppuun saakka. Kertomus on huima kaikkine juonenkäänteineen, parhaimmillaan tai pahimmillaan kuin Kauniista ja rohkeista. Uskollisuuslupauksia petetään, uusia liittoja solmitaan, murhia suunnitellaan ja parisuhteiden kiemurat ovat äärimmäisen mutkikkaita. Parhaimmaksi pistävät Kleopatran sukulaiset Ptolemaiokset, joiden sukutaulun selvittäminen on aikamoinen homma.
Mikäli Kleopatran vanhemmat olivat täysiä sisaruksia, niin kuin todennäköisesti olivat, hänellä oli ainoastaan yhdet isovanhemmat. Kyseinen pariskunta sattui niin ikään olemaan setä ja veljentytär. Ja jos meni naimisiin setänsä kanssa niin kuin Kleopatran isoäiti teki, isästä tuli myös lanko.
Tämän perusteella ei siis ole ihme että Kleopatran suvussa oli täysin tavallista päästellä sukulaisia päiviltä vakiinnuttaakseen asemansa perimysjärjestyksessä. Kleopatrakin päätyi lopulta surmaamaan tai surmauttamaan sisarensa. Aikamoista meininkiä siis.
Kaikesta mutkikkuudestaan huolimatta Kleopatra piirtää kuvan vahvasta naisesta, joka oli ensisijaisesti älykäs hallitsija ja vasta sitten viettelevä ja manipuloiva seireeni. Kleopatralle tärkeää oli oma maa ja kansa, Egypti ja sen rikkaudet ja historia. Vaikka suhteet Roomaan vaihtelivat rakkausseikkaluista poliittisiin selkkauksiin, ei Kleopatra missään vaiheessa suostunut luopumaan maansa itsenäisyydestä.
Minun on tosin myönnettävä, että välillä kirja turhautti; samankuuloisia roomalaisia ja egyptiläisiä nimiä vilisi tekstissä miten sattuu ja toisinaan olin aivan pihalla että kuka tämäkin tyyppi nyt taas oli. Olin vielä kaiken lisäksi sen verran laiska, etten yleensä edes vaivautunut asiaa tarkistamaan. Tästä huolimatta pysyin kuitenkin melko hyvin kärryillä, ja koen saaneeni joka tapauksessa hyvän kokonaiskuvan tämän kaikkien aikojen häijyimmän naisen (lainaten Cecil B. DeMilleä) elämästä.
Väittäisin historiantuntemukseni parantuneen tämän teoksen myötä ainakin jonkin verran, ja jos ei muuta niin ainakin tiedän muutamia erikoisempia faktoja Kleopatrasta ja hänen läheisistään. Schiff tuo elegantisti esiin niin Kleopatran vahvuudet kuin heikkoudetkin, mutta on selvää että kirjailijalle Kleopatra on ihailtava henkilö; ei mikään viettelevä vamppi vaan älykäs ja itsenäinen nainen.
Suosittelen kirjaa historiasta ja vetävistä elämänkerroista kiinnostuneille. Nautitaan sivistyneesti vaikkapa punaviinilasillisen ääressä.
Kleopatran kanssa Egyptiä on hallinnut Norkun lisäksi Leena Lumi.
ps. Kirjan mukaan Kleopatran nenä ei olekaan ihanan pieni, kuten Uderzo ja Goscinny väittävät, vaan kyömy. Höh.
